Aikuisten ystävyys – yksinäisempää kuin yksinolo
Lapsena ja nuorena ystävyys syntyi lähes itsestään. Koulussa tavattiin päivittäin, viikonloppuisin ajauduttiin samoihin rientoihin ja yhteydenpito hoitui ilman kalenteriin katsomista. Kukaan ei suunnitellut tapaamisia viikkoja etukäteen, ne vain tapahtuivat.
Aikuisena sama asia voi vaatia kolme tekstiviestiketjua, kaksi peruutusta ja neljä viikkoa odottelua.
Arki on täynnä ja ystävien tapaaminen edellyttää koordinointia, joustamista ja usein myös sen hyväksymistä, ettei tapaaminen välttämättä toteudu edes silloin, kun kaikki on sovittu. Moni hyväksyy hiljalleen sen, että yhteydenpito harvenee, ensin kuukausiin, sitten puoleen vuoteen.
Mutta joskus kyse ei ole pelkästään kiireestä.
Oletko aina se, joka laittaa ensimmäisen viestin?
Moni tunnistaa tilanteen, jossa huomaa olevansa lähes poikkeuksetta yhteydenpidon aloitteentekijä. Sinä ehdotat kahvitteluja, kyselet kuulumisia ja lähetät sen ”hei, miten menee?” -viestin. Aluksi asiaa ei juuri ajattele, ystävällä on kiireinen elämäntilanne, pieniä lapsia, paljon töitä tai muita murheita.
Mutta vuosien mittaan alkaa hiipiä kysymys: olisiko yhteyttä lainkaan, jos lopettaisin yrittämisen?
Ystävyys alkaa tuntua yksipuoliselta, vaikka mitään varsinaista riitaa ei olisi koskaan syntynyt. Kyse ei ole siitä, kuinka monta viestiä kumpikin lähettää, ihmisillä on erilainen kommunikointityyli, eikä se yksin kerro mitään. Kyse on siitä syvemmästä tunteesta, että koko suhteen paino lepää jatkuvasti yhden ihmisen harteilla. Että sinä olet se, joka pitää kaiken hengissä.
Vladimir Fedotov
Ystävyys ei ole kirjanpitoa, mutta…
Harva odottaa ystävyyssuhteelta täydellistä tasapainoa. Elämässä tulee vaiheita, jolloin toinen tarvitsee enemmän tukea kuin toinen. Joskus ystävä käy läpi eroa, sairautta tai muuta vaikeaa elämäntilannetta. Pitkään jatkuessaan yksipuolisuus alkaa kuitenkin usein näkyä.
Jos toinen on aina se, joka kuuntelee, joustaa ja antaa aikaansa, mutta ei saa samaa takaisin, suhde voi alkaa tuntua yllättävän raskaalta. Kyse ei ole siitä, että jokaisen viestin tai kahvikupin pitäisi mennä tasan. Kyse on siitä, että kiinnostus kulkee molempiin suuntiin.
Ystävä tarvitsee sinua, sinä et häntä?
Moni tunnistaa myös toisenlaisen tilanteen: ystävä ottaa yhteyttä silloin, kun hänellä on huolia. Voit jutella tuntikausia, kuunnella, tukea, ja teet sen mielellään, koska välität.
Mutta kun omassa elämässäsi tapahtuu jotain vaikeaa, vastassa onkin muutama nopea viesti tai täydellinen hiljaisuus.
Pettymys ei välttämättä synny avun puutteesta, vaan siitä, ettei omaa kokemusta tunnuta pitävän yhtä tärkeänä. Siitä, että sinulla on suhteessa aina kuuntelijan rooli, ei kertojan. Usein juuri tällaiset hetket tekevät asian näkyväksi: kuinka epätasaisesti tuki on vuosien aikana jakautunut. Ja kuinka kauan on tottunut pitämään sitä normaalina.
Desiray Green
Ystävyyssuhteet tarvitsevat molempia osapuolia
Aikuisena ystävyyttä ei enää ylläpidä yhteinen luokkahuone tai viikottainen harrastus. Suhteet pysyvät elossa siksi, että molemmat haluavat pitää niistä kiinni, tietoisesti, vaivannäöllä ja välillä myös epämukavan rehellisyyden kautta.
Siksi joskus kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltään: tuntuuko näiden ihmisten seurassa hyvältä? Saanko itsekin tukea silloin, kun sitä tarvitsen? Vai huomaanko jatkuvasti olevani se, joka joustaa, kuuntelee ja pitää yhteyttä?
Hyvä ystävyys ei vaadi täydellisyyttä. Se vaatii kaksi ihmistä, jotka molemmat haluavat olla paikalla, eivät vain silloin kun se on helppoa, vaan myös silloin kun se vaatii vaivaa. Parhaimmillaan ystävyys on paikka, jossa kumpikin voi olla haavoittuvainen ilman pelkoa siitä, että se kääntyy itseään vastaan.
Sellainen ystävyys ei synny sattumalta. Mutta se on sen arvoista.❤️
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Aloin pitämään etäisyyttä yhteen ystävään, kun hän myöhästeli puolesta tunnista kahteen tuntiin todella usein, ei tullut paikalle, eikä ilmoittanut ettei tule tapaamisiin. Kun hän muutaman kerran otti yhteyttä ensin niin silloin hän tarvitsi apua johonkin asiaan. Lisäksi hän suuttui helposti milloin mistäkin ja puhui toisinaan piikittelevästi.
Naisilla on ystäviä, miehillä kavereita. Miehet pitää harvakseltaan yhteyttä ja tapaamiset liittyy konkreettiseen tekemiseen. Käydään pelaamassa tennistä, kalassa, autetaan nostamaan vene jne. Muutoin ei soitella ja tekstailla. Naiset odottaa enemmän yhteydenpitoa, juttelua ja tapaamisia muuten vaan. Siihen ei kaikkien aika ja voimat riitä.
Mulla on sama tilanne monen sukulaisen kanssa. Olen ollut aina antavana osapuolena. Lähetellyt onnitteluja, joulun- ja juhannuksen toivotuksia yms. Muut on vastanneet, mutta ekana ei lähettänyt kukaan mitään. Lopetin yhteydenotot eikä kukaan ole kaivannut. Tajusin, etten itsekään kaipaa heitä, ei meillä ole mitään yhteistä. Paljon tyytyväisempi olen nyt.
Olen juuri hiljattain todennut olevani outo aikuinen kun kaipaan mieheni ja lasteni lisäksi muiden naisten (ystävien ) seuraa! Tuntuu että muilla ei samaa tarvetta ole vaan innoissaan ollaan oman perheen kesken. Itse kaipaan syvällisempää keskustelua aikuisten kesken, lasten kanssa en voi vielä niin keskustella kun ovat sen verran pieniä. Ja voiko lasten kanssa muutenkaan kaikesta keskustella niinku ystävien kanssa on tapana jutella. Yritän olla aktiivinen ystävien suhteen mutta usein tulee tunne et muilla ei ole niin kovaa tarvetta nähdä kuin minulla. Ehkä vaikuttaa sekin että olen kotiäiti tällä hetkellä ja saan olla lasten kanssa joka päivä tunti tolkulla.
Aikuisuudessa monilla on muutakin kuin ystävät: perhe, työ, koti. Nämä vie aikaa ja voimia. Itse katkaisin jopa välejä, kun perheessäni oli turbulenssia. Nyt kun elämä on rauhoittunut, viihdyn hyvin myös itsekseni. Onneksi on lapset ja heidän asiat ja seura. Ystävyyssuhteet eivät ole niin läheisiä, mutta ne riittävät.