Väsynyt äiti pääsi irti pikkujouluissa – ethän ota mallia!!
Tämä on kauhistuttava silminnäkijäraportti siitä, kun väsynyt äiti pääsi irti pikkujouluissa. Lukemista ei suositella herkimmille sillä se sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka voivat järkyttää!
Tilanne lähti siitä, että viiden vuoden ajan joka ikinen yö herännyt äiti pääsi pikkujouluihin… Univajehan on siinä vaiheessa mittava. Äiti tietysti oli tottunut omaan tilaansa jo eikä osannut siksi ennakoida tilannettaan kunnolla. Hänellä oli mielessään vain se että kerrankin pääsee viettämään aikaa vain aikuisten seurassa. Laittautumaan, meikkaamaan, tanssimaan, sen sellaista… Ihan inhimillisiä toiveita, niistä ei voi lähteä syyttämään.
No äiti varustautuu sitten glitterimekolla ja meikkaa ja kähertää tukan. Väsymyshän se tietysti painaa mutta ei se tunnelmaa pilaa. Silmäpusseja ei kukaan huomaa kun luomilla on tarpeeksi kimallusta ja niin edelleen. Lähtöön tuli varmasti vähän kiire ja hiukan ehkä jännittikin päästä vapaalle niin pitkästä aikaa. Syömisethän jää siinä helposti mielestä. Lapselta jääneitä jämiä ehkä napsii lautaselta, mutta ei muuta.
Pikkujoulut alkoivat ja äiti tuli paikalle viimeisen päälle tällättynä, loput meikit äiti oli joutunut laittamaan bussissa kun kotona oli vielä pari akuuttia tilannetta ennen lähtöä. Juhlamieli oli kuitenkin korkealla: nyt nautittaisiin ja tanssittaisiin pitkälle yöhön!! Kannat kattoon, kippistä vaan, juhlitaan!!
Ilta ei sitten edennytkään ihan niin kuin piti.
Pikkujouluthan alkavat alkumaljalla, ja niin tälläkin kertaa. Aikuisten juhlista kun on kyse ja äiti kerrankin vapaalla, niin alkoholillinen glögi kyllä kiitos! Sehän meni alas aika äkkiä, koska eipä äiti ollut oikein ehtinyt syödä eikä juodakaan koko päivän aikana. Vähän vahvalta se maistui, olisiko sekoittaja lorauttanut turhan runsaalla kädellä viinaa, ajatellut että juhlien ensimmäinen drinkki saa olla vaikka vähän vahvempi…
Äitihän tietysti maistoi, että on se aika tiukkaa tavaraa, mutta kun eihän hän ollut juonut aikoihin alkoholia niin ehkä se vain tuntui siltä? Mutta pian glögi alkoi tuntua muuallakin. Jaloissa ja päässä…
Siinä olisi ollut ruokaakin tarjolla, mutta eihän se enää äidille maistunut. Mitä nyt vähän iski makeanhimo, ja käpykakkua äiti kävi riipimässä suoraan kädellä suuhun. Kukaan muu ei ollut ehtinyt kakkua edes maistaa, eikä sitä sitten muille jäänytkään, pelkkä räjähdys jäljellä jälkiruokapöydässä.
Käsillä kouriminen ei jäänyt siihen, vaan äiti innostui klähmimään myös työkavereita. Osansa saivat niin perheenisät kuin homotkin, sana ei ei mennyt äidille perille sitten ollenkaan. Pakolla vietiin tanssimaan jokaista vastaantulevaa miestä ja syliin tungettiin istumaan, mekko vyötäröllä kun raskauskiloja kuitenkin siinä mahalla vielä oli. Korot olivat siinä vaiheessa jo lentäneet nurkkaan. Hyvä että olivat, pari kertaa kun äiti lensi pahan näköisesti pepulleen…
Ne jotka eivät joutuneet kourinnan kohteeksi, saivat kuulla kunniansa muuten vaan. Sinkkutyökaveri joutui kuuntelemaan itkuista tilitystä siitä kuinka helpolla hän pääsee ja itsekäskin on, kun ei tee ylitöitä perheellisten puolesta. Pomo sattui sopivasti äidin tielle, ja johan hänellekin riitti juttua: täällä on kaikki työtavat ihan sieltä, ja työajatkin on ihan sieltä ja pelkää riistämistä koko tämä firma! Äiti uhkasi irtisanoutua ja viedä juttuja työsuojeluun ja haastaa oikeuteen, tälle riistolle tulisi nyt loppu!!!
Ei se ilta onneksi pitkäksi jatkunut, ensin äidille tuli vähän paha olo glögistä ja kakusta, ja nehän päätyivät sitten lannoitteeksi toimiston viherkasvin ruukkuun… Sen jälkeen äiti pisti oikoselleen, muut katsoivat että hän on kyljellään ja hengittää ja sitten äidille tilattiin taksi. Yhdeksältä äiti oli jo nukkumassa kotona.
Että varokaa väsyneitä äitejä myös pikkujouluissa. Joskus ne on ehkä parempi päästää nukkumaan kuin bailaamaan!
Tilanteesta kertoi järkyttynyt, viaton sivustakatsoja!!
P.S. Muista syödä ja juo myös vettä jos pikkujoulut on tiedossa!
P.P.S. Mietityttääkö alkoholinkäyttösi sinua? Testaa Päihdelinkin Juomatapatestillä onko alkoholista sinulle enemmän haittaa kuin iloa.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Onneksi ei oo pikkujouluja kun oon kotiäiti mutta Noinhan se aika pitkälle menee.. 9v jälkeen kävin baarissa ja kylhän se neljään meni kun alitajunnassa kuitenkin toive että mies herää kun tietää että yksin kotona.. mutta vastuu herättää tietysti klo 8 kun pitää aamupalat ym. laittaa.. jos puoleksi tunniksi torkahtelis pitkin päivää niin parin päivän päästä ei oo enää krapulaa.. ”en juonut kauheesti, koska lapset on aina kotona kun ei oo mummuloita, mut tanssin ja sain kunnon univajeen”
Itselle kävi vähän tylsemmin. Olin työkaverin kanssa lähdössä juhlimaan ja olin hyvissä ajoin juhlameikit ja bilevaatteet saanut päälle. Oli vielä hyvin aikaa joten päätin istahtaa sohvalle ennen lähtöä. Sohva oli kovin pehmeä ja mukava, joten silmät lupsahti kiinni. Ennenkuin huomasinkaam olin sikeässä unessa ja heräsin siihen kun puhelin alkoi soimaan. Työkaveri siellä kyseli, että mihin olin eksynyt kun ei löydä minua. Harmikseni huomasin kellon olevan jo todella paljon ettei enää yöbussilla huvittanut lähteä minnekään joten kerroin olevani kotona jo. Siirryin myöhäisen iltapesun jälkeen sänkyyn nukkumaan enkä juhlimaan.
Tämä tarinaa avaa ainakin vähäsen sitä, miksi rouva johtaa pikkujoulujen kotiinkonttaustilastoamme 2-0.
Niin toden tuntuinen monilta osin, noinhan se menee … toivottavasti äitikin pääsisi useammin ulos, ja saisi hoitoapua edes kaksi kertaa kuukaudessa !
Olipa noloa, joskus tapana ei ole juoda nii varovaisuutta peliin…
Aikaisemmassa elämässäni oli juuri näin. Paitsi ei onneksi ollu mitn virmojen juhlia, iha esmes sukulaisten kesken juhlia. Totaaliuupumus ei oo leikin asia. Tässä huumorin kautta tartutaan vakavaan aiheeseen. Onneksi. Asiasta pitäis puhua paljon enemmänki 💓 Jaksamista kaikille teille, joilla urakka on vielä kesken. Niminerkillä 19 vuoden silmäpusseja silottava ja nukkumalla (yritän ainaki 😀 ) palautuva äippä
Omaa aikaa ja unta pitäisi jokaisen järjestää, biletys väsyttää entisestään.