Tänään on vuoden masentavin päivä
”Blue Monday” eli alakuloinen maanantai osuu joka vuosi tammikuun kolmannelle maanantaille. Blue Mondayta pidetään maailmalla vuoden masentavimpana päivä, jonka syynä on usein huono sää, pitkä odotus kesään, lomien loppuminen sekä joulun ja uudenvuoden jälkeinen huono taloudellinen tilanne.
Käsityksen vuoden masentavimmasta päivästä loi Brittipsykologi tohtori Cliff Arnall. Vuonna 2005 brittiläinen matkailu-tv-kanava Sky Travel jakoi tiedotteen, jonka mukaan yhtiö kertoi selvittäneensä psykologi Cliff Arnallin avulla, mikä on vuoden masentavin päivä. Arnallia pyydettiin selvittämään, mikä olisi paras päivä lomamatkan varaamiselle, ja samalla pohtimaan, miksi ihmiset haluavat lähteä lomalle juuri silloin. Näin syntyi käsitys vuoden synkimmästä päivästä.
Näin kohennat oloasi
Tammikuun kurjuuden torjumiseksi terveysasiantuntijat suosittelevat liikuntaa, hedelmiä ja vihanneksia sekä D-vitamiinia lisää mielialan kohottamiseksi tammikuun alakuloisuuden aikana. Alkoholista luopumista tai ainakin sen vähentämistä suositellaan myös energiatasojen nostamiseksi, yleisen terveyden sekä unen parantamiseksi.
Täällä Suomessa tammikuu ja talvi yleisestikin on yleensä masentava ihan silkasta valon puutteesta johtuen, eikä kukaan meistä pysty taikomaan valoa taivaalle. Onneksemme Heikin päivä on kuitenkin jo tämän viikon keskiviikkona 19. tammikuuta. Heikin päivää on vanhastaan vietetty kansallispyhimyksemme Pyhän Henrikin muistoksi. Silloin karhu kääntää kylkeään ja talven selkä taittuu. Valon määrä lisääntyy kiihtyvään tahtiin, päivä pitenee ja ihmisten mieliala kohenee.
Valon määrän lisääntyminen lisää ihmisten sosiaalista aktiivisuutta, parantaa unta ja lisää serotoniinin tuotantoa. Siispä elämäntapamuutosten toteuttamisestakin tulee helpompaa, ei siis kannata vielä luovuttaa uudenvuoden lupausten kanssa vaikka olisitkin jo vähän lipsunut niistä. Kevät kolkuttaa jo ovella ja valoisammat ajat ovat tulossa.
Kuva, Juho Luomala
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.