”Olen järjestänyt lapselleni rippijuhlat. Nuoruusajan tärkein juhla, ikäänkuin aikuistumisriitti. Tänä kesänä kaikkia juhlia on varjostanut korona-aika ja siksipä meidän alkukesän ripillepääsijän juhlat päätettiin järjestää myöhemmin kesällä.

Kutsut lähetettiin ajoissa noin 2 kuukautta ennen juhlia ja vastauspyyntö laitettiin sopivan ajankohdan päähän juhlista, lähinnä catering firman vuoksi. Ison perheen äitinä en halua kuluttaa edellistä viikkoa hellan edessä seisten ja uunia vahtien, enkä ole kyllä kummoinen kokkikaan, joten ulkopuolinen taho oli meille sopiva ratkaisu.

Jännittää. Tiedän oikeastaan jo valmiiksi, ettei lähes 90-vuotias mummomme lähde juhliin, mutta koen tärkeäksi lähettää hänelle kutsun. Toinen mummo jää kutsumatta, mutta muistisairauden vuoksi hän tuskin edes muistaa, että lapsenlapsi on rippi-ikäinen. Muutama minuutti kutsun lähettämisen jälkeen saapuu ensimmäinen viesti. ”Oi ihanaa, kiitos kutsusta, tullaan tietysti, miten nämä lapset kasvaa niin nopeasti, tottakai me tullaan.” Osa ei vastaa mitään, as usual.

Vp. päivä lähenee ja menee ohi. Arvaan jo, että osa on unohtanut päivän, minkä ymmärrän, sillä olen itsekkin kiireinen ja jos en vastaa heti, unohdan usein itsekin. Kolme päivää vastauspyyntö ajan jälkeen, tulee ensimmäinen viesti: ”Pahoittelen, unohdin ihan tämän kutsun. Me ei päästä tulemaan, mutta laita tilinumero niin laitamme sinne muistamisen.” (Tämän porukan arvasinkin jäävän pois, vaikka olemme käyneet läpi heidän jokaisen lapsensa kaikki kinkerit, synttäreistä ylppäreihin). -2 henkeä siis. Samana päivänä tulee toinen ilmoitus. Emme pääse tulemaan. Mummo ja Martti pelkäävät koronaa ja olen itse matkoilla, mutta onnittelut lapselle. (ei mainintaa muistamisesta) – 3 henkilöä. Nämä 5 missattua vierasta saan onnekseni vielä peruttua catering firmaan.

Viikkoa ennen juhlia, lähetän viestin yhdelle kauempaa tulevalle pariskunnalla ja kysyn, miten he haluavat, että järjestän heille yöpymisen, vai ajavatko takaisin kotiin illalla. Saan parin päivän päästä vastauksen: ”Anteeksi en ole huomannut viestiäsi, ”Seppo” on nyt lenkillä, mutta palaamme vielä tänään.” Illalla tulee soitto mieheni puhelimeen: ”Seppo täällä, mitä kuuluu?” Tavanomaiset juttelut ja sitten uutiset: ”Sirpa ei saanut vapaata juhlapäiväksi, joten emme ole tulossa.” Soitto tulee siis 4 päivää ennen juhlia, jälleen – 2 henkeä.

Kuva Diana Polekhina.

Jään miettimään että, onko tosiaan niin, että vapaapäivä ei millään järjestynyt? Toki terveydenhoitoalalla työskentelevän Sirpan on vaikea varmasti saada vapaata, mutta hei 2 kuukautta aikaa järjestää. Ovatko sunnuntailisät todella tärkeämpiä, kuin lapsen rippijuhlat? Lapselta pääsee tässä vaiheessa jo itku. ”Äiti, kohta mun juhlissa ei ole yhtään ihmistä, nää juhlat on oikeasti minulle tärkeät ja olisin halunnut, että Seppo ja Sirpa tulis.” Koitan lohduttaa itkevää lasta ja sanon, että paljon tärkeitä ihmisiä on vielä tulossa, älä sure. Laiha lohtu murrosikäiselle, mutta äidin halaus kuitenkin kuivattaa kyyneleet ja käymme läpi listan, keitä on vielä tulossa.

Illalla tulee viesti ystävältäni, joka on ollut koko ajan epävarmojen listalla. Ei tule, pahoittelee ja hän varmasti myös tarkoittaa sitä. – 1 vieras. Seuraavana päivänä tulee viesti: ”Moikka meiltä tuleekin vain kaksi, sillä Tero lähtee kisoihin pojan kanssa”. Huokaisen: ”voi perkele, taas yksi vieras pois listalta.”

Seuraavana päivänä tulee jälleen viesti (tämä siis 2 päivää ennen juhlia). ”Meiltä tulee vain Minä ja 2 lasta, Unto ja Niilo lähtevät peliin hevonkuuseen. ”Mietin itsekseni, että voiko tosiaan olla niin, ettei tämä peli ollut tiedossa yhtään aikaisemmin? Onko tosiaan niin, että tämä tieto on tullut 2 päivää ennen rippijuhlia)? -2 vierata listaan siis. Lapsi ei enää edes itke. ”Tulee tynkäjuhlat”, hän toteaa ja lähtee ylös huoneeseensa koiran kanssa. Tiedän, että itku tulee omassa huoneessa. Minä huokaisen ja kiroan miehelleni ihmisten itsekkyyden.

Kuva Eric Ward.

Olemme siis nyt juhlien aatossa ja olen edellisen kuun loppupuolella ilmoittanut Catering firmaan juhlien henkilömäärän, aikuiset ja lapset. Tämän kutsussa olleen vastauspyyntöajan jälkeen on tullut 11 peruutusta, joista 2 koronapelon, (joka on toki oikeutettua) ja 1 matkan vuoksi. Muita myöhäisiä peruutuksia en oikein jaksaisi meidän tapauksessamme ymmärtää. Kutsu on kuitenkin lähetetty 2 kuukautta ennen juhlia. Vastauspyyntöaika on yleensä kutsuissa merkityksellinen ja sillä on tarkoituksensa. Yleensä se liittyy tarjoiluihin. Nyt meillä syödään ensiviikko 25 euron lounaita ja iltapalaksi täytekakkua ja juustokakkua konditoriasta. Kumpaakaan tilausta ei pysty enää muuttamaan. Harmittaa, sillä raha ei kasva puissa, ei edes meillä, vaikka nautimme molemmat palkkaa.

Kaikkea ei kuitenkaan lasketa rahassa ja ruokaan liittyvä rahapolitiikka on harmituksistani pienin. Eniten minua huolestuttaa ja ärsyttää tapauksessamme ihmisten selkeä ajattelemattomuus ja sen keskeltä paistava itsekkyys. Oma aika ja oma tekeminen menevät nuoren tärkeimmän juhlan ohitse. Lapseni on itkenyt kolmena päivänä sitä, miksi läheiset ihmiset eivät tule hänen juhliinsa. Odotukset ovat olleet korkealla, on ostettu uusi mekko, otettu rippikuvia ja teetetty uudet pääliset ulkosohvan päälle. On siivottu ja puunattu sekä laitettu ja suunniteltu juhlaa koko kesä.

kaksi ilmapalloa vastavalossa

Kuva Eric Ward.

Millaisen mallin annamme nuorillemme ja lapsillemme jos emme kunnioita toisten kutsua ja siihen asetettua päivämäärää? Miten itsekkään toimintamallin annamme lapsille siitä, että kaiken voi perua viimetinkaan. Se, että joku ei pääse juhlaan on täysin ymmärrettävää, mutta sen ilmoittaminen viikkoa tai 2 päivää ennen juhlia ei mitenkään ole hyväksyttävää, ellei ole tullut kipeäksi (jään odottamaan montako peruutusta tulee vielä ”olen kipeänä” viestillä?).

Minun on pakko sanoa, että on ollut tosi vaikeaa olla laittamatta viestejä ystäville ja sukulaisille asiasta. Vain se etten halua loukata minulle tärkeitä ihmisiä on syy olla kirjoittamatta viestejä, joissa kerrotaan mielipide siihen, että juhliin tulemisen peruminen ja ilmoittaminen pikku Pallen jääkiekkopelistä 2 päivää ennen juhlia, tai ilmoittaminen vapaapäivän puuttumisestä on täyttä ilkeyttä.

Olen jäänyt myös miettimään, ovatko ystävämme oikeasti ystäviämme? Olen muidenkin kuin itseni mielestä kiltti ihminen, tunteellinen ja auttavainen. Teen sairaanhoitajan työtä sydämellä ja olen mukana lasten harrastuksissa mm. jojona, vedän sudenpenturyhmää, teen lastensuojelutyötä sekä olen mukana Hope ry:n toiminnassa. Vanhempainyhdistystoiminnassa olen ollut mukana koko lapsieni kouluajan. Tiedostan toki, että olen myös äänekäs ja vilkas sekä käytän rohkeuttani ilmaistakseni asioita, jotka koen olevan väärin. Olen vakuuttava ja minua on pyydetty useasti mukaan politiikkaan, mutta sen olen jättänyt väliin ajanpuutteen vuoksi. Tiedostan myös, etten varmasti ole maailman helpoin ihminen. Kuka silti antaa ihmisille luvan potkia minua jatkuvasti nilkoille ja tajuaako kukaan miten kipeää se oikeasti tekee? Ja kenellä on oikeus satuttaa minun lastani?”

Nimim. TerttuKerttu

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “”Lapseni on itkenyt sitä, miksi ihmiset eivät tule hänen juhliinsa””

  • Nimetön sanoo:

    Kutsuttu ehkä liian aikaisin 2 kk, kakki aattelee että no ton ehtii… 1 kk ehkä olisi ollut tehokkaampi ja vp:t heti.

  • Juhlat on ahdistavia sanoo:

    Ei haluta tuhlata arvokkaasta viikonloppuvapaasta isoa osaa vaivaannuttavaan ”on se säitä pidellyt ja onpas lapsi kasvanut” -ympäripyöreyksien lateluun, eikä siihen, että puolituttujen kanssa pitää väkisin yrittää keksiä jotain tyhjänpäiväistä sanottavaa, ei suomalaiset ole small talkin ystäviä.
    Ei kehdata sanoa päin naamaa, että moiset juhlat tuntuu ajan hukalta, tai jopa kovin ahdistavilta, niin mieluummin esitetään, että on unohdettu, tai sitten todellakin kehdataan sanoa suoraan, että kisat/harjoitukset tai mikä lie on nyt tärkeämpänä prioriteettina, emme ole tulossa.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Jos jonkun haluaa saapuvan juhliin, niin jos vastausta ei kuulu parin päivän sisällä, soitetaan perään. Toimii.

  • Ninariina sanoo:

    Mun eka ajatus oli, että jos olisin tiennyt tästä aiemmin, olisin halunnut mukaan juhliin ja olisin tuonut lahjankin! Toki tiedostan realiteetit, varsinkin koronaan liittyvät, mutta vituttaa niin kovasti tällainen!

  • Mun näkökulma... sanoo:

    Voi eiii 💔 eniten minua kyllä yllätti tässä tarinassa se että joku oikeasti nauttii ja odottaa rippijuhlia. Itse vihaan tuollaisia tilaisuuksia yli kaiken. Pitää pukeutua muka-hienosti ja sitten semmonen juhlallinen pönötys ja small talk, ”no mitäs teille? -no ei ihmeitä, töitä, töitä..mitäs teille? -eipä ihmeitä, töitä..”ihan kuin ketään oikeasti kiinnostaisi.

    Kellään ei ole oikeasti kivaa ja posket väsyvät tekohymystä. Kaikki rippi-ja ylppärijuhlat tai Ylipäätään sukujuhlat on oikeasti tosi raskaita. Ainakin mulle. Enkä usko että muukaan suku niistä oikeasti nauttii..sen verran vieraita ollaan toisillemme kuitenkin vaikka sukua ollaankin..

    Ja itse juhlakalullekin se on yleensä ollut vain pakollinen paha eikä hän oikeasti toivo niitä ihmisiä juhliin. mutta kun pakko kutsua kun perhe eli äiti ja isä pakottaa…ja kun ei haluta olla epäkohteliaita. Joku muka voisi loukkaantua jos ei kutsuta. Ja pyh, ite olisin vain kiitollinen jos ei kutsuttais.

    Ja sitten se, että kun työt vie arjessa lähes kaikki mehut, niin ne vähäiset vapaapäivät haluaisi oikeasti viettää vaam kotona rauhassa lepäillen, eikä ahtautua niihin inhottaviin muka-hienoihin juhlavaatteisiin, ajaa monta tuntia autolla jonku random sukulaisen luo, joka luultavasti myös itse olis mielummin kavereitten kanssa ulkona eikä pakotettuna pönöttämässä kotonaan vieraiden ympäröimänä..

    Ja yleensä ei edes sen päivän sankarin kanssa tule juteltua muutenkaan juuri mitään, kun tervehdykset, onnittelut ja kiitos hei hei..

    MUTTA. Jos tietäisin että joku oikeasti haluaisi minut juhliin tai pitäisi osallistumistani tärkeänä, niin Todellakin menisin.

    Tässä tapauksessa siis sympatiat on täysin rippinuorenn puolella. Olen kyllä pahoillani hänen puolestaan. Voi kun ihmiset ois osoittanut miten tärkeä ko nuori on…moni varmaan ajatellut että no ei hän meitä kaipaa,menee sinne onneksi muita..mut sitte ku kaikki ajattelee noin niin sit käy just näin kusisesti.

    vielä omasta ajatusmaailmasta sen verran että Itsehän vierailen mielummin ihmisten luona normivaatteissa ilman muuta porukkaa. Olen vähän introvertti niin isot sosiaaliset tapahtumat ovat mulle raskaita ja ahdistavia.

    Ei siis johdu koskaan päivänsankarista se ettei kiinnostaisi. Vaan ne on ne juhlat..ne tuppaa olemaan vähän sellainen pakollinen paha..

    Itse en olis omia juhlia halunnu ollenkaan mutta väkisin ne mulle järjestettiin… toki olin kiitollinen kävijöille ja osoitin sen, mutta ei olis oikeasti tarvinnut.. mutta ne oli ja meni.. säälitti kyllä vieraiden puolesta, heilläkin olisi varmaan ollut parempaa tekemistä. Pahoittelin sitten että joutuivat tuhlaamaan vapaapäivän mun takia. Ja kiitin siitä. Toki se merkitsi paljon..

    Mut nyt se tärkein pointti. Se että jos juhlat eivät kiinnosta,
    Niin se ei tarkoita että kyseinen henkilö olisi ihmisille yhdentekevä. Ei lainkaan. Vaan se on vaan nimenomaan ne juhlat joihin ahdistaa osallistua. Harvoina vapaapäivinään..

    Ite oon semmonen että Tulisin mielelläni käymään ja onnittelemaan päivänsankaria niin ettei paikalla ole juurikaan muita ihmisiä. Ja toisin jonkun kivan muistamisen. Mä en tarvitse edes kahvia tai mitään muutakaan tarjottavaa.

    Mutta siis, rippinuorta voi lohduttaa sillä että vika ei ole hänessä.

    Toivottavasti hän saa ympärilleen paljon välittäviä ihmisiä. Toivotaan hänelle onnellisuutta.

    • Samaa mieltä sanoo:

      Haha. Niin totta 😄 onneksi joku sanoo ääneen mitä ajattelee

    • Juhlat on kamalia sanoo:

      Justiinsa näin! Itse myös kammoan juhlia, mutta muutama ystäväni rrrakastaa kaiken maailman kekkereitä, juhlia, kissanristiäisiä, mitä ikinä kokoontumisia ja kahvitteluja; nauttivat täysin rinnoin juhlista, joita ei ikinä kuulemma voi olla liikaa. En pysty käsittää moista yltiösosiaalisuutta ja innokkuutta tyhjän puhumiseen ventovieraiden kanssa. Jotkut tykkää, toiset ei.

  • Uskisjuhla? sanoo:

    Ehkä tuo rippijuhla alkaa olla niin aikansa elänyt instituutio, että ei jaksa enää kiinnostaa. Aivan turhake. Silti käytöstavat pitää olla! Eli mennään koko perhe kun kutsutaan (tai ilmoitetaan hyvissä ajoin jos ei päästä) ja laitetaan heti kalenteriin ylös, mutta ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa, etenkään kun emme kuulu kirkkoon…

  • Ofelia sanoo:

    Jos juhlat kotona ja vain ruoka tilattu pitopalvelusta, ei ihmiset ehkä tajua, että VP on myös sitä varten.

    Toki kutsuun vastaamatta jättäminen on aina huonoa käytöstä. Minusta jääkiekkopeli ja työvuoro on ihan valideja syitä jäädä pois, mutta on totta että ne on etukäteen tiedossa.

  • TQ sanoo:

    Jotenkin tuntuu, että kun sosiaalinen media ja esim. Whatsupviestit jne on kuvioissa, niin ei vaan ymmärretä sitä, että jostain syystä (juurikin catering) olisi tärkeää ilmoittaa se osallistuminen… Ei ollut tällästä sillon kun ite pääsin ripille ja ylioppilaaksi (yo v.2002).

    Toki minäkin ymmärrän koronapelon ja sellasen, mutta ne tartuntaluvutkin on olleet jo jonkin aikaa kasvussa.

  • Liisa sanoo:

    Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tämä ilmiö valitettavasti lisääntynyt. Rippijuhlat ja yo-juhlat ovat nuorelle kerran elämässä tapahtumia, uusintoja ei ole. Toivoisin jokaisen miettivän mielessään miltä nuorista tuntuu kun juhlat jätetään väliin ja ilmoitetaan viime tingassa. Järjestin kesäkuussa tyttärelle yo-juhlat, osa ei uskaltanut tulla koronan pelossa, ymmärrän tämän täysin, vaikka juhla olikin ulkoterassilla. Mutta sitten tuli näitä ”Kiitos kutsusta, ei päästä, mutta olisi kiva nähdä kesällä”. Kesä on kohta mennyt, mutta vieläkään ei olla nähty. Lisäksi oli porukkaa, joka olisi tullut seuraavana viikonloppuna. Ei, juhlat oli 5.6. ei viikon päästä. Mitä ihmisten päässä liikkuu, ylioppilaspäivä on hyvissä ajoin tiedossa, mutta edes yhtä päivää ei saada aikatauluun mahtumaan. Olimme iloisia kaikista vieraista, jotka pääsivät paikalle tyttären juhlaan, oli ihana päivä. Rääppiäisiä ja kahvituksia pitkin kesää emme ole järjestäneet. Vuosia aiemmin oli sama juttu lasten syntymäpäivien kanssa, puhelin piippasi jopa juhlapäivän aamuna peruutuksia. On sukua ja ystäviä, jotka tulevat aina ja sitten porukkaa, ihan sukulaisia, joille ei kannata kutsua lähettää. Surullista tämä on.

    • Yks Huono Äiti sanoo:

      Toi on raivostuttava ilmiö toi ”ei päästä varsinaisena päivänä, mutta tiistaina tai torstaina tai 5h aikaisemmin kuin kutsussa”!! Ei, meillä ei ole kahta viikkoa avoimia ovia lapsen 6v synttäreiden takia. Toki kahville ovat ystävät tervetulleita aina, mutta kun joidenkin kanssa on aina sama juttu! Ja lähetän myös kutsut aina hyvissä ajoin vuorotöiden yms takia.

  • Pettyneen nuoren äiti sanoo:

    Jotenkin ihmisten itsekkyys on yli korostunut näinä aikoina. Niin meilläkin täällä yksi pettynyt ylioppilas tänä kesänä. Hiljakseen mietin, että kannattaako edes enään nähdä vaivaa, kun suurin osa lähi sukulaisista jää pois kuitenkin. Osa osaa vastata osa ei ikinä. Miksi nähdä vaivaa kun sitä ei osata arvostaa…
    Helpommalla pääsee koko perhe kun juhlii perheen kesken menemällä vaikka syömään koko perhe ilman kaikkea sitä työtä mitä juhlien järjestäminen vaatii. Eikä tule vastaan petettyjä nuoria. Kun ei oleteta keltään mitään.

  • Hippu sanoo:

    Todella kurjaa niin lapselle kuin juhlia järjestävälle aikuiselle! Kutsut tosin saattavat nykyään monelta jäädä huomaamatta tai vastaaminen yksinkertaisesti unohtuu – tästä syystä varmistaisin vielä erikseen heiltä, jotka eivät ole määräaikaan mennessä vastanneet, ovatko saaneet kutsun. Toki ylimääräistä vaivaahan siitä tulee, mutta sitten olisi ainakin asia varmistettu. Itse haluaisin kyitenkin uskoa, etteivät ihmiset voi olla pelkästään niin töykeitä etteivät viitsi vastata, vaan taustalla muita syitä… Viime hetkellä vastaaminen tai vastaamatta jättäminen vielä näin tärkeän juhlan kohdalla on kyllä todella epäkohteliasta ja töykeää.

  • Erilaiset juhlat sanoo:

    Sama kävi meillä. Juhliin tuli lapsen aikuiset sisarukset ja vanhempani. Moni muisti rahalahjalla, vaikkei tullut juhliin joten tytär oli ihan tyytyväinen.

    Ehkä näin korona-aikaan ihmisiä ei kiinnosta lähteä ottamaan riskiä ja kun ei mihinkään oikein voi mennä, ehkä se kotona oleminen jää helposti päälle.

  • Kutsukortti sanoo:

    Eli ymmärsin, että kutsu lähetettiin wu viestinä tai vastaavana. Yhtään ei oikeuta näitä veemäisiä perumisia tai ilmoittamatta jättämisiä, mutta jos olisi ihan kirjepostina toimitettu kaunis kutsukortti, voisi vastaanottaja reagoida kutsuun erilaisella vakavuudella. Viestit unohtuu, mutta se kortti on konkreettisesti esillä, että muistaa vastata. Itse otin saamistamme rippijuhlakutsukorteista kuvat kun lähdettiin reissuun ja vastattiin sitten aikanaan. Wuviestinä tullut kutsu sen sijaan unohtui täysin vaikka heti vastattiin että toki tullaan.

  • Käytöstavat hukassa? sanoo:

    Meillä oli ylioppilasjuhlat tänä keväänä. 4 kutsuttua perhettä, yhteensä 12 henkilöä, ei reagoinut kutsuun MITENKÄÄN. Siis ei mitään ilmoitusta, vaikka kirjoitettiin kutsuun ”Ilmoitattehan, pääsettekö tulemaan” eikä mitään V.P.
    Nämä ei-reagoijat olivat mieheni eli yo:n isän täti ja tädin mies, yo:n setä perheineen sekä kaksi perhettä, joita olen pitänyt hyvinä ystävinä. No, ei tarvitse minunkaan käydä heillä…

  • Kylläsaasanoa! sanoo:

    Mä kyllä laittaisin viestiä perään. Tai vaikka ihan vaan FB-päivityksen, asiallisen mutta asialla.

  • Miuski sanoo:

    Meillä järjestettiin lakkiaiset tänä keväänä. Kutsuttuja jäi tulematta, mutta me päätimme iloita heistä, jotka paikalle pääsivät. Ja ihanat juhlat meillä olikin!

    Ylihuomenna on kahdet rippijuhlat. Ja pojan rakkaan harrastuksen turnaus. Edellisen kerran pelejä on ollut marraskuussa. Eikä tulevasta taas tiedä. Normielämässä juhlat menisivät pelien edelle, mutta nyt poika saa pelata ja me muut juhlimme. Jos tästä joku loukkaantuu, olen valmis ottamaan kiukun vastaan. Välillä pitää myös olla itsekäs.

    • Nella sanoo:

      Saahan sitä peli mennä juhlien edelle, mutta ihmettelen miksi siitä ei ilmoiteta järjestäjälle ajoissa. Siitähän tässä kirjoituksessa oli kyse.