Isälleni 

Mä oon pitkään halunnut kirjoittaa sulle mutta en ole tiennyt mistä aloittaisin. Tai mitä haluaisin saavuttaa sillä, että kirjoitan sulle. Mutta mulla on niin paljon sanottavaa ja kysyttävää että oli pakko vaan aloittaa jostain. 

Mä, veljeni ja äitini emme ymmärrä, mitä tapahtui. Mitä sulle tapahtui, ja mitä helmikuussa tapahtui kun päätit yhtäkkiä vaan lähteä toisen naisen matkaan. Ja mitä sen jälkeen tapahtui kun et ole ollut meihin yhteydessä. Et ole vastannut äitini viesteihin. Et ole yrittänyt mitään. 

Etkö enää halua meitä, mua ja veljeäni, sun lapsenlapsia? Riittääkö Hän sulle kokonaan, et kaipaa meitä elämääsi enää? 

Soitin sulle sun synttärinä ja kerroin, että haluaisin tavata, että mulla on paljon sanottavaa ja kysyttävää. Ojensin käden tosi vaikeassa paikassa. Heitin pallon sulle, mun isälle, ja jäin odottamaan että sä tartut siihen ja ehdotat tapaamista. Mun mielestä se olisi ollut mun faijan tehtävä, yrittää jotain, varsinkin kun mä olin jo ojentanut käden. 

Yritit soittaa mulle yhden kerran kesäkuussa. Mulla oli takana aivan kamala päivä, olin riidellyt tosi pahasti äitini kanssa, sun takia. Olin tapellut kälynikin kanssa, sun takia. Sitten sä yhtäkkiä soitit, ja vaikka olin odottanut joka päivä sun puhelua neljän kuukauden ajan, en vaan pystynyt vastaamaan. Olin sillä hetkellä niin pettynyt suhun ja niin vihainen sulle. Että nyt sä soitat koska kälyni käski. Nyt just kun mulla on ihan kamala päivä. Joten en vastannut. Ajattelin, että sanon jotain tosi pahasti jos nyt vastaan, ja pahennan asioita. Enkä soittanut takaisin vaikka alunperin ajattelin, että soitan parin päivän päästä kun voin paremmin. En koskaan voinut paremmin joten en soittanut. Ja siitä asti olen tuntenut kamalaa syyllisyyttä etten vastannut kun soitit. Syyllisyyttä, mä! Sen jälkeen mitä sä teit?! Mutta näin ajattelee sun pieni tytär mun sisällä. 

Helmikuussa kaikki sanoi, että sä jätit vaimosi, et lapsiasi. Silloin uskoin niin. Uskoin vakaasti, että sä yrität vielä luoda meihin suhteen ilman äitiäni, yrität luoda yhteyden, kun pöly vähän laskeutuu. Nyt on mennyt 8 kuukautta, enkä voi enää millään hyvällä uskoa, ettet olisi jättänyt meitäkin. Mä oon sun lapsi, ja mä tunnen, että sä hylkäsit mut. Ja äitinä tunnen, että hylkäsit myös mun lapset. Ja mun sydän on niin särkynyt. 

Eikö me oltu sen arvoisia, että kävisit vaikeita keskusteluja ja joutuisit selittämään tekojasi ja lähtösi ja valehtelusi syitä? 

Se, miten lähdit ja miten hylkäsit äitini ja meidät kaikki on henkistä väkivaltaa. Vedit pohjan kaikelta, mitä mä luulin olevan maailmassa ja ihmissuhteissa oikein. Mä pidin sua hyvänä isänä, ja teidän avioliittoa hyvänä. Tai ainakin uskoin, että hyvässä ja pahassa, ketään ei jätetä. Avioliitosta ja lapsista taistellaan. Sä vaan lähdit, ja jätit meidät satojen kysymysten kanssa yksin. Kukaan meistä ei pääse eteenpäin koska sä et vastaa mihinkään niistä. 

Mitä oikein tapahtui? Miten pystyit valehtelemaan äidilleni, ja mulle, näin paljon? Ja kuinka kauan valehtelit? Olitko niin onneton, että piti lähteä tällä tavalla? Kauanko suunnittelit lähtöä ja miksi lähdit juuri sinä päivänä? Lähdit hyvällä tuulella kävelylle etkä koskaan tullut takaisin. Olitko hyvällä tuulella koska olit jo päättänyt lähteä, tiesit että kohta koittaa vapaus? 

Miksi et ota avioeroa? Oletko nyt onnellinen? 

Mitä Hän sulle lupasi, että sai sut lähtemään tällä tavalla? Kiristikö Hän sua jotenkin? Onko Hän käskenyt sun olla pitämättä meihin yhteyttä tai olla vastaamatta äitini viesteihin? Korvaako Hän kaiken, minkä menetit? Oliko se sen arvoista? Onko Hän? Onko sulla nyt uusi perhe, etkö kaipaa tai halua meitä enää? Oliko kaikki, mihin uskoin ja mitä meillä oli isänä ja tyttärenä, vain valetta? Luulinko vain, että sä rakastit meitä? 

Hyvinä hetkinä mun järki puhuu susta paljon kauniimmin, on paljon armeliaampi. Hyvinä hetkinä muistan, millainen olit ennen tätä, millainen isä olit, muistan hyvät hetket ja tärkeät muistot. Hyvinä hetkinä järjellä tiedän, että sä kadut meidän menettämistä, kaipaat meitä ja sun lapsenlapsia. Ehkä jopa rakastat vielä äitiänikin. Kadut valehtelua ja äitini satuttamista. Mutta nää huonot hetket on ihan kamalia, ne satuttaa tosi syvältä. Huonoina hetkinä kaipaisin sun vakuuttelua, että tapahtuneesta huolimatta sä olet se ihminen. jonka mä luulin sun olevan. 

Ymmärrän kyllä, että kaikki avioliitot eivät kestä ja kaikkien ei kuulukaan kestää. Mutta se on ihan asia erikseen, miten oot hoitanut asiat sun lähdön jälkeen. Se tekee sun teosta julmaa. Se miten sä lähdit, ja miten oot toiminut sun lähdön jälkeen, on henkistä väkivaltaa. Jätit meidät vellomaan näiden kysymysten keskelle. Äitini ansaitsee vastauksia, monen kymmenen yhteisen vuoden jälkeen hän ansaitsee saada  jonkinlaisen selvyyden asioihin, jotta hän pääsee eteenpäin. 

En tiedä, mitä haluan tällä kirjeellä saavuttaa. Ehkä vaan saada ääneni kuuluviin. En halua, että tämän luettuasi hyppäät autoon ja ilmestyt luokseni, että voitais teeskennellä että mitään ei ole tapahtunut. 

Haluan, että sä luet tän ajatuksella vaikka se sattuisikin. Haluan, että ymmärrät, että nää asiat tulee selvittää jotta me kaikki voitas jatkaa eteenpäin. Meidän täytyy puhua vaikeista asioista jotta meillä vielä joskus voisi olla edes jonkinlainen suhde. Haluan, että ymmärrät, että tän sotkun selvittäminen on sun vastuulla ja sun velvollisuus, sekä isänä että puolisona. 

Nimim. Aina sun tyttäresi, vaikket mua haluaisikaan

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “Isä, miksi lähdit perheestä kymmenien yhteisten vuosien jälkeen?”

  • Nimetön sanoo:

    Moni mies on suuri vastuuton nynny joka jättää asiat muiden hoidettavaksi ja kärsittäviksi.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Joskus ihmiset sekoavat. Ei sille mahda mitään. Isäsi on lakannut olemasta, ja hänen ruumiissaan on nyt joku toinen persoona. Se siitä.

  • Vaikeneminen sanoo:

    Sodan aikana tai pian sen jälkeen syntyneet ovat kokemukseni mukaan kasvatettu vaikenemaan. Asioista ei puhuta ja tunteet niellään. Erityisesti miehet.

    Koin myös, että oma isäni katosi uuden naisen myötä. Vuosia myöhemmin on selvinnyt, että tilanteessa, ja vanhempieni liitossa, on nimenomaan ollut paljon tukahdutettuja tunteita ja vaikenemista. Kun rakkaus yllättäen tuli kohdalle, vaikka oli kuvitellut voivansa elää niin, se oli menoa. Häpeä ja pettymys ajoi isäni samanlaiseen toimintatapaan kuin omasi.

    Toki tapaus voi olla erilainen. Ja näitä ihmisiä on hyvin vaikea saada myöntämään mitään ja puhumaan, kun vuosikymmeniä ovat vaienneet.

  • Äidin murhe sanoo:

    Tämä sattui, äitinä, jonka mies lähti ja yhteydenpito lapsiin on nollaa. Lapset ovat nuoria, täysi-ikäisyyteen on vuosia. Miten kertoa lapselle vakuuttavasti, että kyllä isä teitä rakastaa ja kaipaa, vaikkei pidä yhteyttä. Kuinka paljon ihmetyttää, kun ex-miehen uusi puoliso, joka myös äiti sallii tämä. Vai tietääkö tämä nainen, että hänen miehellään on lapsia.

  • Ympyrä. sanoo:

    Tilannetta on vaikea todella tietää. Isän yhteydenottoon saakka asia on juuri niin kuin kirjoittaja kertoo. Sen jälkeen pelkkää arvailua. Kun ei tiedä mitä siitä olisi voinut selvitä on loppu vain syytöstä oman katkeruuden kautta. Tästä puuttuu nyt yhden asianosaisen kommentit kokonaan koska niitä ei ole uskallettu kuulla.
    Tämäkin on arvailua : onko alunperin kyse juuri tästä? Isä ei koskaan päässyt ääneen ja oli aina huono hetki?

  • Tyhjään pudonnut sanoo:

    Olen itse kokenut saman hylkäämisen. Aviomieheni uusi nainen lähetti tekstiviestillä minulle kuvan mieheni kirjoittamasta avioerohakemuksesta. En tiennyt naisesta ennen tätä. En tiennyt mieheni avioeroaikeesta. Luulin eläväni hyvässä liitossa. Samat kysymykset kuin sinulla pyörivät mielessäni päivittäin. Kirjoituksesi avasi haavoja. Tiedän tunteesi ja äitisi tunteet liiankin hyvin. Olen niin pahoillani, että teillekin on tapahtunut näin. En ikinä voi ymmärtää miten voi vain kääntää selkänsä vaimolle monen yhteisen vuoden jälkeen. Ja miten voi pysyä poissa lapsen elämästä noin vain.

    • Huono Äiti sanoo:

      Hyvin julmaa lähettää kuvauksesi mukainen valokuva. Tarkoituksellinen halu satuttaa toista on käsittämätön piirre ihmisissä.