Lapsesi ei halua poistua virsien ajaksi komeroon, terveiset päiväkodista

Huono Äiti sai päiväkodin työntekijältä avautumisen:
Koulut ja päiväkodit ovat hätää kärsimässä, koska kaikki lapset eivät saa kuulla virsiä joulujuhlissa. Kyllä meillä on oikeasti Suomessa asiat todella hyvin, jos tämä on vanhempien suurin murhe!
Olen itse töissä päiväkodissa ja voin kertoa, että lasten siirtäminen huoneesta toiseen aina virsien ajaksi on kamalinta lapsille itselleen. Lapsi erottuu porukasta, lapsille tulee hankala olo ja lapsen ryhmä pilkkaa ja kyselee lapselta jälkeenpäin, koska lapsi on erilainen.
En kuulu itsekään kirkkoon, mutta tässä mielestäni annetaan liikaa valinnanvapautta vanhemmille ja suvaitaan, suvaitaan ja suvaitaan.
Mitä se oikeasti haittaa sinun lastasi, että hän kuulee virren? Onko meistä joku saanut Jeesuksen elämäänsä kuulemalla päiväkodissa virsiä? Tuskin. Eikö ole suvaitsematonta olla tunnustamatta kristinuskoa? Se on kuitenkin osa tapoja ja historiaa, otetaan se sellaisena.
Ukrainassa on sota ja Suomessa ihmiset kärsivät sähkön hinnan takia. Ja meillä viedään lapsia komeroon istumaan (kuvainnollinen ilmaus, mutta johonkin mihin hyvänsä tilaan) ettei kuulla vaan virttä kerran kaksi vuodessa! Ihan älytöntä. Vanhemmat, miettikää tätä syvästi.
Nimimerkki: Voihan virsi
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 183 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Päiväkoti menettelee sitovien valtakunnallisten ohjeitten vastaisesti.
Niin. Kyllä lapsille on rankkaa,jos päiväkodissa rikotaan lakia tekstin kuvaamalla tavalla. Toivottavasti vastuussa oleva kunta pian korjaa päiväkodin virheellisen ja uskonnonvapauden noudattamisesta annettuja sitovia valtakunnallisia ohjeita rikkovan menettelyn.
Samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Suosimalla ns.neutraalia suuntaa tuleekin vahingossa valinneeksi katsomuksen joka on ateistinen. Oletteko tästä tietoisia? Ateismi on yksi katsomus muiden katsomusten/uskontojen lomassa. Kultainen keskitie on lasten kannalta paras vaihtoehto eli sopivasti kaikkea, tutustumisen ajatuksella.
Miten tässä varhaiskasvatusyksikön henkilökunta toteuttaa positiivisen uskonnonvapauden hengessä Varhaiskasvatussuunnitelmaa,Opetushallituksen ohjeistusta sekä Kumppanuuden korien yhteistyön mallia ? Ovatko päiväkodin johtajaa myöten unohtaneet informoida huoltajia tästä esim.vanhempainillassa ja tiedotteessa:
”Juhliin voi sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat samalla tavoin kuin esi- ja perusopetuksessa osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen vir-ren tai hengellisen laulun laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pi-tää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena.” (Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp ja 2/2014 vp). ( https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/ohje_varhaiskasvatuksen_katsomuskasvatuksen_toteuttami-sesta_ja_uskonnollisista-tilaisuuksista.pdf )
Virret pois päiväkodeista. Sillä se ongelma ratkeaa. Uskontojen tuputtaminen ei ole enää sallittua. Kotona ja virsille suunnitelluilla tapahtumilla se on ok.
Yksikään virsi ei ole saanut ketään oikeasti pois tolaltaan, eikä lisännyt pahoinvointia, ahdistusta tai masennusta. Paremminkin päin vastoin. Jos ei oikeasti kestä kuulla virsiä, niin ei kun poistuu vaan takavasemmalle siksi aikaa. Omalle lapselleen voi kyllä suoda sen mahdollisuuden, että hän saa ihan itse päättää kuunteleeko virret vai ei. Päiväkodissa ei uskonnon opetusta vakaumuksen omaksumisen näkökulmasta ole, mutta ei kai uskonnollista elementtiä ole edes mielekästä tästä yhteiskunnasta täysin eliminoida pois..? Jokaisella ihmisellä, myös lapsella ja nuorella, on tarve hiljentyä tässä maailman ajassa ja hakea yhteyttä johonkin itseään suurempaan voimaan tai vain yksinkertaisesti etsiä rauhaa, hiljaisuutta, mietiskelyä, hiljentymistä ja kiireen keskellä pysähtymistä. Mitä pahaa siinä on? Monesti tuo hiljentyminen auttaa tämän kaiken kaaoksen ja pahoinvoinnin keskellä. Kannattaa ehkä mennä peilin eteen, jos ei pysty hetkeksikään hiljentymään itsekseen ja suoda sitä myös kanssakulkijoille..
Ei virren veisuu mitään hiljentymistä ole. Virren tilalle voi valita jonkun uskonnottoman laulun, jos jotain haluaa laulaa. Hiljentyä voi ihan hyvin täysin ilman uskontoa. Vanhemmat voi sitten lastensa kanssa käydä kirkossa ja veisata ihan sydämensä kyllyydestä. Sitä uskontoa, ja erityisesti yhtä ainoaa uskontoa, on aika törkeää tuputtaa muille. Vai sopisiko pieni saatananpalvontalaulu päiväkotiin kaikille?
Ei kai uskonto-opetus edes kuulu päiväkotiin? Ainakaan omien lasten päiväkodissa ei laulettu virsiä missään tilaisuudessa. Vasta koulussa tuli nämä jutut vastaan ja sen ikäisille pystyy jo selittämään, miksi toiset osallistuu ja toiset ei.
Jos ei (esim.) virsiä kouluun, ei sitten joulu- ja pääsiäislomiakaan (saati lahjoja, pääsiäismunia…). Ilman uskontoa ei siis olisi esim. em. lomia. Vai kelpaako vain lomat ja etuudet, muttei niiden taustat, tavat, tieto? Eihän lapsi voi mitään valita, jos ei ole tietoa!
Höpö höpö. Selvitäpä mistä nuokin juhlapyhät täällä pohjolassa oikeasti on peräisin. Sitä paitsi lomat on kyllä ammattiliittojen ansiota.
Missä on muka tmmöinen päiväkoti? Jo on taitamatonta toimintaa.
Mä en usko olevani turhasta valittaja, päiväkotiajat on ohi kaikilla mun neljällä lapsella ja pari heistä jo täysikäisiä. Kertaakaan ei tullut kohdalle tilannetta jossa mun lapseni ei olisi saanut osallistua johonkin päiväkodin tai koulun toimintaan tai tilaisuuteen.
Silti. Mä en käsitä ihan miksi niitä virsiä pitää päiväkodin toimintaan ottaa edes mukaan. Jos siis kyse ihan tavallisesta, ei mitenkään vakaumuksellisesta päiväkodista. Tänäpäivänä uskovaisia perheitä on kuitenkin suht vähän ja nämäkin perheet voivat varmasti hoitaa lastensa kristillisen kasvatuksen päiväkodin ja koulun ulkopuolella.
En mäkään ymmärrä sitä että valitetaan virsistä ja hengellisestä ohjelmasta silloin kun mennään lasten kanssa seurakunnan kerhoihin tai tapahtumiin, on kyse ristiäisistä tai kirkkohäistä. Silloin olemme itse tehneet valinnan viedä lapset ja itsemme tilaisuuteen joka on hengellinen ja seurakunnan järjestämä. Se että laitan lapseni päiväkotiin tai kouluun ei ole tällainen valinta.
Kaikille perinteistä hokeville. Kyllä mutkin pakotettiin kouluaikoina kirkkoon ja laulamaan virsiä. En mä koe että olisin noista mitään positiivista itselleni saanut. Kirkkoreissut oli kuolettavan tylsiä ja joulu- ja kevätjuhlissa tykkäsin enemmän näytelmistä ja laukuista joilla ei ollut hengellistä pohjaa. Suvivirsi nyt jotenkin kuului kevätjuhlaan mutta varmasti sitä oppisi ilman tuotakin pärjäämään.
Mitä tuohon mainintaan siitä että lasta pilkataan päiväkodissa jos tämä on erilainen eikä osallistu johonkin toimintaan päiväkodissa. Siinä on iso peiliin katsomisen paikka henkilökunnalla. Tänä päivänä luulisi lasten kanssa työskentelevien jo ymmärtävän erilaisuutta, sitä että lapset tulevat erilaisista perheistä ja tilanteista, saattavat omata erilaisen ihonvärin, uskonnon, kulttuurin tai erilaisia diagnooseja. Se että päiväkodissa sallitaan näistä asioista pilkkaaminen ja toivotaan vanhemmilta että nämä piilottaisivat lasten erilaisuudestaan jotta henkilökunnalla olisi helpompaa kuulostaa lähes uskomattomalta.
Samat mietteet.
Sama juttu toisin päin. Moneen uskontokuntaan kuuluvat lapset eivät saa osallistua tavallisten laulujen laulamiseen, eivät joulukalenterin avaamiseen tai muihin juhliin (synttärit, vappu, pääsiäinen). Koska kuuluvat erilaisiin uskonnollisiin lahkoihin/eri uskontokuntaan. Vaikea on pohtia, miten joulukalenterin katsominen vahingoittaa lasta? Tai onnittelulaulun laulaminen. Ihan kristinuskon lahkoissa nämä. Olisiko kuitenkin tärkeintä että opetamme suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksyntää. Osa ei laula virsiä, osa ei osallistu juhliin osa uskoo yhteinen toiset toiseen ja kolmannet eivät mihinkään. Ihan on aikuisista kiinni alleviivataanko erilaisuutta vai korostetaanko yksilöllisyyden kunnioittamista.
Olipas harvinaisen asenteellinen ja ikävä kirjoitus. Luulisi, että päiväkodissa kasvatusalan ammattilaiset osaisi järjestää tämmöiset joutavat tilaisuudet järkevämmin ja siten, ettei kukaan joutuisi syrjityksi ja kiusatuksi. Minun lapseni päiväkodissa tämä osattiin.
Miksi niitä virsiä nyt pitää väkisin siellä päiväkodeissa ja kouluissa ulvoa, tuskin kukaan muu niistä oikeasti nauttii, kun juurikin nämä uskovaiset, jotka kokevat, että heidän elämäntapansa on ainoa oikea. Ja mitä tulee mieleen näistä ”kunnioittakaa perinteitä” kalkkiksista, niin kunnioittaisivat itse muita ihmisiä ja järjestäisivät tilaisuuksia jotka eivät ole uskontoon sitoutuneita. Muutenkikin alunperin joulu, eli ’Jule’ ei liity mihinkään jeesuksiin tai kirkkoihin, ottaisivat asioista selvää, mikäli kansanperinteet kiinnostavat.
Laulaisivat iloisia joululauluja, ne eivät kyllä kesken lopu. Mutta ei. Pakko aina survoa joku oman lapsuuden ihana mummonsuosikki aivopesu-enkeliulina joulujuhlaan kohottamaan omaa joulumieltä. Jättäisivät uskontotoiminnan vapaa-ajalleen, ja käykööt vaikka joulukirkossa, että voi sitten hyvällä omallatunnolla kaksin käsin mättää kinkkua joulupöydässä turpaan ja sikailla taas loppuvuoden.
Lasten eriarvoistamisen loputtava. Älkääkä tuputtako, se on tosi vaivaannuttavaa.
Olin lapsi kun kuulin eka kerran virren
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Luo Taivahalle yhtenään
mä katseen kaipaavan.
Valoa vaik en näekään,
sen tiedän loistavan.
Rakastuin heti tuon virren sanoihin ”Luon taivahalle yhtenään mä katseen kaipaavan” ….
Kukaan ei ollu koskaan kertonut tai puhunut.
Tunsin ja ymmärsin Jumalan Pyhyyden ja tulin onnelliseksi siitä tietoisuudesta että Hän on todellisuus.
Ihana!
Suomessa aivan liikaa mennään muitten uskontojen mukaan.Ev.lut. uskonto on Suomessa pääuskonto ja sen pitäisi saada tuoda virtensä ym esiin päiväkodeissa ja kouluissa.Tuskimpa esim.Islamilaiset antaisivat tilaa muille uskonnoille omissa tilaisuuksissaan.Rajansa kaikella
Vähissä on vanhempien murheet. Voi voi, moni ateisti äiti ja isä veisi lapsensa kuuntelemaan virsiä mieluummin kuin pommien ryskettä.
Juuri näin kuin ”huono äiti” kirjoittaa! Paljon suurempi vahinko tulee lapsille sellaisesta ohjelmasta, joka vääristää käsitystä oikeasta ja väärästä.
En kyllä ymmärrä näiden rajoittavien vanhempien ajatuksia? Ei ne lapset pilalle mene jos saavat tutustua peri aiheisiin kun mitä kotoa tykitetään. Mie en kuulu kirkkoon, mutta kyllä lapset olivat uskonnon tunneilla, näkivät monien uskontojen tapoja ja hyvin osasivat valita oman vakaumuksensa (jokaisella eri) kun en omaani tuputtanut ainoana oikeana vaihtoehtona
Ei virret kuulu päiväkotiin tai kouluun. Jos vanhemmat haluavat virsiä opettaa lapsilleen, eiköhän niille ole oma paikkansa.
60-luvulla syntyneenä olen oppinut inhoamaan virsiä, enkä ole halunnut alistaa lapsiani niille. Paljon parempia lauluja on olemassa.
Jos lapset laitetaan komeroon virsien ajaksi, on suunniteltu pielessä. Nykyään on laitonta toimia noin. On selvät ohjeet siitä, miten hommat on hoidettava, mikäli on hengellistä ohjelmaa.
Kaikista helpoin ratkaisu on se, ettei niitä ole.
Virret kuuluvat päiväkotiin ja kouluun tiettyjen juhlapäivien yhteydessä. Ne ovat suomalaista kulttuuriperintöä. On jo hyvin nähtävissä, mihin vuosisatoja vaalituista arvoista vieraantuminen yhteiskunnassa johtaa. Juurettomuutta, levottomuutta, ahdistusta, väkivallan lisääntymistä.
No ei todellakaan kuulu. Pysyköön virret kirkoissa ja seurakuntataloilla, halukkaat voi mennä niihin kuuntelemaan. Mielikuvitusolennot ja höpöhöpö-tarinat eivät kenenkään ahdistusta tai väkivaltataipumuksia paranna. Mitä vähemmän uskontoja näkyvissä sen parempi.
Itseäni taas ahdistaa kristinusko ja kaikki siihen liittyvä. Huonoja kokemuksia.
Tämä on vastoin kaikkia tasa-arvokäsityksiä! Jos uskovaiset eivät halua osallistua johonkin ohjelmaan, joka on nk. omaatuntoa loukkaavaa, sinun ohjeen mukaan sellaista ohjelmaa ei voi ollenkaan esittää koko tilaisuudessa. Käänteinen asia.
50-lukulaisena rakastan virsiä. Opin ne kotoa ja koulusta. En ole ollut alistettu, vaan etuoikeutettu ja siunattu, kun olen saanut lapsuuteni ihmisten välittämän kristillisen perinnön.
Juuri näin. Virsien laulua vaativat voisivat veisata kotona tai kirkossa. Tai ehkä heille voisi osoittaa sen jonkun komeron siellä tähän tarkoitukseen – jos oikeasti kysyttäisiin kuka haluaa laulattaa lapsilla virsiä, eikä jotain muita lastenlauluja, ei varmaan moni niitä halua; nyt mennään sen mukaan että niitähän lauletaan, ja sitten ne jotka eivät halua pitää erikseen ilmoittaa.