Miksi äidit eivät ole hauskoja vaan kärttyisiä tylsimyksiä? Miksi mutsit ragee koko ajan?!

Tuttu juttu, varsinkin äitien vanhemmuuteen suorastaan kuuluvat raivarit. Totta kai on niitä äitejä, jotka kertovat että eivät ole ikinä menettäneet hermojaan, suuttuneet lapselle/ puolisolle ja eivät koskaan huuda. Kivat heille vaan, mutta monet meistä kyllä suuttuvat, ainakin joskus.

Nyt ei mietitä että mitä kaikenlaisia kielenrullaustekniikoita voisi käyttää, jotta ei vetäisi ragea. Nyt mietitään, että miksi naiset ja äidit suuttuvat koko ajan?

Psychology Today -julkaisun mukaan viha ei monestikaan ole se pääasiallinen tunne. Raivareiden taustalla ei useinkaan ole viha, vaan joku muu tunne. Yleisimmin se, että tuntee itsensä arvottomaksi, ylenkatsotuksi, tarpeettomaksi tai voimattomaksi. Viha voi johtua syyllisyyden tai hylätyksi tulemisen tunteista.

Tunteet kasautuvat pitkin päivää ja pitkin viikkoja. Ja kun raivonpurkaus lopulta tapahtuu, se voi vaikuttaa siltä, että suutuit jostain pikkuasiasta, kuten siitä, että kengät on jätetty pitkin poikin eteisen lattiaa. Oikeasti kyse on paljon muustakin kuin siitä, että kengät ovat ärsyttävästi tiellä.

On kyse siitä, että sinun toiveitasi ja pyyntöjäsi ei oteta huomioon eikä niistä välitetä.

Jos olet vanhempi, todennäköisesti teet aika paljon kaikenlaista joka ikinen päivä muiden ihmisten hyväksi. Ainakin lasten, mutta jossain määrin varmasti myös puolison hyväksi. Teet heille ruokaa sekä huolehdit siitä että ruoka on riittävän monipuolista ja mielellään sellaista, mistä he pitävät. Varmistat, että heillä on puhtaita vaatteita ja tarkistat, että vaatteita on tarpeeksi päällä säähän nähden. Ostat kaikkea mitä tarvitsee, pidät kodin elettävässä kunnossa. Huolehdit, että lapset ovat puhtaita ja pysyvät terveinä. Varmistat, että he saavat tarpeeksi unta, ja että he pääsevät nukkumaan puhtaisiin lakanoihin kuultuaan sadut ja saatuaan iltapusut ja -silittelyt.

Mitä saat vastineeksi?

Kysehän ei ole siitä, että hoitaisit lapsiasi ja olisit kiva puolisollesi siksi, että saisit jotain. Toimit niin, koska se on oikein ja iso osa siitä on varsin mukavaakin. Mutta silti, monesti on niin, että kaikesta tekemästäsi työstä saamasi ”palkkio” on jotain ihan muuta kuin ”kiitos äiti”.

Kiitoksen sijaan saat valitusta siitä, että ruoka on pahaa. Saat pitkin poikin jätettyjä astioita, roskia ja likapyykkiä. Eteisen, jossa on lattialla sekä kengät että reput että takit.

Se on totta kai ärsyttävää. Ympäriinsä lojuvia roskia on ärsyttävää katsoa. Pitkin poikin oleviin kenkiin kompastuu. Väärässä paikassa oleva likapyykki ei tule pestyksi ja sitten ei ole puhtaita vaatteita. Mutta oikeasti näissä tilanteissa ei suutu vain siksi, että ärsyttää. Taustalla on muitakin tunteita, jotka voivat olla monimutkaisia ja vaikeasti tavoitettavia.

Kun sinulla keittää yli, olisikin hyvä miettiä, mikä asiassa ihan oikeasti ärsyttää. Ehkä se, että kun roskia on pitkin, sinusta tuntuu siltä, että sinua ei arvosteta. Että sinut nähdään ihmisenä, jonka homma on kerätä muiden roskat lattioilta, jonne ne heitetään ehkä jopa tämän arvostuksen puutteen alleviivaamiseksi.

Ympäriinsä lojuva likapyykki voi herättää esimerkiksi syyllisyyden ja ylenkatsotuksi tulemisen tunteita. Jos et huomaa pyykkejä, lapset joutuvat lähtemään päivähoitoon likaisissa vaatteissa ja sehän tarkoittaa että olet luokattoman huono vanhempi. Pitkin poikin heitetyt pyykit ehkä mielestäsi kertovat, että ei sinulla ole väliä, samalla tavalla kuin roskaesimerkissä.

Se, että lapsi sanoo valmistamasi ruoan olevan pahaa, voi osua jonnekin todella syvälle ja loukata pahasti.

Mistä tahansa näistä suuttuminen voi vaikuttaa siltä, että rageet TAAS turhasta. Kun eivät ne monimutkaiset tunteet, joita ehkä tiedostamattasi koet, näy päälle päin.

Olet varmaan huomannut, että on aika tehotonta sanoa ”laittakaa likaiset pyykit pyykkikoriin etten joudu kaivamaan niitä huoneestanne ja ties mistä”. Ehkä se, että pystyt kertomaan perheelle, mikä asiassa ihan oikeasti raivostuttaa, saattaisi auttaa.

Kerro heille, miltä sinusta tuntuu. Kerro, että kyse ei ole vain roskista tai likapyykistä. Pelkästään siitä, että saat kerrottua tunteistasi, voi olla apua. Pienet lapset eivät välttämättä muista kaikkea, eikä heiltä voi vaatia että he olisivat kuten aikuiset. Mutta pienikin lapsi ymmärtää, että vanhemmalle tulee paha mieli. Se on paljon järkevämpi selitys lapselle kuin se, että ”roskat nyt vaan pitää laittaa roskiin”.

Sinulla on oikeus vaatia perheeltäsi sitä, että he eivät tieten tahtoen toimi niin, että sinä voit heidän toimintansa takia huonosti. Sinä huolehdit siitä, että perheessä muilla on hyvä olla. Sen täytyy toimia myös toiseen suuntaan.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Mutsi miks sä aina rageet?!”

  • balanssi sanoo:

    Osittain varmasti tottakin, mutta olen tullut myös siihen tulokseen, että kun nainen on lapsien tuloon saakka tullut kohdelluksi prinsessana ja maailma on langennut eteen polvilleen nuoren kauniin naisen edessä, on tilanne muuttunut. Tuntuu, ettei kukaan enää kunnioita, eikä kukaan halua enää palvoa vaan lapset odottavat, että heitä palveltaisiin.

    Kontrasti edelliseen elämään on suuri ja sekös raivostuttaa ( tietysti kiireen ja väsymyksen lisäksi).

  • Leeah sanoo:

    Omalla kohdalla tunne raivoamisen taustalla on TURHAUMA.
    Esimerkki: Ulkona on kylmä ja lapsen pitäisi laittaa ulkohousut päiväkotiin/kouluun lähtiessä. Olet vastuussa siitä, ettei lapsi palellu. Pyydät laittamaan ulkohousut. Ei vastausta. Toistat pyynnön. Lapsi ei halua laittaa housuja, ilmoittaa, ettei laita. Uudistat pyynnön, perustelet. Lapsi kieltäytyy, tulee kiista. Perustelet, maanittelet, uhkaat. Lapsi myöntyy. Ei laita ulkohousuja. Muistutat. Ei vastausta. Korotat ääntä, muistutat, perustelet. Lapsi karjuu: ”No JOO JOO!!!!” Saat vihdoin housut jalkaan.
    Iltapäivällä lasta hakiessa ulkohousut puuttuvat. Päiväkodin hoitaja/iltapäiväkerhon vetäjä hymyilee vähän vinosti: ”Alkaisi olla aika jo huolehtia ulkohousut mukaan, kylmä on.” Kysyt lapselta, missä housut ovat. Hän kohauttaa olkiaan.
    Toistuu seuraavana aamuna.