Tuota treenimäärää pitää vähentää, lääkäri sanoi. Olimme vastaanotolla mahdollisen aivotärähdyksen poissulkemiseksi, ja hän oli kysynyt kuinka paljon tokaluokkalainen oikein harjoittelee.

Paljon. Aika hurjalta se itsestäkin tuntuu. Treenejä on melkein joka päivä, monta tuntia kerralla. Lapsi tykkää lajista, hän on valinnut sen itse, emmekä pakota häntä treenaamaan.

Mutta treenimäärät ovat isoja. Niiden päälle tulevat vielä kilpailut ja leirit, ja myös omalla ajalla tulisi harjoitella. Sekä lomilla! Me saamme kesää ja joulua varten videot, joissa näytetään omatoimisen harjoittelun päivittäin tehtävät liikkeet.

Harjoituksista ei oikein voi olla pois. Jos lapsi on kipeä, hän jää kotiin, mutta loukkaantuneena lapset menevät tekemään sen mitä voivat. Lomamatkojen ilmoittaminen valmentajille jännittää hiukan – ja matkoille tulee mukaan treeniohjeet. Kaverisynttäreihin ja muihin menoihin lähtemistä katsotaan läpi sormien, mutta ei siitä oikein tykätä.

Harrastus vaikuttaa lapsen elämään myös treenien ulkopuolella. Mitä ja milloin syödään, kuinka paljon nukutaan? Milloin nähdään kavereita, entä perhettä? Kylmäpussia pidetään aina pakastimessa, koska harjoittelusta tulee lapselle kasvukipuja, joihin kylmä auttaa. Vammojakin lajiin kuuluu, tosin kop kop onneksi isommilta on vältytty.

Mutta uhrauksia on tehtävä, eikö niin?

Lapsi nauttii harrastuksesta, mutta kyllä äitiä välillä huolettaa. Ettei tämä sittenkin olisi liikaa? Toisaalta, sama laji maailmalla: harjoituksia on paljon enemmän, paljon nuoremmasta alkaen, ja ne ovat paljon rankempia.

Eikä maamme pärjää tässä lajissa, kuten ei monessa muussakaan. Pärjääminen vaatisi kovempaa treeniä ja jo nuorempana. Ehkä me olemme liian lällyjä ja pehmoja täällä Pohjoismaissa, ja pelkäämme turhaan, että raskas fyysinen harjoittelu olisi lapsille haitaksi. Ehkä runsas, kurinalainen treeni on lapselle vain hyväksi, nyt ja myöhemmin elämässä?

Oikeaa vastausta ei varmaan ole. Eihän lapsi osaa (ainakaan tässä iässä vielä) protestoida, sillä tähän hän on tottunut ja harrastuksesta saadut kaverit treenaavat yhtä lailla. Sitä paitsi hän aidosti tykkää lajistaan. Kuhmuja ja ruhjeita tulee tavallisissa leikeissäkin, ja fyysinen aktiivisuus on aina hyvästä. Silti sitä pohtii, että meneeköhän tämä liian pitkälle.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Lapsi harrastaa – ihan koko ajan”

  • Erto sanoo:

    Itse kuuntelisin lääkäriä.
    Yst.terv. ammatiltaan kasvattaja, joka näkee kaiken tasoisia (lapsi)urheilijoita joka päivä.

    P.S. Huomautuksensa, että usein hurjasti treenaaville lapsille kasvaa minuuden identiteetti ensin urheilijana, sitten vasta ”ihmisenä”