”En aio huolehtia omista vanhemmistani”
”… sillä he olivat julmia ja välinpitämättömiä minua kohtaan.” Vähän aikaa sitten eräs lukijamme kirjoitti miltä tuntuu kun vanhemmuuden roolit ovat ajan kanssa kääntyneet ja on hänen vuoronsa huolehtia omista vanhemmistaan. Toinen lukijamme kirjoittaa nyt kuinka ei aio ottaa vastuuta vanhempiensa hyvinvoinnista eläkeiässä, koska ei tuntenut että he olisivat huolehtineen hänestä kun sen aika oli:
”Hei vaan yhteiskunta, joka odottaa minun rakkauden ja velvollisuudentunteen vuoksi huolehtivan iäkkäistä vanhemmistani, kun sen aika tulee. En aio koskea pitkällä tikullakaan ja minulle on ihan turha soittaa jos tarvitaan lisäkäsiä. He olivat nimittäin erittäin huonot vanhemmat ja kasvattajat minulle lapsena ja nuorena, joten en tunne mitään, en sitten minkäänlaista vastuuta heidän hyvinvoinnistaan vanhuksina.
Hoitakaa tai ette, minusta ei tule käsiparia tai huolehtijaa siihen tilanteeseen. Mieheni vanhempien hoitoon osallistun, he ovat sen ansainneet hyvällä vanhemmuudella miehelleni. Äitini, joka oli henkisesti julma ja lytistävä, mm. kiusasi, haukkui, käytti kaikki psykologisen vallankäytön kauheimmat välineet, oli julma ja kaiken tämän jälkeen sanoi että jos tapan itseni hän ei koe että olisi hänen syynsä, ja nyt aikuisiällä on ilmoittanut ettei halua olla minun kanssani missään tekemisissä koska olen aina vääränlainen, saa nyt nauttia näistä ”rakkautensa hedelmistä” ihan yksikseen.
Kuva Jose Fontano. Ylin kuva Pablo Hermoso.
Isäni, joka käytti jokaisen tilaisuuden olla töissä ja kaukana kammottavasta vaimostaan ja tämän julmuudesta tytärtään kohtaan (vaikka on myöntänyt hyvin tienneensä minun kauheat olosuhteeni), ja nyt äitini katkaistua välit, ei ole ollut missään yhteydessä minuun tai perheeseeni koska pelkää vaimonsa reaktiota, saa mennä pesuveden mukana.
Minä en ole heille velkaa yhtään mitään, omat voimavarani menevät kahden lapseni kanssa ja omaa mielenterveyttäni vaalien. Sellaiset terveiset tälle kovia veroja keräävälle yhteiskunnalle, joka laittaisi mielellään meidät naiset ensin hoitamaan omat lapsemme ja sen jälkeen vielä vanhemmat vaipoissaan, kun aika on: Minä en koske, pitäkää hyvänänne!”
Nimim. Ei minun vastuuni
Tämä kirjoitus on lähtetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 16 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Et ole velvollinen, todellakaan. Isäni oli myös väkivaltainen ja alkoholisti, en huolehtinut hänestä. Enkä tuntenut syyllisyyttä, sillä hän ei ansainnut huolenpitoani. Valitettavasti.
Ei todellakaan ole, olen aina ollut sitä mieltä. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tänne. Ei lasten pidä joutua sillä ajatuksella hoitamaan vanhempiaan, ”että nyt on minun vuoroni hoitaa kiitollisena, kun vanhemmat on hoitaneet minua”. Hevon 💩. Ei ole mitään velvollisuutta. En ole tehnyt lapsia tähän maailmaan sen takia. Jokainen vanhepi huolehtikoon itse asiansa ajoissa, että miten asiat hoituu, kun itse ei pysty. Ihan oma tyhmyytensä, jos eivät suostu ajoissa lähtemään palvelutaloon. Näitäkin on paljon, ei suostuta lähtemään, vaikka lapset yrittää saada. Sinne jäädään kotiin, mikä aiheuttaa lapsille paljon työtä, huolta ja stressiä. Kunnioitus pitää ansaita, vanhempienkin. P.s isääni voisin huolehtia,äitiä en. Huolehtikoot sisarukset, niitähän se on aina hyysännyt, minusta viis. Olen ollut lähinnä astia mihin voi oksentaa oman pahan olon.
Huomionarvoista on myös se, ettei yksilöllä ole pakkoa hoitaa vanhempansa hautaamista. Eli vaikka joku soittelisi että tässä ois sulle nyt tekemistä, toimesta voi ja saa kieltäytyä. Selvitin asiaa, sillä en koe olevani sitä isälleni velkaa – ei hänkään välittänyt aikoinaan tulla äitinsä hautajaisiin, vaikka olisin ovelta ovelle kuljettanut.
Minut pakotti yhteyden pitämiseen perintö. Omistin jo edesmenneen isäni perintönä osan kesämökistämme äitini kanssa. Hän oli niin arvaamaton, että olisi voinut testamentata oman osuutensa veljeni lapsille, (jotka eivät olleet isoäitiinsä ollenkaan lämpimissä väleissä) ihan vaan minun kiusakseni.
Yksikään sukulainen ei halunnut hoitaa häntä.
Kun hän kuoli, tuntui kuin ikkunat olisi avattu.
Työskentelen ikäihmisten parissa, usein niinä viimeisinä aikoina. Siitä tietää kuinka vanhempi on elämässään onnistunut, että käyvätkö lapset ja huolehtivatko he. Usein voin sillä lohduttaakin, että olet elämäsi hyvin elänyt kun lapsesi näin usein käyvät.
En ajatellut minäkään huolehtia kummastakaan vanhemmastani. Kuolkoot yksin tai parhaan kaverinsa viinapullon kanssa. En mene edes hautajaisiin.
Isäni oli väkivaltainen viinaan menevä narsisti. Kaikki kotona tapahtui hänen ehdoillaan. Päätin, että kun nöyrä, alistettu äitini kuolee, panen kaikki välit poikki isäni kanssa. Äitini kuoli ja jonkin aikaa pidin etäisyyttä. Sitten mieleeni juolahti ajatus: Minulla ei ole oikeutta vielä lapsiltamme heidän ainoaa isoisäänsä.
Annoin uuden mahdollisuuden. Isoisänä hän oli mallikas, aina valmis leikkimään ja toimimaan hoito- apuna. Lapsille jäi hyvät muistot ukistaan. Aika oli tehnyt tehtävänsä.
Minulla oli ihan turvallinen lapsuus, mutta paljon ei perään ole soiteltu, kun 18veenä muutin pois kotoa. Välit vanhempiini eivät ole olleet läheiset eivätkä he ole tienneet minun elämästäni mitään sitten teini-iän. Kaikki yhteydenpito poismuutettuani oli minun vastuullani ja jos sitä oli liian harvakseltaan, siitä syyllistettiin. En edelleenkään ymmärrä, miksi yhtäkkiä siinä vaiheessa, kun vanhemmat tulevat iäkkäiksi ja alkavat sairastella olisi joku velvollisuus ruveta heitä paapomaan ja hoitamaan, jos siihenkin saakka kaikki on ollut kovin yksisuuntaista. On hiukan myöhäistä kehittää siinä lämpimät ja läheiset välit, kun niitä ei ole vuosikymmeniin muutenkaan ollut. Kovasti olen omille lapsille terottanut, että pakko ei ole tulla katsomaan eikä hoitamaan ellei aidosti sitä halua. Valvollisuuden- ja syyllisyydentunnosta ei tarvitse.
Sama täällä.
Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta huolehtia vanhemmistasi nyt .
Sama täällä. Isäni oli henkisesti väkivaltainen, fyysisellä väkivallalla uhkaileva narsisti, ja äitini mahdollisti sen. Katkaisin välit 5 vuotta sitten. Elämäni paras päätös, en ole koskaan voinut näin hyvin. Mädäntykööt keskenään. Vaikka elämä on nykyään varsin toisenlaista, kärsin ja työstän kokemaani omaan hautaani asti. Olisi täysin oikeustajuni vastaista sivuuttaa käsittelemättömät ongelmat ja passata heitä.
En minäkään aio huolehtia omasta äidistäni, oma lapsuuteni oli vastaavanlainen. Kaikista huvittavia on se, että hän lakkasi jopa onnittelemasta, kun unohdin onnitella häntä syntymäpäivänään… Aikuinen ihminen ei käyttäydy noin.
Tuttua. Vanhempani olivat alkoholisteja. Väkivalta, heitteillejättö, lyttääminen arkipäivää.
Kumpikaan ei kyennyt mihinkään, ei edes hoitamaan omia lapsiaan.
Ja kumpainenkin sanoi, ettei edes pidä lapsista. (miksi niitä piti sitten hankkia?)
Äiti alkoi jollain tapaa välittää minusta vasta kun isä kuoli. Hän myös lopetti juomisen.
Mutta koko lapsuus meni pilalle. Sitä en unohda. Äiti ei myönnä koskaan edes juoneensa.
Asioista ei voi ikinä keskustella. Selvyyttä tapahtumiin en tule siis saamaan.
Tuollainen lapsuus vaikuttaa koko elämään ja miten siitä selviää. Ja miten pärjää.
Olen itse ilmoittanut että jos pitää alkoholilla tuhota terveytensä niin minulle on yksi lysti kuka vanhempiani hoitaa kun sen aika koittaa – minä se en ole. Niin usein ja niin monet vuodet on alkoholi mennyt minun edelleni, lapsesta saakka, että ehkäpä itsekin siemailen skumppaa ennemmin kuin kääntelen vanhempiani ja autan pesulle. Ymmärrän siis täysin.
Jep, sama homma / tilanne ahdistaa. Sain viettää lapsuuteni yksin ilman aikuista, kävin nukkumaan yksin, tein iltapalani yksin, pesin pyykkiä yksin ja muistissa on hyvin miten tuijotin yöllä ikkunasta ulos ja pelkäsin jos kukaan ei tulekkaan, makasin sängyssä öisin ja vedin peiton kokonaan ylitseni ettei möröt löydä, koska olin yksin ja vain 6 vuotias ja nyt pian 50 lähestyy enkä ole vieläkään päässyt yli ja haavat vuotaa ja yhä piiloudun öisin kokonaan peiton alle …
Itselläni on aivan sama tilanne. En ole pitänyt nyt minkäänlaista yhteyttä vanhempiini yli 10 vuoteen. Isäni oli väkivaltainen ja kotona sai aina pelätä. Äitini on tehnyt selväksi, että olin ei-toivottu lapsi ja minun takiani vanhempieni oli pakko mennä naimisiin ja pilasin molempien elämän. Joten ei, en aio heitä hoitaa. En aio edes mennä hautajaisiin.