Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Vuonna 2008 olin piipussa, toisiksi vanhimman poikani kanssa olevien vaikeuksien vuoksi. Olin 3 kuukautta sairaslomalla.

Nyt masennus diagnosoitiin taas, keskivaikea. Minä, joka osaan auttaa ja tukea muita, en ole osannut olla armollinen itselleni. En ole huolehtinut ja rakastanut itseäni riittävästi. Olen vain hullun lailla mennyt eteenpäin.

Olen auttanut ja tukenut tytärtäni hänen erossaan, murehtinut lastenlapsieni puolesta, surrut äitini huonoa kuntoa ja laittanut kaiken oloni vaihdevuosien syyksi ja nepsyperheen arjen raskauden piikkiin.

Kunnes havahduin siihen, että en jaksa mitään, raivoan ja itken, suihkuun meneminenkin on jo haaste ja kynnyksen ylittävä asia.

Yritin miehelleni kertoa, kuinka voin. Hän ei vastannut mitään. Ei osannut, hämmentyi ja mikä sitten olikin syy, ei oloani yhtään parantanut.

Kävin lääkärissä ja sain sairaslomaa. Vain eräs ystäväni ja vanhin tyttäreni tietää asiasta. Miksi? Hyvä kysymys. En jaksa juuri nyt miehelle yrittää kertoa asiaa, vaikka on oikeasti mahtava kumppani.

Työsuhteeni on koeajalla ja tiedän, etten pysty siinä jatkamaan. Seksi ei kiinnosta pätkääkään,vaikka olemme aiemmin olleet kuin kanit, vaikka olemmekin jo keski- ikäisiä. Mistään en saa kiinni, aloitan enkä jaksa mitään tehdä loppuun.

Kaupallinen yhteistyö Perhevapaalta työelämään -hankkeen kanssa.

Loputon noidankehä: en saa nukuttua, pitää tehdä ja suorittää, vaikka vain raivoan ja itken. Olen niin monet kerrat ollut se, joka on tässä tilanteessa ollut se tuen antaja, en se, joka tukea on tarvinnut.

Ja aina olen sanonut, että ole armollinen itsellesi.
Mutta en osaa olla armollinen itselleni.

Tiedän, että selviän tästä, kaikesta paskasta olen selvinnyt tähänkin mennessä, yksi masennus ei minua vie. Nyt on ihan hemmetin rankkaa, raastavaa, olen riekaleina, jopa koirakin on sen havainnut. Mutta mä nousen vielä tästä, jonain päivänä olen selättänyt ahdistuksen ja olen jälleen se oma itseni. Ja yhtä ajanjaksoa ja kokemusta rikkaampi.”

Nimim. Äiti on ihan loppu

Hyvä kirjoittaja, voimia sinulle vaikeampaan tilanteeseen. Aina toitotetaan että pitää olla armollinen itselleen, jotta jaksaa, mutta harva torvea soittaessaan muistaa että jonkun ne jokapäiväiset asiat on huolehdittava kuitenkin, ja lapsien kanssa vaatimukset ovat todella jokapäiväisiä.

Yritetään löytää arjesta jotain joka tekee juuri sinulle hyvän olon, edes hetkeksi, sitten toiseksi hetkeksi, ja niin eteenpäin. Joskus myös irtiotto kotoa auttaa, jos sellainen on mahdollista järjestää. Äidin omaa aikaa. Vaikeimpina hetkinä voi helpottaa jos saa puhua jollekin, ja Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

Hyvä lukija, olisiko sinulla tarjota tukea kirjoittajalle? Jätä kommenttisi tuohon alle.

Kuva Sydnet Sims, ylin kuva Sydney Sims.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “”En ole huolehtinut ja rakastanut itseäni riittävästi””

  • Kohtalotoveri sanoo:

    Olet toipumisen tiellä jo alussa, kun olet mennyt lääkäriin. Siitä on hyvä aloittaa. Suosittelen käyttämään sairasloman hyödyksi ja hakeutumaan vaikka psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluavun piiriin. Toipuminen ottaa aikansa, eihän tämä tilanne ole muodostunutkaan hetkessä, mutta sinä toivut. Suosittelen myös puhumaan puolisosi kanssa, sillä salailu on hirveän kuluttavaa.