Äitipuoli, miksi maalasit lapseni kanssa pääsiäismunia?
Huono Äiti sai avautumisen:
Olen etukäteen varma, että harva ymmärtää tätä ponttiani, mutta yritän silti. Koin hirveän loukkaavana sen, että lapseni palasi eilen isän luota pitkältä isäviikonlopulta (isä ei halunnut viikko-viikkoa uuden elämänsä takia) ja toi kotiin pääsiäismunat, jotka oli maalannut isän uuden tyttöystävän kanssa kaksistaan.
Tausta on se, että lapsen isä ja tyttöystävä rakastuivat ja erosivat tahoillaan ja menivät yhteen viime vuonna kuin salama kirkkaalta taivaalta. Siinä on ollut ainakin minulle 20 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen sulatusta.
Minulla on ollut monesti tunne, että uusi tyttöystävä haluaa vielä erityisesti hieroa naamaani, että ähäkutti sainpas tämän äijän, tämä on näkynyt mm. niin, että hän on pakannut minun tavaroitani yhteisestä kodista niin, että on jättänyt niihin pieniä muistilappuja sekaan naisen käsialalla, jotta ei jää epäselväksi, kuka niitä tavaroita seillä entisessä perhekodissa pakkailee. Ja tosiaan entisessä, menin erosta niin sokkiin, etten tajunnut alkaa yhtään järjestellä mitään asuntolainoja vaan muutin vuokralle, vaikka olisin minäkin sen kodin lasten kanssa pystynyt maksamaan.
Ne pääsiäismunat. Otin sen omalle naamalleni hieromisena, anteeksi vain jos kukaan ei ymmärrä. Ne munat olisi voinut jättää sinne isän luokse.
Haluaisin muistuttaa jostain lukemaani tämän: Minusta isä uuden vaimon ei pitäisi yrittää korvata biologista äitiä: Lapsen ja biologisen äidin välinen suhde on ainutlaatuinen, eikä äitipuolen pitäisi yrittää astua tämän tilalle. Äitipuolen tulisi pyrkiä rakentamaan oma, erilainen suhde lapseen.
Pitäisi vertailla itseään biologiseen äitiin: Jokainen äiti on erilainen, eikä vertailu ole hyödyllistä.
Äitipuolen tulisi keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja rooliinsa perheessä.
Nimim. Siinä meni pääsiäinen sitten
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 224 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Jos isän kumppani juuri tällä munien maalaamis hetkellä koitti luoda suhdetta lapseen? Sopiihan sellainen näin pääsiäisen aikaan. Lapsi tuo askartelut esitelläkseen niitä sinulle, maailman rakkaimmalle äitilleen. Käyt läpi todella vaikeaa elämäntilannetta, mutta älä anna katkeruuden hallita sinun ja lapsesi elämää. Ja jos aikuinen on turvallinen, hänestä ei ole haittaa lapselle. Älä itse katkeruudellasi pilaa sinun ja lapsesi kiintymyssuhdetta. Iloitse lapsen kanssa vaikka se sinusta henkilökohtaisesti pahalta tuntuukin ja hae itsellesi mielekästä tekemistä/ keskustelu seuraa arjen jakamiseen. Itse en kuitenkaan tästä tekstistä saa uudesta kumppanista ”pahaa äitipuolta”. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan ja jaksamista uuden elämäntilanteen läpikäymiseen!