Lapselle TIMANTTINEN nimi? Katso lista!

Haluaisitko lapsellesi suorastaan säihkyvän nimen? Jalokiviin ja koruihin liittyvät nimet ovat suosittuja maailmalla, tunnetuimpina kenties Jade ja Amber (meripihka).
Sopivia nimiä löytyy myös suomeksi, ja ulkomaalaisilta kalskahtavienkin nimien suhteen nimilaki on höllentynyt tänä vuonna.
Nimilain mukaan: ”Etunimenä ei myöskään voi olla ilman erityistä syytä nimi, joka ei muodoltaan tai kirjoitustavaltaan vastaa kotimaista nimikäytäntöä.
Etunimi, joka ei täytä edellä mainittuja vaatimuksia, voidaan etu- ja sukunimilain mukaan kuitenkin hyväksyä, jos se on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan jo käytössä Suomessa nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla viidellä elossa olevalla henkilöllä. Vaatimuksista poikkeava nimi voidaan hyväksyä myös pätevästä syystä.”
Kaikki seuraavat nimet löytyvät Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta jo. Muista kuitenkin, että kaikkia järjestelmään merkittyjä etunimiä ei voida automaattisesti hyväksyä vastasyntyneelle lapselle Suomessa. Harkittaessa harvinaisen nimen antamista lapselle on syytä varmistaa sen lainmukaisuus maistraatista tai seurakunnasta, neuvoo Väestörekisterikeskus.
Timanttisia nimiä lapselle:
Hely
Hely pohjautuu nimeen Helena, joka tarkoittaa kirkasta tai loistavaa, sanan pohjana lienee kreikan kielen sana helios, joka tarkoittaa aurinkoa. Hely-sanaa käytetään yleisesti koruista.
Kulta, Goldie
Kulta voi olla sekä rakas että jalometalli.
Timantti
Timantti ei paljoa selityksiä kaipaa, ja on tosiaan Väestörekisterikeskuksen mukaan nimenä Suomessa, vaikkakin vain alle 30 henkilöllä. Nimi on sukupuolineutraali.
Jade
Jade on nimenä Suomessa lähes 2 500 henkilöllä.
Amber
Meripihkaa tarkoittava Amber ei ole Suomessa kovin yleinen nimi. Se on tai on ollut nimenä alle 102 henkilöllä.
Ruby, Rubiini
Molempia näistä nimistä on käytetty etunimenä Suomessa. Ruby on hieman suositumpi.
Tiffany
Tiffany tarkoittaa suunnilleen jumalallista ilmestystä, mutta nimi liittyy koruihin ja jalokiviin tunnetun koruliikkeen Tiffany & Co:n takia.
Kuva Alex Pasarelu, ylin kuva Ashton Mullins.
Ada, Adalmiina
Ada on heprean kielellä jalokivikoru, ja nimen Adalmiina alkuosan sanotaan tarkoittavan ”jaloa”. Suomessa nimestä Adalmiina tulee mieleen Adalmiinan helmi, joten sen voi ajatella olevan koruteemainen nimi.
Safiiri
Safiiri tunnetaan yleensä sinisenä jalokivenä, mutta safiireja on myös keltaisia ja punaisia. Suomessa Safiiri on tai on ollut nimenä alle 20 henkilöllä.
Jewel
Jewel tarkoittaa suomeksi jalokiveä, korukiveä, helmeä tai korua.
Gemma
Gemma tarkoittaa sekin jalokiveä tai arvokasta kiveä.
Emerald, Esmeralda, Smaragdi
Molemmat ensin mainitut nimet tarkoittavat smaragdia. Myös Smaragdi on nimikäytössä Suomessa, mutta alle 10 henkilöllä.
Helmi, Margarita, Mette, Pearl
Kotimainen koruihin liittyvä, suosittu nimi on tietenkin Helmi. Myös nimeä Pearl löytyy nimipalvelusta. Margarita tarkoittaa suomeksi helmeä, ja Mette-nimen sanotaan olevan hellittelymuoto Margaritasta, ja tarkoittavan pientä helmeä. (Toinen tulkinta nimestä on ”voimakas soturi”, joten jokainen valitkoon itse, mihin tulkintaan kallistuu!)
Säihke
Korut ja jalokivet säihkyvät, ja Säihke on nimikäytössä Suomessa.
Jalo
Jalo on melko suosittu etunimi, joka voi tuoda korut tai jalokivet mieleen, vaikka ei niihin suoranaisesti liitykään.
Kivi
Konstailematonta nimeä Kivi on annettu alle 86 kappaletta.
Kide
Useat jalokivet esiintyvät luonnossa kidemuodossa. Kide on tai on ollut nimenä alle 71 henkilöllä Suomessa, suunnilleen saman verran miehillä kuin naisillakin.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.