Kouluelämään on jälleen sujahdettu, ja illat tapellaan läksyjen parissa. Niitä on pikkukoululaisillakin yllättävän paljon, ja tekemiseen kuluu aikaa.

Joojoo läksyt pitäisi tehdä heti koulun jälkeen, mutta joskus lapset intoutuvat leikkimään, menevät suoraan harkkoihin tai eivät osaa tehdä läksyjä ilman aikuista. Silloin laskut ja kirjoitustehtävät jäävät iltaan. Lasta väsyttää, tehtäviä on läjäkaupalla ja vanhemmasta alkaa tuntua siltä, että ennemmin tekisi läksyt itse.

Kun ekaluokkalaisen pitää tuottaa viisi riviä tekstiä vaikka ei lukeminenkaan vielä suju, on sekä lapsen että vanhemman kärsivällisyys koetuksella. Eikä sitä oikein tiedä mikä olisi paras ratkaisu. Istua vieressä tsemppaamassa vai sanoa, että anna olla ja kirjoittaa opettajalle viesti. Kun lapsi on lopen uupunut ja tihrustaa itkua, ei oikein huvita sanoa että kyllä ne läksyt on vaan pakko tehdä. Sitkeyttä pitäisi opettaa, mutta kun ei tätä jaksa itsekään!

Eikä se välttämättä sen paremmin koulun jälkeenkään suju. Tehtäviä on monesta aineesta ja ne vievät aikaa. Kurjahan se on lapsen istua työstämässä läksyjä tuntikaupalla, kun koulussakin on ehditty jo useampi tunti opiskella. Kun ekaluokkalaisella menee läksyihin puolitoista tuntia ja kolmasluokkalaisella tunti, tuntuu se aika paljolta.

Läksyjen teon voisi toki ottaa mahdollisuutena viettää yhteistä aikaa, mutta kyllä sitä omien töiden jälkeen mieluummin viettäisi tovin lapsen kanssa vaikka vaan lueskellen. Jos sattuu sellainen päivä, että läksyjä on useasta aineesta ja tehtävät vaativia ja aikaavieviä, voi olla että muuta ei iltasella ehditäkään tehdä.

Sitä rupeaa jo miettimään, että onko lapsella oppimisvaikeuksia, vai mikä hommassa aina kestää. Mutta ei, kun niitä läksyjä on vaan niin paljon. Keskustelu muiden vanhempien kanssa paljastaa, että ei joka koulussa eikä joka luokassa. Toisilla läksyjä on muutamaksi minuutiksi muutaman kerran viikossa, ja lapsia on pitänyt oikein opastaa, etteivät tee tehtäväkirjan tehtäviä etukäteen. Mitenkäs sitä tuollaiseen kouluun pääsee, mekin halutaan?

Nimim. Äitikään ei jaksa

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 vastausta artikkeliin “Ihan liikaa läksyjä!”

  • Äiti sanoo:

    Nelosluokkalaisen ja ekaluokkalaisen äitinä sanoisin, että ekalla luokalla tulevat vain lukuläksyt oppilaan oman tason mukaan selä matikanläksyt. Matikkaa tehdään tunnilla ja jos tunnilla ei ehdi tehdä sitä riittävää määrää (aukeama) tulee matikasta sekä tunnilla rästiin jääneet tehtävät, että itse matikanläksy.
    Oman kokemuksen mukaan läksyjen tekoon menevä aika on suoraan verrannollinen siihen missä vaiheessa päivää/iltaa ne tehdään. Illalla läksyihin menee aikaa liikaa. Joskus osan läksyistä voi tehdä myös seuraavana aamuna. Silloin lapsen tietysti pitää mennä ajoissa nukkumaan, jotta voidaan aamulla tehdä tehokas vartti läksyjä.
    Itse olen molempien koululaisteni saatavilla, kun tekevät läksyjä. Jos tulee kysyttävää, avustan oikeaan suuntaan. Tiedän näitä vanhempia jotka eivät sitä tee ja tulos on usein, että läksyt tehdään juosten läpi.

  • Sanna sanoo:

    Meidän lapsen 1. luokan ope sanoi hyvin: jos istut lapsen vieressä läksyjä tehden ekan luokan, saat istua siinä yhdeksän vuotta. Nyt 4. luokalla en tarkista enää läksyjä vaan luotan että ne on kunnolla tehty eikä wilmasta ole tosiaan tullut viestiä. Max puoli tuntia tuntuu menevän.

  • HIPSU sanoo:

    Meillä ykkös ja kakkosluokalla läksyjen tekoon menee n 20 min. Lähes joka päivä lukuläksy. Sen lisäksi, joko vastataan kirjallisesti muutamaan kysymykseen tai on matikan laskuja. Noilla luokillahan vasta harjoitellaan läksyjen tekoa.

  • Siilis sanoo:

    Kuinka tuttua. Just tuli 4-luokkalaiselle 2 aukeamaa haastavia vihkotehtäviä äikästä joissa piti pohtia sitä ja tätä. Sit kun ei enää jaksanu viimestä tehtävää tehdä puurrettuaan pari tuntia ni seuraavana päivänä wilmassa viesti: läksyt tekemättä. Voi venäjä mä vaan sanon. 1. Tehtävä kahdesta aukeamasta jäi niin on läksyt tekemättä.

  • Luokanopettaja sanoo:

    Max puoli tuntia pitäisi ekaluokkalaisella kulua läksyjen tekoon. Lukuläksyt ovat niitä tärkeimpiä, sillä lukutaoto ei kehity, jollei myös kotona lue. Koulussa ei ehdi tulla tarpeeksi harjoitusta. Ota opettajaan yhteyttä, jos läksyihin kuluu joka päivä yli tunti aikaa. Ei ole tarkoituksenmukaista. Terv. Luokanope

  • Opettaja sanoo:

    Mitä ihmettä nillität somessa? Ota nyt ihmeessä heti yhteyttä opettajaan. Eikö tuo ole sanomattakin selvää.

  • kouluavustaja sanoo:

    Komppaan noita jotka suosittelevat juttelemaan asiasta opettajan kanssa.
    Itselläni oli kyllä 1lk. läksyjä, mutta meillä olikin paha diktaattori opettajana…

    Yleensä mitä nyt oman kokemuksen perusteella voin sanoa, niin 1-3lk menee se 15-60min tehtävien tekoon riippuen lapsesta! Jotkut jos osaavat lukea jo 1lk. Niin tietysti he kirjoittavat ”nopeasti” 5 riviä tekstiä.. Joten nyt soittamaan opettajalle ja kysymään miten lapsesi pärjää niin tunnilla ja yleensäkin onko muiden tasolla.. Inhottavaahan se on lähteä omaa lasta Ns. epäilemään ja ns. tutkimaan negatiivisiä asioilla.. Mutta se vain on vanhempien tehtävä! 🙂

  • Läksyjenteko_jalostaa sanoo:

    Muistan omasta lapsuudestani että läksyjä tosiaan oli ja ihan ekalta luokalta alkaen. Eivät vanhempani niiden tekemiseen osallistuneet. Homma oli että kun koulusta kotiin tulin, aloitin läksyjen teon ja tein niitä niin paljon kuin jaksoin. Siinä vaiheessa vanhemmat yleensä laittoivat nukkumaan eli klo 8.00 illalla, kun töistä pääsivät. Ei minulla ollut mitään muita harrastuksia ja vanhempani olivat iltaisin töissä, joten eivät he ehtineet tarkistaa läksytilannettani. Aamulla lähdin sitten kouluun ja koulussa sitten opettajan ja luokan kanssa käytiin läksyt läpi. Ihmettelin aina miten hyvin muut olivat selvittäneet tehtävät – ei yhtään virheitä. Heillä varmaan vanhemmat tekivät ne läksyt tai ainakin korjasivat virheet.
    Viikonloppuisin oli sitten yhteistä aikaa vanhempien kanssa, he yleensä nukkuivat työuupumusta pois ja minä riehuin kavereiden kanssa pihalla.
    Että silleen…

  • Äippä sanoo:

    Jos läksyihin kuluu noin pitkä aika, eivät ne ole lapsellesi oikean tasoisia. Eli heti yhteys opettajaan, pyydä keskusteluaika. Mahdollista on, että lapsesi on antanut koulussa lukutaidostaan todellisuutta paremman kuvan ja saa vääräntasoisia läksyjä tai sitten hän tarvitsee apua oppimisessaan, ja läksyt ovat sen vuoksi liian vaativia.
    Opettajan kanssa keskustelette ja mietitte yhdessä, tarvitseeko lapsi erityisopetusta/ testauksia oppimisvaikeuksista vaiko vain itseleen oikeammantasoiset läksyt.

  • Tanja sanoo:

    Nyt on tainnut ope jämähtää-80 luvulle, silloin uskottiin läksyjen hyvää tekevään voimaan. Ja uskosta nimenomaan oli kyse. Tutkimukset ovat antaneet toisenlaisia tuloksia läksyjen vaikutuksesta.
    http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus-laksyista-ei-ole-hyotya-3420514
    Kannattaisikohan nyt olla opeen yhteydessä ja pyytää päivitystä tälle vuosituhannelle.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Minun kolme lastani ovat kaikki käyneet ekaluokan läpi lähes kokonaan ilman läksyjä. Läksyä tulee korkeintaan lukuharjoituksia ja vasta paljon myöhemmin nuutama laskutehtävä tai pari riviä kirjainien harjoittelua. Ekaluokkalaisen läksyihin ei saisi mennä kuin 20 minuuttia, opettajalle ja rehtorille pikaista palautetta noin kohtuuttomasta läksymäärästä!

  • Äippä70 sanoo:

    Meillä sama ongelma. Etenkin jos olen itse ollut töissä illan, ei kukaan ole huolehtinut, että ekaluokkalainen aloittaisi läksyjen teon aiemmin, sillä niissä tosiaan menee sitä aikaa. Ihan liikaa.
    Kirjoittaminen on työlästä, tavujen ääntäminen ei tahdo mennä perille, enkä osaa nykytyylillä itse edes opettaa. Pitäs kävästä koulunpenkillä vissiin itelläki vielä.

    Eilen illalla oli klo 22.40 kun laitettiin kirjat viimein reppuun. Yöunet jää ihan liian lyhkäsiksi ja aamulla se tuntuu ja kuuluu 😫.

  • jm sanoo:

    Onpa jännä miten suuria eroja on! Meillä ekaluokkalainen harvoin teki läksyjä varttia pidempään, nyt tokaluokalla jo vähän enemmän mutta ei koskaan tuntia ole mennyt. Onhan toki niissä lapsissakin eroa, mutta ehkä kannattaa jutella opettajan kanssa. Motivaatio menee kohta koko kouluun jos läksyjen teko on aina yhtä tuskaa ja hammastenkiristystä.

  • Äiti79 sanoo:

    Meillä ainakin opettaja sanoi ekaluokalla että läksyihin saa mennä max. Puolituntia ja että pitää ilmoittaa jos tuntuu että läksyjä tulee liikaa niin siitä pitää opettajalle ilmoittaa. Joten juttelisin opettajalle… jos läksyjä on liikaa ja noin kauan kestää niiden tekeminen niin kyllähän siinä häviää jo koko oppisen into lapselta.

  • Helpottunut mamma sanoo:

    Nyt kuutosluokkalaisellamme oli 1 -luokalla ollessaan suuria vaikeuksia läksyjen kanssa. Ekaluokkalaiselle piti lukea tehtävät, kun lukeminen ei luonnistunut ja tavata vastaukset, jotta kirjoittaminen sujuisi.. Ryhtyminen tehtäviin oli hankalaa, kun paljon mieluummin hän olisi vain leikkinyt..

    Viimein opettajan kanssa keskustelu tuotti tulosta ja lapsi pääsi koulupsykologin testeihin ja sitä kautta foniatrisen poliklinikan tutkimuksiin.
    Kielellisiä vaikeuksia ei havaittu, mutta suositus erityisluokalle siunautui ja seuraavana syksynä lapsi aloitti kouluelämänsä uudelleen erityisykköseltä. Ja lukeminen lähti uudella metodilla käyntiin parissa viikossa.
    Erkkaa hän kävi kolme vuotta, kunnes siirtyi integraatioluokalle, jossa menestyy hyvin. Vuosien saatossa kaikenmaailman testien ja poliklinikkakäyntien tuloksena lapsella on nyt ADD-diagnoosi ja lääkitys, jonka avulla ryhtyminen helpottuu ”työpäivän” ajaksi, eli vaikutus yltää koulupäivän jälkeen vielä läksyihinkin.
    Elämä on helpottunut, mutta oli jo aikakin!

  • Jehnuska sanoo:

    Hyvin erikoisia ovat erot valtiollisissa kouluissa.Jotenkin kuvittelin että samalla viivalla pitäisi olla…Toinen lapseni käy kolmatta luokkaa, ja välillä tuntuu että saako hän läksyjä juuri ollenkaan. Kun hän oli ensimmäisellä ja toisella luokalla, pidin hänelle toisinaan ylimääräisiä kirjoituspreppauksia. Pidän selkeää käsialaa tarpeellisena, enkä haluaisi millään ajatella että suttuinen, pomppiva käsiala ei haittaa kun on poika kyseessä.