Ihastutaan. Rakastutaan. Kihlat. Yhteinen koti. Lapset. Kultainen noutaja ja… Eiku. Ei, kolme ensimmäistä asiaa kyllä.

Mua on aina ihmetyttänyt se, miten muita ihmisiä kummastuttaa kun asumme kihlattuni kanssa eri osoitteissa, kävelymatkan päässä toisistamme, mutta kyllä, eri osoitteissa! ”Miksette asu yhdessä? Ootte kuitenkin kihloissa? Oookei eli teillä semmonen tilanne… Meinaatteko muuttaa kuitenkin yhteen? Eikö se oo hankalaa kun ei näe toista? Ettekö te oo varmoja teidän suhteesta? Pelkäättekö että kyllästytte toisiinne? Jestas sentään, niinkuin lakia rikkoisi kun asia tulee ilmi. Joka kerta joutuu selittämään, että syy ei ole mikään yllämainituista. Tämä yksinkertaisesti toimii meillä!

Molemmat tarvitaan omaa aikaa, minä ehkä miestäni enemmän. Miten helpottavaa kun saa mennä kotiin ja ottaa sen ajan itselleen ilman että puoliso loukkaantuu, tai pahimmassa tapauksessa jää oman ahdistukseni ja yksinolon kaipuun ristituleen. Ja miten ihanaa onkaan joka kerta kun nähdään uudestaan. Olemme olleet kohta 3 vuotta yhdessä ja tämä asetelma toimii todella hyvin! Emme rakasta toisiamme yhtään sen vähempää, vaikkemme asukaan saman katon alla. Ainakaan vielä. Olemme puhuneet asiasta, mutta vain ajatuksen tasolla. Kuka tietää, ehkä joskus asumme yhdessä? Mutta pitääkö sen olla sellainen päämäärä jonne kultaovet vie? Mielestäni ei.

Kuva Nathan Dumlao.

Yhtälailla hämmennystä aiheuttaa, ettemme aio mennä naimisiin, vaikka olemmekin kihloissa. Molempien mielestä avioliitto on kaunis asia, mutta meidän makuun liian vanhanaikainen ja monimutkainen systeemi. Rakastammeko toisiamme vähemmän, koska emme mene naimisiin? Emme. Rakkaus ei katso kotia, eikä avioliittoakaan, se on kahden ihmisen henkilökohtainen asia joihin muiden ei tulisi jatkuvasti suhtautua epäillen ja ihmetellen. Se, että elää yhteiskunnan asettaman kuplan ulkopuolella hieman, se on rohkeutta olla oma itsensä ja näyttää, että kaiken ei tarvitse mennä niinkuin kautta aikain, käsikirjoitetusti. On muitakin vaihtoehtoja ja niitä ei mielestäni tarvitsisi joutua selittelemään jokaiselle vuoron perään. Kiitos!

Nimim. Kuplan ulkopuolella

Artikkelikuva Qusai Akoud.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 37 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

37 vastausta artikkeliin “Tämän vuoksi asumme kihlattuni kanssa erillään”

  • Onneksi emme enää asua erillään sanoo:

    En ymmärrä, kun sanotaan, ettei erillään asuessa tarvitse riidellä omasta ajasta. Asuin mieheni kanssa viisi vuotta erillään. Monesti harmitti, kun toinen halusikin olla kotonaan ja itsekin halusi mieluiten olla omassa kodissa. Tästä tuli myös riitoja. Nykyisin asumme yhteisessä kodissa. Tämä on ihanaa. Meillä saa puuhailla mitä haluaa, ei tarvitse olla koko ajan kylki kyljessä, mutta silti kohtaaminen arjessa on ihan eri tasolla kuin aiemmin. Nyt kumpikin saa olla siellä itselleen mieluisimmassa paikassa, kotona. Nautin joka hetkestä.

  • blaablaablaa sanoo:

    Väki itkee, että ei ole kihlaus, jos ei mene naimisiin. Onko avioliitto avioliitto, vaikka lupauksesta huolimatta kuitenkin erotaan. Miksi mennä naimisiin, kun siitä kuitenkin seuraa avioero. Että aikuiset ihmiset jaksaa…

  • Äxyyzet sanoo:

    Ymmärrän erikseen asumisen hyvin, mutta en tuota kihloissa olon korostamiseen tarvetta, jos ei kerta vanhoja perinteitä halua noudattaa. Miksi ei voi olla vain parisuhteessa? Mitä se kihlautuminen on, jos se ei johda avioliittoon? Ei sillä, jokainen tekee niin kuin tahtoo, ihan sama se mulle. Kuulostaa vain hassulta

  • Näinsetoimiinykyään sanoo:

    Tuet lähtee jos muuttaa yhteen.

  • Naapurintäti sanoo:

    Meillä on myös tällainen toimiva välimallin ratkaisu: kirjaimellisesti rinnakkain. Mies osti seinänaapuristani asunnon, pihat ovat yhteisiä, mutta molemmilla oma koti ja talous. Minulla on lapsia, miehellä ei, joten yhdessä asuminen olisi rahanäkökulmasta epätasapainoista. Molemmilla on avaimet toisen luo ja lupa kulkea vapaasti asunnosta toiseen, jos ei sitten sovita, että nyt jompikumpi tai molemmat tarvitsee omaa aikaa. Tavallaanhan tämä on avo- ja avioliittoa (been there, done that) pysyvämpi sitoumus, kun molemmilla on omat asuntolainat ja vakaa aikomus pysyä yhdessä rinnakkain, ei solmussa toistensa kanssa. Mielestäni tässä tilanteessa ideaaliratkaisu. Jos tulisi yhteinen lapsi, niin varmaan puhkaisisimme väliseinään oven, jonka silti saa lukittua molemmilta puolilta, mutta muuten tuo väliseinä on kyllä ihan paikallaan ja kaunis symboli meidän suhteen muodosta. Yhdessä, rinnakkain, omaa tilaa kunnioittaen ja vailla takkuuntuvia vastuita yhteistaloudesta.

  • Kikka sanoo:

    Hei, loistava ratkaisu! Me tavattiin mieheni kanssa aikoinaan yli 20 vuotta sitten. Kun olin 19 vuotias. Seurusteluun ja erillään asumiseen meni 10 vuotta. Alettiin rakentamaan taloa ja sen valmistuttua muutimme siihen yhteen asumaan. 8 vuotta asuttiin susiparina yhdessä, sitten mentiin naimisiin. Kun oli 10 vuotta asuttu yhdessä, päätimme että jatkamme kuten ennen mutta molemmat tarvitsevat oman tilan, vaikka iso talo onkin. Minä muutin pois kävelymatkan päähän toisesta. Tämä on ihan parasta, vietämme edelleen toisissamme kiinni suurimman osan ajasta, aina jomman kumman luona, mutta jos tuntuu siltä että nyt tarvitsee lepoa vähän kaikesta, voi sanoa toiselle että nyt haluan vain olla muutaman päivän ihan vaan itseni kanssa, niin se sopii toiselle. Molemmat tehdään vuorotyötä joten jos ollaan viikko esim. erillään, niin sitä jo kaipaa töistä, ja ei muutenkaan aina mene yksiin nuo työvuorot. Jos mies illassa ja minä yössä, niin näen mieheni aamulla nukkumassa kun menen nukkumaan. Hän lähtee iltapäivällä töihin, minä edelleen nukun ja kun minä lähden töihin niin mies pääsee töistä. Älä välitä mitä muut ajattelee ja tahtoo, tee niinkuin teistä tuntuu hyvältä. Tämä on meille täydellinen ratkaisu, ja olemme yli 20 vuoden jälkeen onnellisia ja onnellisesti naimisissa.

  • Huokaus sanoo:

    Onpa juuri niin arvostelevaa kommenttia kuin kirjoittaja saa muutenkin kokea. Jotkut ihmiset vain tarvitsevat paljon yksin oloa ja silti voivat rakastaa toista täysillä. Yhdessä asuminen on halvempaa kyllä, mutta jos se rahan säästö pilaa suhteen niin ei ole silloin halpaa. Ja tuosta kihloissa.. kyllä, kihlat tarkoittavat perinteisesti lupausta avioliitosta, mutta näkisin sillä nykyään modernimpiakin merkityksiä. Jos eletään erillään, mutta halutaan näyttää toiselle, että tässä ollaan tosissaan niin kihlaus voi mielestäni olla nimitys tuolle sitoutumiselle. Toinen ei ole avopuoliso, mutta on aikuiselle enemmän kuin vaan seurustelu. Ei sitä tarvitse mennä haukkumaan teinikihloiksi.
    Itse olin aikanaan kihloissa viisi vuotta, kun puolisoni opiskeli toisella paikkakunnalla. Halusimme kertoa sillä toisillemme, että selviämme niiden vuosien yli. Sen jälkeen menimme naimisiin, mutta viiden vuoden aikana sain kuulla länkytystä siitä, että kihlojen kuuluisi kestää vain vuoden että ei ole oikea kihlaus kun kestää niin kauan.
    Antakaa ihmisten elää niinkuin lystäävät ja olkaa hiljaa jos ei ole muuta kuin pahaa sanottavaa.

  • Nimetön sanoo:

    Sama täällä, 5 vuotta yhdessä, emmekä aio muuttaa yhteen. Naimisiin ehkä mennään jossain vaiheessa ihan vaan sen takia, että jos jommallekummalle kävisi jotain, kummallakaan ei tällä hetkellä ole mitään oikeuksia toista kohtaan. Miehellä ei ole edes lapsia, joten olisi kiva, jos esim perintö tulisi minulle tai lapselle.

  • Tarkka täti sanoo:

    Kihlaus on lupaus avioliitosta.

  • Olgat sanoo:

    Öööö….. kukin tavallaan. Mutta jos avioliitto on liian vanhanaikaista, en ymmärrä päätöstä kihlautumista. Kihlautuminen on lupaus avioliitosta – siis vanhan perinteen mukaan suhteen julkistaminen ja pariskunnan yhteinen päätös edetä kohti avioliittoa.

  • Henrietta sanoo:

    Avoliitto kokeiltu, avioliitto kokeiltu. Enää en muuta kenenkään kanssa yhteen asumaan (poislukien lapseni). En ole sen tyyppinen ihminen, että haluaisin asua kenenkään kanssa. Viihdyn yksin, minulla on omat piintyneet tapani, tykkään lukea kirjoja ja silloin en kuule enkä näe mitään. Joten erillään asumisessa ei ole minulle mitään ihmeteltävää.

  • Mia sanoo:

    No, jos nyt ihan kirjaimellisesti mennään, niin ette ole kihloissa. Kihlaus on avioliittolupaus ja jos avioon ei ole aikomusta, niin silloin ei ole kihlojakaan.

  • Sandy sanoo:

    Mitä enemmän luen ja kuulen parisuhteista joissa osapuolet asuvat omissa asunnoissaan, vakuutun entistä enemmän siitä että se on nerokkain ratkaisu ikinä. Varsinkin kun miettii niitä yleisimpiä ongelmia, mitä ihmisillä tuntuu olevan parisuhteissa. Voisi monelle olla jopa pelastus!

  • Rakastan sanoo:

    Heh.
    Meillä on omat talot eri paikkakunnilla ja miehellä vuokra – asunto työskentelypaikkakunnalla. Asun omien lasteni kanssa kotonani silloin kun eivät ole isällään ja mieheni luona kun ovat. Naimisissa olemme olleet molemmat tarpeeksi, joten ei ajateltu sitä tarpeelliseksi. Kukaan ei ole ihmetellyt. Enemmän sitä ihmetellään että suhteemme on avoin, mutta se on toinen tarina se. 😄