”Olipas mukava löytää palsta jossa ihmiset jakavat asioitaan avoimesti ja tulevaisuuteenkin uskoen. Pari tekstiä liippasi todella läheltä, mutta yhden uuden tulokulman voisin heittää avaamalla omaa tilannettani.

Olen siis mies, anteeksi jos tuppaudun naisten palstalle, mutta siihen on syynsä. Naimisissa n. 20 v, lapset ja omakotitalo. Vaimo muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle osan lapsista kanssa, minä jäin yhden lapsen kanssa. Lyhyesti sanottuna isoin ongelma on siinä, että minua kiinnostaisi seksi muidenkin naisten kanssa. Sen jälkeen suurin ongelma lienee siinä, että se ei ole niin selkeää kuin miltä kuulostaa. En oikein sitä osaa itsekään itselleni sanoittaa, mutta täällä oli niin osuvasti kuvailtu samantyyppisiä tilanteita, että haluan yrittää löytää tilanteemme hienovaraiset vivahteet.

Ensinnäkin, olen halunnut naisia teinistä asti, erittäin paljon ja se lienee teinin kohdalla ihan ok ja jopa normaalia. Olin masentuneen ja tunnevammaisen sivistyneesti alkoholistin äidin ainoa lapsi. Ilman miehen mallia, tämän sivistyneen ja kohteliaan humanistiäidin elämää vierestä seuranneena minusta kasvoi ujo ja arka nuori mies. Kun täysi-ikäisenä rohkaistuin ja kävin kirjakaupasta ostamassa hierontakirjan, minulla aivan kihisi kehossa, kun kuvittelin, miltä tuntuisi koskettaa toista ihmistä muutenkin kuin kamppailulajien kautta.

Kuva Dainis Graveris. Ylin kuva Dainis Graveris.

Päälle parikymppisenä sitten yhtenä iltana ravintolassa kuulin hieman väärin opiskelijanaistuttuni puheen ja vahingossa hän käsitti että olisin kiinnostunut viettämään yönkin hänen kanssaan. Toki olinkin, mutta en usko että ilman tätä väärinkäsitystä olisin pitkään aikaan vielä uskaltanut mitään sellaista naiselle sanoa. Siinä meni poikuus, oli aivan mahtavaa ja puolen vuoden suhde. Se ei ollut sellaista kun kuvittelin, tajusin etten ollut ikinä ihastunut häneen, hän oli vain mahtava tyyppi jonka seurassa oli mukavaa ja seksi oli upeaa. Ei haitannut, että olin ensimmäiselleni hänen kolmaskymmenesensimmäisensä.

Olin toki ollut ihastunut lukuisasti, jo päiväkodista alkaen, mutta tasan yhden kerran eläessäni olen uskaltanut viestittää jotain sen suuntaista ihastukseni kohteelle. Valitettavasti tämä tapaus päättyi siihen, että hän ei ikinä vastannut sanallakaan ja käveli pois. Ja valitettavasti jokainen seurustelusuhteeni, nykyinen avioliittoni mukaanlukien, on alkanut siten, että en koe olleeni ihastunut. Paitsi sillä tavalla, että lähes jokainen vastaantuleva nainen on aivan upea ja juoksisin vaikka sata maratonia jos voisin koskettaa ja tuhat maratonia jos toinen kokisi samoin. Sen sijaan seurustelusuhteeni ovat olleet hienoja kokemuksia miellyttävien ihmisten kanssa. Pari kokemusta on myös siitä, kun toinen on yrittänyt, mutta hän ei ole ollut kiltti. Koen sen aivan ehdottomaksi vaatimukseksi, se on kokeiltu, muuten ei edes seiso.

Vaimoni kanssa on sitten käynyt samantyyppisen alun jälkeen, että puolen vuoden jälkeen tajusin tässä olevan paras ihminen mitä olen koskaan tavannut. Viihdyn hänen seurassaan erittäin hyvin ja avioliiton ensimmäiset 15 vuotta menivät aika hyvin, mitä nyt saatoin olla tunnelukoissani aika lukkiutunutta seuraa välillä. Kohtelias kyllä aina. Vaimoni oikein luetutti kirjaa tunnelukoista ja muista itsetuntemusta lisäävistä jutuista.

Mutta n. 5 vuotta sitten minun oli pakko myöntää itselleni, että naiset kiinnostavat minua yhä. Ja että kiinnostus oli niin kova, että en ole elämääni tyytyväinen ja jään katkeraksi jos elämäni naissuhteet “päättyvät” avioliittooni.

Kuva Dainis Graveris.

Luin paljon avoimista suhteista, etsin tietoa parinvaihdosta ja puntaroin, uskallanko avata suuni. Jo seurustelumme alkuvaiheissa olin meditaatiota harrastavana tietoinen, että tunteita ja tarpeita ei saa peittää, vaan on parempi antautua niille ja olla niistä avoin. Naimisiin menoa suunnitellessamme sanoinkin, että kyllä minua muutkin naiset kiinnostavat, mutta en ole vaihtamassa naista. Enkä ole yhäkään. Mutta se ennen naimisiinmenoa sanottu lausahdus merkitsi minulle enemmän kuin vaimolleni. Minulle se tarkoitti, että minulla on valtava tarve koko naissukupuolta kohtaan ja että maailman paras nainen, jota en ikimaailmassa vaihtaisi, on vain yksi nainen.

Kun sitten 5 v sitten sanoin, että muutkin kiinnostavat yhä, vaimoni pisti valitsemaan hänet tai muut. No, diplomaattina sain välteltyä valinnan tekoa jonkin aikaa, mutta kun itse laitoin itseni seinää vasten ja kysyin itseltäni, että haluanko olla itsekäs mulkku vai katkeroitunut masentuja, en vain voinut enää kieltää sitä. Vaimoni otti sen niin, että hän ei riitä. Olisin varmaan ottanut sen itsekin niin, jos tilanne olisi ollut toisinpäin, paitsi että oman tarpeeni asiantuntijana tiesin, että vaikka on saanut parhaan, se ei aina välttämättä riitä. Siihen asti, kun asiasta avauduin, en oikeastaan ollut kovin aktiivisesti tehnyt tunnetyötä itseni kanssa. Meditoin kyllä aikoinani, mutta lopetin sen, sillä vaimoni ei pitänyt siitä. Samoin oikeastaan lopetin retkeilynkin ja kiipeilyn, toki ei hän niitä kieltänyt, mutta lopetin silti.

Sen jälkeen opiskelin terapeutiksi ja päätavoitteeni oli löytää itsestäni ja meistä inhimillisiä voimavaroja, joiden avulla voisimme selvittää tilannettamme ja löytää jotain toimivaa ratkaisua. Vaimoni ei luovuttanut. Erityisherkkänä ihmisenä hän todennäköisesti kuoli sisäisesti avautumiseni myötä ja sitä seuranneet kokeilut menivät lyhyesti sanottuna aivan penkin alle. Se on parinvaihdosta ja luvallisesta vieraasta seksistä todettava, että jos se ei ole molempien juttu, se ei vain toimi. Sisimmässäni tajusin sen kyllä, mutta sillä hetkellä en vain pystynyt pysähtymään kuuntelemaan. Innostuin tavattoman paljon, enkä malttanut kuunnella vaimoani ja hänen tunneviestintäänsä… Lopputulos, paljon pahaa mieltä ja yksi yhteinen hyvä kokemus, joka oli sillä hetkellä ja sitä seuraavat puoli vuotta elämäni innostuneinta aikaa poikuuden menettämisen ja parin nuoruuden kokeilun jälkeen.

Kuva Dainis Graveris.

Tässä vaiheessa tarkennettakoon, että naimisiinmeno ja lasten saanti olivat kyllä toisella tavalla elämäni parhaita kokemuksia, mutta tämä oli sitä syvällä miehellisellä tavalla. Harmi, että jälkikäteen kuulin vaimoni kertovan, että ei se hänestä ollut niin mukavaa, kuin mitä hän halusi minun luulevan sen hänestä olleen. Itseinho alkoi osittain jo aikaisemmin, mutta se on kasvanut tässä pikkuhiljaa ja aina rykäyksittäin, kun olemme aiheesta puhuneet. Järkeni ja maailmankatsomukseni sanoo, että itseään tulee rakastaa sellaisena kuin on. Tunneminäni on kuvittelemani vaimoni tunneminän kanssa samaa mieltä siitä, että olen hirviö joka pitäisi kuohita ja karkottaa autiolle saarelle.

Viimeiset kaksi vuotta olen kyllä tajunnut selkeästi, että nämä modernit kokeilut eivät ole häntä varten ja minun kiinnostukseni niitä kohtaan vain ja ainoastaan satuttavat häntä. Kun vaimoni kysyi, mitä haen toisista naisista, diagnoosi tarkentuu: hyväksyntää. Se ei vaan riitä, että joku sanoo että olet hyvä tyyppi, koska olenhan minä, kohtelias ja puhelias, ainakin omasta mielestäni joskus hauskakin. Mutta kun joku, joka tietää että olen onnellisesti naimisissa, ja että silti haluan muilta naisilta seksuaalista hyväksyntää, hyväksyy minussa juuri sen, se on sellaista hyväksyntää, jota olen kokenut eläissäni suunnilleen muutaman tunnin. Niihin tunteisiin ei sisältynyt seksiä, ainoastaan avointa puhetta, eri ihmisten kanssa, eri kerroilla, eri tilanteissa. Intiimi kohtaaminen sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti hyväksyy minut kokonaisena, tai vaikka vain tässä tekstissä mainituilta osin, on jo kuvittelemiskykyni ulkopuolella. Olenkin saanut käytännössä yhtä paljon sellaisista parinvaihtoravintolailloista, joissa on vain naurettu ja puhuttu, kuin sellaisissa jotka ovat johtaneet toimintaan. Jopa enemmän, koska vaimoni ei ole vaikuttanut olevan niistä samalla tavalla satutettu.

Pari sellaista kokemusta on jäänyt mieleen. Ensimmäinen kokeilukertani oli gangbang-tilaisuus ja illan alussa naiseksi pukeutunut hintelä mies herätti mielenkiintoni ja kysyin, että tietääkö hän mitä hän on tekemässä. En muista mitä hän vastasi, eikä sillä ole väliäkään, mutta tunnetasolla koin että hän on nyt tekemässä jotain, mitä hän on odottanut paljon. Toinen keskustelu oli yhden tyypin kanssa saunassa. Hän kertoi että hänellä oli ollut, kohteliaasti sanottuna ennakkoluuloja, runsaita naisia kohtaan. Kun sitten yksi oli tarttunut häntä kädestä ja vienyt mukanaan, hän kertoi ennakkoluulonsa kadonneen ja saaneensa elämänsä kyydit. Kokonaisuutena koin illassa sellaista “kauan odotettua padottujen ja kiellettyjen tunteiden värikästä säihkettä”. Osalle ilta taisi kuitenkin olla ainoa tapa saada seksuaalista kosketusta ja siitä jäi vähän surullinen olo.

Kuva Dainis Graveris.

Seksi on vaimoni kanssa ollut aina miellyttävää, jopa poikkeuksellisen helppoa, kaikki perusjutut tehty ja varmaan harvinaisen vähän siihen liittyviä pulmia. Kuitenkin naistenlehtiä terveyskeskusten odotushuoneissa lukeneena olen ymmärtänyt, että iän karttuessa alkavat myös ongelmat. Kerron siis suuresta suunnitelmastani, jonka ajattelin olevan se paras lääke ja joka bonuksena ratkaisisi sen ikääntymisen tuovan ongelman. Eli: kun miestä kiinnostaa muutkin naiset, ja hän ylittää 40 v, miehinen suorituskyky laskee ja sitä kautta laskee myös naisen tyytyväisyys miehen panokseen, joten on järkevää yrittää luoda parisuhteelle avoin kulttuuri, jolla varmistetaan naisen tyytyväisyys kun miehestä puhti loppuu. Eli jos nainen kestää miehen oireilua muutaman vuoden, sen jälkeen miehen reissailut loppuvat mutta nainen on parisuhteen uuden kulttuurin myötä vapaa saamaan tarvitsemansa muualta ilman, että miehestä täytyy ottaa eroa, tai nähdä pettämisen vaiva ja mahdollinen syyllisyys. Tämä oli se suuri suunnitelmani kun 40 ikävuotta meni rikki. Mutta suunnitelmani ei onnistunut. Syyt:

  1. Vaimoani ei siinä vaiheessa muut miehet kiinnostaneet riittävästi.
  2. Kokeiluissamme muiden kanssa emme osanneet sitoutua sääntöihin. Molemmille tuli yksi suuri virhe. Minun ensimmäinen virheeni oli yön yli kestänyt syvällinen keskustelu kollegani kanssa ja sen jälkeinen viestittely, ja vaimolle suojaton suuseksi toisen miehen kanssa. Tässä tapauksessa hänen virheensä oli jättää kirjallinen rajanvetomme noudattamatta, ja minun toinen virheeni se, että kysyin asiasta. Syö itsetuntoa kuulla, että toinen on ollut parempi oikeastaan kaikissa miehiseen suorituskykyyn liittyvissä asioissa. Tästä ja parista muusta epäonnistuneesta kokeilusta seurasi, että koko aihetta kohtaan jäi vaimolleni paha maku ja sitä kautta minullekin.
  3. Vaimoni on kertonut, että jos hän keskustelisi jonkun mukavan miehen kanssa, hänelle todennäköisesti syntyisi tunteita ja se voisi hyvinkin johtaa sitä myötä eroon.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että “harrastuksemme” on ollut pari vuotta jäissä. Puoli vuotta sitten vaimoni sanoi että voisi taas kokeilla, mutta se ei tunnu toimivan enää. Olin kyllä tajunnut sen jo aiemmin, mutta virallisen luvan jälkeen tuntui melko lohduttomalta todeta, että en vaan voi satuttaa toista, nyt kun suostun tajuamaan miltä se hänestä tuntuu.

Itselleni seksi tuntuu maistuvan vuosi vuodelta vähemmän, spontaaneja erektioita ei ole ollut varmaan vuoteen. Onneksi sentään saunassa vaimon näkeminen yhä kiinnostaa. Vaimollani on ollut täysi lupa vuosia, mutta sen yhden kerran jälkeen hän ei ole lupaansa hyödyntänyt. Kieltämättä nyt se pelottaisikin, kun syyn nro. 3 takia jokainen edes normaalisti mukava mies olisi uhka suhteellemme.

Kuva Dainis Graveris.

Syy taitaa olla oma toimintani ja sillä aiheuttamani tuho, luottamus on kuulemma mennyt. Itseni kohdalla en tätä tajua – vaikka kuka nainen tulisi vastaan, olisi lupa ja jostain ihme syystä se olisi vaimolleni ok ja kokemus olisi upea, niin en silti vaihtaisi. Lopputuloksena on jäätynyt toivottomuus tulevaisuuden suhteen, masentuneisuus ja vaikeus löytää iloa edes arjen pienistä asioista. Arki on sinänsä mukavaa, mutta ilman mitään odotettavaa.

Eri paikkakunnilla asuminen on johtanut siihen, että en voi yksin lähteä oikeastaan koskaan mihinkään, arki menee erityislasta vahtiessa, toki pariksi tunniksi voi jättää. Viikonloppuna ollaan sitten perheenä yhdessä. Miellyttävää, mutta silti tuntuu että näitä, ja satunnaiseen retkeilyyn liittyviä pieniä muita seikkailuja lukuunottamatta, elämässäni ei ole tapahtunut viimeiseen 20 vuoteen oikein mitään sellaista, mikä ei olisi toistunut jo satoja kertoja.

Tarinan pointti ja opetus on se, että tärkein asia, minkä olen eläissäni tehnyt, oli avata suuni. Vaikka sitten 15 vuotta myöhässä. Vaikka siitä seurasi 10 % hyvää ja 90 % huonoa. Se 10 % on silti nuoruuteni jälkeen se makein hedelmä, se jota muistelen lopun elämääni. Ja niille, jotka kysyvät miksen eroa, vastaus on että maailman parhaasta ihmisestä on vaikea erota, vieläpä ilman sosiaalista turvaverkkoa, mutta ennen kaikkea koska haluan olla hänen kanssaan lopun elämääni. Harmi että hinta siitä taitaa olla näin kova.

Ja jottei lopuksi jäisi paha maku suuhun, niin muistutettakoon että aina on kuulemma toivoa. Yhdessä terapiamenetelmässä tehtävänä on kuvailla ihme, joka on juuri poistanut kaikki ongelmat. Minulle sellainen ihme olisi tilanne, jossa voisi vaikka lähteä Lappiin vaeltamaan sellaisten ihmisten kanssa, että uskaltaisi puhua kaikin puolin elämän syvimmät asiat halki. Ja että sen(kin) jälkeen vallitsisi hyväksyntä kaikkea jaettua kohtaan. Ja että näiden ihmisten kanssa voisi puolen vuoden jälkeen vaihtaa viestiä että miten menee. Ja vaelluksen jälkeen saunassa tai hotellilla tai teltassa voisi kohdata ja voida osoittaa fyysisesti että toinen on hyvä ihminen ja että tuntuu hyvältä. Terapiaopintojeni työkirjan kannessa oli juurikin sellainen kuva neljästä onnellisesta ihmisestä kiipeämässä lumista vuorenrinnettä ylös auringon paistaessa.”

Nimim. Ukko

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

48 vastausta artikkeliin “”Haluan seksiä myös avioliiton ulkopuolella, mutta se ei vaan onnistu””

  • Seepia sanoo:

    Minä osaan rakastaa vain yhtä miestä kerrallaan ja jos en rakasta on seksi täysin merkityksetöntä. Se ei johda mihinkään eikä anna minulle mitään.

    Sinun pulmaasi kysyisin kävisikö roolileikit? Jos pukeudutte eri näköisiksi ja otatte eri persoonat? Tapaatte jossain ihan muualla?

    Hyväksyntää voi saada muutenkin kuin seksin kautta. Jännitystä voi saada muutenkin elämään.
    Jos jokin ei toimi kokeilkaa jotain muuta 🙂

  • Ukko sanoo:

    Hei taas! Tällä kertaa kävi niin, että avautumiseni käsittely muissa medioissa johti valitettavasti vaimoni arvosteluun. Itseeni, kirjoittajaan, kohdistuvan rankan ja välillä hiukan asiattoman kritiikin ymmärrän ja hyväksyn. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta kun loanheitto kohdistuu viattomiin osapuoliin, puhallan pelin poikki.

    Todella iso harmi, erityisesti hänelle, mutta kyllä itsellenikin. Näistä kirjoituksista, kaikista niistä, olen saanut arvokasta näkökulmaa tilanteeseen ja kiitos siitä kaikille – paitsi niille joiden takia tämä hyvä nyt päättyy. Melko vastikään pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle muuttaneena olin kyllä varautunut ”suuren maailman” tapoihin, mutta ihan tähän en osannut varautua.

  • äidin rakkaus sanoo:

    Onko ACA-ryhmät (anonymous children of alcoholics) sinulle tuttuja? Niissä voi käsittellä lapsuutta ja opetella tulemaan rakastavaksi vanhemmaksi omalle sisäiselle lapselleen. Itse etsin nyt apua tuollaisesta ryhmästä. Tunnistan itsessäni tarpeen tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen vikoineni ja hyvine puolineni. Eli tuntea pyyteetöntä äidin (tai isän) rakkautta, jota ehkä kuitenkaan ei kukaan muu voi tarjota kuin äiti tai isä, niille onnekkaille joille se suodaan. Omalla kohdallani matka omaksi rakastavaksi vanhemmakseni on vasta aluillaan ja en tiedä miten se tulee onnistumaan. Olen keski-ikäinen nainen, äiti, ja tunnistan kiinnostuksen muihin miehiin itsessäni vaikkei se tällä hetkellä olekaan avioliittoani häiritsevää. Yritän ymmärtää mistä tuo ihastusherkkyyteni kumpuaa ja ehkä aika sen näyttää. Onnea ja rakkautta sinulle elämääsi <3

  • Ukko sanoo:

    Hei kaikki kirjoittajat! Sellainen päivitys, että jokaiselle vastaaminen voi tosiaan venähtää koska tajusin että kommenttien lähettämiseen on olemassa rajoitus. Se ilmoittaa, että ”otahan rauhallisesti”. Söpöä ja varmaan ihan fiksua. Toinen päivitys on, että vaimoni löysi kirjoitukseni ja kertoi että sitä on jaettu myös muissa sosiaalisissa medioissa. Niissä kommentiteissa on kuulemma vähän kärkevämpääkin kritiikkiä. Kritiikki on toki hyvä, mutta jos joku teistä täällä kommentoineista on kommentoinut tekstiä muuallakin, niin valitettavasti en usko voivani vastata kommentteihin muilla alustoilla. Suurin syy on anonymiteetti, jota ilman en uskalla näitä asioita käydä julkisesti läpi – ensisijaisesti vaimoni ja perheeni sosiaalisen turvallisuuden takia. Toissijaisesti työni takia, epäluottamus ammatillisuuttani kohtaan ei tässä tilanteessa hirveästi auttaisi.
    P.S. kerroin kyllä etukäteen vaimolleni kirjoittavani asioistani somessa. Lisäksi oli silkkaa sattumaa että hän löysi ja tunnisti tekstini. Algoritmit taisivat olla tällä kertaa osuvia.

  • Nessu sanoo:

    Tekisi mieli kaapata kainaloon ja rutistaa oikein kovasti!
    Olet tehnyt mahtavan matkan itsesi kanssa, ja mielestäni aivan oikeilla syillä ja ajatuksilla avoimen suhteen kokeilut alkoivat, mutta valitettavasti voimme vain puhua aina omasta osuudestamme ja näkemyksestämme.
    Itse olen onnellisessa tilanteessa, olemme olleet mieheni kanssa avoimessa suhteessa aina, mutta viime aikoina olen itsekin todennut saavani eniten irti nimenomaan yhdessäolosta samanhenkisten ihmisten kanssa. Jos alkaa tekemään mieli seksiä, mikään ei estä, mutta suurin anti on juuri nuo syvälliset keskustelut, nauraminen ja tunne kuinka ollaan elossa.

    Niin kovasti tunnistan sinun ajatuksesi monen miehen kasvojen takaa, miksei naisenkin, mutta käytännössä olen kuitenkin ollut tuollainen vaelluskaveri lähinnä miesten kanssa. Läsnäolo, myötätunto ja hyväksyntä ovat niin tärkeitä meille kaikille.

    Toivon sydämeni pohjasta että tuo sinun (minun näkökulmastani) aivan täysin toteutuskelpoinen haave joskus toteutuu ilman että joudut sen vuoksi kokemaan parisuhteesi jälleen kyseenalaistetuksi. Koska itse ymmärrän täysin ettei sitä omaa parasta voi kukaan korvata. <3

  • Nainen76 sanoo:

    Hei! Hyvä kirjoitus, aiheesta joka on mua kiinnostanut muutama vuosi ja jonka tajuaminen avasi aika monta ovea sieluun ja elämään. Olin ennen mustasukkainen ja vahvasti monogamiaa vaativa, mutta omat eräät kokemukset ja havainnot muuttivat elämänkatsomuksen tältä osin kokonaan. Avoin suhde avarsi myös elämänkatsomusta, ja poisti turhan läheisriippuvuuden ja mustasukkaisuuden sekä lisäsi itseluottamusta valtavasti. Minäkin olen naimisissa mulle täydellisen ihmisen kanssa, joten mikään vaihtaminen ei tule kysymykseen, mutta elämästä haluan nauttia niin kauan kuin voin. Toki vastuullisesti sekin 🙂

  • Rakastamisen nälkä sanoo:

    Ymmärrän. Kuulostaa kylläkin tuon lopun ihmeen myötä siltä, että toivot rakkaudellisia kohtaamisia, suhteita, ei vain seksiä? Ja ymmärrän tämän entistä paremmin. Ihmisen elämä on sekä lyhyt että pitkä – pitkä, jos se tarkoittaa muuttumattomuutta tai muuttumista vain joillakin (toisen) ehdoin. Lyhyt, kun ajattelee, miten nopeasti vuodet kuluvatkaan. Mikä taas elämässä on oikeasti tärkeää? Itselleni rakkaus on. Ja vaikka edelleen syvästi rakastan aviopuolisoani kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen, koen että rakkautta olisi jaettavaksi ja kohdattavaksi enemmän kuin hänen kanssaan on mahdollista. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakkaudellisten kohtaamisten nälkä, rakkauden ilmaisemisen nälkä, rakastamisen nälkä, rakkaudessa uudistumisen nälkä. Ja vaikka haluaisin, ei puoliso tähän kaikkeen taivu, se ei ole hänen nälkänsä eikä hänen ainakaan tiedostettu tarpeensa. Hänen nälkänsä tulee tyydytetyksi, omani ei. Mihin ja miten laajentaa rakkautta, jos se ei parisuhteessa ole mahdollista?

    Varmasti tähän myös voisi sanoa, että kaipaan jotakin lapsuudessa vaille jäänyttä? Tai rakkaudettoman elämänhetkien korviketta? Mutta mikä vaatimus on kenellekään yhdelle ihmiselle täyttää toisen ihmisen kaikki rakkauden tarpeet, oli sitten kyse vanhemmasta lapselleen, tai puolisosta toiselle puolisolle? Eikö rakkaus ole suurempi kuin ihminen? Kuin yksi ihminen? Miten antoisaa on nähdä rakkauden uudistava voima, korjaava ja parantava voima. Eikö se ole ihmisyydessä parasta? Miksi rajoitamme niin herkästi sitä kuulumaan elämässämme vain tiettyjen ihmisten välille? Ja kyllä, rakkaudella on myös fyysinen puolensa, joka yhtä lailla parhaimmillaan voi olla uudistavaa, korjaavaa ja parantavaa.

    Ei minullakaan ole ratkaisua vielä tähän avioliitossani, vain tämä rakastamisen tarve, joka kokonaisuudessaan ei mahdu parisuhteeseeni, ja jonka määrää en koe voivani (keneltäkään) toiselta vaatia. Ihan tottako tässä tarvittaisiin (ja maailma tarvitsee) terapiaa ja rakkauden rajoittamista sääntöihin, eikä vain rakastamisen mahdollisuuksia? Vaikka polyamoria on itselleni ollut vieras ajatus pitkään, se ehkä lähinnä on sitä, miten itse haluaisin rakastaa.

  • Toinen LR persoona sanoo:

    Mielenkiintoista, että olet käynyt läpi varmaan pitkällisen terapian, mutta selkeästi tuon kirjoituksesi perusteella et ole tavoittanut tai uskaltanut kohdata syvimpiä haavojasi. Kirjoituksesi väistämättä herättää ajatuksen, että olet läheisriippuvainen persoona, joka kuvastuu sinussa seksiaddiktiona. Mikään muu, kuin fyysinen akti ei tyydytä tarvettasi tulla hyväksytyksi, koska se aukko on pohjaton niin kauan, kuin alat täyttämään sitä omasta itsestäsi käsin eli löydät itsestäsi sen sisäisen lapsen jonka tarve edelleenkin huutaa validaatiota. Joka ei siis tule ulkoapäin, kuten luulisi sinun tietävän terapian käyneenä. Mutta Tsemppiä polullesi!

  • Tilannekatsaus sanoo:

    Olen itse elänyt tilanteessa, jossa olin ihastunut parisuhteen ulkopuoliseen ihmiseen. (Kukapa ei olisi?) Jo olemassaoleva suhde oli muutoin hyvä, joten muistan hyvin sen tunteen, kuinka olisin halunnut sekä syödä että säästää kakun. Halusin seurata tunteitani, mutta olla menettämättä kumppania. Olisiko se ollut mahdollista? En tiedä, koska en uskaltanut edes ajatella sitä aitona vaihtoehtona, enkä siis sitä koskaan puolisolle ehdottanutkaan. Nostan hattua kirjoittajalle, koska hän on uskaltanut tunnistaa ja sanoittaa omat tarpeensa myös kumppanilleen.

    Oma suhteeni päättyi eroon, koska en kyennyt elämään sen ristiriidan kanssa. Tuntui kuin olisin ollut vangittuna – suhteeseen hyvän ja kivan ihmisen kanssa kenestä välitin, mutta vangittuna silti. Tästä viisastuneena kehottaisin miettimään, mikä on itselle ehdottoman tärkeää. Onko se nykyisen suhteen säilyttäminen, vaikkei se itseä enää tyydyttäisikään, vai tarve olla useamman kanssa?

    Koska kaikkia tarpeita ei valitettavasti voi sovittaa yhteen, vaikka miten sitä haluaisi ja yrittäisi. Toiset ihmiset ovat monogaamisia, toiset monisuhteisia ja on vielä joukko niitä, jotka voivat elää onnellisina kummankin tyyppisessä suhteessa. Yhdessäkään noista suhdemuodoista ei ole mitään väärää eikä yksi ole toista parempi, kunhan ne sopivat suhteen osapuolille itselleen, kaikki ovat mukana kuviossa omasta aidosta halustaan ja toiminta on eettistä.

    Perinteisissä parisuhteissa syntyy ylitsepääsemättömiäkin hankaluuksia, kun on tuossa asiassa itselleen vääränlaisen ihmisen kanssa. Ainahan tätä ei edes huomaa kuin vasta vuosien yhdessäolon jälkeen. Ihmiset monesti kasvavat ja muuttuvat jatkuvasti sekä löytävät uusia puolia itsestään. Ei tällöin ole pettänyt toista lähtemällä suhteeseen, joka ei vuosia myöhemmin itseä enää palvelekaan. Vaikeaa sitä on tulevaisuuteen nähdä, ja onnettomaan suhteeseen jääminen se vasta vaikeaa onkin. (Tai helppoa, jos se on totuttu tapa, kun taas eroamisen tuoma muunlainen tulevaisuus on tuntuu vieraalta ja epävarmalta.)

    Jotkut päätyvät ristiriidan kohdalla pettämään. Toiset uskaltavat olla avoimia ja rehellisiä, ja ehdottaa kumppanilleen suhteen avaamista. Tässä kohtaa toisille jo suhteen avaaminen on ehdoton ei, jolloin valinta on joko-tai: ero tai omien toiveiden hylkääminen (ja mahdollinen katkeroituminen tulevaisuudessa?). Osa taas jopa kykenee toteuttamaan avointa suhdetta alusta alkaen ilman ristiriitoja. Moni kompastelee ja satuttaa matkalla joko itseään, kumppaniaan tai molempia yrittäessään – ja tätä luultavasti tapahtuu etenkin, jos suhde avataan vain toisen halusta. Tällöin myötäilijää sattuu ja aloitteellinenkin pahoittaa mielensä, koska harvempi haluaa rakkailleen ehdoin tahdoin kärsimystä aiheuttaa.

    Tilanne kuulostaa joka tapauksessa tulehtuneelta. On yritetty jotain mitä kirjoittaja itse kovasti kaipaa, mutta tämä ei ole ollut kumppanin toive. Molempia sattui, ja vaimon luottamus on mennyt. Nimimerkki ”No huh” sanoi tämän minusta itseäni paremmin: mieti, mikä on sinulle tärkeää. Entä mikä vaimolle? Ja ovatko nämä tarpeet sovitettavissa yhteen niin, ettei kumpikaan kokisi tulevansa ylikävellyksi tai satutetuksi. Tarvitaan avointa, rehellistä keskustelua molempien toiveista ja tarpeista, mielellään vaikkapa parisuhdeterapeutin tai muun ammattilaisen avustamana.

    Saattaahan olla, että avoin suhde vielä toimii alun hankaluuksien jälkeen – _mikäli_ kumpikin osapuoli sitä haluaa aidosti vielä yrittää, ja on valmis tekemään töitä asian eteen. Voi olla, ettei vaimosta koskaan monisuhteista tulekaan. Avoimen suhteen kokeiluissa mahdollista on sekin, että kumppani tapaa jonkun uuden, ihastuu, haluaa erota – tai pitää molemmat suhteet ja löytääkin samalla itsestään uuden polyamorisen puolen.

    Sinä et voi kuitenkaan tähän vaikuttaa. Myös vaimon on löydettävä oma halunsa ja tiensä, ja sanoitettava se sinulle. Jos se on yksi, suljettu suhde, on sinun joko tähän tyytyminen tai etsittävä oma tiesi eron kautta. Yhteinen sävel tulisi kuitenkin löytyä mikäli yhdessä päätetään olla jatkossakin, että ihmiset suhteessa voisivat hyvin.

  • Ukko sanoo:

    Hei kaikille ja kiitos kommenteista! En odottanut näin runsasta vastausmäärää, mutta se yllätti iloisesti. Arvostan erilaisia mielipiteitä, tässä tilanteessa kritiikkikin on arvokasta- Enemmistö kommenteista oli aika samansuuntaisia kuin oletinkin ja heijasti pitkälti vaimoni mielipiteitä. Aion vastata jokaiselle tähän mennessä kommentoineelle, mutta muutama ilta siinä voi mennä.

  • Been there. sanoo:

    Kiinnostava artikkeli ja tuttu kuvio edellisestä parisuhteesta. Eksäni kävi samansuuntaisia asioita läpi, löysi polyamorisen puolensa ja itse totesin olevani vahvasti monogaaminen. Kaikenlaiset avointen suhteiden yritykset päättyivät ikäviin tunnelmiin. Silloinen puolisoni myös päätyi rikkomaan kaikkia asettamiani rajoja, minkä seurauksena en kyennyt luottamaan häneen. Lopulta eropäätös syntyi, kun minä olisin halunnut lapsia ja eksä sanoi että ei sellaisia ikinä aio tehdä. Jos perhesuinnitelmat olisivat menneet enemmän yksiin, olisin luultavasti yhä hänen kanssaan ja yrittäisin kaiken suhteessamme olleen hyvän ja kauniin nimissä pakottaa suhdettamme toimimaan. Tulevaisuuteni olisi voinut olla päätyä tekstin kirjoittajan vaimon asemaan. No, erosimme kuitenkin ja näin puolisen vuotta myöhemmin seurustelen minulle huomattavasti paremmin sopivan miehen kanssa. Luotan häneen ja rakastan häntä syvästi. Pienellä tuurilla saamme joskus niitä lapsukaisiakin. Ex-mieheni puolestaan elää polyamorisen ihmisen unelmaa. Hänellä on joitakin vakinaisempia kumppaneita sekä mahdollisuus lähteä baarista kenen matkaan sitten haluaakin. Hän vaikuttaa nauttivan elämästään ja niin nautin minäkin. On kova paikka tunnustaa ettei ole paras vaihtoehto rakkaalleen, mutta toisinaan yksi ikävä asia poikii monta hyvää.

    • Ukko sanoo:

      Historianne ja kokeilujen mekaniikka tuntuu aika samanlaiselta kahdella erotuksella. En koe olevani polyamorinen, mutta selvästikään en aivan yksiavioinenkaan. Olen miettinyt paljon, olisinko yksiavioinen ilman näitä vaille jäämisen kokemuksia. Ehkä olisinkin, varsinkin jos sellaista hyväksyvää sosiaalista verkostoa olisi enemmän. Tai jotain siltä väliltä, kiinnostaisi ehkä muttei kuitenkaan haluaisi toteuttaa mitään.

      • ukko sanoo:

        Niin ja se toinen ero oli lapset, ne on tehty ja riittää.

      • Tilannekatsaus sanoo:

        Jos erilaiset somealustat ovat tuttuja ja vertaisten ajatukset kiinnostavat, niin esimerkiksi polyamoriasta löytyy yhteisöjä eri kanavista. Pyörittelemäsi ajatukset
        kun lienevätt tuttuja monelle. On varmasti ihmisiä, jotka ovat samaa käyneet läpi ja tilanteesta eteenpäin päässeet.

        Avoin suhde ei tietenkään ole vielä sama kuin polyamoria. Mutta etenkin jos ei itsekään ole aivan selvillä mitä toivoo ja mitä ”ihmissuhteiden kuppikuntaa” edustaa, voisi muiden ajatukset ja kokemukset tätäkin puolta ehkä avartaa.

  • Rakkautta sanoo:

    Missä on se tärkein, rakkaus?
    Itseäsi kohtaan, ilman vaimon tai muiden hyväksyntää, ihan vain omaa persoonaasi kohtaan?

    Terapeuttina eteesi tulee ihmisiä, joilla on sama (itsensä) hyväksynnän tarve, rakkauden mentävä tyhjyys täytettävänä – mistä ammennat, ellet itsestäsi?

    • Ukko sanoo:

      Rakkauden tunnetta olen tuntenut vahvasti muutaman kerran, suhteen alussa, alttarilla, arjessa, joskus kun on puhuttu jne. Koen oman tapani rakastaa enemmänkin älyllisenä, tiedän miten haluan asioiden olevan, miten on hyvä ja lähes poikkeuksetta se tarkoittaa sitä että oma teko tuntuu hyvältä – myös silloin kun asettuu toisen, teon kohteena tai osallisena olevien asemaan.

      Paikka, mistä rakkautta saan tarvittaessa ammennettua – ja mahtavaa että tuli puheeksi koska olen sen ammentamisen viime aikoin lyönyt pitkälti laimin – on pari omaa voimakasta kokemustani rakkaudesta. Ensimmäinen on jo edesmennyt meditaatio-opettajani ja erityisesti hänen halauksensa. Toinen on aiemmin mainittu shamaanikeikka, siinä tuli erittäin vahva tunne ehdottomasta ja hyväksyvästä rakkaudesta, pitkälti samanlainen kuin koen (tai ainakin toivon) Jeesuksen levittäneen, ilman näitä nykykirkon moraalihössötyksiä.

  • Tyynis sanoo:

    Kuulostaa siltä, että tunnelukot ovat suuret ja kirjoittaja todella solmussa ajatustensa ja itsensä kanssa. Elämä alkoholisti äidin kanssa ilman isää. Kirjoittaja on lapsena jäänyt vaille asioita, jotka ovat tärkeitä niin äiti- kuin isäsuhteessakin. Arvostus, kiintymys ja kokemus siitä että on merkityksellinen. Haavoittunut itsetunto, jota yrittää parantaa keinoilla, jotka haavoittavat lisää itseä ja muita. Suosittelen sinua kirjoittaja lämpimästi perehtymään esim. Saara Kinnusen kirjoihin Isän kaipuu ja Äidin ikävä. Hoida itseäsi ja rikki menneitä suhteitasi äitiin ja isään. Käsittele terapiassa näitä asioita. Ne todella vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen ihmisen elämässä, jos lapsena on jo rikottu.

    • Ukko sanoo:

      Ennenkuin vastasin, tsekkasin mitä Kinnunen kertoi itse kirjoistaan. Lyhyet kuvailut osuivat tarkasti. Olen kyllä tiedostanut vaille jäämisen kokemukset, mutta työstäminen on vielä kovin alussa. Isän puuttumisen haitat tiedostin jo teininä kun luin Rautahannun (Robert Bly). Puuttuneen isäsuhteen paikkaaminen tuntuu toisaalta helpommalta, mutta toisaalta mahdottomalta. Puuttuvia kokemuksia kun ei voi korvata kuin kokemalla. Tunnelukoista olit täysin oikeassa, kun vaimoni kanssa niitä tutkailtiin niin voitin hänet reippaasti. Listaan ei jäänyt montaakaan tunnelukkoa jota en olisi itsessäni tunnistanut.