Harvasta asiasta jaksaa kateutta tuottaa, mutta yksi kyllä on ylitse muiden. Mulla nousee saman tien sappinesteet hyvin happamalla tasolle, kun lähipiirissä marmatetaan, että ”isovanhemmat piti meidän Tuukkaa ja Teemua taas koko viikonlopun, mutta hitsi kun ne meni hampparipaikkaan syömään, siis aatelkaa”. Ja toinen vast’ikään kuulemani oli, että ”miehen vanhemmat veivät meidän Iidan Teneriffalle, ja siellä oli saanut kuulemma valvoa yhteentoista. Yhteentoista!”

Ihan sellaisena tylsänä FYI:nä, että meillä kaikilla ei ole niitä ihania, osallistuvia isovanhempia nimeksikään. Jos sattuvatkin hyvällä tuurilla olemaan vielä hengissä, niin saattavat olla sängynomia, hyvin tarvitsevia, pullon viemiä, erakoituneita tai muuten vaan täysin epäkiinnostuneita osallistumaan lastenlastensa elämään. Vaikka kuinka toivoisi mummojen ja pappojen opastavan pikkuterttuja maailman mannuilla, niin kaikilla sitä herkkua ei ole saatavilla.

Olenkin jotenkin hyvin herkkä purnauksille, joita kuulen yllättävän usein. Isovanhemmat kehtasivat ruokkia pullalla, tai ostivat toppahaalarin ja asusteet, mutta vääränvärisinä! Pienet on murheet siinä vaiheessa, pakko todeta. Usein haaveilen siitä, että olisivatpa isovanhemmat edes jollain tavalla elämässämme mukana. Tulisivat vaikka katsomaan päiväkodin joulujuhlan innolla harjoiteltua näytelmää. En edes unelmoi ulkomaanmatkoista tai mökkiviikoista kesälomalla, en liioin viikkosiivouksista, joita kuulemani mukaan moni joutilas ja reipas isoäiti puuhailee aikuisten lastensa kodeissa. Vievät kuulemma harrastuksiin ja sen jälkeen syömään, aivan omasta tahdostaan.

Absurdeja asioita, jotka ovat monelle täysin tuntematonta luksusta. Isovanhemmat, osallistuvat ja terveet, eivät ole itsestäänselvyys, vaikka monelle näin tuntuu olevankin. Ei tarvitse syyllistyä, jos apuaan tarjoavia  ja rakkautta ylitsevuotavia mummoja sekä vaareja itsellä onkin. Ennemmin tahtoisin muistuttaa, että eivät he ole automaatiota vaan arvokas asia, josta kannattaa aidosti olla kiitollinen sekä iloinen. Paitsi, että arjessa mukana olevat isovanhemmat tuovat mukanaan mielettömän avun hektiseen elämään, niin he myös tarjoavat nykylapsille todella kullanarvoista läsnäoloa, hiljentymistä ja syventymistä tavallisiin asioihin, jotka eivät välttämättä ole jatkuvasti on-line.

Sieniretki mummolan takametsiin on oikeasti harvinaisempaa keräilyvaluuttaa kuin muoviin vuorattu sisähuvipuisto, ja katiskanhaku papan kanssa voittaa fortniten hakkaamisen anytime. Kun kuulen moisista elämyksistä, joita kaverien lapset ovat saaneet kokea, niin tunnen aitoa ja käsinkosketeltavaa kateutta. Minun lapsilla ei tule tuota kokemusta koskaan olemaan. Muistan itse niin elävästi ne illat, kun olen istunut tyyntä järvenpintaa tuijottaen ja odottaen kohon uppoavan, isoäidin turvallisessa seurassa. Muistan, kun hän on opettanut minua leipomaan karjalanpiirakoita, ja kun olemme vieneet sorsille kuivia korppuja käsi kädessä.

Arvostan, että monissa seurakunnissa ja päiväkodeissa on nykyään kerhomummoja- ja pappoja. On upeaa, että palvelukeskuksissa yhdistetään vanhusten ja lasten yhdessäoloa enenevässä määrin. Sukupolvien välille ei tule syntyä kuilua, vaan heillä on runsaasti annettavaa toisilleen, jotta ymmärrämme puolin ja toisin olevamme kaikki samanlaisia ihmisiä.

Silti, en voi olla tuntematta sitä kateuden kipeää pistoa, kun isoäiti kärrää lapsenlastaan muskariin tai kun näen papan opettavan suvun jatkeelleen kuinka polkupyörällä ajetaan. Jos omilla lapsilla ei ole arjessa mukana olevia isovanhempia, niin paletista puuttuu olennainen palanen, jota tulee aina kaipaamaan. Lapset voisivat oppia niin hurjasti ikäihmisiltä, heidän kokemuksistaan ja arvomaailmastaan. Silloin tuntuu aidosti pahalta, kun kaveri kitisee vieressä, että hänen vanhempansa varasivat lapsenlapsille liput sirkukseen – mutta siihen väärään sirkukseen!

Nimim. Mummoton mamma

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

36 vastausta artikkeliin “FYI: kaikilla ei ole mummolaa, jos teillä on, älä ulise vaan ole kiitollinen”

  • TulevaisuudenMummu sanoo:

    Itselläni 80-luvulla syntyneenä oli vielä isovanhemmat, jotka asuivat samalla paikkakunnalla ja joilla oli aikaa (jäivät eläkkeelle 55v ja tulivat isovanhemmiksi 50v) ja siksi itselläni on mahtavat muistot heistä molemmista.

    Omat vanhempani ovat myös tulleet isovanhemmiksi 50v mutta jäivät eläkkeelle 65v. Ovat olleet eri tavalla läsnä töiden ja etäisyydenkin takia (asutaan useamman tunnin ajomatkan päässä), mutta ovat lapsille tärkeitä, soittelevat WA:lla useamman kerran viikossa, vaikka emme puolison kanssa omiin vanhempiin pidä yhtä aktiivisesti yhteyttä. Muutaman kerran vuodessa nähdään fyysisesti. Heille se läheisyys ei tule fyysisestä näkemisestä ja yhdessä puuhaamisesta vaan keskustelusta, siitä että joku kuuntelee ja jakaa arkisia asioita.

    Olen miettinyt paljon miltä mahdollinen oma isovanhemmuus on, jos eläkkeelle pääsee vasta 70v. Olen omat lapset saanut samassa 20-25v välissä kuin vanhempani ja isovanhempani eli jos omat lapset noudattaa vielä kasvaa, niin voisin olla isoäiti 50v tienoilla. Ainakin omilta lapsilta oppinut tuon, että ei pidä jumittua vain siihen näkemiseen, vaan hyödyntää myös muita kommunikointitapoja ja tärkeintä on se yhteys ja läsnäolo, ei ne aktiviteetit.

  • Tiiperi sanoo:

    Meidän lapsilla on mummoloita useampikin isovanhempien uusperheen ja omien isovanhempieni kautta. Pakollisiin menoihin saan apua äidiltäni. Hän lähtee kyllä mielellään tapahtumiin ym näkyvään mukaan kaveriksi. Mukava kertoa sitten ystävilleen kuinka on mummoiltu. Yökyläilyä on ollut pari kertaa kun vanhin lapsista on aikansa sitä suoraan mummolta vaatinut. Eipä vaadi enää. 😑 Olen yrittänyt päästä asiassa yli, mutta kyllä usein mietin miksi äitini kokee isovanhemmuuden taakkana, vaikka en ole juurikaan apuja vailla. Innokkaimmat isovanhemmat ovat omat isovanhemmat, jotka ovat jo melko iäkkäitä. Lasten isän puolelta ei suurta innokkuutta myöskään ole. Mentaliteetti tuntuu olevan ”kaikki hoitakoot lapsensa”. Kumma kyllä, apuja omat vanhemmat ovat aikoinaan saaneet lastenhoito ym apuja isovanhemmilta. Välillä kaipaisin arjessa pientä levähdystä, mutta näillä mennään.

  • Lounas klo 11 sanoo:

    Kiitollinen mistä? Jatkuvista haukuista? Ylikävelystä? Mitätöinnistä? Siitä, että mummo ihan avoimesti ohjeistaa lapsia, että äitiä ja isää ei tarvitse totella? Siitä, että mummo höpisee lapsille totuutena, että vain mummo rakastaa lapsia oikeasti?

    On mun lapsilla mummola, emme tosin käy siellä ikinä.

  • Mummi sanoo:

    Minullakin lapset täysin ilman mummoa tai pappaa.Mutta lasten isä oli sellainen että opetti kaikkenlaista hiihtämistä, pyöräilyä , marjastelua kalastusta, vei sirkukseen tai huvipuistoon. Nikkaroimaan korjaamaan ruuanlaittokin.
    Ite pitää paikata jos jotaki puuttuu. Nyt aikuiset lapset muistelevat iloisina kaikkea mitä iskän kanssa tehneet ja touhunneet. Se on hienoa kuunnella niitä tarinoita ❤️

  • Kateus kukoistaa sanoo:

    Kyllä; tunnistan tämän mummokateuden. Se jäytää. Lohduttaudun sillä, että lapset ei osaa kaivata sellaista, mitä heillä ei ole ikinä ollut (isovanhempia mukana elämässä). Lisäksi lapseni ovat aivan loistavia tyyppejä; Oma on häviö jos näitä ei pääse tuntemaan.

    Entisen puolisoni vanhemmat eivät olleet läsnä tämän lapsuudessa. Pullo vei, väkivaltaa, heitteillejättöä, ero. Koskaan ei muodostunut normaalia perheen dynamiikkaa. Väleissä eivät juuri ole. Eikä exä ole lapsiammekaan sinne suuntaa sukua ollut tutustuttamassa. Tämä tietysti käännetty anoppini toimesta minun viakseni jo ennen eroamme ”miniä ei anna olla yhteyksissä”. Katsoisi peiliin. Lapset eivät edes muista, että heillä on sukua exäni puolelta.

    Omat vanhempani asuvat kaukana ja on jopa kipeämpi katkeruus, kuin puolisoni vanhemmat. Nämä ovat käytännössä kasvattaneet sisareni yhden lapsen omanaan. Olleet oikein mega-mummo ja super-ukki. Siinä sivussa tätä kuormitustaan minulle vuosikaudet purkaneet (=niin eipä siinä ole haluttanut omia lapsia heille vaivoiksi lähettää) ja lasten kasvettua kuvaan astui jatkuva vertailu, arvostelu ja negatiivinen ilmapiiri läsnä. Olo ei ole hyvä ja tervetullut, joten välit sinnekin suuntaan viilenemään päin olleet sitä mukaa, kun lapset kasvaneet.

    Ja minäkään en mökkiviikoista, matkoista tmv. haaveillut koskaan ole. Kymmenen vuotta sitten haaveilin siitä, että joku voisi olla aidosti kiinnostunut vanhemman lapsen jutuista, käyttää joskus puistossa ja vaikka jäätelöllä. Kerran kesässä. Että saisin pienemmän kanssa hetken nukkua päiväunia. Puolisoni kun loisti jatkuvalla poissaolollaan, joka myöhemmin johtikin eroon. Näillä mennään. Kiitollinen olen mutkattomista ja lämpimistä väleistäni lapsiini.

  • Joppa sanoo:

    Näinpä. Omat vanhempani eivät koskaan ole kiinnostuneet lapsistani, lukuunottamatta pari kertaa vuodessa tehtävää tunnin vierailua. Milloin ne on liian pieniä, milloin liian vilkkaita, milloin liian isoja jne. Tekosyitä kaikki. Vanhempani eivät ole vanhoja, ovat suht hyväkuntoisia ja vapaalla työvelvotteista.
    No, nyt lapseni ovat isoja, eivätkä vanhempieni kanssa juuri missään tekemisissä. Mitenpä sitä kun ei ole ollut halua kunnolla tutustuakaan.
    Lasten toiset isovanhemmat on jo kuolleet, joten sikäli sääli ettei lapsilla ole koskaan ollut osallistuvia isovanhempia.

  • viinille hävinneet sanoo:

    Olen saanut itse elää ja kasvaa aivan loistavien isovanhempien kanssa. Olen saanut kalastaa papan kanssa ja leipoa mummin kanssa mustikkapiirakat yhdessä kerätyistä mustikoista. Isovanhempani ovat jättäneet minulle muistoja, jotka ovat minulle arvokkaampia kuin mikään mitä voisin tulevaisuudessa ehkä saavuttaa. Tästä kiitän heitä mielessäni joka päivä.

    Nämä isovanhemmat ovat oman vanhempani isä ja äiti.
    Ei uskoisi – olen ainoa lapsi ja lapseni on heidän ainoa lapsenlapsensa. Heitä ei kiinnosta, ei näy eikä kuulu. Sama juttu kuin silloin kuin itse oli lapsi, eivät he minua kasvattaneet vaan isovanhempani joiden luona olin kaiken vapaa-aikani. Voi kuinka toivoisin, että he voisivat joskus edes miettiä kuinka paljon vanhempansa ovat minun eteeni tehneet.

    Lopetin lapsenlapsen seuran ja asioiden tyrkyttämisen siinä kohtaa, kun huomasin miten se oli selkeästi hukkaan menetettyä aikaa – miksi olla lapsenlapsen kanssa kun senkin ajan voisi vapaa-ajastaan käyttää juomiseen?

    Lapsen isän puolelta onneksi löytyy mammaa ja mummua jotka eivät pelkästään vietä hänen kanssaan aikaa vaan aidosti haluavat tehdä niin.
    Kiitos, että olette turvallisia aikuisia lapseni elämässä ja näytätte hänelle aitoa, lämmintä välittämistä.

  • Hannes sanoo:

    Olen vaimoni kanssa saanut nauttia puoliksi tuota hyvää settiä, toinen puoli taasen on ollut hautuumaalla ja palvelutalolla käyntiä…

  • Whats sanoo:

    Mun lapsilla periaatteessa olisi kaksi mummolaa, mutta toinen mummo on paholaisen ruumiillistuma. Jokainen meidän perheen sääntö ja tapa on mummolle vitsi, kun mummolla on joku ihmeen taivaallinen mummo-oikeus polkea minut ja lasten isä suohon ja ”hemmotella” lapsia. On saanut liiankin monta mahdollisuutta, mutta oman ja puolison mielenterveyden vuoksi välit on nyt poikki. Ainoa mikä harmittaa, että välejä ei pistetty poikki aiemmin. Päästään vialla oleva mummo on pahempi riesa kuin ei mummoa ollenkaan.

  • Oisin läsnä jos annettais sanoo:

    Joskus mummolan puute voi olla myös sen toisen puolen.

  • Tinde sanoo:

    Oma äiti kuoli Vuosi sitten onneksi jäi vielä + mummo

  • Äiti 74 sanoo:

    Ei ole ollut, mun äiti oli työelämässä vielä, kun lapset oli pieniä. Katsoi näitä sen mitä pystyi, eli harvoin. Lasten vanhemmat taas eivät ole olleet tippaakaan meidän lapsista kiinnostuneita. Exän vanhenpia lapsia hyysättiin ja vietiin reissuun. Meidän lapsia näkivät kerran vuodessa synttäreillä, jos silloinkaan.

  • Niinpä sanoo:

    No en usko, että kukaan valittaa yksittäisestä hampparista tai kerrasta, mun on valvottu liian myöhään. Voisin kirjoittaa romaanin uhmailevasta mummosta ja hänen vaarallisista ideoistaan. Lapset eivät saa tavata häntä kuin valvottuna ja silloin nämä uhmailut ovat toki lieviä. Esimerkiksi kun äiti sanoo, ettei ennen ruokaa oteta karkkia niin karkkikulho tungetaan lasten eteen ja minulle sähistään että voitko muka kieltää. Joo, kyseessä on vain karkki ennen ruokaa, mutta kyllä purnaan asiasta. Anntaisin tuon hirviömummon kenelle tahansa, kuka kaipaa?

  • Mummoton sanoo:

    Itselläni ei ole koskaan ollut isovanhempieni elämässä, mutta en koe jääneeni mistään paitsi. En ehkä tiedä mitä kaivata, kun sellaisia ei koskaan ollut isän tai äidin puolelta. Vanhemmilla ollut paljon eri ikäisiä tuttuja, joten olen oppinut juttelemaan eri-ikäisten ihmisten kanssa. Vanhemmat varmaan olisi joskus tarvinnut apua lastenhoidossa. Muistan että olimme välillä äidin siskolla hoidossa sekä veljien kanssa keskenäänkin aika pieninä. Ei siitäkään jäänyt mitään traumoja, kun vanhemmat oli rakastavia.

  • Huonoäiti/mummo sanoo:

    Harmittavaa tuo on. Mutta saattaa se asia olla lasten vanhemmistakin kiinni. Lapsethan on niin ohjelmoituja syntymästään asti ettei siinä juurikaan jää aikaa tai mahdollisuutta isovanhemmille, Koko päivä ja viikko ohjelma tehdään lapsille kellontarkkuudella. Isovanhemmat jotka asuu kaukana lastenlapsistaan ei ole mahdollisuutta osallistua mutaman tunnin tai päivän hoito/ aktiviteetteihin lastenlasten kanssa. Lapsille ei tule mieleen että he voisivat kustantaa isovanhempien matkustamisen lastenlasten luo joka helpottaisi isovanhempien yhdessäoloa lastenlasten kanssa. Kerran vuodessa jos käyvät ” mummolassa” niin
    silloikin on hirmu sääntöjä / vääntämistä ja kitinää. Ei mitään rentoutumista tai luovaa. Jos jotain isovanhemmat haluaisi lastenlapsille hankkia niin siihenkin puututaan. Ei meidän ”Tiina tai Jukka ” sellaisesta tykkää, pidä tai halua. Niin kauan sitä hoetaan että lapsi on jo itsekin kohta samaa mieltä. Joten en syyttäisi isovanhempia vaan lastenlasten vanhempia kun isovanhempien yhteydenpito on etäistä. Itse sanut elää hauskassa mummolassa jossa mummo esim. paistoi välipalaksi lettuja kaikille kavereille ja tarjoili ne meille ulos naruhissillä omakotitalon yläkerranikkunasta 😁 siten saimme olla retkellä omalla pihalla. Ei tarvinnut kellon mukaan marssia sisälle syömään eikä leikit paljon häiriintynyt.