”Lueskelin suurella huvituksella ja myös surulla Huonon Äidin juttuja lasten vuoroasumisesta eron jälkeen. Kyllä minäkin olisin isänä halunnut niin, mutta lasten äiti ja lastenvalvoja ( ei pääkaupunkiseutu) olivat ihan toista mieltä.

Siinä ovat isän eväät aika äkkiä syöty kun kaksi naista yhdessä nyökytellen päättivät lasten asumisjärjestelyt ja elatusmaksut. Taustaa: erosimme, koska lasteni äiti löysi uuden. Vikaa oli varmasti minussakin, koska olin aina rakennustyömaalla rakentamassa meille sitä pirun omakotitaloa. Sekä töissä. Myös kukkaset ja illalliset jäivät varmasti hoitamatta.

No, kun eroa sitten alettiin setviä, minulle tuli ihan puun takaa tämä päätös. Se, että näen lapsia vain viikonloppuisin. Lasten äiti oli sitä mieltä, että lapsilla pitää olla yksi koti eikä kahta koti ja lapsien ei pidä reissata. Ja tosiaan lastenvalvoja oli tasan samaa mieltä.

Eli nyt maksellaan sitten elatusmaksuja ja vastaillaan lasten kysymyksiin, miksi nähdään niin vähän. Välillä tekisi mieli hirttäytyä kun tästä tuli ihan painajainen. Ja muuten avioero, se on todella hyvä tapa köyhtyä.

Että ehkä se vuoroasuminen onnistuu siellä kuuluisan Kehä 3:n sisäpuolella, mutta ei joka paikassa.”

Terv. ”Ei mikään kynämies, joku kai korjaa nämäkin virheet”

Täällä juttu vaikeasta exästä

Ja tässä jättäjän puoli asiaan

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “Vuoroasuminen, saanko nauraa!”

  • Järjestelmän orjuuttama sanoo:

    Moi!

    Samaan betoniseinään törmänneenä voin sanoa vain sen, että Suomessa koko huoltajuusjärjestelmä on rakennettu sen varaan, että eron sattuessa äidille taataan taloudelliset mahdollisuudet huolehtia lapsista. Järjestelmä antaa äidille kaikki oikeudet sanella luonapidosta ym. Isällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin ja hänelle jääkin pelkän lompakon asema maksaen äidille jopa osansa lasten asumiskustannuksista.

    Lastenvalvojat keskittyvät ainoastaan äidin aseman turvaamiseen. Kukaan ei kysy isältä, että jääkö elareitten jälkeen riittävästi rahaa sellaisen asunnon hankkimiseen, johon lapsetkin mahtuvat. Ja kaiken päälle saa vielä haukut siitä, ettei osallistu riittävästi lasten hankintoihin.

    Järejestelmä on nykyajan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa käsittämättömän epätasa-arvoinen.

  • Pampula sanoo:

    Käräjäoikeuden sovitteluistunnossa minimitapasmisoikeus pojilla. Nyt salaa käyvät vaikka ei tapaamisoikeutta. Koulu menee huonosti ja saavat tukitoimia ja oirehtivat. Lukkotilanne ja äidillä yksinoikeus totuuteen. En usko, että järjestelmä tunnustaa virheitään. Hyvin yleistä, kun tietää 85% äitien saavan lastenhuoltajuuden ja oikeuden päättää mikä on lapsille parasta.

  • Alma sanoo:

    Me asutaan täällä maaseudun rauhassa. Kun erottiin aikoinaan (yli10v.sitten) näennäisesti sovussa, niin sovittiin että lapsista tai heidän nähden ei riidellä. Sovittiin myös ettei lastenvalvojan mennä ja että lapset asuu vuoroviikoin ja että se kummalla kulloinkin on enemmän rahaa maksaa toiselle jotakin lasten menoista. No lastenvalvojan ei ole menty. Ja riidelty on ihan kaikesta paitsi niistä lapsista. Lapset asuu vuoroviikoin nii paitsi sillon kun eivät halua mennä isälle, eli kutakuinkin jokatoinen viikko. Lasten harrastukset ja mopokortit ja mopot ja luokkaretket sun muut menot on maksettu niin että se kummalla on enemmän rahaa maksaa isomman osan, eli minä jolla meistä on pienemmät tulot maksan kaiken ja jos en maksa niin mun vanhemmat maksaa, isä ei maksa ei maksa yhtään mitään, mutta kiltiste kyllä kun hänen rahat ei riitä mihinkään ja vaatii että minun pitäisi ostaa hänen luo ruokaa. Ja juu kyllä kaikki tärkeät ihmiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä tähän järjestelyyn, eli minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, minun uusi mies on tyytyväinen ja hänen lapset on tyytyväisiä. Exä ei ole tyytyväinen eikä onnellinen, mutta eihän se ole sitä koskaan eikä se ole minun eikä lasten vika.

  • Kati sanoo:

    …ja tosiaan pirkanmaalla asustellaan.. Ikävää lasten kannalta…

    • -osa-aika-yh-pohjois-suomi- sanoo:

      Täällä kaukana kaukana kehäteistä vuoroviikko systeemi onnistuu. Lastenvalvoja vahvisti vain paperille asian. Olimme molemmat vuoroviikko systeemin kannalla alunperinkin exän kanssa. Ja vaikka itse olen se paha osapuoli, jättäjä, ei käynyt mielen vieressäkään, ettei isä saisi tavata lapsiaan saman verran kuin itsekin. Lapsilla on oikeus isään eronkin jälkeen, kuten myös ISÄLLÄ OIKEUS LAPSIINSA. Tietysti kun kyseessä on ns. normaali tilanne eikä ole syytä pelätä lasten turvallisuuden puolesta. Eikö jo pelkästään ero ole ihan riittävä rangaistus lapsille ja isälle, vieläkö ne pitää erottaa toisistaan…

  • Kati sanoo:

    Eipä meilläkään lastenvalvoja hyväksynyt minun ja lasten isän sopimusta, joten teimme oman kirjallisen sopimuksen. Mies ei maksa elareita vaan kaikki lasten menot maksetaan puoliks ja lapset ovat viikon minulla ja viikon isällään joka sunnuntai iltana on vaihto. Ainakin meillä toistaiseksi toimiva ratkaisu.. ja ennenkaikkea lasten etua ajateltuna..

  • Maalta sanoo:

    Olen pahoillani puolestasi! Exäsi tekee väärin sekä sinua että lapsia kohtaan. Meillä eron tullessa oli kummallekin itsestäänselvyys, että lapset asuvat vuoroin kummankin luona eikä siihen liittyvissä asioissa ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Tämä järjestely sai myös lastenvalvojan lämpimän kannatuksen vaikka täällä periferiassa asutaankin.