Minneköhän karkaisi?
Jos tänään kerran on karkauspäivä, sehän suorastaan kannustaa karkamaan erilaisille pakomatkoille! Jos tulee ensimmäisenä pieni perheristeily mieleen, kannattaa ennen lippujen varaamista tutustua seuraavaan varoittavaan esimerkkiin:
Eräs perhe päätti lähteä risteilylle kun lapset niin kovin sitä pyysivät. Risteily varattiin ja hinta oli suolainen. Ristelyaamuna toinen lapsi yski merkittävän kovaäänisesti, mutta siitä viis, oltiinhan jo melkein laivassa. Laukut oli hädin tuskin saatu pudotettua hyttiin kun nuorempi lapsista halusi lähteä katsomaan Muumeja. Huonot vanhemmat eivät olleet sen vertaa kartalla, että olisivat etukäteen ostaneet liput nimenomaan Muumilaivaan, nyt oli nimittäin ostettu liput Hevisauruslaivaan. Ja vaikka Hevisaurusta kuinka yrittäisi kehua, eihän siitä Muumia saa kirveelläkään. Tästä seurauksena yksi lapsi makasi ketarat oikoisena laivan kokolattiamatolla itkemässä Muumin perään ja hänen isoveljensä tokaisi lakonisesti, että olet lapsellinen idiootti.
Risteilyruokailu on erityinen nautinnon paikka millä hyvänsä laivalla. Erityisen nautinnollisen siitä tekee osasto en syö tätä, juon vain mehua, yök pahaa, haluan makeaa sekä kauanko teillä vielä kestää kun aikuiset ovat saaneet ensimmäisen alkupalahaarukallisen suuhunsa. Kesken ruokailun yleensä näytellään kolmenlaista hätää: yksi vessahätä (nro 2), yksi itkupotkuhätä ja yksi merihätä, joka on laaja ilmaus sille, kun naapuripöydistä on luotu tarpeeksi kauan pitkiä silmäyksiä mekastavaan perhepöytään.
Eikä pidä unohtaa laivamatkailun peruspiirteitä eli sitä, että laiva kulkee merellä merellisillä sääolosuhteissa. Kun lapset on vihdoin saatu sokerihumalaisina sammumaan tunkkaiseen hyttiin ja vanhemmilla olisi aikaa vaihtaa yksi lause ilman keskeytystä, laiva alkaa keinua. Ja laiva keinuu koko yön niin, että aikuiset eivät nuku silmäystäkään koko yönä vaan hoippuvat kooman ja oksennuksen välimaastossa odottaen päivän valkenemista. Siitä siitä virkeillä aivoilla Tukholmaan! Hej på den saken! Prinsessa on syntynyt!
Erilaisten mieleenpainuvien vaiheiden, mykkäkoulujen ja yltyvien flunssien (laivan ilmastointi ei varsinaisesti paranna ketään) jälkeen päästän kotisatamaan ja laivasta ulos. Paitsi hetkinen! Ei päästäkään ulos. Lapsi nro 1 on työntänyt laivan hytin varmuusketjun väärinpäin lukkoon ja se on jumissa. Perheenisän puolen tunnin sadattelun ja nykimisen jälkeen oven raosta päästään kutsumaan apuvoimia, jotka katkaisevat ketjun suurilla piheillä. Tässä kohtaa ei ole enää muuta sanottavaa kuin että: eipäs ole enää terminaalissa taksijonoa.
Jos karkaaminen on siis mielessä, suosittelen esimerkiksi kaupunginkirjastoa tai peräsuolentähystystä tai ainakin jotakin, mitä voi tehdä ihan yksin.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tämän voi vetää hyvällä henkivakuutuksella ja huonolla itsesuojeluvaistolla viikon mittaiseksi lomaksi Bulgariassa yksin 10.v pojan kanssa (joka on siskostaan sitä mieltä, että koska sisko on horoskoopiltaan härkä-tyttönä sen pakko olla silloin lehmä- ja lehmä on parasta lautasella…tai voidaanko me jättää sisko ulkomaille…)ja tytön 10kk joka on juuri oppinut kävelemään.
Esimmäiset kolme aamua tapellaan siitä, raahautuuko poika aamupalalle ja moneenko mennessä(klo 10.00 loppui). Neljäntenä aamuna en jaksanut enää, vaan totesin kylmästi että nälkää on turha valittaa ennen kahtatoista, silloin syödään lounas. Olen aina omituisen tarkka ruoka-ajoista, ovat kummasti helpottaneet elämää.
Klo on 10.15 kun kuuluu ensimmäinen valitus
-äiti, mulla on nälkä
-Olisiko kannattanut tulla aamupalalle?
-Ei mulla silloin ollut nälkä, mutta nyt on.
-Saat odottaa hetken.
-Mulla on NÄLKÄ.
-Ei auta. Voidaan aikaistaa lounasta puolella tunnilla ja syödään reilu tunnin päästä, niin saan siskonkin päikkäreille suoraan ruoan jälkeen.
-MULLA ON NÄLKÄ!!!! MIKSI SÄ PIDÄT MUA NÄLÄSSÄ!!!!
Tässä vaiheessa herätämme jo kiitettävästi huomiota muiden hotellivieraiden keskuudessa. Suomalaiset erottaa selvästi paheksuvista katseista. Ystävällinen respan täti kysyy: is there a problem? No problem, vastaan vielä nätisti hymyillen.
-Olisit tullut aamupalalle.
– MULLA ON NÄLKÄ!!!! (itkupotkuraivarit) NÄLKÄÄÄÄÄÄ!!! MULLA ON NÄLKÄ NYT!
-Voit valita: rauhoitutko ja mennäänkö altaalle uimaan hetkeksi vai huoneeseen kiukuttelemaan.
-Uimaan (krokotiilin kyyneleet näkyvissä, mutta rauhoittuneena)
Saan siirettyä jupisevan poikani ja jokeltevan tytön altaalle ja istahdan matalaan päähän, kun veli aloittaa systemaattiset hukutusyritykset meille molemmille koska ”pidän häntä NÄLÄSSÄ”.
Ei riittänyt enää paheksuvat katseet, yksi kukkahattutäti tuli ystävällisesti tarjoamaan vasiten ostamansa ranskalaiset lapselle ja kertomaan minulle kuinka julma olen kun en anna lapselle ruokaa. En edes yrittänyt selittää, mistä kaikki alkoi, vaan keräsin pesueeni ja siirsin sen allasbaarin puolelle tilaten pitsat huokaisten.
Syödessä kävimme keskustelua aamupalasta, ja poikani myönsi että se voi olla oikeasti hyvä idea aamun aloitukseen ja sovittiin ettei samaa souvia enää tällä lomalla.
Seuraavana aamuna hän ilmoitti että tulee aamiaiselle vain jos sisko ei tule mukaan. Jäi siis syömättä. Aamiaisella kuopus väänsi housut täyteen ihanaa turistiripulia (uima-allas…ym?)joka kesti loppumatkan apteekista haetuista lääkkeistä huolimatta.Koko matkan apteekkiin/takaisin esikoinen huusi kuinka hänellä on nälkä(klo n.10.00). En edes haaveillut jääväni altaalle vaan menimme kiltisti omaan huoneeseen, missä poikani aloitti mykkäkoulun ja DS:n peluun. Kun klo tuli 12.oo, menimme vihdoin hotellin ravintolaan, missä lapseni kertoi kaikille joilla oli kuulo edes osaksi tallella kuinka nälkäinen hän oli koska äiti ei osta hänelle ruokaa ja pitää häntä nälässä.Suomenkielen taitoiset oli jälleen helppo erottaa päänpyörittelyistä ja paheksuvista katseista. Eiliselle kukkuhattutädille sanoin meidän jo tilanneen ruoan joten hänen ei tarvitse kuluttaa matkarahojaan vieraiden lasten ruokkimiseen. Hymyni ei ollut enään niin nätti. Tässä vaiheessa laskin lomapäiviä oleva enää 2 jäljellä, luojan kiitos. Molemmat päivät samalla kaavalla+ olimme kuopiksen ripulin takia hyvin rajoitettuja liikumisen takia. Hotellin lääkäri käski nesteyttää ja pysyä mahdollisimman paljon viileässä ja ilmastoidussa hotellihuoneessa, joten esikoisen uittamista ja ruokailuja lukuunottamatta näin teimme. Naapurihuoneesta tultiin viimeisenä päivänä kysymään onko minulla rahat vähissä kun en osta lapselle ruokaa. Nälän huutaminen kun alkoi joka aamu klo 10 kun hotellin aamiainen oli sulkeutunut. En jaksanut edes vastata. Puistin vain päätäni, hymyilin ja suljin oven. Paluumatkalla lentokoneessa poikani jaksoi vielä lentoemännälle hehkuttaa ruoan ssaatuaan kuinka ihana on vihdoin saada ruokaa kun äiti on pitänyt koko viikon nälässä…..
Vuoden äiti-palkinto selkeästi plakkarissa. Tästä on jo kohta 8v, mutta en enää lähtenyt yksin lasten kanssa liikenteesen.
Nykyään kyllä melkein 10 vuoden ikäerosta huolimatta tulevat kivasti toimeen keskenään, taitavat jopa tykätä toisistaan 😉