Parisuhde jumissa, budjetti tiukassa ja aikakin ihan kortilla? Mikäli vastasit kaikkiin kohtiin ”kyllä”, elät mitä todennäköisimmin ruuhkavuosia (arvioitu kestoaika noin 15 vuotta).

Mutta ei hätää! Vaikka spontaani romantiikka saattaakin nykyisessä tilanteessa olla kaukainen muisto vain, niin tässä tulee ensihätään vinkkejä helppoon irtiottoon ja rutiinien rikkomiseen parisuhderintamalla. Näitä voi väsynyt vanhempikin testata vähällä vaivalla!

1. Aamiaistaide. Ilahduta puolisoa ja leikkaa paahtoleivät kinkkuineen päivineen sydämen muotoisiksi. Lämmin kipinä aamusta alkaen on taattu!
2. Askartele leikekirja rakkaalle. Teemana tietysti teidän yhteinen tarinanne.
3. Testatkaa polaroid-kamera! Mikä olisikaan virkistävämpää kuin hassutella yhdessä kameran edessä?
4. Mikäli yhteinen aika päivisin suuntautuu kotitöihin ja lastenhoitoon, niin ottakaa ilo irti yhteisistä öitä, kuten seurustelun alkuaikoina. Miinuspuolena toki, että toisin kuin ensimmäisinä vuosina, voitte nyt odottaa taaperon herätystä tavalliseen tapaan kello 6 aamulla.
5. Lautapelitreffit olohuoneen matolla. Halpaa ja helppo toteuttaa! Lastenohjelmat samalla pyörimään, niin saatte ehkä nauttia toistenne jakamattomasta huomiosta jopa puolen tunnin ajan.
6. Tanssitunnit yhdessä. Oli lajinne sitten klassinen paritanssi tai vauhdikas hiphop, niin yhteinen harrastus tekee takuulla hyvää suhteellenne. Vinkki: tämä aktiviteetti kannattaa järjestää miehelle yllätyksenä. Varoitus: älä kysy miehen mielipidettä etukäteen.
7. Seksiworkshop! Tämä saa suurella todennäköisyydellä miehenkin kannatuksen.
8. Lupa herkutella! Miltä kuulostaisikaan testata naistenlehdistä tutut suklaaputous ja mansikat? Uskaliaimmat voivat jatkaa teemaa makuuhuoneen puolella.
9. Kirjoita rakkauskirje. Tiedetään, kuulostaa teinihommilta, mutta se toimii! Kukapa ei haluaisi saada rakkaudentunnustusta laadukkaalla söpöllä paperilla kukkien saattelemana?
10.  Yhteinen ilta ja pullo viiniä. Edellisestä kerrasta saattaakin jo olla jokunen tovi!
11.  Hyödynnä nykyajan digitaalisia mahdollisuuksia ja lähetä videotervehdys puolisollesi milloin ja missä tahansa. Huom.! Teemasta riippuen varmista, että puolisosi on sopivalla etäisyydellä muista ihmisistä.
12.  Kokeilkaa parihierontaa. Mukaan eteeriset öljyt ja tunnelmalliset kynttilät, niin tämän voi luokitella jo arjen luksukseksi.
13.  Palkkaa siivooja. Ei ehkä kaikista romanttisin idea, mutta aikaa säästävää kylläkin ja parisuhde kiittää!
14.  Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Vaikka kahdenkeskinen parisuhdeaika onkin tärkeä asia, niin myös kiireettömät ja mukavat yhteiset hetket koko perheen kanssa voi joissain elämäntilanteissa olla todellista laatuaikaa.

Ideat: Huffington Post

Kuva: Brooke Lark

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia