”Lapsia vai ei? Se on jokaisen oma päätös. Minun kohdallani päätöksen teki mies ja otti päätöksen päälle hatkat.

Aloimme seurustella vajaa 30-vuotiaina ja yhteen muutimme, kun olimme 30. Mieheni oli koko ajan sitä, mieltä, ettei lapsista puhuminen ole millään tavalla ajankohtaista ja ehtiihän sitä. Asia sopi myös minulle, elimme iloista 3-kymppisten elämää festareineen, matkoineen ja juhlineen. Kysymys lapsesta ei mitenkään väijynyt meitä ja ajattelin, että lasten aika tulee kyllä.

Vaan kappas kappas. Olin 38-vuotias, kun mieheni löysi uuden. Hän lähti sen siliän tien selittämättä lähtöään millään tavalla erityisesti ja jäin aivan klassisesti kuin nalli kalliolle 38-vuotiaana lapsettomana naisena. Mikä mukavinta, ex-mieheni löysi todella vauhdilla uuden naisen tai kuten jäljemmin kävi ilmi, nainen oli jo olemassa eromme aikana. Puolen vuoden sisällä exäni vietti kirkkohäät, jotka eivät minun kanssani kiinnostaneet ja heti kirkkohäiden jälkeen nuorikko odotti vauvaa. Semmottistas.

Minä olin siis se lapseton nainen ja aivan hajalla äkkierosta. Minun kohdalleni ei sitten  mistään pamahtanut sitä prinssiä runoratsulla, joka olisi vienyt minut avioliiton satamaan lapsi tekemään, ehei. Olen edelleen lapseton sinkku, jonka lapsentekoikä meni pahasti ohi.

Tarinan opetus: älä luota kenenkään toisen ihmisen vakuutteluihin suurissa asioissa. Jos haluat lapsen tai haluat jotakin yhtä suurta, kerro se kumppanillesi ja kerro myös, että aiot toteuttaa asian joko hänen kanssaan tai hänestä huolimatta. Älä kadu vaan elä. ”

Nimim. Hädin tuskin hengissä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “Varo esimerkkiäni: älä lykkää lapsen hankintaa miehen pyynnöstä”

  • VanhaÄiti sanoo:

    Kävi vähän samoin, mutta yhtäkkiä nelikymppisenä tapasin miehen ja 41-vuotiaana minusta tuli äiti. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään ihan vielä..

  • Vaikeita päätöksiä sanoo:

    Ei toista voi syyttää siitä että löysi rakkauden muualta eikä varsinkaan siitä että kirjoittaja ei ole aiemmin havainnut biologisen kellonsa jo menneen. Itse tein reilu vuosi sitten raastavan päätöksen ja jätin mieheni yhdeksän vuoden liiton jälkeen. Miehelle päätös tuli puun takaa. Olin tehnyt suhteen alussa selväksi etten aio olla kenenkään tyttöystävä kymmentä vuotta ja haluan lapsia. Vuodet vierivät ohi ilman että asioille mitään tapahtui ja kyllästyin lopulta odottamaan kosintaa jota ei ikinä tullut. Mies oli matkan varrella muuttanut mielensä eikä kaivannut elämäämme lapsia, itsellä biologinen kello huutaa viimeisiä vuosia. Ero oli vaikea sillä rakastin miestäni ja näin tulevaisuuden, mutta ymmärsin että hän ei nähnyt sitä samanlaisena. Se oli oikea päätös. Tapasin hyvin pian uuden miehen jolle lätkäisin jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen pöydälle että tahdon lapsia ja avioliiton, jos ei kiinnosta niin tämä on tässä. Hän ei säikähtänyt karkuun vaan olemme edelleen yhdessä ja suunnittelemme muuttavamme kesällä yhteiseen asuntoon. Häät ja lapsi voivat nyt olla lähivuosina todellisuutta 🙂

  • 38 sanoo:

    Samansuuntaisia kokemuksia itsellänikin, tosin en syytä lapsettomuudestani ketään muuta kuin itseäni. Kukaan ei pakottanut olemaan suhteessa, joka selkeästi ei ollut menossa perhe-elämän suuntaan saatikka pysymään siinä kaikki parhaat lastentekovuoteni. Eikä se oikeasti kovin yllätyksenä voi tulla, kun pitkä suhde päättyy eroon, vai mitä? Katkeruuskaan kumppanin uudesta puolisosta ja lapsesta ei hyödytä ketään.

    Kannattaa kerätä itsetuntonsa rippeet, koota itsensä ja toimia, mikäli haluaa vielä sen lapsen hankkia. Kukaan muu kuin sinä itse ei ole vastuussa onnellisuudestasi.

  • Anna sanoo:

    Vielä ehtii! Olen juuri saamassa esikoistani ja täytän kohta 43. Neuvolantäti kertoi, että hänellä on 48-vuotias ensisynnyttäjä ja etten ole mitenkään vanha ensisynnyttäjä. Jos en olisi miestäni tavannut reilu 2 vuotta sitten, olisin ryhtynyt yrittämään lasta yksin.

  • Nimetön sanoo:

    Tsemppiä kirjoittajalle! Itselle on käynyt hieman samalla tavoin, mutta en sinänsä syytä exääni vaan ihan yhteisiä parisuhteen ongelmia, joista ei puhuttu ja aika vain kului. Itsellä se vain kului huonommilla seurauksilla perheen hankinnan suhteen. Lopuksi ero oli ainoa mahdollisuus. Uutta puolisoa ei ole löytynyt lukuisista hyvistä treffeistä huolimatta, jompaakumpaa ei ole kiinnostanut tarpeeksi.
    Huomautuksena muuten itsenäisenä naisena läpikäytäviin hedelmöityshoitoihin se, että maksavat helposti (kymmeniä) tuhansia euroja ja niihin ei saa minkäänlaisia tukia/korvauksia. Kannattaa kuitenkin kokeilla sekin tie, puolison ehtii löytää myöhemminkin, mutta lasta ei ehkä voi enää montaa vuotta saada.

  • Uusimaan uusionni sanoo:

    Olen pahoillani puolestasi.

    Itse olen ollut se nainen, jonka vuoksi parisuhde päättyi. Menimme naimisiin vajaan vuoden sisällä erosta ja saimme myös miehen kauan kaipaaman vauvankin aika pian häiden jälkeen.

    Jokaisella tarinalla on kaksi puolta, parisuhteen ongelmat ovat ainakin tämän miehen kertoman mukaan olleet aikamoisia vaikkei varsinaista riitelyä ollutkaan. Eksä kun halusi heti kihloihin, sen jälkeen alkoi mankuminen vauvasta. Vauvaa toki yrittivätkin, vieläpä pitkään. Seksiä oli ainoastaan kun oli se aika kuukaudesta, muutoin mies ei kiinnostanut oikein missään muodossa. Tietenkään missään ei saanut käydä tai oikeastaan harrastaakaan, siitä seurasi mökötystä ja itkupotkuraivareita.

    Aikansa tässä suhteessa oltuaan mies rakastui itsellensä sopivampaan naiseen. Meillä molemmilla oli samankaltaisia kokemuksia edellisistä suhteista, osaamme arvostaa todella suuresti tämän hetkistä tilannetta. Sitä rakkautta, kunnioitusta, arvostamista ja intohimoa sekä etenkin suurta halua olla yhdessä. Toki ex puolisolla on uskoakseni erilainen näkemys, hän jäänee myös lapsettomaksi yli nelikymppinen kun jo on. Silti minusta ei tässä eikä muissakaan suhteissa voi tuollaista ”teit minusta lapsettoman”- syytöksiä esittää. On todella julmaa vierittää sellaista ainoastaan parisuhteen toiselle osapuolelle, etenkin kun mukana on ollut lapsettomuutta. Kyllä siinä on molemmilla omatahto ja vapaus tehdä kuinka parhaaksi näkee. Ei niin naisen kuin miehenkään pidä luopua omista toiveistaan, eteenkään lapsiasiassa. Se katkeroittaa lopunviimein.

  • Nimetön sanoo:

    Tää on tuttua tekstiä, mitä olen kuullut ja lukenut! Olen pahoillani puolestasi, todella pahoillani 🙁
    Toivottavasti eteesi astuu kunnon mies vielä!

  • Mieli muuttuu sanoo:

    Ihmeellisiä naisvihaisia besserwisser-kommentteja. Älä välitä! Et ole ainoa. Kaverille kävi juuri noin. Miehellä oli kaikennäköisiä hyviä syitä, että miksi ei naimisiin, ei asuntolainaa ei lapsia. Että miksi pitäisi hankkia mitään noista, kun meillä on hyvä kaksin näin. Että miksi pitäisi olla niinkuin muut, ollaan erilaiaia. Kaverini toivoi kenties, että ehkä tässä yhdessä kasvetaan näihin asioihin tai että ehkä perhe-elämä alkaa kiinnostaa menovaiheen jälkeen. Tai luultavemmin hän ajatteli, että hän luopuu perheajatuksesta, kun saa kerta tilalle ihanan, kahden aikuisen parisuhteen. PAITSI, että mies muuttui etäiseksi, jäi kiinni pettämisestä ja oli salama-aikataululla naimisissa uuden nuorikon kanssa ja pian tämä olikin jo raskaana. Että näin se mieli muuttuu.

    Yksityisellä voit vielä yrittää perheunelman toteuttamista. Maksaa maltaita, mutta on sen arvoista. Käy mittauttamassa arvosi heti, sinun iässäsi joka vuosi laskee mahdollisuuksia saada lapsi. Itse sain 2. lapsen reilu 40-v:nä, ja klinikalla ikäryhmässäni enää 11% päätyi raskauteen, jonka tuloksena oli elävä lapsi. Sille miehen löytymiselle on vielä aikaa lapsen jälkeenkin.

  • Minde sanoo:

    Elämä on. Jokainen tietää, että 40-rajapyykki alkaa olla se käännevaihe. Siihen mennessä pitää tietää. Itse sain esikoiseni lähempänä sitä ja ajatus oli ollut mukana jo muutaman vuoden. Sitä ennen ei kiinnostanut pätkääkään. Kummasti sitä ajatukset vaan muuttuu, vaikka olin toitottanut koko aikuisikäni olevani lapseton ja inhoavani lasten tuomia asioita arkeen. Parisuhteessa keskustelu on tärkeää. Se, että ollaan samalla viivalla tulevaisuuden kanssa. Ihminen on erilainen 20-vuotiaana ja 40-vuotiaana. Ja parasta itselleni oli se, että pystyin sanomaan sen ääneen, ihan sama mitä muut ajattelee. Puhu, puhu, puhu. Sillä päästään pitkälle.

  • anonyymi sanoo:

    Anna sen sattua ja ajan kulua. Itke, huuda ja jos et omin voimin selviä, niin käy terapiassa. Kun olet päässyt pahimman yli, niin mieti mitä haluat elämältä. Ihmissuhteen loppuminen satuttaa aina. Kyllä se aurinko vielä paistaa sinullekin.
    Voimia sinulle.

  • Anonyymi sanoo:

    Ei tarvii ihmetellä, miks yksinhuoltajanaisia on nykyään niin hirveesti, kun lukee näitä kommentteja. Vai ei miehen mielipidettä tarvi kuunnella. Kuvottavaa. Ensin pakotetaan mies isäksi uhkailemalla, kiristämällä tai kenties jopa jättämällä ehkäsy salaa pois. Sit kun mies on joutunu tahtomattaan isäksi ja lähtee pois tilanteesta niin perään uhkailua ja kiristystä elatusmaksuista. Ihme että kukaan mies uskaltaa harrastaa seksia ilman korttia, ainoaa ehkäsykeinoa mistä mies voi olla varma seksinharrastamisen hetkellä, että se on käytössä.

    Eli ennen kun ryhdyt vakavaan suhteeseen ni varmista, että puolisoehdokas on samoilla linjoilla itses kanssa ettei päädytä tuohon tilanteeseen.

    • anonyymi sanoo:

      Kerrohan mistä saat sellaisen takuun, ettei tilanne muutu? Vaikka kuinka olisi oltu yhteisillä linjoilla ja asiat sovittu, niin mistä takuu, että nämä sovitut asiat pysyvät 10 vuoden päästä?

  • Ainamiehenvika sanoo:

    Miten tämä nyt oli miehen vika? Eihän kirjoittajakaan niitä lapsia halunnut, vaan hänelle sopi lapseton bile-elämä. Olisko miehen siis pitänyt velvollisuudentunnosta elää kirjoittajan kanssa, vaikka rakastui toiseen?

    Jos haluat jotain, niin sano se. Eipä tartte sitten katkeruuksissaan kadehtia toisten elämää.

  • Peppis sanoo:

    Tuossahan lukee, että miehen mielestä lapset eivät olleet ajankohtaisia. Eikä hän halunnut myöskään naimisiin kirjoittajan kanssa. (nykyisen kanssa kyllä meni naimisiin ja hankki heti lapsen)
    Joten miten te tuostakin saatte naisen vian? :O
    Minä näen asian siten, että mies on ilmeisesti vain tyytynyt tähän naiseen mutta löytäessään mielestään ”paremman”, yhtäkkiä onkin tehnyt mieli sitoutua ja hankkia lapsi.

  • Miimmuu sanoo:

    Ystävä teki lapsen yksin. Meni yksityiselle klinikalle ja sanoi haluavansa lapsen. Onnistuu onneksi hyvin Suomessakin ja täällä on mahdollisuus perhetyöntekijään, joka antaa levähdyshetkiä yms.

    • Xsa sanoo:

      Yksin lapsen tekeminen onnistuu kyllä, kokemusta on omalta kohdalta, mutta mitään apua ei kyllä Suomessa ole tarjolla.
      Toisaalta ei sitä välttämättä tarvitsekaan, totaaliyksinhhuoltajana oppii järkestämään elämän ja oikeastaan ihmettelee mihin tarvitaan kahta vanhempaa ja tuntuu jotenkin ”liian” helpolta ja ylelliseltä elämältä.

  • Anna vaan sanoo:

    Asia on juuri noin. Jos nainen haluaa lapsia niin sitä on alettava yrittää viimeistään 35-vuotiaana riippumatta mitä mies haluaa. Koska jos raskaus ei heti alakaan ja tarvitsee apuja.

    Mutta miksei aloittaja sitten tehnyt niin? Jos antoi vaan iän karttua eikä tarttunut asiaan tuossa suhteessa ollessaan. Mutta vielä ehtii!

  • Lapseton sanoo:

    Eihän se lasten saanti nyt vieläkään täysin mahdotonta ole.
    Jos se on sinulle prioriteetti, niin tee se vaikka yksin, käsittääkseni väestöliiton kautta saa sinkkunainenkin apua.
    Tai sitten hanki uusi mies jonka kanssa yrität lasta välittömästi.

  • Sorry sanoo:

    Ilmeisesti sinullakaan ei ollut erityistä hinkua tehdä lasta juuri tuohon suhteeseen? 38 v on aika paljon ensisynnyttäjälle. Ilmeisesti et ollut aktiivisesti puhunut lapsen saannista? Mitä jos exäsi luuli, että et halua lasta ja löysi naisen, joka ilmaisi lapsitoiveensa? Miehelläkin voi biologinen kello tikittää.
    Mutta helpompi syyttää toista omista valinnoistaan.

    • Äityliini74 sanoo:

      Totta. Läpi paistaa ettei pari ole kommunikoinut asiasta. Ehkä rakkauskin sen myötä oli kuollut, mutta kirjoittaja ei sitä huomannut. Molemmat ovat suhteessa vastuussa. On se jännä miten katkerana sitä syytetään sitä toista, vaikka itse ollaan pidetty toista itsestään selvänä. Huomataan vasta, kun lähtee. Jos lapsia olisi tosiaan halunnut, niin eiköhän kissa olisi nostettu pöydälle.