”Teinit ovat vaikeita, hankalia, unisia, usein likaisia ja mahdottomia. Näinhän meillä on tapana ajatella. Kun aloin törmätä teinini kanssa päivittäiseen konfliktiin, aloin miettiä, onko omassa aikuisen naisen toiminnassani jotakin sellaista, jolla ruokin tilanteita ja kiihdytin osapuolten välistä raivoa. Löysin itsestäni piirteitä, joista en pitänyt:

  • Puhuin teinille lähtökohtaisesti ikävällä äänellä
  • En koskaan pysähtynyt katsomaan, kun hän halusi näyttää minulle, tunnustan, itsestäni typerältä tuntuvia videoita ja somejuttuja
  • Hyysäsin teinin pikkusisaruksia ja jätin teinin koko lailla huomiotta
  • Lopetin teinin paijaamisen ja rapsuttelun
  • Puhuin teinin kavereista usein epäilevään sävyyn
  • Saarnasin päihteistä kuin matkasaarnaaja
  • Epäilin heti
  • Sanoin moneen kertaan, ettei sinun touhuillasi kyllä valmistuta mihinkään ammattiin

Itsetututkiskelujakson jälkeen muutin omaa käyttäytymistäni. Päätin jo ulko-ovella kiljahtaa iloisen toivotuksen, vaikka olisin niin väsynyt, että minusta voisi vääntää vedet pois.

Kyselin maltillisesti kuulumisia ja kuuntelin teinin huohotuksia milloin typeristä opettajista ja räppäreiden uusimmista vaatteista, kuuntelin jopa autossa teinin valitsemaa musiikkia. Kun teini sai raivarit, en lähestynyt häntä vastaraivarilla vaan käsittelin häntä kuin hurjistunutta hevosta, tyynnyttelin ja rapsuttelin. Yleensä raivari meni sillä ohi. Välimme ovat palautuneet olennaisesti oman ryhdistäytymiseni jälkeen. On selvää, että väsyneenä lipsuu, mutta ihminenhän on vain ihminen.

Suosittelen tätä kokeilua kaikille, jolla hiertää teinin kanssa isosti!!”

Nimim. Herännyt

Kuva Thibault Carron

Tämä kirjoitus on lähtetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset. 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

15 vastausta artikkeliin “Tämän opin teiniltäni elämästä”

  • Elämä on jatkuvaa oppimista sanoo:

    Ihana kirjoitus, siis kertakaikkiaan! ❤️

  • Yläkouluope sanoo:

    Tämä toimii myös teini-ikäisiin oppilaisiin. Oma työ on oleellisesti helpompaa, kun suhtautuu teineihin kivasti eikä epäilevästi ja ragella.

  • Teinin kanssa sanoo:

    Ilon kiljahdukset ja rapsutukset olleet koko ajan käytössä. Teini vaan ei yhtään tykkää. Ärsyttävä äiti.

    Seuraavaksi kokeilen musiikkia, joka on näistä vaikein!

    Välillä toimii, suurimmalta osalta aikaa ei, mutta en lakkaa yrittämästä ja rakastamasta häntä.

  • Mamix6 sanoo:

    Tuo pillastuneen hevosen kohtelu oli paras. Teinien vanhempana kuulen usein sitä kun kaverit kertoo kuinka vanhemmat raivoaa jne. Oman edesmenneen kaverit puhuivat myös kuinka onnellinen mun teini oli kertoessaan heille et äiti on oppinu kuuntelemaan samaa musaa ja tykkääkin osasta. Teinikin tarvitsee kiinnostuneita vanhempia eikä vaan pienemmät sisarukset. Kiitos tästä jutusta, toivottavasti herättää vanhempia niinkun kommentteja on tullut. Teinit on parhaita ❤️

  • Äiti on vähän väsynyt sanoo:

    Huomasin saman, elo kotona oli täysin sietämätöntä meille molemmille. Lopetin nalkuttamisen ja epäilyn. Nyt on kotona leppoisampi tunnelma, teini saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa, syödä mitä huvittaa, tehdä mitä huvittaa. En ota paineita siitä, että käy kolmatta vuotta 9 luokkaa, käyttää päihteistä ja tyttökaveri yritti itsemurhaa. Pian 18, aikuinen hoitakoon oman elämänsä.

    • Toivottavasti provo sanoo:

      Onko tämä kommentti olevinaan sarkasmia? On kuitenkin ero siinä, ollako välinpitämätön vanhempi vai kohdellako teiniään ihmisarvoisen yksilönä, jonka kehityskaareen nyt vain kuuluu irtaantua vanhemmistaan ja opetella itsenäisemmäksi, joskus kovassa ”aivokemiallisessa myrskyssä”. Jos tämä kommentoija tunnustaa jättävänsä ongelmat käsittelemättä vain siksi että itsellä olisi helpompaa, suosittelen kyllä keskusteluapua (masennus?) ja yhteydenottoa lastensuojeluun, millaisia apukeinoja kasvatuksen tueksi saisit. Jos kolme vuotta on lapsi päihteillyt ja laiminlyönyt koulun, on aika vastuutonta odottaa vain sitä 18v ikärajaa, siihen asti vanhemmat vastaavat kuitenkin lapsensa kasvatuksesta.

  • Nimetön sanoo:

    Ei kyllä osunut yksikään kohta. Puhun teinille aina kauniisti, kuten hänkin minulle. Pysähdyn aina kuuntelemaan ja katsomaan (jos en nyt juuri ole menossa vessaan tms, sitten sanon, että ihan hetki, katson kohta). Halaan ja paijjaan teiniä. Luotan häneen, ja puhun ylipäätään ihmisistä kauniisti, eli myös tietysti hänen kavereistaan. Pyrin aina kannustamaan ja auttamaan koulun kanssa. Kysyn, että haluaako hän apua. Ei teini ole mitenkään eri ihminen teininä, kuin oli lapsena.

    Minun teinini on ainoa lapsi. Ja elämme kahdestaan. Ehkä se on vaikuttanut siihen, että meidän hyvä ja rauhallinen suhde on säilynyt myös teini-ikään 🙂

  • Ri sanoo:

  • Nimetön sanoo:

    Sinä ihana❤️

  • Avaruuskatti sanoo:

    ❤❤❤

  • ”Esiteinin” äippä sanoo:

    Kiitos tästä hienosta esimerkistä! Huomaan itsekin jo lähteväni välillä sille väärälle polulle… Taidan ottaa ryhtiliikkeen!

  • Hudahuda sanoo:

    Kosketti. Olispa mun äiti tehnyt tuon saman. Meidän välit viileni mun teini aikana, eikä ne ole erityisesti siitä parantuneet yrityksistä huolimatta. Mä olen kuitenkin nyt jo yli kolmekymppinen.

  • Makala sanoo:

    Voin niin samaistua tuohon kirjoitukseen! Nyt on tehtävä ryhtiliike ja muutettava myös omaa käytöstä ja suhtautumista teiniin!

  • Nimetön sanoo:

    Tää oli just ku mun ja meidän teinin elämästä!!Kiva nähä se kirjotettuna,niin paljon olis opittavaa,mut ku ei vaan aina jaksa🖤🖤

  • Nimetön sanoo:

    Ihanan virkistävää! Ihan samaa voi käyttää taaperoon ja leikki-ikäiseen. Jos itsellä on huono fiilis, niin se kyllä tarttuu. Samoin onneks positiivisuus.