Pikkuasioista ei kannata hikeentyä – salli mun nauraa!
Tiedätkö ne asiat, joista sanot ja sanot lapsille tai puolisolle, mutta mikään ei muutu? Ne raivostuttavat asiat, jotka olisi ihan helppo järjestää tai siivota jälkeensä…jos siis viitsisi MUTTA KUN EI VIITSI.
Ihan pienten lasten kanssa se on tietysti väistämätöntä. Lattiaan liimaantuu kurkkusiivuja. Porkkanaa mössätään kiinni pöytään. Tahmatassut tarttuvat puuhtaaseen paitaan juuri kun sait vedettyä sen päällesi. Tätä päivä toisensa jälkeen, käyhän se hermoille. Jatkuvaa siivoamista ja asioiden hoitamista.
Mutta sehän ei lopu kun lapset kasvavat…ja kun puoliso muuttuu koko ajan vain tutummaksi ja tutummaksi, hänen osaltaan se kenties pahenee!
Kun nämä pikkujutut toistuvat päivä toisensa jälkeen ja viikko toisensa jälkeen ja vuosi toisensa jälkeen, jossain vaiheessa väistämättä räjähtää. Rähjähdyksestä seuraa joko kunnon (mutsi-)raget eli huutoraivarit tai ehkä vielä pahemmassa tapauksessa totaalinen välinpitämättömyys. Matkalla totaaliseen välinpitämättömyyteen saattaa epätoivoisena tehdä kokeita. Jos en täytä saippuapulloa niin kauanko muut ovat pesemättä käsiään? Jos en vie roskia pois sohvapöydältä, ovatko ne siinä ensi jouluun asti? Vai selviävätkö ne jopa ensi juhannukseen?
Tietysti pikkuasiat voisi hoitaa itse sen kummemmin provosoitumatta. Mutta että AINA. AINA MINÄ!!! Alkaahan se nyt rassaamaan, ainakin jos ei ole siunattu äititeresamaisella hyväksyvyydellä ja pyyteettömällä muiden palvelemisen halulla.
Nämä pikkuasiat ajavat raivon partaalle:
”Se, että valoja ei voida sammuttaa sieltä missä ei olla. Muuten ollaan niin ekojeesusta, mutta kämpässä on aina juhlavalaistus.”
”Lasten pitkin poikin jättämät roskat. Tyhjä jogurttipurkki ruokapöydällä joka ikinen aamu. Samaisen jogurttipurkin kansi keittiön työtasolla joka aamu. Välipalapatukoiden paperit, jotka tuodaan kotiin asti ja puretaan taskuista eteisen lattialle.”
”Pyykkien jättäminen pyykkikorin päälle.”
”Roskapussin ylitäyttäminen sen sijaan että vain vaihtaisi pussin. Ja se, että jos vien täyden pussin pois, kukaan ei laita tilalle uutta vaan heittää roskat ämpärin pohjalle. Kukahan ne sieltä kaivaa pussiin? Kyllä, minä!”
”Välipalatarpeiden jättäminen esille keittiöön. Koskee myös maitoa, juustoa, margariinia ja niin edelleen.”
”Se että pyyhkeitä ei ikinä voi ripustaa kuivumaan. Siis ikinä!!”
”Lapset jättävät aina muutamia kökkäreitä ruokaa tai pari hernettä tai makaronia lautaselle. En ajattele että lasten on väkisin syötävä lautanen tyhjäksi, mutta miten se vatsa on aivan täpötäynnä juuri siinä kohdassa kun jäljellä on kaksi hernettä ja yksi makaroni? Ärsyttää että joudun kaapimaan ne roskiin.”
”Mies jättää käytetyn suodatinpussin kahvinkeittimeen sisälle. Aina. Pännii.”
”Aina kun lapseni siivoavat he tuovat pyykkiin puhtaita vaatteita. Lisäksi olen kaivanut pyykkien joukosta lukemattomia kertoja esimerkiksi sellaisia pieneksi jääneitä vaatteita jotka eivät ole mahtuneet lapsille aikoihin. Olen pyytänyt niitä erikseen jotta saisin karsittua ne, mutta ei. Pyykkikoriin vaan!”
”Tämä on ihan klisee, mutta että ärsyttää se mehu- tai maitotölkki jääkaapissa jossa on ruokalusikallinen jäljellä. Juo pois ja heitä tölkki roskiin herranjestas!”
”Vessapaperirullan vaihtaminen…sitä ei ilmeisesti kukaan muu osaa tehdä.”
”Eksäni jätti käytetyt hammaslankansa lavuaarin reunalle. Siinä niitä saattoi olla useammankin viikon kasa.”
”Kaappien ovien auki jättäminen. En käsitä miten se edes tapahtuu? Mikä järki jättää ovi auki? Mieheni, lapseni ja mieheni vanhemmat tekevät tätä aina. Oikeasti. Ovet ovat selällään koko ajan. Ehkä voisi siirtyä avohyllyihin kaappien sijaan jos se on noin vaikeaa!”
”En kestä sitä että kylpyhuoneen mattoa ei voi siirtää syrjemmälle tai laittaa kaksinkerroin ennen suihkua. Se kastuu litimäräksi ja siihen astuminen tuntuu siltä kuin kävelisi suossa. Sukat menevät tietysti vaihtoon ja minähän sen maton kuivumaan ripustan.”
”Jatkuva uuden juomalasin tai pikkulusikan ottaminen ja edellisten jättäminen keittiön pöydälle tai tiskipöydälle. AARGH.”
”Olen niin väsynyt siihen että joka asiasta joutuu sanomaan monta kertaa. Pese hampaat. Ynähdys. Pese hampaat! Vaimea joo. PESE NE HAMPAAT NYT! Närkästynyt JOOJOO. Miksi sitä ei voi tehdä heti? Tai oma-aloitteisesti!”
Että juu…ei niistä kannata hikeentyä. Ihan rauhassa vaan… Mistä vetoa, että noin neuvojat eivät ole eläneet sottapyttylasten ja kaaottisten puolisoiden kanssa?!
Lähteenä ragevanhemmat ja Essential Kids.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mulla lapset on jo aikuisia. Nuorinkin muutti vuosi sitten pois kotoa. He kyllä osaavat käydessään siivota omat jälkensä. Laittavat myös apuna ruokaa, kattavat pöytää ja syönnin jälkeen laittavat astiat koneeseen yms.
Mies on muuttunut aivan mahdottomaks. Eihän se ole astioita koneeseen laittanut koskaan. Jos sille siitä mainitsee niin se toteaa ettei tiedä onko siellä puhtaat vai likaiset.
Kahvitahroja ei koskaan pyyhi pöydästä.
Uuneja lämmittäessä puun roskat jättää lakasematta.
Jos sille marmattaa asiasta niin toteaa että mitä minä vaimolla sitten teen.
Syö iltaisin sängyssä suklaata ja paperit viskataan lattialle. Siellä niitä on useita kymmeniä.
Jos otan sängystä petivaatteet pesuun ja laitan sängyn päälle puhtaat, niin ei laita niitä paikoilleen. Vaan viskaa ne syrjään ja nukkuu ilman lakanaa, tyynyliinaa ja pussilakanaa.
Eikä ole siivonnut sitä huonetta. Enkä minä ole enää ruennut myös siivoamaan. Ollut kuukausia siivoamatta. Ja saa ollakkin. Mitta täysi sen passaamiseen ja sotkujen siivoamiseen.
Itse en nuku samassa huoneessa.
Mieli tekis erota. Mutta mun kotitila, yhteisomistus ja liikaa velkaa.
Et ole perheesi palvelija. Palkkaa siivooja, tai vaihda parempaan mieheen. Pakota ne lapset kotitöihin.
No älä vie sitä jogurttipurkkia roskiin, talutat sen jättäneen henkilön paikalle ja sanot, että laita tuo roskiin. Talutat repustaan roskat eteisen lattialle jättäneen henkilön siihen roskakasan ääreen ja selität, että nuo kuuluu viedä roskiin.
Meillä oli ongelmana lattiallejätetyt vaatteet – laitoin oikein lapun että ne siivotaan roskiin (en tietysti roskiin laittanut, vein kassissa kaapin perukoille) ja kyllä alkoi vaatteet pysyä hyllyllä, kun se ja se lempipaita hävisi ja vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään.
Tottakai itse saa hoitaa kaiken maailman tappiin asti, jos vain kitisee ja sitten hoitaa kaiken itse.
Jep. Pahin meillä on ”kolmas lapsi” eli mies. Vaatteita jätetään sinne tänne, roskat tiskipöydälle (roska-astia on siinä ihan vieressä!!!!!), vessapaperin hylsy ei koskaan vaihdu telineessä uuteen vaan uusi rulla on milloin lattialla tai pöytätasolla. Jne
Asioista olen sanonut, nakuttanut, tapellut ja hiljaa mielessä kiroillen siivoillut. Olen jättänyt tekemättä mutta silti asia ei mihinkään muutu. Olen päättänyt että omista pojistani, 2 ja 5v, kasvatan omatoimisia eikä äiti /puoliso ole kotipiika. Ja he osaavat todella hyvin ja tekevät (vielä ainakin) kotitöitä mielellään
Kasvatus. Näinhän sallimalla teette näitä ihmisiä lisää. Lasta, ja miestäkin, voi ohjeistaa oikeaan jo heti alusta.
Meillä on lapsia yritetty ohjeistaa näihin asioihin niin kauan, kun se vain on ikätaso huomioon ottaen ollut mahdollista. Silti, joutuu näistä asioista muistuttaa. Ei se ole kasvatuksen puutetta.
Muutamiin näistä löytyy kyllä muitakin ratkaisuja, esim roskapussin vaihtaminen. Laita roskapussien rulla roskaämpäriin, älä revi pussia irti rullasta, asetat sen vaan paikalleen. Uusi pussi nousee samalla kun nostat täynnä olevan pussin ämpäristä.
Poista pyykkikorin kansi niin pyykkejä ei voi laittaa edes kannen päälle.
Ja tuo kylpyhuoneen matto, jos se kastuu suihkusta niin eihän se ole järkevään paikkaan silloin sijoitettu.
Pidä uudet vessapaperirullat lähellä pönttöä, ei tarvitse nousta sitten jos huomaatkin että rulla on tyhjä.
Ja nuo roskat eteisessä, paperikori siihen lähelle.
Pikkusaioista hikeentymisessä ei oikeastaan ole kyse pikkuasioista ensinkään. Ei siinä menetä hermojaan siitä itse pikkutekemisestä tai tekemättä jättämisestä, vaan hermot menee siihen, mitä se välinpitämättömyys edustaa: Perhe ei arvosta sen vertaa, että tekisi, kuten fiksua on. Perhe ei huomaa eikä näe, miten yhden perheenjäsenen aika menee paikkojen fiksaamiseen.
Todellisuudessa sitä on ragemutsi lähinnä siksi, että ei koe saavansa ansaitsemaansa arvostetusta tai tulevansa kuulluksi. SE siinä riepoo. Ja se, että miten voivatkin omien kupeiden hedelmät ja se oma puoliso olla NIIIIN saamattomia, laiskoja ja typeriäkin vielä…
Hyviä tarkoittavia neuvoja satelee, mutta neuvojat tuskin ovat olleet samassa tilanteessa itse. Sitä nimittäin ei usko ennen kuin itse on siinä. Ei auta jos pyytää kauniisti, ei auta jos pyytää vähemmän kauniista, ei auta jos yrittää selittää miksi omat jäljet pitäisi siivota, miten jokaisen pitäisi osallistua yhteisen kodin ylläpitoon. Eikä auta jos menen lakkoon: viikon kuluttua kahlataan p*skassa eikä se häiritse ketään muuta kuin minua.
Ongelmaan ei ole muuta ratkaisua, kuin että itse muutan pois. Jos muuta perhettä ei sotku, lika ja kaaos haittaa lainkaan, hyvä heille. Jos mua haittaa, niin joko sopeudun tai muutan omaan kämppään.
Meillä on lasten kanssa käytössä karkkipurkki. Eli saavat sinne yhden karkin, kun ovat muistaneet sammuttaa valot, laittaa astiat koneeseen ja siivota jälkensä jne. On meillä ainakin ihan huomaamatta toiminut hyvin kouluttajana. On tietenkin asioita joista pitää sanoa edelleen mutta vähemmän kuin ennen.
Niin tuttua 😀 Olen kokeillut ”kaikkea”, mutta ei onnistu. Annan kaappien olla auki, jos joku vaikka kolauttaisi päänsä, niin oppisi. Niin kerran kävikin, mutta ei oppinut.🙄
Juuri näin; ikävä kyllä joillakin tämä jatkuu hamaan harmauteen asti kunnes kotiapu viimein pelastaa. Huono puoli on sitten se, ettei siinä vaiheessa muutenkaan enää muista vetää pulttia mistään!
”Se, että valoja ei voida sammuttaa sieltä missä ei olla. Muuten ollaan niin ekojeesusta, mutta kämpässä on aina juhlavalaistus.”. Kiitos tästä, en ole aikoihin nauranut näin makeasti 😀 Kaikki niin tuttua meidän perheessä aikoinaan, mitään ei oma-aloitteisesti tehty ja minä olin se jo ”nalkutti” eli pyysin ja ohjeistin. Mutta jälkikäteen sanoen, kyllä niistä ihan täysjärkisiä aikuisia tulee ja oppivat ajallaan itse hoitamaan. Viimeistään sitten kun on oma lapsi tai puoliso.
Miten se voi olla niin vaikeaa nykyään opettaa ”siinä sivussa”? Kyllä lapsi oppii jo pienenä kun yhdessä tehdään.Ja ne kehut.Aina kun on tehty asioita yhdessä ja OIKEIN niin sen Hyvä sanan lausuminen ei ole niin vaikeaa.Itse opin syömään haarukalla ja veitsellä 3-vuotiaana kun päätettiin äidin kanssa yllättää isä.Mentiin sitten yhdessä ravintolaan syömään.Ja nykymaailmassa,heivatkaa ne kännykät ja älylaitteet hevonkuikkaan!!! Silloin kun syödään,syödään.Silloin kun laitetaan astioita pois,se myös tehdään.Nykyvanhemmuus on niin laiskaa,että lapsille annetaan ihan liikaa löysää.Sama pätee niihin puolisoihin.Se on helppo näyttää missä se ovi on.Jos ei kelpaa osallistua, niin tervemenoa.
Oma yksinhuoltajaäitini jonka työvuorot osuivat enimmäkseen iltoihin ilmoitti itselleni ja pikkusiskolleni että jos kämppä ei pysy siistinä niin hän irtisanoutuu koko hommasta ja siirtää lasten huoltajuuden isälle. Tuumattiin siinä siskon kanssa kaksistaan että parempi ja helpompi pitää kämppä hyvässä kunnossa, mikä tapahtuikin.
En ymmärrä tätä kirjoituksessa esille tuotua järjetöntä uhriutumista. Selkeät rajat ja vastuu – muutoin soi tuomarin pilli ja peli päättyy.
Niin tuttua, kun kyllästyin vuosien piikomiseen ja ”testeihin” niin ilmoitin kerran, että jos ei ala tämän yhteisen asunnon siisteys muita kiinnostamaan niin minä lähden. Voi hankkia sen piian muualta, mutta nyt mun.osaltani se loppu nyt.
Yhtäkkiä se ”kolmas lapsi” eli puolisoa alkoi kiinnostamaan. Roskat on nykyään roskiksessa ei pöydillä ja lattioilla, pyykit löytyy korista lattioiden sijaan jne.
Rajat vaan selkeästi kerralla kuntoon niin yhteiselosta tulee helpompaa.
Rasittaahan sellainen, mutta huomauttaa asioista heti, eikä viidestoista päivä ja pyytää hoitamaan sen heti, eikä viidestoista päivä, niin kyllä se vähitellen painuu aivopoimujen sopukoihin. Ja jos aikuinen puoliso vänkää vastaan, hänelle voi vängätä vastaan että ei ole tämän äiti tai piika. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä tylyltä, mutta rajat ovat rakkautta.