Miksi salarakkaus houkuttaa – jopa siihen pisteeseen, että ensin pettää ja sitten jättää? Salarakas kertoo, miksi mies on niin hulluna häneen:

Kaupallinen yhteistyö Visit Oulun kanssa.

”Miksi mies jättää salarakkaan vuoksi?

On asioita, jotka painavat puntarissa enemmän kuin pitkä liitto, tiivis sukuyhteisö, yhteiset ystävät ja yhteinen omaisuus.

Hän iloitsee saamastaan huomiosta. Hän nauttii kuulemistaan kehuista. Hän melkein häkeltyy, kun hän kuulee kuinka ihanat kädet hänellä on, kuinka upea hymy. Kuinka dynaaminen ja valoisa hän on. Kuinka viisas. Ja seksikäs.


Kuvat ovat kuvituskuvia.

Hän rakastaa sitä, että kosketan häntä, että kävelen hänen kanssaan käsi kädessä. Hän nauttii keskusteluistamme. Hän iloitsee siitä, että kuuntelen häntä. Hän kokee, että olen läsnä.

Hän rakastaa avoimuuttani. Hän pitää positiivisuudestani. Hän rakastaa sitä, että saan hänet nauramaan. Hän iloitsee siitä, että nautin seksistä.

Hän kokee yhteenkuuluvuutta kanssani. Että teemme yhdessä asioita.

Hän kokee rauhaa ja turvaa kanssani. Hän kokee, että tuen häntä. Hän kokee että ymmärrän häntä.

Hän sanoo, ettei ole koskaan ennen saanut kokea näin suurta rakkautta.

Hän arvostaa sitä, että hän saa olla oma itsensä kanssani. Että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on. Hän kokee että kanssani hänellä on täydellinen vapaus.

Hän kokee että olen hänen elämänsä ilo, valo ja suuri rakkaus.”

Nimim. Salarakas

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 61 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

61 vastausta artikkeliin “Ote salarakkaan päiväkirjasta…”

  • S ♡ V sanoo:

    Salarakastan (ja rakastelen) erästä kilttiä perheenisää. Huvittaa miten hän tuomitsee pettämisen ja on mustasukkainen menoistani, exänsä kuulemma satutti häntä pettämällä, mutta mitäs tämä meidän juttu sitten on? No kihlattu on kuulemma ilkeä ja häijy ihmishirviö ja kaikki kotityöt lastenhoidosta asti on tämän miehen harteilla, seksiä ole ollut vuosiin eikä enää edes halua, niin siksi on niin ihanaa kun pelastin hänet pimeästä paikasta. Uskoiskohan tuota, enpä taida. Ei kuulemma voi erota kun on asuntolainaa sun muuta tekosyytä tiellä. No mikäs tässä, enpä mä lapsista edes äitipuolen roolissa ole koskaan haaveillut niin pitäkööt kulissinsa. ”Hauskinta” on että hänen puolisonsa on työkaverini, emme ole juuri hyväähuomenia kummemmissa tekemisissä eikä hän varmaan edes arvaa että edes tiedän kuka hänen miehensä on, mutta välillä mietin teenkö tämän vain jännityksen takia. Vai olenko narsisti. Yllättävän tunteeton ainakin, sitä löytää itsestään ihan uusia puolia mitä vanhemmaksi elää!
    En näe meillä tulevaisuutta, mutten näe sitä kyllä hänen nykyisenkään puolisonsa kohdalla. Tekis mieli toivoa että eroaisivat jo, mutta huomaan että itsenikin on vaikea laittaa asioille stoppia.

  • Ei toimi sanoo:

    Ihan varmasti arki tulisi tämän salarakkaankin salasuhteeseen, jos virallisesti menisivät yhteen. Sitten se olisikin jo uusi salarakas, joka hänen miehestään kirjoittelisi noin 😏😏

  • Kokemusta on sanoo:

    Ainoastaan miehen itsetunnon pönkittäjänä huomaat vuosien mittaan, ettei se paska koskaan jätä vaimoaan, vaikka lupaa. Sinä istut yksin joulut, uuden vuodenaatot, pääsiäiset, juhannukset ja suurimman osan viikonlopuista, milloin herra Ihana on perheensä kanssa. Saatat ehkä saada pikaisia puheluita salaa vaimolta( oikeasti ne on tarkistussoittoja, vastaatko vai onko sinulla muuta seuraa) ja kuumia viestejä, tarkoituksena pitää sinut lämpinä. Odotat niitä kuin kuuta nousemaan, kunnes lopulta tajuat, ettet enää jaksa, vaan haluat itse vapaan miehen. Lykkyä tykö.

    • Niinpäniin sanoo:

      Aika jännä, että kommenteissa vain se toinen nainen on aina syyllinen, ihan kuin ”miesparka” haettaisiin sieltä kodista väkisin pettämään… Sitä paitsi ei kaikki halua sitä varattua miestä itselleen. Voi järjestää oman elämänsä ja menonsa juuri niin kuin haluaa, kun ei ole sidottu kehenkään. Voi kuoria ns. kermat päältä. Eikä mikään pidä yhtä hyvin pettäjää varpaillaan ja kiinnostuneena kuin se, että sanoo ettei nyt sovi.

  • Onnellinen sanoo:

    Kaikkea tuota pitäisi olla siinä varsinaisessa parisuhteessakin. Kaikkea tuota minulla ja miehelläni on, eikä kummankaan tarvitse vilkuilla vieraisiin pöytiin. Ja mitä meistä naisista kertoo se, että tällä ihanalla aikuisella keski-ikäisellä miehellä ei ole aiemmin ollut tällaista kuin minä, joka oikeasti tekee tuon kaiken? Tämä mies on aarre, joten miksi en kohtelisi häntä kuin aarretta?

  • Se kiltti vaimo kotona odottamassa sanoo:

    Miehelläni oli salarakas vaikka meidän suhteessa minä annoin hänelle kaiken huomion seksiä ym.Ainoa mitä en antanut (sauna olutta olisi saanut juoda)olen elänyt alkoholisti perheessä enkä pidä joka vkl juomisesta.Joten salarakkaan kanssa sai tätäkin tehdä heillä oli siis mukavaa kaljotella yhdessä.Kun kaikki paljastui jäi mies tähän meidän elämään mutta nyt ollaan minun tahdostani asumiserossa ja nyt hän saa tehdä mitä haluaa.

    • Eräs sanoo:

      Ansaitse parempaa. Miehesi ei ole kasvanut aikuiseksi, haluaa kiltin passaajan ja huoran kodin ulkopuolella. Perinteinen Madonna syndrooma kenties.

  • Kielletyn houkutus sanoo:

    Kerron omaa tarinaa hiukan. Nuorena alkanut liitto. Lapset, terveyskriisiä ym. Aloin lähinnä henkisellä tasolla avautua toiselle miehelle. Jakamaan sydäntäni. En vain osannut luoda yhteyttä omaan mieheen molempien tunne lukkojen ja vuosien tapahtumien jälkeen. Myöhemmin ihastuin tähän toiseen. Fyysisellä tasolla jäi hyvin viattomaksi. Mutta kielletty tuo todella vahvan kiusauksen. En ole ennen kokenut. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kyse ei ollut rakkaudesta minun puoleltani. Mutta yllätyksenä tuli kielletyn viehätys. Kuin pakkomielle. Älkää pitkissä liitoissa olevat antako hämätä itseänne. Hyvin surullista jälkeä voi tulla ❤️

  • Jaah sanoo:

    Ja samat asiat hän on suhteen alkuaikoina sanonut vaimolleen. Aika naiivi kirjoitus kaikkinensa.

  • JeppisJepulis sanoo:

    Hyvästä parisuhteesta ei tarvitse lähteä pettämään. Jotain siitä puuttuu jota lähdetään muualta hakemaan. Kannattaisi sekä miesten, että naisten miettiä jo suhteen aikana jos puoliso haluaisi enemmän läheisyyttä, huomiota tai välittämistä. Sitä ne vieraissa hyppijät hakee, harvoinpelkän panemisen takia lähdetään vieraisiin. Itse ei oteta suhteesta tahi yhteisestä ajasta mitään vastuuta, silloin kuin pitäisi. Perässä kyllä huudellaan miten 3. osapuoli on puolison vienyt. Ei kukaan ulkoinen tekijä ketään vie tai mitään riko. Vastuu on jokaisella itsellään huolehtia myös toisen tarpeista. Miten säälittävää…

    • Sami sanoo:

      Jotkut nyt vaan saa kiksit siitä pettämisestä, ihan sama mitä kotona tapahtuu. Onpahan turvasatama minne voi aina palata jos tarpeeksi tossukan kanssa on päätynyt avioon.

    • Jossu35 sanoo:

      Pyh. Syy on aina vaimossa eli naisessa. Jos nainen pettää hän on tunteeton lehmä, perheen rikkoja. Jos mies pettää, se johtuu siitä että vaimo on tunteeton lehmä, eikä miehellä ole muuta vaihtoehtoa kuin pettää. Syyllinen on siis aina nainen oli pettäjä kumpi hyvänsä.

  • Tuhoon tuomittu sanoo:

    Niin. ”Hän kokee että kanssani hänellä on täydellinen vapaus.”
    Kun ei ole vastuuta niin on helppo olla, myös jättää taakseen. Ikään kuin perhe ja mahdollisesti puolison perheen eteen tekemä vuosikausien työ piikana ei merkitsisi mitään.
    Miksei sen puolison kanssa voisi ottaa uutta vaihdetta? Hullutella, deittailla, lähettää muitakin viestejä kuin että käy kaupassa, maito on loppu.

  • Joopa joo sanoo:

    Itteä oikeesti oksettaa pettäjät ja nää miehet/naiset jotka alkaa ihan tietosesti salarakkaaks. Ja jos nää salarakkaat luulee olevansa jotenki erikoisia nii oottakaa vaa muutama vuosi nii eiköhä tää pettäjä petä teitäki. Nää pettäjät on yleensä ihmisiä jotka ei osaa sitoutua ja jotka kyllästyy olemaa saman ihmisen kans.

  • Ex-salarakas sanoo:

    Onhan toi niin kivaa, aluksi. Saada mies, joka salaa vaimoltaan tekee sun kanssa kaikkea kivaa yhdessä. Se on niin jännittävää! Et voi kyllä kertoa kenellekään, että olet suhteessa. Miehen itsetunto pönkittyy, mutta sinun latistuu., nyt sanot että mies jättää sinun kyllämvaimonsa…Ja vuodet kuluvat mutta kaikki miehet eivät jätäkään vaimojaan., sitten huomaat olevasi yksin kaikki juhlapyhät. Ja viikonloput, jolloin rakkaasi on perheensä kanssa. Lopulta kyllästyt ja otat miehen, joka ei istu kahdella tuolilla.

  • Minä sanoo:

    Ja kuinka kauan olet se hänen elämän valo? Oli varmasti se vaimokin sitä alussa.

  • Onnellisesti parisuhteessa sanoo:

    Ettekö te ymmärrä? Herätys ihmiset.
    Tuossa on lueteltu kaikki asiat, kaikki mitä pitäisi omasta parisuhteesta löytyä.
    Jos niitä saa omassa parisuhteessa, ei niitä etsi muualta.
    Nyt se oma parisuhde ja yhteiselo tarkasteluun ja muutoksia kehiin, jos teksti sattui.

    • A sanoo:

      Kyllä juuri näin!

    • Eräs sanoo:

      Älä yritä syyllistää petettyjä. Pettäjä on itse siihen syyllinen jos lähtee pettämään puolisoa ja tapaamaan muita salaa. Taidat itse olla pettänyt tai sellainen joka antaa varatuille. Se ei ole normaalia. He ovat jotenki hukassa olevia ihmisiä ja niitä sänky kumppaneita voi olla todella paljon. Tiedän naisen joka on ollut jopa veljesten kanssa kun hänellä ei ollut mitään rajaa. Eikä välittämistä siitä miten se käytös vaikuttaa muihin. Houkutteli muitakin pettämään kun hänellä omat suhteet ei onnistuneet. Jännä kyllä itse hän on sairaalloisen mustasukkainen.

  • Kameli sanoo:

    Heei te kaikki jotka kerrotte että vapautatte miehen tylsästä arjesta. Oletteko koskaan haaveilleet perhe elämästä? Entä joss teidän tulevien lapsen isä tekee teille tulevaisuudessa samoin, mielestäni se olisi aivan ansaittua.

    • Eräs sanoo:

      Tytöille on tärkeää opettaa lapsena miten kierosti myös miehet voivat valehdella ja vietellä. Ja kuinka oikeasti kieroja naisiakin on olemassa.

  • Pöö sanoo:

    Minä en ymmärrä, mitä ylpeilyn aihetta on siinä, että onnistuu saamaan jonkun arkeen kyllästyneen miehen pettämään omaa rakastaan kanssaan. Eiköhän tuo onnistu keneltä vain.
    Toki itsekin aikoinaan kuvittelin, että mies, joka oli kovasti eroamassa 25 vuotisesta suhteestaan tosiaan niin minun vuokseni tekisi. Kyllähän se sitten erosi ja kaksi viikkoa myöhemmin minusta. Kuukausi tämän jälkeen oli jo uusi kierroksessa. Tämä oli erittäin hämmentävää ja nöyryyttävää, ja kyllä sellainen koulu siitä, voiko ihmisiin luottaa, (edes itseeni) että ihan vielä ole asiaa kokonaan käsitellyt, enkä uuteen suhteeseen uskaltanut, vaikka tapahtumista on pian 4 vuotta.
    Tällä hetkellä ongelma on se, että edelleenkin tunnun olevan kiinnostava lähinnä varattujen mielestä. On todellinen pettymys jossain vaiheessa tutustumista aina kuulla, että toinen on oikeastaan vähän varattu. Vaikka mitä ihmeellisiä kommervenkkejä keksivät, että pääsisivät kuitenkin vähän testaamaan. Eivät tosiaan pääse! Kerrasta viisastuin ja haluan tuollaisen ylläkuvatun suhteen ihan oman ihanan miehen kanssa. Jos ei löydy, voin olla yksinkin. Ihmettelen vain, miksi vapaat miehet eivät samalla tavalla lähesty ja toisaalta, miksi varatut eivät voi pettää keskenään, jos on pakko. Ei ole järkeä siihen varsinkaan selvästi vastahakoista ihmistä sotkea.

  • Helmi sanoo:

    Useamman vuoden salarakkaana ollut ja edelleen jatketaan. En edes halua parisuhdetta hänen kanssa vaan todellakin poimin rusinat päältä. Syödään ulkona, matkustellaan koti- ja ulkomailla, hyvää seksiä, käydään konserteissa, leffassa, festareilla, hän ostaa minulle kukkia/shampanjaa/vaatteita. Nähdään viikoittain, soitellaan päivittäin.
    Ja tämän lisäksi saan pitää sinkkuelämäni. Käydä treffeillä, flirttailla ja tulla & mennä elämässäni miten haluan. Ja hän elää pystyynkuollutta elämää kotonaan.

    • Ihmettelijä sanoo:

      Siis minusta on aika hassua että toinen nainen tietää että toisen parisuhde on pystyyn kuollut. Aika hurjaa. Eikö sitten pitäisi erota jos se on niin kauheaa.