Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeella. Lähetä oma avauksesi, ohjeet alinna.

”Reiluus. Uusperhe.
Kuinka pitkälle reiluutta venytetään uusperheessä, jos lapset ovat kuin päivä yö.
Missä asioissa pitää olla reilu?
Jos toinen muksu saa uuden Adidas-hupparin edellisen rikki menneen tilalle, pitääkö toisenkin saada, vaikka hänellä olisi kaappi täynnä ehjiä vaatteita?
Jos toinen muksu on yltiöliikunnallinen, jaksaa kirmata ulkona koko päivän ja hänelle annetaan juomarahaa mukaan, pitääkö sama summa antaa toiselle, joka makaa hiljaa päivän sängyssään kännykkä kädessä?
Jos kummatkin lapset saavat valita haluavatko lahjaksi pleikkarin vai läppärin, ja poika valitsee pleikkarin, tyttö läppärin. Tyttö ei läppäriä käytäkään ja haluaisi pelata pleikkaria, pitääkö hänelle antaa sama aika pelata kuin pojan?
Jos toinen haluaa aloittaa tyyriin harrastuksen, ja hänen vanhemmat on valmiita maksamaan sen yhdessä pitääkö toisenkin päästä kalliiseen harrastukseen, jos hänen toinen vanhempansa ei pysty sitä maksamaan ja koko maksu jäisi meille? Voiko toiselle sanoa että on varaa, ja toiselle ettei ole?
Entäpä jos toisen muksun vanhempi ei anna niitä synttärilahjarahoja lapsen omaan säilytykseen, vaan seuraa niiden käyttöä. Onko epäreilua että toisen lapsen vanhempi ei näin tajua tehdä, ja toisen muksun kaikki lahjarahat katoavat karkkeihin?
Entä jos lähtötilanne on jo erilainen. Toisella on isovanhemmat jotka hukuttaa lapsen vaatteisiin ja kenkiin, toisella on vanhempi,joka ostaa kaiken käytettynä kirpparilta. Kuinka tässä tilanteessa toimitaan?
Miten saadaan reiluus toteutettua, jos alkujaankin on aikamoinen ero taustoissa.

Nimim. Uusperseily

Kerro kommentissa, miten teillä on toimittu.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “Uusperheessä lasten täysin eri elintasot”

  • Että mitä että? sanoo:

    Ensinnäkin tässä ei kerrottu asumisjärjestelyistä mitään. Henkilökohtaisesti itse en pidä koko uusioperhe mallista, mutta nykyään se on osa sitä tavallista elämää.
    Ensinnäkin, meillä jos toisen ns perheen lapset asuisi edes vuoroviikoin meillä, mentäisiin koko konkkaronkka juuri meidän budjetin mukaan ja toisessa kodissa toisen budjetin mukaan.

    Meillä ostetaan tarpeen ja rahallisen tilanteen mukaan. Jos jollekin ostetaan läppäri ja toiselle pelikone, niin ne on osattava jakaa. Yksinkertaisesti. Joskus joku haluaa datata ja toinen pelata. Vaikka rahaa olisi kuin roskaa, ei jokaiselle tarvitse omaa ostaa ellei tietenkin lapsi opiskele vaikka ja tarvii oman läppärin jne. Tarpeen mukaan. Sama on harrastuksissa, jos joku harrastaa hevosia ja toinen haluaa olla vaan, niin miksi pitäisi edes vaivata päätä, että pitääkö nyt toisellakin olla. Toki jos toinen haluaa kans harrastaa ja ei ole varaa, pitää miettiä vuorottelua ja muita keinoja.

  • balanssi sanoo:

    1)”Jos toinen muksu saa uuden Adidas-hupparin edellisen rikki menneen tilalle, pitääkö toisenkin saada, vaikka hänellä olisi kaappi täynnä ehjiä vaatteita?”

    Ei pidä. Vaatteita ostetaan tarpeen mukaan ei huvin vuoksi.

    2)”Jos toinen muksu on yltiöliikunnallinen, jaksaa kirmata ulkona koko päivän ja hänelle annetaan juomarahaa mukaan, pitääkö sama summa antaa toiselle, joka makaa hiljaa päivän sängyssään kännykkä kädessä?”

    Mielestäni pitää. Raha-asioissa pitää olla tasapuolinen. Tosin tämä ei päde siinä tapauksessa, että toiselle muksulle on sanottu, että menes ulos kirmailemaan, niin saat ostaa limpparia. Silloin ei tietenkään anneta, jos tekee pyyntöä vastaan

    3)”Jos toinen haluaa aloittaa tyyriin harrastuksen, ja hänen vanhemmat on valmiita maksamaan sen yhdessä pitääkö toisenkin päästä kalliiseen harrastukseen, jos hänen toinen vanhempansa ei pysty sitä maksamaan ja koko maksu jäisi meille? Voiko toiselle sanoa että on varaa, ja toiselle ettei ole?”

    Tämä on vaikea, mutta jos ei ole varaa, niin lapselle pitää kertoa, ettei varaa ole ja hänen pitää se myös hyväksyä. Ei kai voida olettaa, että vanhemmat ottavat kulutusluottoa lapsen harrastuksen takia. Toisaalta tähän he tulevat törmäämään koko elämänsä ajan toisilla on rahaa enemmän kuin toisilla.

    4)”Jos kummatkin lapset saavat valita haluavatko lahjaksi pleikkarin vai läppärin, ja poika valitsee pleikkarin, tyttö läppärin. Tyttö ei läppäriä käytäkään ja haluaisi pelata pleikkaria, pitääkö hänelle antaa sama aika pelata kuin pojan?”

    Ei pidä. Hän on valintansa tehnyt ja elettävä sen kanssa.

    5)”Entäpä jos toisen muksun vanhempi ei anna niitä synttärilahjarahoja lapsen omaan säilytykseen, vaan seuraa niiden käyttöä. Onko epäreilua että toisen lapsen vanhempi ei näin tajua tehdä, ja toisen muksun kaikki lahjarahat katoavat karkkeihin?”

    Minusta pitää tuon rahojaan pihtaavan vanhemman miettiä omia tarkoitusperiään miksi hän tekee niin. Jos hän aidosti uskoo tekevänsä oikein, niin sitten säästää lapsen rahoja. Lapsi varmasti vanhempana ymmärtää asian. Toisaalta lapsi saa ehkä myöhemmin tyydytyksen pitkäjänteisestä säästämisestä saadessaan jotain kivaa arvokkaampaa.

    6)”Entä jos lähtötilanne on jo erilainen. Toisella on isovanhemmat jotka hukuttaa lapsen vaatteisiin ja kenkiin, toisella on vanhempi,joka ostaa kaiken käytettynä kirpparilta. Kuinka tässä tilanteessa toimitaan?”

    Tässä kannattaisi jutella niiden isovanhempien kanssa. Tuon enemmän saavan lapsen vanhemman olisi puhuttava omien vanhempiensa kanssa, että te olette perhe ja toiset lapset ovat yhtä tärkeitä kuin ne biologiset suvunjatkeet.

    7)”Miten saadaan reiluus toteutettua, jos alkujaankin on aikamoinen ero taustoissa.”

    Kyllä näissä kaikissa (mutta erityisesti kohdissa 5 ja 6 )auttaa se, ettei lapsia nähdä minun lapsina ja sinun lapsina vaan yhteisinä lapsina, joilla on samat säännöt, oikeudet ja velvollisuudet.

    Tietysti, jos ex-puoliso syytää lapsilleen rahaa ja tavaraa, ei sille välttämättä voi mitään ja silloin bonuslasten pitää vain hyväksyä asia. Jos vaikka perheessä on kaksi teini-ikäistä poikaa, joista toiselle hänen äitinsä (ex-puoliso) on ostanut mopon, pitää toisen pojan ymmärtää kun sanotaan, että meillä ei ole varaa ostaa sinulle mopoa. Jos noiden poikien välit ovat kunnossa hyötyy mopoton poikakin toisen pojan moposta jollain tavalla.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Näin hyvätuloisena vastaan kysymyksiin järjestyksessä.
    1. Lapset eivät tarvitse Adidas-huppareita ollenkaan
    2. Lapsilla on vesipullot, jotka voi täyttää kotona. Ei siis tarvetta juomarahalle.
    3. Pleikkareita tai läppäreitä ei anneta kellekään lapselle omaksi, vaan ne ostetaan perheelle, ja lapset käyttävät niitä vuorotellen.
    4. Maailma on täynnö harrastuksia, ja lapsen on syytä etsiä sellainen harrastus, joka ei ole hirveän kallis. Niin kauan kun maailmassa kuolee lapsia nälkään, on ajatus länsimaisten lasten ökyharrastuksista ällöttävä.
    5. Karkkeihin rahansa kuluttava huomaa kyllä, että sinnehän menivät eikä niitä saa takaisin, ja häneltä jää sitten joku kiva juttu tekemättä. Lisäksi täsä kohtaa on syytä muistuttaa lasta ahkerasti epäterveellisen ruokavalion haitoista.
    6. Kyllä lapsi tajuaa, kuka yrittää ostaa hänet rahalla. Lapset eivät ole tyhmiä, ja lahjomiseen ei kannata lähteä mukaan. Lapsi muistaa aikuisena, kuka antoi rakkausen sijaan rahaa.

    • Nimetön sanoo:

      Tälleen ex-huonotuloisena (olin pitkään yh-opiskelija, nyt jo valmistunut) olen sitä mieltä, kyllä lapsi saa harrastaa jotain kallista, jos se on hänelle todella tärkeää. Minun lapsellani on ollut pitkään kallis harrastus, ja kyllä ne rahat räävittiin kasaan sitä varten joka vuosi ihan olemattomasta kuukausibudjetista. Tietenkään meillä ei ollut (eikä itseasiassa ole edelleenkään) Adidaksen huppareita, tai mitään muutakaan luksusta. Mutta kyllä silti halusin, että lapseni sai aina harrastaa juuri sitä harrastusta, joka oli hänelle todella rakas.

    • Maakuntalainen sanoo:

      Näin toisena hyvätuloisena uusperheellisenä vastaan: En ole tajunnut Adidaksen olevan ökymerkki. Minusta se on vaan vaate. Meillä on lapsilla kaikilla omat läppärit, pleikkarit on yhteiset. En halua lapsia omalle läppärilleni. Jokaisen pitäisi saada harrastaa sitä mikä kiinnostaa. Sillä ei ole merkitystä minkä hintainen harrastus on. Yhdellä lapsistamme on kallis harrastus, kahdella ei. Nämä kaksi eivät edes haluaisi tätä harrastusta. En jätä tätä yhdelle tärkeää kallista harrastusta maksamatta siksi, ettei muilla ole. Se, että lapselle ostaa jotain ei ole rahalla lahjomista. Jos jotkut Adidakset tai Niket eivät budjettia heilauta, niin miksi ei ostaisi. Sillä ei ole mitään tekemista rakkauden tai sen puutteen kanssa. Sokeriherkkuja kenekään ei pitäisi puputtaa koko ajan, oli rahaa tai ei.

      Ei kaikille lapsille tarvitse aina samaa ja samanarvoista. Pikemminkin jokaiselle tarpeen mukaan.

  • Just sanoo:

    Pakko kommentoida että oletetaanko näissä teksteissä aina että molempien lapset ovat yhtä paljon molemmilla vanhemmilla? Esimerkiksi meillä mun lapset asuu viikko/viikko säännöllisesti ja miehen lapset käy joskus ja jouluna. Ei kai kukaan oleta että ostamme niille samanarvoisesti, eihän me esimerkiksi edes tiedetä mikä puhelin miehen lapsella on tällä hetkellä! Elatusmaksut riittää ja niissä on sovittu harrastukset ja niiden osuus. En siis todellakaan koe että omat lapseni ei saisi harrastaa ilman että osallistuisin näiden edelleen vieraiden lasten harrastuksiin!

    • mummuvaan sanoo:

      Sinun ei tietenkään tarvitse ostella miehesi lapsille mitään, jos et halua. Miehelläsi taas on oikeus ostella omille lapsilleen mitä itse haluaa, vaikkei elatusmaksu sitä edellytäkään. Outoa, jos hän ei tiedä edes sitä, millainen puhelin hänen lapsillaan on. Hänen kannattaisi tutustua paremmin omiin lapsiinsa.

  • Nimetön sanoo:

    No, ensinnäkin olen sitä mieltä, että jos lapsi ihan oikeasti haluaa harrastaa jotain, niin resurssit siihen löytyy kyllä. Kaikesta muusta voi supistaa, jotta lapsi saa harrastaa sitä, mitä todella haluaa. Itse olen ollut yksinhuolehtija lapselleni suurimman osan hänen elämäänsä. Lapsen isä ei maksa elatusmaksuja, joka johtuu yhteisestä sopimuksestamme, kun hän jäi yhteiseen taloon, ja huolehti sen kustannuksista kunnes se saatiin myytyä. Sen lisäksi olin tosi pitkään opiskelija, ja elimme lapsen kanssa ihan minimibudjetilla. Lapsen (ja tietenkin myös omat) vaatteet oli kirpparilta, ja sen lisäksi teimme yhdessä myytäviä ksitöitä, jotta saimme kerättyä rahan lapsen niin rakkaaseen ratsastusharrastukseen. Mutta se onnistui, joka vuosi. Lasten kanssa kyse on priorisoinnista.

    Uusperhe on ihan aina vaikea asia. Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että jos kerran halutaan olla samaa perhettä, niin lapsilla on oltava samat mahdollisuudet. Ei ole mikään pakko elää yhdessä uuden kumppanin kanssa, mutta jos niin päättää tehdä, niin lapset (ihan kaikki niistä) menee aina etusijalle. Ja ei todellakaan saisi väheksyä peliharrastuksia. Oma nykyinen mieheni on pelannut koko lapsuutensa, ja teini-ikänsä. Hän on nykyään erittäin älykäs korkeasti koulutettu esimiesasemassa oleva ihminen, joka harrastaa mm. lentämistä, jonka on oppinut tietokonepeleistä. Hän on nyt aikuisena myös erittäin liikunnallinen. Oma teinini pelaa paljon, mutta hän myös kirjoittaa role play -tarinoita ENGLANNIKSI, joissa yhdistyy loistava mielikuvitus, erittäin hyvä englanninkielen taito, ja ihan todella upeat piirrustukset. Pelaaminen ei siis todellakaan ole pelkästään pahasta. Nykymaailmassa se itseasiassa antaa juuri niitä taitoja, mitä myöhemmin elämässä tarvitaan. Älä siis eriarvoista lapsia harrastusten perusteella.

    Mitä siihen pleikkaan tulee, niin jos toinen on saanut lahjaksi tietokoneen, ja toinen pleikkarin, niin lahjat on olleet suunnilleen samaa arvoluokkaa. Tässä lapset on siis olleen suunnilleen samalla tasolla. Toki täytyy pitää mielessä, että tietokonetta tarvitaan esim koulussa, kun taas pleikka on ihan vain viihdekäyttöön. Sillä perusteella antaisin myös toisen lapsen pelata jonkun verran, mutta itse muistuttaisin, että hän toivoi tietokonetta, jonka sai, ja toinen taas pleikkaa. Joten pleikka on ensisijaisesti saajan laite. Tietenkin lapsia pitää opettaa myös jakamaan, eli pleikan omistaja voisi oikein hyvin antaa myös toisen pelata. Mutta ehkä tähänkin olisi olemassa ihan helppo ratkaisu, kuten toinen ohjain. Jolloin molemmat lapset voisivat pelata yhdessä. Tai sitten myös toinen lapsi saa toivoa seuraavilla synttäreillä/ jouluna ihan omaa pleikkaa.

    Uusioperheessä on tietenkin aina vaikeaa asettaa toisen lapsi täsmälleen samaan asemaan, kuin omansa. Mutta se täytyy tehdä, jos haluaa sitä uusioperhe-elämää elää. Pidä mielessäsi, että voit aina tehdä niin kuin minä, ja olla pitkässä ja vakavassa suhteessa niin, että asutaan eri osoitteissa. Meillä ei koskaan ikinä ole tällaisia ongelmia, vaan kaikki on tyytyväisiä. Ja suhde voi hyvin. Ei ole pakko pakottaa lasta mukaan siihen omaan uuteen suhteeseen. Mutta jos sen tekee, niin sitten lasten on oltava saman arvoisia. Piste. Ei mitään tekosyitä.

  • Aba sanoo:

    Kuvituskuvan olisi voinut valita hiukan tyylikkäämminkin… (Kansa taisteli-lehden kansi? Oikeasti?)

  • Tinuli sanoo:

    Heh, tuo on loputon suo. Siihen ei kannata lähteä millään tasolla. 😂

    Ex-mieheni yritti aikoinaan kieltää, että en saa ostaa esim. uutta puhelinta yms omille lapsilleni, koska hänen pitää ostaa vähintään sama puhelin hänen uudelle vaimolleen ja vaimon lapsille. 😂😂😂

    Samaan aikaan oma poikapuoleni selitti, että jos ostin omalle pojalleni uuden lippiksen, olen hänelle velkaa saman verran rahaa. 🤔🤔

    En kuunnellut ketään. Minä aikuisena päätän.

  • Muut huomioiden sanoo:

    Itse en olisi missään tapauksessa lapsen kanssa muuttanut saman katon alle, jos olisi selvää, että ennen on eletty merkittävästi eri elintasoilla ja -tavoilla. Toiset olettavat, että vanhempien pitää tuollaisessa tilanteessa vaikka elää luottokortilla, jotta saadaan vähävaraisemman lapsen elintaso tasattua ”rikkaamman” mukaan. Eikä isovanhempia tai parempi tuloista toista vanhempaa voi kieltää tarjoamasta hyvää elintasoa, ettei joku uusperheen jäsen loukkaannu tai pahoita mieltään.

    Jos tuohon tilanteeseen silti lähtee ja päättää lapselleen pyrkiä tarjoamaan jotain, mihin hädin tuskin on varaa, ei voi syyttää exää. Hulluimpia on ollut juuri ne, joiden lapsilla pitää olla iPhonet, mopot ja kalliit harrastukset ja exää syytetään, kun ei olekaan valmis elämään kädestä suuhun. Kyllähän ihan ydinperheessäkin nämä asiat sovitaan yhdessä eikä toinen vanhemmista yksin voi päättää käyttää molempien rahoja lapsen kuluihin.

    Minä saan lasten elatukseen sen, mitä on sovittu ja hurjan kalliita harrastuksia ei ole, koska haluamme myös matkustaa. Jos lisäharrastuksia tai koneita tms. halutaan, siihen säästetään muuten kuten tekevät apuhommia isovanhemmilleen tai nuoret pyytävät syntymäpäivä- tai joululahjaksi vielä, kun eivät ole kesätöihin päässeet. Oppivat samalla ymmärtämään, ettei kaikki tule ilmaiseksi ja harrastus on lahja siinä missä tavarakin.

  • Asua voi erilleen sanoo:

    Älkää hyvät eronneet vanhemmat muuttako yhteen. Ei ole mikään pakko.

  • Ero sanoo:

    Älkää hyvät eronneet vanhemmat muuttako yhteen. Ei ole mikään pakko.

  • Suhteellinen tasa-arvo sanoo:

    Pleikkari asiaan, jos pojalla on peliaika (esim. 1h/vrk) ja tyttö ei tosiaan käytä läppäriään niin tytölle voi suoda saman peliajan, mutta poika saa valita oman aikansa (vaikka 17-18) ja tyttö voi pelata esim. 16-17 (mutta poika ei voi keskeyttää tytön peliaikaa päättämällä haluavansa kuitenkin pelata 16:30-17:30, eli poika saa valita ja tyttö pelaa omansa sen ulkopuolella, mutta hyppyyttämistä ei saa tässä käyttää).
    Tarpeeseen toinen voi saada eri asioita kuin toinen, mutta jos molemmat on vaikka retkellä koulun kanssa niin samat eväät/eväsrahat. Samoin jos molemmille pitää ostaa vaikkapa farkut niin molemmat saa valita mieleisensä saman budjetin sisällä, ei niin että toinen saa kalliit merkkifarkut ja toinen halpakaupan farkut (paitsi jos toinen haluaa ne halpakaupan farkut).
    Harrastuksista vaikea sanoa, onko molemmat aidosti kiinnostuneita ja motivoituneita harrastamaan? Jos on ja on varaa maksaa toiselle kokonaan – miksi ei? Jos taas on arvelu että toinen haluu harrastaa vaikka jääkiekkoa vaan koska se on yhtä kallis kuin toisen harrastus niin ei pidä vaan siksi tarjota sitä. Jos taas ei ole varaa maksaa kokonaan niin lupaa sijoittaa harrastamiseen saman summan kuin toisen lapsen harrastukseen (esim. jos tän, jonka toinen vanhempi voi osallistua kuluihin, harrastus maksaa yhteensä 200e/kk eli teidän osuus on 100€/kk niin toinen voi valita harrastuksen johon menee 100€/kk).
    Reiluus toteutuu niin, että se mitä teiltä saa on reilua. Voisihan ihan ydinperheen lapsilla olla niin että toisen kummi on osallistuva ja hemmotteleva ja toisen ei (tai vaikka kuolee). Toisen kaveripiiri on iso ja pääsee moniin juhliin ja yökylään, toisella pari hyvää kaveria vaan. Ei vanhempien tarvitse kompensoida tätä.

  • Keskustelkaa sanoo:

    Eihän se ole varakkaitten isovanhempien vika eikä lapsen vika et toinen ei ole eläessään saannut kuin kirppari kamaa.
    Eihän se kirppari lapsi ole tasavertainen missään.Olis kannattanut keskustella toi asetelma ennen yhteenmuuttoa.Parenpi asua erilleen.Ikävä elättää toisen lasta kun vanhemmat ei siihen kykene.

  • Uusperheet on syvältä sanoo:

    Mun mielestä lapsille annetaan rahaa tarpeen mukaan. Jos yksi saa eväsrahaa turnaukseen, en anna rahaa muille koska raha on tarkoitettu eväiden ostoon turnauksessa. Jos muut eivät siellä ole, ei he tarvitse rahaakaan. Jos joku tarvii housut, ostan hänelle. Kaikki saavat sen mitä tarvitsevat. Turhaa opettaa lapsia kyttäämään mitä muut saavat liiallisella tasapuolisuudella.

    Miehen ex ostaa kaiken kirppikseltä tai halvinta markettikamaa. Siksi olen ostanut myös hänelle urheiluvaatteita ja varusteita. Mies maksaa harrastuksen, minä omieni harrastukset. Emme kysele äidiltä maksuja. Kai se riippuu perheen tilanteesta, onko varaa maksaa vai pitääkö tinkiä jostain. En kieltäisi kuitenkaan omiltani harrastamista siksi ettei lapsipuoli pääsisi myös. Loppupeleissä hänen vanhempansa päättävät mitä haluavat maksaa.