Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Minua huolettaa nuorten ja nuorten aikuisten synkkyys. Hyvän tulevaisuuden tavoittelun luovuttaminen ja omiin kykyihin uskomisen puuttuminen. Usein luen nuorten kommentteja sosiaalisessa mediassa ajatellen, että haluaisin halata tätäkin ihmistä ja kertoa, että sinä kelpaat ja kaikki kyllä järjestyy. Kuinka minusta tuntuu, että me aikuiset olemme yhteiskuntana epäonnistuneet tukemaan ja kannustamaan lapsiamme, ja suojelemaan heidän minäkuvaansa edes siinä määrin, että he uskoisivat itseensä ja osaamiseensa. Haluaisin sanoa niin monta asiaa nuorille, jotka ajattelevat ettei heistä ole mihinkään, jotka uskovat etteivät kelpaa tai onnistu opinnoissaan tai työelämässä. Jotka uskovat jäävänsä ilman perhettä tai häpeävät itseään ja epäonnistumisiaan.

Tulevaisuuden ja kohtalon määrää kukin itse. Vaikka lähtökohtasi olisivat kuinka tahansa epätoivoiset niin aina on toivoa. Itsekin selvisin koulukiusaamiset, lukihäiriön, taloudellisen ja sosiaalisen alakynnen ja syrjimisen, parantumattoman sairauden, yksinäisyyden, masennuksen, epätoivon… läpi hyvään aikuisuuteen. Onnikin kun voi rakentua aivan muuhun kuin menestykseen tai ennalta määriteltyjen asioiden tavoitteluun. Minä en ole yhtään kummoisempi kuin kukaan mukaan, ei ole mitään syytä miksi sinä nuori et voisi saavuttaa unelmiasi.

Kuva Randy Tarampi. Ylin kuva Ethan Johnson.

Älkää antako menneisyyden määritellä itseänne tai muiden sanoa mihin kykenette.Te kaikki olette arvokkaita ja voitte antaa ympäristöllenne paljon ja toivottavasti saada yhtä paljon takaisin. Maailma voi tuntua synkältä ja epäoikeudenmukaiselta, kun kasvaa ymmärtämään kaiken, mitä täällä tapahtuu, mutta kaikkea pahaa vasten on yhtä paljon hyvää. Sinä olet osa sitä, anna itsellesi siihen lupa.

Tulet vielä löytämään paikkasi, ihmisesi ja osaamisesi. Maailma on täynnä erilaisia olosuhteita. Et ehkä vain kuulu sinne missä juuri nyt olet, vaan kuulut jonnekin aivan toisaalle.

Unelmoi, suunnittele monta eri suunnitelmaa, mutta älä luovuta. Se että epäonnistut on vain kompastuskivi matkan varrella päästäksesi perille, mutta se että et edes yritä ei tule koskaan viemään sinua sinne minne haluat. Äitini sanoin: Jos se mitä teet nyt, ei tuota tulosta, niin kokeile jotain muuta.

Olet arvokas, olet ihana, olet kaunis, olet tulevaisuutemme, tarvitsemme sinua ja haluamme sinulle hyviä asioita. Tervetuloa aikuisten maailmaan ja työelämään, me odotamme sinua ilolla ja valmiina tukemaan sinua kasvussasi ja unelmiesi tavoittelussa.”

Nimim. Eevia

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia