Tasaisin väliajoin joku rohkea nainen avautuu blogissa tai tv-ohjelmassa. Näin hirveän sotkuista meillä on! Kuvissa on tuolinselkämykselle jäänyt paita ja yksi ajelehtiva kahvikuppi. Siis vitsailetko nyt?

Kun meillä on sotkuista, meillä on sotkuista. Tarkoitan ihan oikeaa sotkua. Puolta vaatekaapin sisällöstä lattialla, tiskien, roskien ja sälän peittämää tiskipöytää, segmentoitunutta kasaa papereita ja pikkusilkettä sohvapöydällä. En nauti liasta tai kaaoksesta, enkä ole siitä ylpeä. Mutta en myöskään suostu häpeämään sitä.

Kun katson jonkun ”rohkeita” ja ”paljastavia” muka-sotkuisia kuvia, huolestun. En omasta siisteystasostani tai elämänhallintakyvyistäni, vaan siitä, pitääkö joku normaaleja elämänmerkkejä kotona todellakin kaaoksena? Minkälaiset siisteysodotukset meillä oikein on?

Sisustuslehtien täydellisen siistit ja rojuttomat kodit näyttävät ihanilta. Olisi rentouttavaa ja miellyttävää asua yhtä siistissä ympäristössä. Mutta edes silloin, jos on asunnon ainoa sotkija, ei aina ehdi tai jaksa järjestää ja siivota. Saati silloin, kun kodin muista asukkaista tuntuu tippuvan paperisilppua, karvoja, tyhjiä jugurttipurkkeja, kuitteja, pieniä muovileluja, johtoja, likaisia vaatteita, leivänmuruja ja hiekkaa joka ikiselle pinnalle.

Sotkuinen koti

Siisti koti vaatii työtä, ja varsinkin silloin, jos muut pääasiassa sotkevat, se vaatii todella paljon työtä. Osa meistä nauttii kuuraamisesta ja järjestämisestä, ja se on ihan ok. Yhtä lailla pitäisi olla ok sekin, että niistä hommista ei nauti, eikä niitä tee kuin pakolliset. Tai joskus ei sitäkään.

Mutta eihän se ole ok. Sotkuista naista arvostellaan ja hänen henkinen hyvinvointinsa kyseenalaistetaan. Siis naista. Koska olette kuulleet sanottavan, että onkohan sen perheen isä ihan kunnossa, kun niiden kotona on aina niin järkyttävä kaaos? Tuskin koskaan, sillä jostain syystä sotku on naisen häpeä.

Oikeastaan toivoisin, että stereotypiat pitäisivät paikkansa. Voi kunpa naiseus tai äitiys olisikin antanut minulle erinomaiset siivous- ja organisointikyvyt! Mutta koska niin ei ole käynyt, olen opetellut siivoamaan yhden asian kunnolla: nimittäin syyllisyyden pois mielestäni. Siistiä meillä on joskus, sotkuista vähän useammin, mutta häpeää siitä, että olen huono äiti ja nainen koska en tahdo tai jaksa siivota – ei koskaan!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

18 vastausta artikkeliin “Sotkuisessa kodissa asuu hysteerinen akka”

  • dokkaristi sanoo:

    Hei,
    Kiitos kirjoituksesta ja kommenteista! Nautin paljon niiden lukemisesta. Teen juuri tästä aiheesta taustatutkimusta minun tulevaan dokumenttielokuvaan. Mielellään juttelisin kanssanne sotkusta ja siivousahdistuksesta lisää.
    Minulle voi soittaa tai laittaa tekstarin numeroon 0443544209 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen sotkudokumentti@gmail.com .

  • Mutsiäläragee sanoo:

    Tyttäreni kokkasi eilen kanssani. Huvittuneena kuusivuotias yhtäaikaa seurasi kun siivosin sipulinkuoria roskiin ja hän hämmensi kastiketta. Kohta kuuluu ”äiti, kumpaa se kokkaaminen on, tuo mitä sinä teet vai tämä mitä minä? Vastaus kaikessa viisaudessaan oli ” rakas, molempia. Jäljet siivotaan että mahdutaan syömään. Tyttö tokaisi että ”jos tää on näin vaikeeta, tilaan pizzan. Sen minkä isi syö kun sinä käyt mummilla.” Seuraavan perhepalaverin aiheena siis ruunlaittokasvatus. Miehelle!!! ” Onneksi lopputulos oli lasta miellyttävä, kyllä hänestäkin vielä ruuanlaittaja kasvaa.. isi saa etsiä pitsalaatikoilleen uudet piilot. Ja minä muka olen laiska siivoomaan 🙁

  • laiska ja huono äiti sanoo:

    Sananlasku sanoo, että ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia. Voisiko sen kääntää toisinpäin: laiska äiti kasvattaisi ahkeria lapsia? Kun ei itse ehdi jaksa viitsi …. tehdä kaikkea, otetaan lapset apuun. Kyllä ne oppivat ja tekevät, kunhan sitten tehdään yhdessä jotain muutakin kuin siivotaan ja kokataan ja pyykätään.

  • Malla sanoo:

    Mutta mitä tehdä, kun itse haluaisi asua siistissä kodissa, mutta mies ei osallistu. Ei edes huomaa epäsiisteyttä. Taloudessa myös koira ja pieni lapsi, jonka kanssa tietty opetellaan siivousta ikätaso huomioiden. Oma jaksaminen on kortilla sairauden takia, joten energia ei vain yksinkertaisesti riitä. Nytkin täytin astianpeaukoneen ja toinen koneellinen odottaa likaisena keittiönpöydällä, koska viikonloppu meni sängynpohjalla. Hommat kasaantuu, stressitasot nousee mutta kaaos on ja pysyy.

  • Tepsukka sanoo:

    Kyllä se kertoo äidin kauheudesta kaiken jos koti on sotkuinen. Sotkuinen kotihan oli yksi TODISTE siitä että Anneli Auer murhasi miehensä! Eli jos ukolle on suunnitelmissa jättää hyvästit niin kannattaa ehdottomasti siivota koti ennen sitä etteivät poliisit ala epäillä sinua..

  • sara sanoo:

    ai niin,aikojen alussa,kun lapset olivat pieniä,lasten isä(sen yhden ainokaisen kerran,lähti lasten kanssa ulos,minulla oli kamala flunssa…ja,ja,ja murhanhimo iski,mies huikkasi ovelta”nyt kun sulla on sitä omaa aikaa,voisit vaikka siivota”…ja mies on entinen,ei nyt ihan tuosta syystä,se on toinen tarina se…

    • Turso sanoo:

      Alunalkujani ja luonnostaan olen sekasotkupossu. Mutta vähitellen tuskastuin siihen alituiseen etsimiseen ja penkomiseen, kun kaikki oli aina hukassa.
      Aloitin pienestä: avaimet ovat aina tietyssä siivouskaapin naulassa. Sakset keittiön laatikossa jne eli just ne usein tarvitut löytyivöt tietystä paikasta.
      Sitte rupesin vähentämään tavaran määrää, en tod. Konmarittaen.
      Heittelin hissukseen pois rikkinäiset vaatteet, milloin ja miks mä semmosia tarvitsisin. Kirjoista kirpparille kaikki turhanpäiväiset dekkarit, joita en ikinä lukisi uudestaa.
      Lopuksi pyhän valan vannominen: yhtään uutta tavaraa en osta, ellen samalla heitä vanhaa roskikseen/systerille/kierrätyskeskukseen.
      Tää vei vuosia, mut nyt mulla ei oo kaikki nurkat romua töys ja omistan vaan sen verran, mitä tarvitsen.
      Viimetteeksi opettelin kotona hampparoidessani ohimennen viemään sipsipussinraadon roskikseen ja lattialle heitetyt vaatteet pyykkiin ym
      Vasta nyt pystyn tyynin mielin ottamaan imurin kerran pari kuukaudessa esiin eikä siivoaminen aiheuta Paniikkikohtausta.
      Kymmenen vuotta meni. Ei kämpässä mitään huippusuustiä oo, mutta mä en enää saa siivoamisesta tuskatiloja.

  • sara sanoo:

    miust siistin kodin äiti mieluimmin on hysteerinen,senhän pitää kokoajan olla passissa siivoilemassa…ihmeellistä kyllä n.3 lastani viidestä,on omassa kodissaan siistejä,kahesta en vielä tiedä…siitä herääkin kysymys,kun kaikki olivat kotona vielä,niin ihan oikeasti minäkö se olenkin joka sotkee??kumma juttu,ja se kotitöiden jakaminen,joo osasin/osaan,mutta siinä toteutuksessa,puuttuu vain se toteutus..

  • eetee sanoo:

    Miksi ihminen ei voi olla tyytyväinen itseensä ja ”elämännäköiseen” kotiinsa ennen kuin saa siihen muiden hyväksynnän?

  • Anne-Mari Naumanen sanoo:

    Juu hyvin kirjoitit.
    Ei minullakaan ole siisteys geeniä. Lapsena jaoin huoneen pikkutarkan sisareni kanssa. Siisteydestä tuli silloin sanomista. Vaatteitani lojui lattialla. Vaatekaappini oli sekainen. Miehelläni on yhdessä asiassa:ei tykkää että kattilat ym. jotka pestään meillä käsin; ovat aamulla odottamassa pesijää. Samoin oli silloin lapsen ollessa vauva; tuttipullot piti pestä pois iltaisin. Vaikka niitä olisi ollut aamuun puhtaana. Ollessani yksin vauvan kanssa kotona 13 tuntia; mies tulee kotiin n 22.30 , tehden pitkää päivää. Minä väsyneenä pesin ne halavatun pullot ennen miehen kotiin tuloa. Koska olisi marttyyriksi heittäytynyt. Kun en ole saanut pestyä niitä muutamaa pulloa, joita olen kuitenkin pessyt iltapäivällä.
    Muuten olemme molemmat suurpiirteisiä siisteys tason suhteen. Ja molemmat imuroimme ja pesemme pyykkiä. Minun kontolle on jäänyt kaappien järjestäminen, niiden puhtaus. Ja keittiössä onkin astiat järjestyksessä. On pieni keittiö, tärkeää on että astiat löytyvät hyvin.

  • Eija sanoo:

    Mahtava kirjoitus!
    Mä olen myös yksi niistä/ teistä, joille pieni sotku on vain elämisen jälkeä, ja isompi sotku kertoo isommasta elämästä. Mutta elän miehen kanssa jonka mielestä meillä on aina likaista ja ”saatanan sekasta”. Asiaa ei auta lapset jotka ovat perineet siisteysgeenin minulta, eikä nuo elukatkaan ole ikinä karvojaan siivonneet…. Huoh.

    Kunpa joskus tuo mies tajuaisi, että nuo sotkijat ovat myös hänen lapsiaan, jolloin myös tasapuolisuuden vuoksi hän voisi myös niitä jälkiä siivota, tai että kämppä imuroituisija ja peseytyisi paljon nopeammin jos hän itse sen alottaa , kuin että marisee siitä minulle pitkin viikkoa……

  • Safety sanoo:

    Sotkuinen koti voi olla turvallisuusriski niin lapselle, itselle kuin naapureillekin. Hienosta postauksesta huolimatta nämä riskit ei vähene vaikka mieli paranee.

  • Ainokainen sanoo:

    Jos mikään muu ei elämässä stressaa niin sitten se on siivous. Elän taloudessa alle vuotiaan ”levitä kaiken minkä löydän” ja kosteakuonoisen ”minulla on ainainen karvanlähtö” kanssa. Sitten on vielä se mies joka ei ole oppinut että roskat voi laittaa suoraan roskikseen, astiat tiskiin ja pyykit edes pyykkikorin suuntaan. Jos tästä kaaoksesta haluaisi sisustuslehden näköisen pitäisi saada olla viikko yksin kotona pelkästään siivoamaan. Ei tule kesää. Kiitos että muistutit ettei tämä ole yksin minun ongelmani, eikä varsinkaan minun häpeän. Nautitaan tästä sotkusta niin kauan kuin sitä vielä syntyy muiden toimesta.

  • Omenakukka sanoo:

    Kiitos tästä..olen pitkään tuntenut että minua arvostellaan kun koti ei ole tiptop. Tälläiset kirjoitukset saa tajuamaan ettei ne kiiltävät pinnat aina tee kotia

  • Remontin keskella viimeiset viisi vuotta sanoo:

    Stressaamattomuuden kun oppisi niin olis helppoa olla. Tai sitten oppus ja jaksaisi siivota. Huoh.

  • Annabella sanoo:

    KIITOS tästä!! Kyseisen asian kanssa painin ja kipuilen täällä. Kiitos päiväni pelastuksesta! Nyt huokaisen syvään kahvikuppi kädessä ja nostan jalat pöydälle ja nautin rauhasta enkä stressaa tästä siivosta. Kun ei täällä kellään muutakaan se stressaa

  • Teho-Tiina sanoo:

    Olen nainen, jolla ei ole siivous- ja järjestelygeeniä. Siskollani ja äidilläni on – siinä sitä on riittämiin yhteen perheeseen…

    Minua ei haittaa pätkääkään maassa lojuvat likaiset sukat (useampi pari) tai muruset tiskipöydällä tai likaiset kahvikupit ”väärissä paikoissa” tai portaat täynnä yläkertaan/alakertaan menevää kamaa.

    Haluaisin olla siivousintoilija, mutta kun en ole. Aviomieheni (!) sen sijaan huomattelee minulle lattialla lojuvista vaatteista tai siitä, että en ole siivonnut keittiötä hänen standardiensa mukaan. Joten tällaisikin miehiä on olemassa…

    Jossain asiossa minäkin nipotan: kirjoitan huonojien ”toimittajien” tekstejä mielessäni uudelleen, en voi sietää yhdys sana virheitä ja haasteellinen-sanan typerää hokemista joka yhteydessä (en käytä sitä sanaa ikinä!). Asukokonaisuuteni on aina täydellisen yhteensopiva väreiltään asusteita, alusvaatteita ja pieniä yksityiskohtia myöten.

    Joten nillityksensä kullakin 🙂

    • Tuho-Miina sanoo:

      Kiitos tästä kirjoituksesta Huonolle Äidille ja kiitos Teho-Tiina kirjoituksesta, joka oli kuin omasta elämästäni, paitsi että siskoni on melkein yhtä surkea kodinhengetär kuin minäkin, käytän joskus sanaa haasteellinen ja alusvaatteistani en kerro.