Saako lapsistaan julkaista kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa? Se kysymys on pohdituttanut vanhempia oikeastaan koko somen olemassaolon ajan.

Osa on sitä mieltä, että ei saa, mutta nykyisin suurin osa vanhemmista suhtautuu kuvien julkaisuun sallivasti.

Tietysti yhä käydään sen suhteen keskusteluja, että saako lapsesta julkaista kuvia ennen kuin hän voi antaa siihen luvan, missä vaiheessa lapsi on tarpeeksi vanha kyetäkseen antamaan luvan, ja niin edelleen.

Arjen kiireessä ehtii maailman nopeimman nakkikastikkeen! Kaupallinen yhteistyö Jalostajan kanssa.

Vanhemmat tekevät myös omia ratkaisujaan sen suhteen, mainitsevatko he sosiaalisessa mediassa lapsen koko nimeä tai edes etunimeä, ja näyttävätkö he lapsen kasvoja valokuvissa tai videoissa vai eivät. Varsinkin isompien lasten vanhemmat usein kysyvät myös julkaisulupaa lapseltaan.

Mutta mitä pitäisi ottaa huomioon turvallisuuden kannalta?

Moni ei välttämättä ajattele, että kuvien julkaiseminen sosiaaliseen mediaan olisi mikään riski. Voisi myös olettaa, että on aika epätodennäköistä, että lapsi joutuu vaikkapa kaapatuksi sosiaaliseen mediaan julkaistujen kuvien pohjalta. Varsinkaan Suomessa riski ei tunnu kovinkaan todelliselta.

Siitä huolimatta turvallisuus kannattaa ottaa huomioon. Siitä ei ole mitään haittaa, mutta siitä saattaa olla hyötyä.


Kuva Ethan Hu, ylin kuva Derek Thomson.

Tee näin:

– Rajaa yleisöäsi. Tarvitseeko tilisi olla julkinen? Täytyykö julkaisusi näkyä kaikille kavereillesi?

– Mieti, mitä julkaiset. Söpö kuva lapsestasi on aivan eri asia kuin yksityisyyden suojan piiriin kuuluvien asioiden kertominen söpön kuvan yhteydessä. Mieti myös sitä, onko kuva lasta kunnoittava. Ole järkevä, tiedostava ja arvosta lasta, kun jaat sisältöä.

– Puhu sukulaisten ja ystävien kanssa siitä, mitä he voivat sinun perheestäsi julkaista ja kertoa. Siitä, että oma tilisi on yksityinen ja kuvasi mietittyjä, ei ole paljoa apua, jos kaveri tai sukulainen tägää sinua julkisella tilillä.

– Älä lisää kuviin paikkamerkintää. Riski on ehkä pieni, mutta tarvitseeko koko maailman tietää, missä lapsesi juuri nyt on? Voit lisätä merkinnän jälkikäteen, kun olette jo muualla, tai julkaista kuvan vasta silloin.

– Huomaa myös se, että oletko sallinut kamerasi käyttää sijaintiasi? Jos olet, valokuvan tietoihin tallentuu se, missä kuva on otettu, esimerkiksi kotiosoitteesi. Tämä tieto seuraa valokuvassa, kun sen lähettää eteenpäin. Voit poistaa tämän ominaisuuden kameran asetuksista.

– Jos julkaiset paljon kuvia kotoasi niin, että ikkunoista näkyy ulos tai pihasta näkyy maisema, voi olla hyvinkin helppoa päätellä, missä asutte. Rajaa valokuva tiukemmin tai ota se toisesta suunnasta.

– Kiinnitä huomiota siihen, mitä tietoa jaat arjestanne. Saako somesi perusteella tarkan kuvan siitä, milloin olette minkäkin päiväkodin pihassa, missä koulussa lapsesi ovat, mihin aikaan lapsesi kulkevat harrastuksiin ja milloin kotinne on tyhjillään? Älä aliarvioi ihmisten kykyä muistaa asioita ja rakentaa kokonaisuuksia muistamansa pohjalta.

– Harkitse, mitä häshtägejä käytät. Et voi kontrolloida sitä, kuka niillä hakee ja missä tarkoituksessa.

– Kun lapsilla on omat sometilit, keskustele heidän kanssaan turvallisuudesta ja kerro heille nämä samat ohjeet, eritoten sijainnin jakamiseen ja oman päivittäisen aikataulun kertomiseen liittyvät. Muistuta lasta myös siitä, että kaikesta oudosta toiminnasta ja viesteistä tulee aina kertoa aikuiselle.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Mitä lapsesta voi julkaista somessa turvallisesti? Ota tämä huomioon!”

  • Kaksi vanhempaa sanoo:

    Hyvä kirjoitus, josta moni saanee ajattelemisen aihetta. Tässäkään artikkelissa ei tosin mainittu itseäni usein askarruttanutta seikkaa: jos lapsella on kaksi vanhempaa, eikö näistä asioista tulisi sopia yhdessä. Perheessämne on yhteinen linja somen suhteen, mutta mahtaako olla monta perhettä, joissa aiheesta ei ole keskusteltu ennen kuvien julkaisua.

  • Äiti kahdelle sanoo:

    Tästä puuttuu yleisön rajaamisen lisäksi toinen tärkeimmistä; ei puolipukeisia tai jopa nakukuvia lapsesta.

  • Rennosti sanoo:

    Jos tuo eka kohta on kunnossa, eli yleisö rajattu niin silloin nuo muut kohdat voi melkein unohtaa…

    • Nimetön sanoo:

      Kyllä. Kaikista vastuuttominta on postailla someen kuvia pienestä lapsestaan todella laajalle yleisölle täysin tietoisesti pyrkiäkseen kiillottamaan kuvaa itsestään vanhempana.

      Mitä tällaiset ihmiset oikein ajattelevat? Pieni lapsikin on vain keino itsensä kohottamiseen muiden yläpuolelle.

  • Nimetön sanoo:

    Mua on aina ihmetyttänyt suuresta miksi omaa vahnemmuuttaan täytyy yrittää nostaa jalustalle laittamalla jatkuvasti kuvia päiväkoti-ikäisestä lapsesta tai yhteiskuvia kaikkien nähtäville. Eikö lapsen pitäisi saada olla lapsi eikä väline vanhemman itsetunnon kohottamiseen somessa?