”Milloin minä väsähdin näin? Tapahtuiko se jo 13 vuotta sitten, kun synnytin esikoiseni ja maailmani kääntyi nurinniskoin? Vai vasta myöhemmin, kun olin jo useamman pienen lapsen äiti ja kerta toisensa jälkeen joutunut sellaisen mielenhäiriön valtaan, jossa kuvittelin vielä yhden lapsen olevan hyvä idea?

Vauvakuume iski aina ollessani heikoimmillani – siinä vaiheessa, kun nuorimmaiseni oli alkanut nukkua täysin öitä. Epätoivoiset, mustien mietteiden täyttämät valvotut yöt hälvenivät mielestä kuin synnytystuskat, kun kipu oli poissa. Jos vielä yksi? Vauvathan ovat ihania ja raskauskin niin mukava tila. Minulle, ei varmastikaan läheskään kaikille. Vauvakamatkin on vielä tallella, samoin äitiys- ja imetysvaatteet. Ei muuta kun tuumasta toimeen ja pian oli taas kaksi viivaa tikussa.

Tämä on viimeinen, uskottelin itselleni kolmannen jälkeen. Synnytyksen jälkeen sitä on jonkin aikaa suorastaan euforisessa tilassa. Hyvissä pöllyissä, sen avulla jaksaa melkein mitä tahansa. Vauva tuhisee yöt tissillä ja päivisin äiti pyörii kuin hullun k*lli mielettömän p*rseessä. Tai ainakin melkein. Siinä leivotaan pakkanen täyteen ja pestään jääkaappi, askarrellaan paskarrellaan isompien lasten kanssa ja käydään kantoliinakurssi. Vauva on ihana, elämä on ihanaa, kaikki sujuu ja Äiti Maa on kaikkivoipa.

Kuva Ana Tablas, ylin kuva Han Myo Htwe.

Sitten hormonipöllyn aallonharja pikkuhiljaa laskee ja alkaa väsyttää. Vauva heräilee yöllä taajaan eikä päiväunia ehdi nukkua, koska vauvan päiväunien aikana täytyy kuunnella yhden lapsen lukuläksy, tehdä päivällistä ja hoitaa kaapit täyteen puhdasta pyykkiä. Kämppä ei saa olla sekaisin, tai äidin sipuli leviää ennen pitkää siitäkin. Täytyy ehtiä tehdä kaikki, vaikka väsymys soi korvissa ja pää tuntuu tahmealta. Kyllä se tästä, ajattelen. Olen jaksanut ennenkin ja jaksan tälläkin kertaa, saatana. Onhan täällä tietysti tuo kaksilahkeinenkin. Sitäkin kuulemma väsyttää, vaikka nukkuu valtaosan öistään heräämättä edes puoliääneen lausuttuun ehdotukseen suuseksisessiosta. Joo, kokeiltu on! Sehän on selvää, ettei se heräisi, vaikka seinät sortuisivat ympäriltä, joten pistin kovemmat panokset makasiiniin. Se ei herää mihinkään, jos Äiti Maa on kotona ja voi itse rauhassa virittäytyä unitaajuudelle. Minä en siihen meinaa pystyä, vaikka en olisi kotonakaan.

Olen kuullut hurjia tarinoita hyvin nukkuvista vauvoista, jotka nukkuvat täysiä öitä jo puolivuotiaina. Pitelemättömimmät jopa kellon ympäri. Minä olisin ollut tyytyväinen, jos vauvani/taaperoni olisi herännyt vain kolme kertaa yössä. Mitä luksusta sekin olisi ollut. Raahauduin kuitenkin minäkin silmäpusseineni säännöllisen epäsäännöllisesti perhekahvilaan kuuntelemaan, kuinka joku yhden lapsen äiti oli aivan loppu, kun vauva oli kitissyt yöllä kertaalleen. Mietin, että näin sitä ihminen tottuu uneen, unettomuuteen ja tarvittaessa luultavasti siihen jääpuikkoonkin perseessä.

Viimeisin, ja myös viimeiseksi jäävä mielenhäiriöni on nyt 2-vuotias. Valvon hänen kanssaan yhä. Hyvinä öinä hän kiekuu sängyssään äitiä vain kerran, huonoina kuusi kertaa. Useamman huonosti nukkuvan lapsen äitinä tiedän kaiken unikouluista ja säännöllisten rutiinien ja päivärytmien tärkeydestä. Jos erehdyn mainitsemaan huonosti nukkuvasta taaperostani jollekulle, nyökyttelen ystävällisesti saatuani hyvin tuntemani neuvot parempiin lapsiperheen uniin. Kyllä, yöpalvelut on karsittu pois jo kauan sitten. Ei, emme juttele lapselle yöllä (sitä hampaiden välistä sihautettua ”nyt v*ttu nukutaan!” -juttelua lukuunottamatta). Meillä ulkoillaan, syödään tukeva iltapala, luetaan sadut ja tehdään kaikki samaan aikaan samassa järjestyksessä. Jonkin kosmisen vittuilun johdosta se vaan ei yleensä nuku, syystä x.

Itkevä vauva

Mistä tiedän, että tämä lapsi on viimeinen eikä mielenhäiriö pääse enää yllättämään siinä vaiheessa, kun tämäkin lapsi jossakin vaiheessa nukkuu yönsä (pakkohan sen on, onhan?)? Tässä asiassa en enää luota järkeeni tai harkintakykyyni. En edes mieheeni, joka on luvannut, ettei aio tehdä enää yhtäkään lasta minun tai kenenkään muunkaan kanssa. Tiedän hänenkin olevan heikoilla jäillä siinä vaiheessa, kun olemme taas hyvän aikaa saaneet nukkua yömme ja näemme jossakin iiiiihan pienen vauvan, joka pienessä kippurassa hamuilee nyrkkejään ja levittää ympärilleen pään sekoittavaa tuoksua.

En luota täysin myöskään ehkäisypillereihini, vaikka ovat aina toimineetkin kuin junan vessa. Luotan lääkäriin, joka turmelee munanjohtimeni ja laittaa tälle viimein pisteen. Jonakin päivänä saan _lopullisesti_ takaisin yöuneni ja ehkä jopa jonnekin äitiyteen kadotetun minuuteni. Saan aikaa harrastaa, matkustaa ja ehkä opiskellakin. Kiitos lääketieteen, voin asettaa itselleni eräänlaisen lisääntymisen saldorajan, jonka ylitettyäni liittymä suljetaan. Rakkaat lapseni. Rakastan teitä. Enempää teitä ei tule ja se on ehkä hienoin ajatukseni koskaan.”

Nimim. Äiti Maa on vähän väsynyt

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Rakastan lapsiani – enempää en halua”

  • Hullun hommaa sanoo:

    Meillä nukku jo hyvin 6h öitä jossain 3kk kieppeillä 😅 Nyt on 7,5kk ja nukkuu vähintään 9h, on nukkunut jo aika pitkäänkin.. mutta kun siihenkin tottuu, niin tuon vauhdilla uutta oppivan vauvan levottomiksi muuttuvat yöt kyllä rassaa ja syö 😒 Sille kun ei riitä, että osaa istua, kontata ja seistä, nyt pitää päästä äkkiä juoksemaan. Alkuun oli pirteä ku peipponen, kun viikonloppusin sai aamulla nukahtaa vielä sen tunnin tai pari niiden n. 3h pätkittäisen unen päälle, kun mies nousi vauvan kanssa aamupuuhiin 😅 Nyt kun kotona tilanne on muuten rauhoittunut ja suurin kireys ja stressi on poissa, hyvin nukutun (vaikka silti ketuttaa herätä ja väsyttää) yön jälkeen on alkanut tuntua siltä, että pitäskö se nyt kuitenkin se toinen.. Vielä tosin on se ensimmäiset 5kk päivittäinen, koko päivän kestävä huutomaratooni (ilmeisesti maitoallergiaa) mielessä ja mietityttää siinä sivussa, että entäpä sitten, jos se sama toistuu.

  • Nimetön sanoo:

    Kuopus on 11 v elämä kohtuu helppoa ja nyt se pirun vauvakuume koputtelee.. nyt?? Miksi? 🙈 ei oo järkee alottaa alusta.. ei vaan ole ja kuitenkin vielä kerran

  • Silmäpussi86 sanoo:

    Täällä kans odotetaan aikaa sterilisaatioon. Nyt kolme lasta josta nuorin 4 kk. Todella raskas elämäntilanne että jos joskus vuosien päästä totean selvinneeni niin haluan alkaa nauttia elämästä olemassa olevien lasteni kanssa enkä mielenhäiriössä tehdä niitä lisää ja vaipua takaisin haastavaan elämäntilanteeseen. En luota itseeni myöskään että ymmärtäisin olla lisääntymättä, siksi haluan sterilisaation, että se ei vain ole enää mahdollista. Pakko keksiä muuta. Hommata vaikka hamsteri.

  • Nyyti81 sanoo:

    Aamen! KOlmen lapsen väsynyt äiti täällä hei. Kuopukseni on nyt 1,5v eikä ole kertaakaan nukkunut yhtä mittaa 3h enemäpää. Viime yönä herättiin ehkä 6 kertaa. Tää on minunkin viimeinen vauva. Odotan aikaa sterilisaatioon. Siihen saakka pidän jalat ristissä ja mies saa harrastaa käsitöitä.

    Tsemppiä meille!