Huono Äiti sai avautumisen mieheltä ja tämä avautuminen on ensimmäinen kategoriassa Huono Isä:

Vaimoni on hysteerinen siivouksen suhteen, kaikki pitää olla aina tiptop ja paikoillaan. Hän jynssää ja kuuraa kotia joka päivä. Me muut perheenjäsenet osallistumme, mutta yleensä hän tekee siivouksen vielä uudestaan meidän jälkeemme. Mikään siivousjälki ei ole kyllin hyvää vaimolleni. Otettiin siivoja, huono. Otettiin toinen, huono. Vaimoni pelkää bakteereja ja pesee niitä pois koko ajan.

Edes jouluna olisin toivonut lahjaksi hellittämistä ja sitä, että oltaisiin oltu yhdessä ilman jatkuvaa takakireyttä. Maattu sohvalla, syöty suklaata sohvalla mitä sitäkään ei saa tehdä, koska sohva likaantuu. Minä jännitin paska jäykkänä, ettei tule likastettua ja vaimo kahmi käärepapereita lasten käsistä ennen kuin lahjat oli edes kunnolla avattu.

Halusin jouluna yhtä asiaa, hellyyttä. Ei tullut hellyyttä.  Vaimo oli niin kireä joulusuorituksessa, että jäin puolihuolimattomasti sohvalle nukkumaan kun hän meni aikaisemmin sänkyyn. 

Haluaisin erota, mutta en tee sitä, koska olen itse eroperheestä. Kestän tätä niin kauan kuin lapset isoja. Onko kennelläkään muulla siivoushullua puolisona?

Nimim. Huono Isä 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

24 vastausta artikkeliin “Joulu sujui vaimon mäkättäessä siivoukseesta ilman toivomaani lahjaa”

  • Nainen 59 v sanoo:

    Oma elämäsi on arvokas, en ketään kehottaisi uhraamaan omaa elämäänsä toisen kannattelemiseen tai elämään niin , joka menee toisen henkilön elämän mukaan. Lapset ovat tärkeät, mutta joskus voi olla hyvä erota, jotta lapset näkevät normaalia perhe-elämää. Itse mietin eroa puolisosta vielä 10 vuotta sen jälkeen, kun lapset muuttivat pois. Tuntuu joskus, että ero olis pitäny tehdä aiemmin.
    Tsemppiä. Tiedän tunteen, mitä on elää perheessä, jossa haluaisi tavallisia asioita, mutta tietää senkin, ettei nikään tule koskaan muuttumaan, ellei itse lähde pois ja eroa.

  • Iiri sanoo:

    Ocd:ltä kuulostaa. Kun se on pahassa vaiheessa, kaikki ilo katoaa elämästä ja pakko-oireet (eli osalla pakonomainen siivoaminen) vie lähes kaiken ajan. Tällöin vaimo ei kykene hellyyteen ja läsnäoloon. Voisitko printatata hänelle vaikka ocd:tä koskevan tekstin ja näyttää sen? Voi olla, että se aiheuttaa kärsimystä myös hänelle (kuten myös muulle perheelle), joten myötätuntoinen suhtautuminen auttaa parhaiten.

  • sykoloogi sanoo:

    Muistakaa hyvät kommentoijat, että tässä on vain toisen osapuolen näkemys ja totuus voi olla jotain ihan muuta.

  • Ninna sanoo:

    Älä pilaa lastesi elämää pakottamalla heitä elämään tuollaisessa kodissa ja ilmapiirissä.

    Eroa ja ota lapset mukaasi niin lapset saavat hengähtää.

  • Marjatta sanoo:

    Nyt ei auta muuta kuin ehdottaa vaimolle terapiaa, koska kyseessä on pakko-oire. Jos hän ei suostu, niin lyöt nyrkin pöytään ja sanot, että nyt loppuu tuo bakteerikammo tai sinä lähdet. Olen ikäni sairastanut kyseistä oiretta, mutta pyrkinyt salaamaan sen muulta perheeltä. Hävettää . Olen hakenut apua, mutta se ei auttanut. Siivoan siis ”salaa” tai peittelen. Jos esim. meillä käy joku mielestäni epäsiisti ihminen, niin pyyhin sen paikan missä hän on istunut. Teen sen yleensä, kun muu perhe nukkuu tai sanon, että ”mikähän tahra tuohon on jäänyt” ja saan hyvän syyn siivoamiselle. Mieheni ei kovin helposti huomaa mitään tai kiinnitä huomiota. Olen lähtenyt siitä, ettei muu perhe kärsisi neuroosistani. Minulla ei koskaan ole ollut migreeniä ja olen aina ollut terve. Olen ottanut tämän niin, että se on minun pääsärkyni ja sen kanssa on vaan elettävä. Minulle itsellenihän tämä teettää ”töitä”. Meillä on hellyyttä ja läheisyyttä kaikesta huolimatta.

    • Nimetön sanoo:

      Niin sehän se auttaakin että uhkaa erolla kun puolisolla on selvästikin jo valmiiksi jokin hätä, siitähän tuo siivousvimma kertoo.

  • Nimetön sanoo:

    Ehkä suhteessanne on jotain sotkua, jota hän symbolisesti siivoaa. Asenteesi häntä kohtaan ei vaikuta läheiseltä ja ymmärtävältä.

    • Nimetön sanoo:

      Onko hieman kaukaa haettua symboliikkaa? Miksi miesten pitää aina ymmärtää naisia joka asiassa, muttei naisten miehiä? Toiset ovat yksinkertaisesti täydellisyyden hakuisia eikä aina kyse ole mistään pakko-oireesta.

  • Vmp sanoo:

    Tähän ei taida nyt terapiat auttaa.

  • mammanpojat sanoo:

    Siis miettikää, mun 9. luokalla ja amiksen 1. luokalla olevat pikkuveljet ei saa omassa kodissaan mennä edes keittiöön tekemään ruokaa, ei edes leipää, koska heidän äitipuolensa pelkää sotkua. Mä en edes ole tavannut kyseistä ihmistä itse ikinä (pikkuveljillä siis eri isä, kuin mulla, jonka luona asuvat), mutta aika pimeeltähän toi kuullostaa. Tuon ikästen pitäisi kuitenkin osata jo ruuanlaittoa ja siivoamista, kun pian ovat jo sen ikäisiä, että kotoa pois muutto häämöttää. Onneksi pojat saavat meidän äitimme luona kuitenkin viikonloppuisin ja lomilla laittaa ruokaa, ihan niin kuin tykkäävät, mutta hieman huolestuttaa tämän äitipuolen oman poikalapsen tilanne. Hän on 17v eikä osaa kuulemma keittää edes perunoita. Itse asuin jo tuon ikäisenä omillani, mutta tuolla menolla taitaa tuo poika asua äitinsä kanssa vielä neljäkymppisenäkin, ellei löydä tyttöystävää, joka on valmis ottamaan äidin roolin ja vastuut suhteessa. Ja sieltä sitten kumpuaakin pian näitä siivoushulluja mäkättäviä akkoja. Minulla on itselläni 6-vuotias poika ja hän on ihan pienestä pitäen saanut osallistua kotitöihin ja ruuanlaittoon ja saa jatkossakin osallistua niin paljon, kuin itse haluaa.

  • Nimetön sanoo:

    Onko tämä piirre ollut aina hänessä läsnä vai tullut nyt ajan myötä? Tilanne kuulostaa raskaalle. En itsekään eläisi tuollaisen siivoushullun kanssa.

  • Vaimo sanoo:

    Osaa ne miehetkin. Meillä saa välillä mäkätystä siitä, kun kehtaa maata tai istua pedatulla sängyllä. Ja auta armias jos et heti noustuasi suorista lakanoita takaisin armeijan vaatimukset täyttävään kuntoon. Pyykkejä käsitellessäni saan kuulla aiheuttavani pölyä kaikkialle (totta, mutta pakkohan ne pyykit on kuivata ja viikata). Jokaisen aamupalan jälkeen minun pitää muistaa pyyhkiä leivänpaahdin päältä ja alta. Usein tarkistetaan, että muistinhan. Jos en muistanut, niin saan kuulla, kuinka likaa ei saa myöhemmin irti ja paahdin joutaa roskikseen. Ylipäätään kaikki missä on käytön jälkiä uhkataan heittää roskikseen. (Onneksi pysyy yleensä uhkailun tasolla, koska itse yritän olla ympäristöystävällinen kuluttaja.) Sen roskiksen mies tyhjentää itse päivittäin, vaikka roskapussi olisi vain 1/3 täynnä.

    Itsekin olen melko siisti ihminen. Ennen jopa ylisiisti, mutta nyt aikani ei vain riitä aiemman siisteystason ylläpitoon ja ei taitaisi sekään riittää. Mieheni kyllä siivoaa oman osansa. Hän imuroi, pyyhkii pölyt ja vie roskat. Minä olen vastuussa monesta muusta osa-alueesta, jotka hoidan huolella, kunhan ehdin. Kaikkea en mitenkään aina ehdi, joten joudun kuuntelemaan jatkuvaa mäkätystä.

    Mieleni tekisi avautua julkisesti Facebookissa kaikkein liioitelluimmista vaatimuksista, jotta miehenikin tajuaisi, kuinka naurettavaa hänen käytöksensä on. Kuitenkin parisuhteen perusta on, että puolison kanssa pidetään yhtä eikä hänestä puhuta pahaa muille. Tyydyn siis vielä valittamaan ainoastaan anonyymisti.

  • Jepp sanoo:

    Terapiaa vaimo tarvitsee eikä tuomitsemista siivoushulluksi tai aviomiehen uhriutumista. Varmasti on raskasta koko perheelle mutta OCDlle minäkin lottoni laitan. Melkosen sokea saa olla ettei näe että kyse on aika paljon enemmästä kuin ”hysteerisyydestä siivouksen suhteen”.

  • Apua sanoo:

    Bakteerikammo tarkoittaa OCD:tä eli pakko-oirehäiriötä. Keskustele siivouspakosta vaimosi kanssa niin, että kysyt mitä tunteita ajatus liasta (bakteereista) hänessä saa aikaan ja kokeeko hän, että avun hakeminen helpottaisi häntä. Vaimosi ei takuulla nauti tilanteesta. Hellyyttä (seksiä) on haastavaa antaa, jos on aivan hermoraunio loputtoman siivousurakan vuoksi. Vaimosi kuulostaa suorittajalta, joka voisi hyötyä keskusteluavusta, jossa hän voisi käsitellä vaativuutta itseään kohtaan ja lisätä itsemyötätuntoa sekä vähentää suorittamista.

  • Niintainäin sanoo:

    Asetan panokseni myös OCD:lle. Vaimo ehkä suuttuu, jos siitä alkaa sille suoraan puhua, mutta jos sen vaikka jollekin parisuhdeterapeutille saisi, ja sitä kautta ammattiavun piiriin.

  • Entinen siivoushullu sanoo:

    Joku ongelma on nyt, painaa siellä mieltä ja kun päässä on kaaos niin se laittaa hulluna siivoamaan…. Herää vasta kun huomaa siivonneen puolisonsa ja lapset ulos talosta. Koittakaa saada keskusteltua asioista, ennen kuin ovet paukkuu.

  • A sanoo:

    Haluatko siis opettaa lapsillesi, että parisuhteessa on vaan siedettävä, ilman hellyyttä vuodesta toiseen onnettomana olemista?

    Olen myös eroperheestä itse ja tämä se vasta kamala oppi lapsilleni olisikin.

  • Irma-Ssta sanoo:

    Vaimosi voi olla sairas. Mieheni ex oli samanlainen ja tauti paheni ja paheni. Ex pesi hammasharjalla lattialistat ja joulukuusen joka päivä. Vieraita ei saanut tulla. Mieheni suku karkotettiin. Hänen äitinsä kävi kerran ja hänen allaan ollut tuoli pestiin joka kerran kun äiti nousi ylös.
    Ikkunalaudat neljä kertaa päivässä. Lapsien oli mentävä suihkuun joka kerran kun tulivat ulkoa ja samalla piti vaihtaa vaatteet. Vauvaa piti kylvettää koko ajan, vaikka iho meni rikki. Se oli kylmä, kolkko avioliitto. Seksi oli kamalaa, kun siitä tuli limaa ja lakanat piti vaihtaa moneen kertaan keskellä yötä. Lähde äkkiä pois, muuten pilaat elämäsi. Lapsetkin saavat rennomman elämän sinun luonasi.

  • Ymmärrystä vaimolle sanoo:

    Kuulostaa siltä että vaimoa ahdistaa. Itsekin siivoan koska se on ainoa asia jonka saan järjestykseen kun pään sisällä on kaaos. Onko OCDstä ollut puhetta?

  • Lc sanoo:

    Tässä nähdään taas se, miksi luonnontieteiden opetuksen määrä kouluissa pitäisi moninkertaistaa; silloin ihminen oppisi, että on myös hyviä bakteereja ja todennäköisyyden sairastua kodin normaaleista bakteereista.

  • Yhdessä eteenpäin sanoo:

    Hei, ei kovin onnelliselta kuulosta sinun vaimosikaan. Suosittelen että nostat kissan pöydälle ja haette vaikka yhdessä apua esimerkiksi parisuhdeterapiasta. Hyvä avaus voisi olla että olen sinusta huolissani ja minusta tuntuu että siivous ja bakteerikammo on mennyt vähän yli, voisiko se olla oire jostain muusta? Toivottavasti löydätte apua ja taas toisenne. Hyvä on myös puhua siitä mitä haluaisi tulevaisuudelta (vrt menneen ajan mokien luettelu) ja mitä vaimosi toivoisi sinulta jotta hän pystyisi rentoutua paremmin.

  • Päivi sanoo:

    Huh huh, onpa surullinen tarina. Parilla ei näytä olevan tunneyhteyttä.