Huono Äiti sai avautumisen:

Minä ymmärrän täysin, ettei puolison lapset kiinnosta. Tästä oli Huonossa Äidissä juuri suurta keskustelua herättänyt avaus. 

Me elämme uusperheenä, jossa lapset ovat suunnilleen samanikäisiä. On minun lapsia, on miehen lapsia ja on yhteisiä lapsia. Minä en ota mitään vastuuta miehen lapsista jotka ovat vain 4 päivää kuukaudesta meillä.

Toki ruokin kun ruokin muitakin, mutten viihdytä, en kuskaa. Olen ystävällinen ja mukava, mutten ole heistä kiinnostunut.

Naiset huutavat kilpaa, miksi halusit tällaiseen perheeseen, jossa miehellä lapsia.

Mutta miksi minun pitäisi kiinnostua ihmisistä tai ottaa heistä vastuuta, kun tulevat tapaamaan omaa biologista vanhempaansa, ei minua, ja kuitenkin kohtelen heitä hyvin?

Minä uskon, että tämä aihe on tabu ja meitä äitipuolia on todella paljon enemmän, joita toisen lapset ei vain kiinnosta, mutta tästä ei puhuta. Mun miehen kanssa ollaan sovittu, ettei mun tarvi ottaa osaa hänen lapsiinsa, hän itse hoitaa työvuoronsa ja muut menonsa niin, ettei mun tarvitse.

Nimim. ”Äiti”puoli

 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 82 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

82 vastausta artikkeliin “Tabuaihe: En ole kiinnostunut sun lapsista, vain sinusta, sori”

  • Nainen sanoo:

    Kirjoittajan valinta on täysin looginen ja viisas. Olin kerran pienen tytön isän kanssa, tytön äiti asui lähettyvillä. Olin tytölle ystävällinen, tietenkin. Mutta jos olisin alkanut leikkiä kakkosäitiä, huutia olisi tullut ja lujaa. Tytön äiti suhtautui leijonaemon raivolla ja huolenpidolla lapseensa, joten mikään muu kuin tavallinen ystävällisyys ei olisi ollut kenenkään terveydelle hyväksi. Kun menee uusioperheeseen, ei kannata astua vanhempien varpaille.

  • Hämmästynyt aikuinen sanoo:

    Kyllä tuntuu pahalta lukea aikuisten välinpitämättömyydestä ja passiivisaggressiivisesta käyttäytymisestä. Me ollaan malleina lapsille niin hyvässä kuin pahassa. Itse toivon, että kaikilta aikuisilta löytyisi syli pienille, korvat joilla kuulla, silmät, joilla katsoa lämpimästi ja sydän, joka uskaltaa rakastaa. Ei rakkaus ole keneltäkään toiselta pois, vaan lisääntyy mitä enemmän käyttää.

  • Hoitsu sanoo:

    Jos homma heillä toimii, ni se lienee pääasia?

    Ehkäpä miehen lapset ovat haastavia, eikä isä oikeasti halua hoitas enempää heitä. Ehkä naisen omat lapset ovat vain vkl. Who knows? Kunhan lapset ei kärsi, niin loput ovat aikuisten välisiä asioita.