”Somemaailma on ihan hirveä. Se muuttaa tavalliset järjissäänkin olevat äiti-ihmiset kulisseja pyörittäviksi kiiltokuvien tavoittelijoiksi. En voi sanoa muuta, kuin että kaikki somekanavat pitäisi kieltää äiti-ihmisiltä jo neuvolassa.

En kyllä oikeastaan tiedä, syyttääkö sittenkään somea, vai todeta vain, että äitejä on yhtä monta erilaista kuin on ihmistäkin. Valitettavasti jotkut sinulle tärkeät ihmiset muuttuvat ja kasvavat äitiyden myötä eri suuntaan kuin sinä itse. Lapsuudenaikainen ystävä saattaa äitiyden myötä muuttua etäiseksi, sillä äidiksi tuleminen on yksi merkittävin ihmisen kasvun paikka ja tienristeys elämänpolulla. Äitiys voi helposti myös rikkoa vuosikymmeniä kestäneitä ihmissuhteita.

Onneksi äitiys ja lapset myös voivat tuoda ympärillesi uusia samanhenkisiä ystäviä. Ennen omia lapsia me esimerkiksi ihmettelimme lapsuudenaikaisten kavereideni kanssa, että miksi jotkut äidit jakavat kokoajan someen täykkyaseteltuja ja lavastettuja kuvia pikku kullannupuistaan. Kamalaa huomionhakuisuutta! Ikinä ei someen jaeta edes hassuja hetkiä – ruokasotkuja, päiväunia hassuissa paikoissa, uhmakiukkuja, kepposia, sisarusten välisiä kahinoita, päiväkodissa lapsensuusta päästettyjä sammakoita jne. Ei. Kun aina someen jaetaan vain täydellistä perheidylliä kuvaavia täydellisen onnellisia otoksia. Nyt osa niistä samoista ihmettelijöistä ovat itse pahimpia. Jokainen some-tuutti on täynnä toitotusta ja kuvia kuvien perään heidän hieman-paremmasta ja varakkaasta arjestaan ja heidän erikoisen älykkäistä ja taitavista lapsistaan, sekä uskomattomasta perheonnestaan. Heidän työpaikkansa ovat kuitenkin ihan tavalliset eivätkä he mitään siniverisiä ole, joten en voi kuin ihmetellä kalsareissa sohvalla, että mistä tämä tämänkertainen ylenpalttinen kuva oikein tulla tupsahti jälleen kerran.

Kuva Sincerely Media.

Ja miksi. Onnea saa ja pitääkin toki hehkuttaa, mutta rajansa kaikella. Sitten kun tällaisen kiiltokuvasomeäitiystävän tapaa kasvokkain, sitä ihan hämmästyy millainen ihminen on kuvien takana. Toiset kertovat väsymyksestään, kodin sotkusta, päivällisen wolttaamisesta, lapsen haasteista, parisuhteen ongelmista tai muusta tavallisesta arjesta. Toiset taas pitävät kiiltokuvaa yllä kasvokkainkin. ”Kyllä me ollaan niin onnellisia”. Sitten silmäpussit, itkuisuus ja ahdistuneisuus ja lasten jutut kertovat, ettei asia taida ihan niin olla.

Jokainen tietysti jakaa somessa ja kasvokkain omasta elämästään mitä haluaa. Ei someen tarvitse laittaa kuvia sotkusta ja väsymyksestä. Joidenkin kavereiden kohdalla kontrasti on vain hurjan suuri arjen ja kulissin välillä. Ihmiset tuntuvat unohtavat, että tärkeintä on itse olla onnellinen, ihan sama, miltä se onni ulospäin näyttää.

Toiset äidiksi kasvaneet ystävät muuttuvat myös vain ja pelkästään äideiksi. Niin somessa kuin kasvokkain. Heidän somensa ovat ensinnäkin täynnä pelkästään lapsia ja äitiyttä, mutta niin ovat kasvokkain heidän puheensakin. He eivät osaa puhua ja somettaa enää mistään muusta kuin lapsista. Ymmärrän, että lapset ovat iso osa elämää. Mutta elämä on paljon muutakin! Kun katsoo 26 Snapchattivideota kaverin vauvasta ja isosisaresta mätsäävissä Mini Rodinin haalareissaan, sitä alkaa karjua hiljaa mielessään, että miten voi estää ystävän somessa, tai lakata seuraamasta tätä tämän huomaamatta. Kontrasti aikaan ennen lapsia on kuin yö ja päivä. Mihin katosi ystäväni ja kuka on tämä äitiyttä suorittava supermamma, joka kantaa samaa nimeä ja nimimerkkiä kuin entinen kaverini? Mihin katosi totaalisesti meidän puheemme politiikasta, kaupungin asioista, vaatteista, ruoasta ja viinistä, juoruista, sisustuksesta, sukulaisista, urheilusta, opinnoista ja töistä. Lapsistakin kiva puhua. Mutta rajansa kaikella.

nainen pimeässä käsi poskella

Kuva Niklas Hamann.

Ennen lapsia nauroimme somemammoille ja mammajulkkiksille, jotka pukivat lapsiaan vain tuliteriin Mini Rodinin ja Gugguun ja minkä lie Burberryn vaatteisiin. Niin klisee ja valtavirtainen valinta kaiken lisäksi! Korostimme itse ekologisuutta ja vannoimme käytettyjen lastenvaatteiden nimeen. Nyt nämä samat kaverit ovat ihan yhtä lailla gugguu. He saattavat keskustella kanssasi 25 minuuttia, kuinka ovat etsineet juuri sitä täydellistä lasten toppahaalaria, mikä oli merkkikaupoista päässyt loppumaan. Itse puret hammasta. Jos naperosi jäätyy, niin ihan Prismasta tai mistä tahansa saa lämpimän toppapuvun, loppuisi tuo valitus. Voitaisiinko puhua jostain muusta? Vaikka säästä? Onko ollut kylmää kun sitä tietyn sävyistä toppahaalaria olet etsinyt? (Ihan kuin se olisi elämän tärkein asia, että väri on juuri mauve?)

Kun näen vanhoja kavereitani, toivon saavani luksushetken irti lapsistani ja arjestani, vaikka lapset leikkivät vieressä. Meillä voisi olla aikuisseuraa jutella mistä vain. Mutta kaverit tahtovat vain puhua miten kasvatamme lapsiamme ja miten HEIDÄN lapsensa kävivät itse potalla jo 6kk iässä, puhuivat 7kk iässä ja ovat olleet aina terveitä kuin pukki. Epäilevät, että syy on heidän uskomattoman kasvatuksen ja panostuksen lapseensa ja tietysti maagisen rintamaitonsa, sillä kaverit imettävätkin lapsiaan kotona esikouluikäiseksi asti. Ja jakavat kaiken tuon kasvatuksen ihmeen someen. Minua on sitten hyvä samalla katsoa nenänvartta pitkin, kun menin töihin ja en osallistu ”kehu omaa lastasi” -kerhoon. Se on hieman samantyylinen kuin AA-kerho. Siinäkin istutaan ringissä ja puhutaan vuorotellen vain äitiyteen liittyvistä onnistumisista, kehuskellaan oman naperon koulumenestyksellä tai uudella pipolla ja toiset nyökyttelevät piirissä ymmärtäväisesti. Sitten on se yksi, joka tajuaakin tulleensa vahingossa väärään piiriin.

Siinä kun ajattelevat minun kasvatukseni ja lapseni olevan huonompia kuin heidän, en minäkään hyvää aina ajattele heidän kulisseistaan. Eläisivät vähän. Ottaisivat omaa aikaa ja olisivat naisia eivätkä aina vain äitejä. Minusta kuitenkin tuntuu, että stressitasoni ovat alhaisimmat ja olen onnellisin – vaikka olen mennyt töihin ja viettänyt PALJON omaa aikaa erossa lapsista, ainakin suhteessa kavereihini. Kaiken lisäksi, melko samanlaisilta lapsemme vaikuttavat, vaikka heidän kasvuympäristöissään saattaa olla pieniä tai merkittäviäkin eroja, mistä sen tietää. Ja mihin unohtui, että jokainen lapsi on yksilö ja valitettavasti täydellisinkin äiti pystyy vaikuttamaan lapsensa kasvuun vain osittain. Se, että lapsi lähtee kävelemään 9kk iässä tuskin on äidin ansiota (ja onko se edes toivottavaa niin varhain..).

Merkkivaate taas tuskin tekee kenestäkään lapsesta sen onnellisempaa, ainakaan pienenä. Oi luoja, säästä nekin pennoset siihen, kunnes lapsesi on teini. Silloin ne tekevät heistä onnellisia – hyvin lyhyeksi hetkeksi. Arvokasvatukseni lapselle on minimalismi ja ekologisuus, joten en oikein voi osallistua tähän kilpavarusteluun ystävieni kanssa. Tai voin, mutta ”häviän” joka kerta, enkä pysy kauaa jutuissa mukana kun nukahdan tai siirryn mieluummin lasten kanssa leikkimään barbeilla.

Kuva Inês Pimentel.

Äidit ovat hyvin erilaisia, mutta hämmentävää on, että ennen olimme näiden ystävien kanssa niin toimiva jengi. Kun kuulin, että ystäväni saavat lapsia, ajattelin että ihanaa! Yökyläilyjä ja reissuja ja rentoja kahvittelua ja lenkkeilyä lasten kanssa yhdessä, käydään hoplopissa ja mökillä. Joidenkin lapsiperhekavereiden kanssa elämä onkin tällaista, rentoa, mukavaa, lapsista on seuraa toisilleen ja aikuisista toisilleen. Toisten kanssa ei. Syitä on monia:

  • ”Meidän piltti osaa nukkua vain omassa sängyssään, ei voida lähteä mökille.” tai ”Me emme voi viettää teidän lasten kanssa aikaa, kun olen nähnyt, että teidän lapset syö sokeria ja meidän lapset vain luomubataattipullia.”
  • ”Meidän lasten kaverihetket pidetään maksimissaan kahdessa tunnissa per päivä, sillä loppuaika pitää viettää perheaikaa ja sylitellä äidin kanssa. Yhteytemme on maaginen lapsemme kanssa.”
  • ”Jos meidän lasten päivärytmit eroaa yli 20 minuuttia, niin emme voi kuin nähdä lyhyinä ennalta sovittuna aikana. Olisi se kamalaa jos pitäisi lapset nukuttaa tai syöttää eri aikaan, meidän arkirutiinit menisi sekaisin.”
  • ”Olen ollut 5 vuotta kotona, miten luulet että minulla on varaa lähteä mökille?” (NO ihan vain päättelin, kun teillä on nuo 1500 euron uudenkarheat lastenrattaat ja päälläolevat lastenvaatteet maksavat enemmän kuin minun viikon ruokabudjettini koko perheelle.. Että ihan sieltä somesta päättelin että mökkiviikonloppuun olisi varaa…)

Toisaalta, ehkä nämä ovat vain tekosyitä, ja aistimme puolin ja toisin, ettei meidän kasvatuksiamme ja äitiyttämme ehkä kannatakaan tuoda samojen seinien sisään liian pitkäksi aikaa, tai eri ajatukset joutuisivat pahalle törmäyskurssille.

Kuva Eric Prouzet.

Ikävöin vanhoja kavereitani ja meidän yhteisiä hyviä aikoja ennen lapsia ja reissuja ja yhteistä oleilua ja tekemistä porukalla. Ehkä saan kaverini takaisin, kun lapset siirtyvät teini-ikään? Toisaalta, olen todella onnellinen, että olen saanut ympärilleni muita huonoja äitejä, jotka ottavat omaa aikaa lapsistaan, jotka pukevat lapselle päälle nekin housut, missä on se pieni reikä polven alapuolella. Me äidit syötämme lapsellemme välillä ihan hassua päivällistä, koska elämä. Me rakastamme lapsiamme, vaikka someseinämme ei ole täydellinen. Me emme käy joka päivä pihalla, jos on liian kylmä tai jos ei vain huvita. Meidän lapsemme ovat oppineet pelaamaan tabletilla vuoden ikäisinä, mutta tekevät he sen lisäksi muutakin. He osaavat syödä sokeria, mutta syövät he muutakin. He kehittyvät siinä missä muutkin, mutta emme koe paineita, vaikka joku asia hieman kestäisikin. Kannustetaan lempeästi, ilman stressiä lasta eteenpäin. En ole täydellinen äiti, mutta ei minulla ole mitään tarvetta ollakaan. Riittävän hyvä on aivan hyvä.”

Nimim. Äitiys sekoittaa mun pään

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

15 vastausta artikkeliin “”Ehkä saan kaverini takaisin, kun lapset siirtyvät teini-ikään?””

  • Anculi sanoo:

    Onko kirjoittajalla itsellään huono itsetunto? Puhuu ensin ”heistä”, ja sitten meistä, jotka puemme myös rikkinäisiä vaatteita lapselle.

    Rajansa kaikella, vuoden ikäisenä ei kuuluisi tablettiin edes koskea…
    Outoa, että se on sinusta ok, mutta väität olevasi hyvinkin ekologinen?

    Lapsi ei tarvitse sokeria, kuten ei aikuinenkaan.

  • Prisma haalari äiti sanoo:

    Siis niin asian ytimessä unohtanatta sarkastisuutta. Niin monessa kohdassa tuli huutonaurua. Kiitos tästä piristyksestä!

  • K sanoo:

    Tylsää, liioittelevaa ja etenkin tuomitsevaa pauhausta koko teksti. Typerää halventaa sitä, jos joku haluaa toimia ”suositusten” mukaan, esimerkiksi ulkoilun, ravitsemuksen tai ruutuajan suhteen.

  • Äityli sanoo:

    Minä tiedän mikä tuohon jatkuvaan lapsista puhumiseen auttaa, aika. Kyllä ne aiheet muuttuu kun lapset kasvaa. Ja voi vaatia sen uupumuksenkin kun unohtaa itsensä keskittyessään olemaan vain äiti. Ja kun lapsia on enemmän kuin kaksi ei tee mieli enää ostaa merkkikampetta ellei ole oikeasti hyvin rahaa.

  • Ymmärtäjä sanoo:

    Ymmärrän pointtisi todella hyvin! Kommentoijat tuntuvat keskittyvän nyt vain pieniin asioihin eikä näe kokonaiskuvaa jota yrität sanoa. En itsekkään ymmärrä miksi sinne someen pitää saada se täydellisen elämän kuva, vaikka se elämä ei ole sellaista. Kaikki me se tiedämme että joskus on vanhempana rankkaa ja se on ihan okei. Miksi siis täytyy esittää jotain superäitiä jos kerran näin asiat ei ole? Ei se tee hänestä sen huonompaa äitiä, vaikka joskus myöntäisi että nyt hei on ollut vähän rankkaa.
    Jokainen kasvattaa lapsensa tavallaan enkä itsekkään ymmärrä sitä miksi toisia pitää pitää jotenkin huonompana jos se lapsi ei ole yltäpäältä merkkivaatteissa tai syö pelkkää luomua. Ei se tee siitä lapsesta sen parempaa tai huonompaa. Lapset varttuu aikanaan ja muistetaan olla kaikki mollaamatta toisiamme.
    Se on harmillista jos ystävyyssuhteet kariutuu lasten tullen, mutta myös niissä on turha roikkua jos olette vain kasvaneet niin erilleen. Tuskin enään viihtyisitte yhdessä vaikka sitä aikaa löytyisikin.

  • Samanmielinen sanoo:

    Tää on niin totta! Ja just toi fiilis, kun haluis puhua vaikkapa MUUSTA kuin niistä lapsista, eikä toisella kerta kaikkiaan oo mitään muuta puhuttavaa. Ja loputon hössötys asioista, jotka menee hyvin, teki niin tai näin. Ja tyypit, jotka elää somessa idylliä ja livenä on suunnilleen itsemurhan partaalla, ainakin jutuista päätellen. Sit ite kuuntelet ja mietit, että mulla menee muksujen kanssa ihan kivasti, mutta enpä kehtaa sanoa. Ja ne hiton merkkivaatteet!

  • Hohhoijaa uudestaan sanoo:

    Siis arvostelematta heidän valintojaan. Autocorrect mokoma.

  • Hohhoijaa sanoo:

    Eiköhän pitäisi jokaisen antaa olla sellainen äiti ja kasvattaja kuin haluaa. Jos toiselle tuo iloa ne Gugguu haalarit ja kauniit kuvat, ei se pitäisi olla toiselta pois. Jos kirjoittaja on omaan arkeensa tyytyväinen, miksi hän ajattelee muiden häntä arvostelevan ja pitävän huonompana? Pitäisikö kuitenkin pohtia omaa oloaan ja valintojaan arvostelemalla muita ja heidän valintojaan?

  • Oma elämä sanoo:

    Kirjoittajaa taitaa nyt oikeasti harmittaa jokin asia. En edes jaksanut lukea ajatuksella tätä paasausta loppuun. Itse ostan kyllä lapselleni merkkiä ja merkitöntä, mutta kun ostan vaikka hyvän ja hintavan haalarin tiedän että se kestää leikit missä vaan. Ja mikä parasta saan siitä käytettynä oikein hyvän hinnan vs. markettihaalari josta puuttuu ominaisuuksia joita ulkovaatteilta vaadin. Ihan sama kenkien kanssa.
    Ja mitä lapsen kanssa tulee rutiineihin niin ne luo lapselle turvaa ja pienellä lapsella nälkäkiukku tulee helposti tai väärin ajoitetut päikkärit vaikuttaa yöuniin.
    Itse ainakin haluan viettää lapseni kanssa aikaa mahdollisimman paljon, kokea ja oppia yhdessä mikä siinäkin on niin väärin. Jokainen tekee tavallaan ja tapoja on monia.

    Lapsestani ei löydy yhtään kuvaa somesta uskon että muitakin äitejä on jotka ei niitä sinne postaa. Itseäni ei ole kuitenkaan koskaan ärsyttänyt muiden somepäivitykset lapsistaan. Elä omaa elämää äläkä pohdi muiden.
    Äitiys ei ole suorittamista. Äidit ovat erilaisia, joko se täytyy hyväksyä tai sitten ottaa etäisyyttä ystäviin joiden kanssa ei viihdy ja joiden tekemisiä ja arvoja arvostelee.

    • Yh-opiskelijaäiti sanoo:

      Ja sitten kun ne lapset on vähän isompia, niin myös ne kalliit merkkihaalarit hajoaa parissa viikossa. Ostin itse 9-vuotiaalle viikko sitten 130 euron toppahousut kun ajattelin niiden kestävän, niin kappas, polvet on jo kuluneet mustista harmaiksi. Maassa on lunta, ei hiekotusta. Seuraavat toppahousut saa maksaa maksimissaan kolmekymppiä.

      • Tavis äiti sanoo:

        Juurikin tämä! Silloin kun olivat pieniä, vaatteetkin kesti. Nyt tosiaan 12v ja 7 v, niin uikkarit mennyttä parin viikon jälkeen. Itsekin olen ostanut kallista merkkiä ja halvempaa, ei ollut eroa…

  • Äiti sanoo:

    Tai sit ne jotka ei päivitä, elää tavallista, parasta elämää jalat maassa.

    • Juurinäin sanoo:

      Itse päivitän. Mutta ”ihan kaikesta”. Silmäpussiista, sotkusta jne. Normi elämästä. Ei mitään kiiltokuva yökköö.
      Muutama kaverini ei päivitä juuri mitään. Ja meillä jokaasella on ihan perus hyvä elämä.
      Sitten on muutama kiiltokuva kaveri. Toinen erosi ja elämä yhtä helvettiä… kuvat vain kulissinpitoa.
      Mutta kukin tyylillään.
      Mutta itseänikin inhottaa tälläinen kiilotettu soopa.