Miehet tapaavat syyttää naisia siitä, että naiset vaativat parinvalinnassa mahdottomia. Lista unelmamiehen ominaisuuksista on pitkä ja vaikea täyttää.

Mutta osaavat ne miehetkin! Italialainen 37-vuotias yrittäjä on julkaissut avoimen kirjeen, jossa hän etsii unelmiensa naista.

Osa vaatimuksista on ihan tavallisia: hän haluaa normaalipainoisen, terveellisesti syövän ja liikkuvan naisen, jolla ei ole lapsia.

Osa taas kuulostaa suomalaisen korvaan hupsulta: naisen tulee osata uida ja ajaa polkupyörällä. Sitten on erikoisia pukeutumismieltymyksiä. Monen muun miehen tapaan tämä yrittäjä pitää klassisesti pukeutuvista naisista, mutta hän ei välitä ohuista koroista, ja pitää 90-luvun korkeavyötäröisistä housuista. (Siis mistä? Niistä trikoisista, jotka nousivat kainaloihin asti? Aika klassista tosiaan…)

Toivomukset eivät jää tähän. Nainen ei saa olla uskonnollinen, eikä hänellä saa olla 9-17 päivätyötä. Naisen täytyy myös olla valmis lähtemään minne tahansa milloin tahansa, vaikka toiselle puolelle maapalloa. Tai viihtyä tämän yrittäjämme kanssa autiolla saarella useampi kuukausi. Vai niin.

Eli ei muuta kuin vaatekomeroa kaivamaan ja kosiokirjettä Italiaan väsäämään kaikki hoikat, työttömät ja lapsettomat ateistinaiset! Onnenne odottaa autiolla saarella, jossa vietätte yhdessä aikaa pyöräillen ja uiden!

Odotuksia ja toiveita parinvalinnassa saa totta kai olla. Jokaisella on oma makunsa, eikä ketään voi vaatia viehättymään muunnäköisistä tai toisenlaisista ihmisistä. Mutta joitain vaatimuksia kannattaa ehkä hieman höllätä. Ne asiat, jotka vaikuttavat suhteen onnistumiseen, ovat ihan muita kuin pituus tai hiusten väri.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia