Monet lapset odottavat koulun alkua innoissaan. On tärkeää, että uuteen, jännittävään elämänvaiheeseen totuttaudutaan yhdessä tuttujen kavereiden kanssa. Entäs kun muutto muuttaa kaiken, ja kouluun ei pääsekään niiden parhaiden kavereiden kanssa? Isosiskokin jäi toiseen kouluun. Näin kävi tälle perheelle, ja sopeutuminen oli todella haastavaa:

”Lapset ovat sopeutuvaisia… Murehdin turhia… Enkö tunne omaa lastani… Rehtorin alentava suhtautuminen soi korvissa vieläkin.

Kaksi vuotta sitten iloinen lapsi odotti koulun alkua päiväkodista ja eskarista tuttujen kavereiden kanssa. Me tehdään sitten välkällä tätä ja sitä, voi sitä tyttöjen kiherrystä. Yksi sähköpostiviesti muutti kaiken.

Lapsi ei päässytkään siihen tuttuun ja turvalliseen kouluun missä oli jo eskarinkin opiskellut, vaan hänet heitettiin ihan vieraaseen kouluun josta hän ei tuntenut ketään. Juu, olimme muuttaneet ison tien väärälle puolen emmekä kuuluneet enää vanhaan koulualueeseen. Sillä ei ollut merkitystä että isosisko sai jäädä vanhaan kouluun. Rehtorin ratkaisu olisi ollut repiä molemmat lapset pois tutusta ja turvallisesta koulusta.

Ei auttanut puheet lapsen herkkyydestä, ei itku, ei vetoaminen koulutoimen johtoon, ei mikään… Iso tie vei lapseltamme ilon elämästä ja koulun aloituksesta tuli painajainen.


Kuva Rachel. Kuvituskuva.

Seurasi itkua, tappelua, karkailua… Lapsi oli käytännössä ensimäisen puoli vuotta koulun alkaessa hiljaa, jos ei itkenyt tai taistellut. Ja tukka alkoi lähteä päästä. Yhdessä suihkussa itkettiin kun pitkät suortuvat tukkivat viemärin.

Suuret siniset silmät katsoivat minuun lasittuneina: ”Äiti, haluan kuolla”…

Lapset on sopeutuvaisia… Ne sanat kaikuvat korvissani vieläkin.

Nyt kahden vuoden taistelun jälkeen asiat ovat jo paremmin. Mutta miten voidaan pienen ihmisen elämä näin pilata.

Hiukset kasvavat luojan kiitos pikkuhiljaa takaisin. Toivottavasti pysyvästi, puhjennut autoimmuunisairaus on armoton. Aamuisin ei mene puolta tuntia kun yrittää taiteilla ponnarilla kaljuja länttejä piiloon. Lapsi on saanut kavereita ja harrastuksia. Hevoset ovat hänen intohimonsa. Kouluunkin mennään jo vapaaehtoisesti.

Mutta tämän ajan se vei, kaksi vuotta. Lapset ovat sopeutuvaisia… Juu, toiset ovat, toiset eivät.”

Nimim. Koulun aloitus = painajainen

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Koulun aloituksesta tuli painajainen…”

  • äiti sanoo:

    Meillä samanlainen tilanne: muutettiin ulkomaille. Lasta kiusattiin, kun ei osannut kieltä. Tuli painajaisia ja iloisesta naperosta tuli hiljainen. Vieläkin yli 20 vuoden jälkeen kadun muuttoamme, vaikka hyvääkin siellä perheen kesken tapahtui. Mutta kuinka paljon tuolla kokemuksella oli vaikutuksia tulevaisuuteen, joka sisälsi kaiken huumekokeilut ja muut rikokset. Onneksi lapsi on nyt päässyt lopulta yli ja hyvä ammatti, työ ja parisuhde.

  • Luokanope 30 vuoden kokemuksella sanoo:

    Voi miten surullista. Olisipa koulutoimi ratkaissut asian paremmin. Kaikkea hyvää teille.

  • Ope sanoo:

    Juuri näin: Toiset sopeutuvat nopeasti, toiset eivät. Muutto on lapselle riski.

    Nimim. Ope, työkokemusta 25v.