Tiedätkö tunteen? Olet ollut koko päivän töissä tai opiskelemassa, tai kenties molemmissa. Tai ehkä olet kotivanhempi, ja viettänyt päivän neuvolassa ja perhekerhossa ja vaunulenkillä.

Sama se missä olet ollut, olet ollut ystävällinen, joustava, kiva ja avulias. Kun tulet kotiin, jotain napsahtaa.

Kengät ovat pitkin eteistä, jogurttipurkkeja lojuu pitkin pöytää, reput ja vaatteet ovat sinkoilleet lattialle. Eikö täällä jumalauta kukaan muu koskaan voi tehdä mitään paitsi minä!!!

Ystävällisyys ja mukavuus jää oven ulkopuolelle, ja rähjääminen alkaa heti kun tulet kotiin. Sehän on tietysti ihan ymmärrettävää: ehkä joudut aina tekemään kaiken kotona, eikä pyyntöjäsi oteta huomioon. Ehkä töissä, koulussa, perhekerhossa, missä nyt olitkaan, ei ole mitään valittamista. Kaikki ovat ystävällisiä ja hommat toimivat.

Entäs sitten puolison kanssa oleminen, ja hänelle puhuminen? Ystäville puhut kauniisti ja vähän ehkä kierteletkin. Kaverilla on kaamea halatti mekkona, mutta sanot silti että onpas kauniin värinen tuo sinun mekkosi. Puolison pukeutumista tai tapoja voit kritisoida tosi rankastikin. Kenties jopa suutut siitä, että toinen maiskuttaa tai jotenkin toheloi.

Kodin äänimaisema saattaa olla täynnä vali-valia ja mäkä-mäkää, huutoa, kuittailua, kitinää ja kiukuttelua. Ja nyt puhutaan siis aikuisten tuottamista äänistä.

Meillähän on sellainen ajatus, että kotona jos jossain pitää saada olla oma itsensä. Kotona ei tarvitse pingottaa. Kotona puhutaan (tai huudetaan) suoraan. Kotona ollaan rennosti, raa’an rehellisiä, raivokkaita.

Mustavalkoinen kuva legoperheestä
Kuva Daniel Cheung.

Lisäksi kotona voi tietysti olla tahraisessa teepparissa ja kulahtaneissa kollareissa, tukka likaisena ja hampaat pesemättä. Ulos lähtiessä puetaan siistimpää ylle, peseydytään ja kaikin puolin ryhdistäydytään.

Tämäkin on täysin ymmärrettävää. Se on todellakin niin, että kotona pitää saada olla rennosti ja oma itsensä.

Mutta kun sitä alkaa miettiä, koko kuvio tuntuu vähän oudolta.

Miksi me olemme parhaimmillamme vieraiden ihmisten seurassa? Kun taas ne tärkeimmät ja rakkaimmat saavat nähdä ja kokea meistä sen kaikkein huonoimman puolen? Viehättävät, hyvätapaiset ja iloiset ihmiset muuttuvat ulko-oven sulkeuduttua räjähteleviksi marttyyreiksi, jotka laahustavat tölvimässä rakkaitaan likaisissa vaatteissa ja piereskelevät ruokapöydässä, noin kärjistettynä. Lisäksi tästä puuttuu kokonaan ne tapaukset, jotka muuttuvat suljettujen ovien takana ihan hirviöiksi, jotka piinaavat ja satuttavat perhettään!

Mikä siinä oikein on, että niin monet meistä jaksavat olla kivoja ja puunattuja kodin ulkopuolella, mutta eivät kotona? Eikö tämä tärkeysjärjestys pitäisi olla ihan toinen?

Tietenkään julkisilla paikoilla ei voi alkaa räjähdellä eikä niissä likaisissa pieruverkkareissa oikein voi lähteä ihmisten ilmoille. Eikä muodollinen pukeutuminen ja tapakulttuurista nipottaminen monen mielestä vastaa sitä, millaiseksi rennon ajanvieton kotona kuvittelee…

Mutta pitäisikö silti niiden rakkaimpien saada meistä paras osuus eikä pahinta?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Oletko sinäkin muualla enkeli ja kotona raivotar?”

  • Elsa sanoo:

    Jos on uupunut jaksaa vetää roolia tietynaikaa, mutta ei 24/7 ja yleensä iso syy äidin uupumiseen on laiska itsekäs mies.

  • Just Me sanoo:

    No väittäisin, että se perhe näkee myös sen kaikista rakastettavimman puolen?

    Kyllä minä ainakin hassuttelen, halailen ja suukottelen perheenjäseniä enkä todellakaan tee samaa työkavereille 😉

    Eli väittäisin että perhe saa osansa kaikista puolista, niin hyvistä kuin huonoista ja muu maailma neutraalimman version minusta.

    Toisekseen pidän kyllä itse tärkeänä sitä, että lapset näkee ja kokee myös konfliktitilanteita ja osaavat suhtautua toisten ihmisten kiukkuun oikein. Helpottaa huomattavasti kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa ja opettaa oman puolensa pitämistä ja mielipiteiden ilmaisua.

  • Äitee sanoo:

    Tää on totta. Oma isä oli aikoinaan niin väsynyt kun tuli kotiin että en tiedä miten uskallan 10 kotivuoden jälkeen hankkia töitä.. onneksi osaan vähä löysäillä kun isot lapset laitettu näteissä vaatteissa kouluun voin vetää ne pieruverkkarit päälle ja lähtee nuorimman kans neuvolaan. Ette usko miten helpolla saa kotipalvelua kun tyttö on kun prinsessa ja äitillä tököttää takkuset hiukset ruoantähteitä täynnä.. kaikki kotiintuotava palvelu on muutenkin hyväksi koska silloin se koti todellakin on keskiössä. Vaikka tietysti koti pitäis olla rauhottumispaikka. Mut nykyään se paikka taitaa olla mielessä kun on niin hektinen maailma esim. Hayday tai farm heroes.. todella kivoja paikkoja :/

  • Ei kiitos sanoo:

    Eiköhän ne monet kotoisat perheet juuri tällä tavalla saada hajalle. Että kotona edustusrouvasta kuoriutuu räjähtäneen näköinen raivotar. Ja menestyvästä liikemiehestä hirveä, anaalilla tavalla kotitöistä natkuttava ukko. Herää kysymys, onko yleensäkään kannattavaa muuttaa yhteen?? Siis muuten kuin taloudellisesti tietty.