Aikuinen poikani lokkeilee kotona ja odottaa palvelua

Huono Äiti sai avautumisen: ”Minä olen periaatteessa olosuhteideni vanki.
Pojallani on opiskelupaikka ja kaikki pitäisi olla hänen kohdallaan hyvin.
Hyvään ammattiinkin pääsisi poika, jos haluaisi viedä opintonsa loppuun. Ammatti johtaisi hyville palkoille.
Mutta on mukavampaa olla peräkammarin poikana.
Isänsä tekee ruuat ja paapoo poikaa kun isä on jo eläkkeellä.
Minulta katoaa rahaa, jota ei poika myönnä ottaneensa. Minulta katoaa kaikkea sellaista, mikä on minun henkilökohtaista juttuani ja se muutetaan rahaksi.
Minulla on kassakaappi kotonani. Ja miehestäni se on ihan ok, että joudun säilömään omaisuuteni kassakaapissa.
Aina kun sanon lähteväni pois tästä sairaasta härdellistä, muuttavani muualle, niin mieheni huutaa kuinka kiittämätön olen. Ja sanoo kaikkea rumaa. Minä olen se tyhmä. Ja minusta yritetään tehdä seniiliä muistamatonta, joka ei tiedä kuinka paljon minun lompakossa on ollut rahaa.
Kyllä minä osaan laskea. Mutta joo En tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta jotakin kuitenkin.
Pojallani on oma asunto, mutta siellä hän ei ole.
Tuhlaa rahansa muuhun kun ruokaan. Ja muutenkin. Itsekin kun pääsen eläkkeelle jossain vaiheessa niin elätämmekö pojan ihan voimiemme loppuun asti?
Nimim. Mitä olen tehnyt väärin?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Muutat sinne pojan kämppään asumaan.
Tuo kommentti, ettei kaikki apu ja tuki ole aina hyvästä, on täysin totta. Viranomaisapu on aika kaavamaista, sieltä voidaan mätkäistä diagnoosi ja lääkitys ja asiat menee huonompaan suuntaan. Ei siellä välttämättä ole osaamista. Riippuu ihan, millainen työntekijä sattuu. Se on kuitenkin viimeinen keino.
Paras olisi lopettaa liika passaaminen ja sillä pakottaa ottamaan vastuuta itselleen. Voi olla ettei tapahdu heti, mutta jollei yritä, ei voi tietää onnistuuko.
Kyllä sitä tietty vanhempana toivoisi, että pojan tie olisi tasaisempi ja tekee sitä mieli helpottaa. Mutta, ei ole mitenkään itsestään selvää, että kaikki apu ja tuki eri muodoissaan on aina hyvästä.
Olisi kaikille eduksi, että jälkikasvu oppii elämään itse. Ei vanhemmat ikuisia ole. Kun ovat poissa niin meneekin sormi suuhun ja alkaa todelliset ongelmat joistaa joutuu muutkin kärsimään.
Et kerro, miten vanha poika on. Onko hänellä ystäviä tai harrastuksia? Onko hän ok vai ehkä masentunut?
Miten hän voi?
Opiskelu voi olla hankalaa, jos on ongelmia eikä mitään verkostoa.
Hän hakeutuu jostain syystä turvaan kotiympäristöön.
Kannattaa selvittää pojan kanssa, tarvisiko hän jotain apua ja tukea. Opiskelijaterveydenhuolto olisi ensimmäinen yhteydenottopaikka hänelle.
Tuskin hän ilkeyttään tekee näin.
Jos näyttää, että hänellä ei ole kaikki kunnossa, mutta hän ei suostu hakemaan apua, on viimeisenä vaihtoehtona huoli-ilmoitus sosiaalitoimelle.
Kyllä, kaiken olet tehnyt väärin
Lasten kasvatus päättyy heidän ollessaan 18-20v, sitten he ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään.
Kaikki vanhemmat kai pyrkivät siihen, että kasvatusvastuu loppuu lasten tullessa täysi-ikäiseksi ja sen jälkeen lapsuuden kodissa on viisi hirttä auki
Se on rakkautta lapsia kohtaan, että vanhemmat luottavat ,että heidän siipensä kantavat, ovathan lapset saaneet hyvät eväät kotikasvatuksesta-
Kyllä, kaiken olet tehnyt väärin
Lasten kasvatus päättyy heidän ollessaan 18-20v, sitten he ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään.
Kaikki vanhemmat kai pyrkivät siihen, että kasvatusvastuu loppuu lasten tullessa täysi-ikäiseksi ja sen jälkeen lapsuuden kodissa on viisi hirttä auki
Se on rakkautta lapsia kohtaan, että vanhemmat luottavat ,että heidän siipensä kantavat, ovathan lapset saaneet hyvät eväät kotikasvatuksesta-
Kyllä ruossa on aika huolestuttavia piirteitä. Tässä maassa on turhan monta vastaavas tarinaa, jotka jatkuvat sitten niin että lopulta poika mukiloi, jopa tapaa vanhempansa jos ei rahaa huumeisiin tms enää heru. Peli on pistettävä poikki ajoissa. Sinuna muuttaisin muualle, ainakin väliaikaisesti. Rahahanat kiinni pojalta. Älä pidä enää käteistä. Arvotavarat kotoa pois. Jos miehelläsi on yhtään järkeä tallella, hänkin jossain vaiheessa kyllästyy poikansa kuppaamiseen. Mutta sinä ei tapahdu niin kauan kun sinä olet siinä ensin kupattavana.
Käytännön toteutuksessa saatat tarvita ulkopuolista apua. Kysy neuvoa vaikka kunnan sossuilta, diakoniatyöstä tms. Toimi, ennen kuin sinut syödään elävältä!
Omistaako poika tuon oman asuntonsa? Voisitko ottaa sen itsellesi? Jättäisin sinua miehen ja pojan – väistämättä silloinmiehesikin väsyisi ja kyllästyisi passaamiseen ja heidän välilleen tulisi yhteenottoja. Nythän sinä olet se purkukanava, jota kumpikin käyttää…
Syyttely kuulostaa narsismilta. Siinähän yritetään tehdä toisesta ”luulosauras” ja pian alat uskomaan niin itsestäsi. Kerää kamppeesi arvotavarasi ja ota oma asunto mihin ei miehellä tai pojalla ole pääsyä. Tuollaista tuhoavaa liittoa ei kannata pystyssä pitää. Ja isä pärjää pojan kanssa kahden tai sitten kumpikin omillaan.
Syyttely kuulostaa narsismilta. Siinähän yritetään tehdä toisesta ”luulosauras” ja pian akat uskomaan niin itsestäsi. Kerää kamppeesi arvotavarasi ja ota oma asunto mihin ei miehellä tai pojalla ole pääsyä. Tuollaista tuhoavaa liittoa ei kannata pystyssä pitää. Ja isä pärjää pojan kanssa kahden tai sitten kumpikin omillaan.
Lieneekö sitä omaa kämppää enää olemassakaan? Pelivelkoja? Huumeevelkoja? Muuta pois. Hiljalleen hankit oman asunnon, varustat ja häivyt.
Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Oletko varma ettei miehesi vielä rahojasi ja tavaroitasi? Kuulostaa sosiopaatilta joka pyrkii viedä mielenterveytesi, jos hän syöttää tuollaista olet itse vain unohtanut paljon sinulla oli rahaa. Lähde! Huomaat kohta, et voit paljon paremmin! Ole äiti, ja näytä lapsellesi ettei kaikkea tarvi eikä pidä sietää, vaikka se olisikin juuri se lapsesi käytös, mutta varsinkin että hän näkee ettei isänsä käytös ole ok!
Muuta pojan asuntoon! Ihan virallisesti. Maksat vuokraa mutta saat olla rauhassa.
Ei kai tätä kovin kauaa kannata katsoa. Missä on sun itsekunnoitus, mikset muuta jo muualle?
Kerro puolisollesi ja pojallesi, että jompikumpi lähtee, poika tai vaimo.
Juu ei tuo nyt hyvältä näytä.
Käyttääkö poika huumeita? Tuo rahan ja myytävän tavaran katoaminen viittaa siihen.
Miksi isä suojelee peräkamarin poikaa?
Itselläni asuu vielä 20v kotona, valmistui ammattiin, ei ole hakenut töitä (väittää muuta) en usko, jos ostan esim. vieraita varten keksejä/pullaa, syö ne kun olen töissä, olen vaatinut ruokarahaa kun saa työttymyyskorvauksen, maksaa ihme kyllä.
Itse en osta kotiin juurikaan arkena ruokaa, kun syön lounaan töissä.
Pyykkejä en pese, on pikku hiljaa alkanut pesemään omansa kun huomasi etten niitä pese.
Lähde