Kun avioliittomme päättyi pettämiseen, muut ymmärsivät kovasti pettävää ex-miestäni
Huono Äiti sai lukijalta avautumisen:
Kaksi pitkää parisuhdettani on päättynyt pettämiseen. Ensimmäisellä kerralla petos paljastui pian tapahtuman jälkeen ja mies myönsi reilusti tapahtuneen. Ero meni sopuisasti. Sen sijaan 14 vuotta kestäneessä avioliitossa lasteni isä harrasti selän takana suhmurointia mahdollisesti vuosia, enkä kai koskaan saa tietää koko totuutta. Itsellä ei ollut aavistustakaan touhuista, olin onnellinen, kun läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä oli aivan suhteen loppuun saakka. Paljastuttuaan mies kielsi kaiken ja valehteli ummet ja lammet. Ero oli vaikea, eikä mies halunnut selvittää asioita. Olisi halunnut pitää sekä vaimon että nuoren rakastajansa, joten päätin itse lähteä.
Eron jälkeen ihmisten asenteet petettyä kohtaan ihmetytti suuresti. Kuinka suhteessa on aina jotain vikaa, tai puoliso on pahis, joka ajaa toisen pettämään. Varmasti näitäkin on, mutta silloinkin olisi oikein päättää ensin se huono parisuhde ennen kuin siirtyy seuraavaan. Mielestäni pettäjä varastaa petetyltä aikaa ja valinnanvapauden elää omannäköistä elämää, kun pahimmillaan tuhlaantuu vuosia aikaa pettäjän kanssa. Henkinen tuho on suuri, kun asian laita paljastuu ja tajuaa elämänsä olleen valhetta ja kulissia toisen puolelta. Silti läheisetkin ihmiset seuraavat tilannetta hiljaa vierestä, kun ei haluta puuttua toisten asioihin. Entä jos puoliso kavaltaisi rahaa selän takana?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Samaistun täysin. Ja kaupan päälle vielä ajatus, että riitaan tarvitaan kaksi. Öh, nyt käsi ylös kuka ei menetä kunnioitustaan ja hermojaan venkoilevaa pettäjää kohtaan? On niin helppoa ulkopuolelta antaa niitä ohjeita. Ja se on ihan perseestä.
Itselleni tuli yllätyksenä, että melkein kaikki meni katkeruuden piikkiin. Ihan aidosti vuosia myöhemminkin olen sitä mieltä, että pettäjän moraalikäsitykset on niin hukassa, että on ihan aiheellista kysyä voiko sellainen ihminen kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia. Tuota ei silti ääneen voi sanoa tai olet heti katkera ämmä. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että toivoisin vaan lasteni oppivan oikean ja väärän ihan kotoa? Kyse on kuitenkin aika paljon tärkeämmästä kuin siitä ettei exällä pysyneet housut jalassa ja kristilliset arvot mielessä.