FYI: kaikilla ei ole mummolaa, jos teillä on, älä ulise vaan ole kiitollinen
Harvasta asiasta jaksaa kateutta tuottaa, mutta yksi kyllä on ylitse muiden. Mulla nousee saman tien sappinesteet hyvin happamalla tasolle, kun lähipiirissä marmatetaan, että ”isovanhemmat piti meidän Tuukkaa ja Teemua taas koko viikonlopun, mutta hitsi kun ne meni hampparipaikkaan syömään, siis aatelkaa”. Ja toinen vast’ikään kuulemani oli, että ”miehen vanhemmat veivät meidän Iidan Teneriffalle, ja siellä oli saanut kuulemma valvoa yhteentoista. Yhteentoista!”
Ihan sellaisena tylsänä FYI:nä, että meillä kaikilla ei ole niitä ihania, osallistuvia isovanhempia nimeksikään. Jos sattuvatkin hyvällä tuurilla olemaan vielä hengissä, niin saattavat olla sängynomia, hyvin tarvitsevia, pullon viemiä, erakoituneita tai muuten vaan täysin epäkiinnostuneita osallistumaan lastenlastensa elämään. Vaikka kuinka toivoisi mummojen ja pappojen opastavan pikkuterttuja maailman mannuilla, niin kaikilla sitä herkkua ei ole saatavilla.
Olenkin jotenkin hyvin herkkä purnauksille, joita kuulen yllättävän usein. Isovanhemmat kehtasivat ruokkia pullalla, tai ostivat toppahaalarin ja asusteet, mutta vääränvärisinä! Pienet on murheet siinä vaiheessa, pakko todeta. Usein haaveilen siitä, että olisivatpa isovanhemmat edes jollain tavalla elämässämme mukana. Tulisivat vaikka katsomaan päiväkodin joulujuhlan innolla harjoiteltua näytelmää. En edes unelmoi ulkomaanmatkoista tai mökkiviikoista kesälomalla, en liioin viikkosiivouksista, joita kuulemani mukaan moni joutilas ja reipas isoäiti puuhailee aikuisten lastensa kodeissa. Vievät kuulemma harrastuksiin ja sen jälkeen syömään, aivan omasta tahdostaan.
Absurdeja asioita, jotka ovat monelle täysin tuntematonta luksusta. Isovanhemmat, osallistuvat ja terveet, eivät ole itsestäänselvyys, vaikka monelle näin tuntuu olevankin. Ei tarvitse syyllistyä, jos apuaan tarjoavia ja rakkautta ylitsevuotavia mummoja sekä vaareja itsellä onkin. Ennemmin tahtoisin muistuttaa, että eivät he ole automaatiota vaan arvokas asia, josta kannattaa aidosti olla kiitollinen sekä iloinen. Paitsi, että arjessa mukana olevat isovanhemmat tuovat mukanaan mielettömän avun hektiseen elämään, niin he myös tarjoavat nykylapsille todella kullanarvoista läsnäoloa, hiljentymistä ja syventymistä tavallisiin asioihin, jotka eivät välttämättä ole jatkuvasti on-line.
Sieniretki mummolan takametsiin on oikeasti harvinaisempaa keräilyvaluuttaa kuin muoviin vuorattu sisähuvipuisto, ja katiskanhaku papan kanssa voittaa fortniten hakkaamisen anytime. Kun kuulen moisista elämyksistä, joita kaverien lapset ovat saaneet kokea, niin tunnen aitoa ja käsinkosketeltavaa kateutta. Minun lapsilla ei tule tuota kokemusta koskaan olemaan. Muistan itse niin elävästi ne illat, kun olen istunut tyyntä järvenpintaa tuijottaen ja odottaen kohon uppoavan, isoäidin turvallisessa seurassa. Muistan, kun hän on opettanut minua leipomaan karjalanpiirakoita, ja kun olemme vieneet sorsille kuivia korppuja käsi kädessä.
Arvostan, että monissa seurakunnissa ja päiväkodeissa on nykyään kerhomummoja- ja pappoja. On upeaa, että palvelukeskuksissa yhdistetään vanhusten ja lasten yhdessäoloa enenevässä määrin. Sukupolvien välille ei tule syntyä kuilua, vaan heillä on runsaasti annettavaa toisilleen, jotta ymmärrämme puolin ja toisin olevamme kaikki samanlaisia ihmisiä.
Silti, en voi olla tuntematta sitä kateuden kipeää pistoa, kun isoäiti kärrää lapsenlastaan muskariin tai kun näen papan opettavan suvun jatkeelleen kuinka polkupyörällä ajetaan. Jos omilla lapsilla ei ole arjessa mukana olevia isovanhempia, niin paletista puuttuu olennainen palanen, jota tulee aina kaipaamaan. Lapset voisivat oppia niin hurjasti ikäihmisiltä, heidän kokemuksistaan ja arvomaailmastaan. Silloin tuntuu aidosti pahalta, kun kaveri kitisee vieressä, että hänen vanhempansa varasivat lapsenlapsille liput sirkukseen – mutta siihen väärään sirkukseen!
Nimim. Mummoton mamma
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Täällä yks mummu ja isomummu, joka vois jollekin mummuttomalle olla välillä muovimummu, jos on tarvis
; )
Ei onneksi ole irtisanottu; julmaa touhua kaikinpuolin…
Tunnustan! Kyllä se kateuden poikanen vain iskee, kun ystävät/työkaverit kertovat kuinka heidän lapsi/lapset ovat olleet yökylässä mummolassa jopa koko viikonlopun, monilla useita öitä!!
Jos joskus (viimeisessä hädässä) saan äitini tulemaan meille lapsenvahdiksi, hänellä kun on aina jotain muuta tärkeämpää, niin joudun siivoamaan kaiken tiptop-kuntoon ettei edessä ole pitkänpitkää nuhdesaarnaa.
Sitten rynnistän lääkärille/optikolle tuhatta ja sataa ja äkkiä takaisin, ja silti saan kuulla: ”että kävit sitten kahvilassa lorvimassa kun kesti niin kauan”…
Äidin luona käymme lähinnä pönöttämässä juhlalounailla, ja sitten kuulen ihmettelyä kun emme käy useammin ja hänen ei anneta nähdä lapsenlapsiaan.
Olen puhunut äidin kanssa lukemattomia kertoja suoraan, että haluaisin suhteestamme vähän ”rennomman”, ja että lapset kavahtavat hänen jäykkyyttään, mutta mikään ei muutu.
Siis niin asiaa kun vaan voi olla lapsille annettu aika ja yhdessä tehdyt asiat säilyvät muistoissa aina ikävä kyllä monet vanhemmat ostavat tavaraa kun kaikilla pitää olla sitä omaa aikaa???
Olin osallistuva Mummi. Jonkin verran en mielestäni liikaa. Puutuin lapsen hoitoon kun olisi tarvinnut lääkäriä. Äiti ei jaksanut huolehtia väsymyksen ja masennuksen takia. Hain perheelle apua sosiaalitoimelta. Tuloksena perhe katkaisi välit minuun täysin puoleksi vuodeksi. Sosiaalitoimesta ei mitään hyötyä eikä apua. Vieläkään välit eivät ole täysin kunnossa ja lapsenlapsi ei voi hyvin. Välien katkaisu lapsenlapseen on ollut elämäni pahimpia kokemuksia. Tiedän lapsen kaivanneet mummiaan, mutta sillä ei ole ollut vanhemmille mitään merkitystä.
Tämäpä tämä. Ja osalla kun vielä osa lapsenlapsista ovat selkeästi isovanhemmille tärkeämpiä kuin toiset – toiset ovat vähintään viikottain elleivät päivittäin hoidossa ja kehtaavat silti vaan huutaa isovanhemmilleen, mihin vanhempansa yhtyvät. Toiset lapsenlapset asuvat kauempana, mikä toki luontaisesti vähentää tapaamistiheyttä, mutta kun viimein saisivat olla isovanhempien kanssa, ovat serkutkin siellä tai visiittejä minimoidaan isovanhempien päästä. He siis eivät saa lainkaan omaa aikaa isovanhempien kanssa tai se on vuodessa saman verran kuin toisilla kuukaudessa. Tulee paha mieli myös näiden etäämmällä asuvien perheiden vanhempien puolesta – he ovat sisaruksiaan vähempiarvoisia perheineen vanhemmilleen. Ja vain koska toiset ovat kovaäänisempiä.
Omista isovanhemmista olen saanut viettää aikaa vain äidin isän kanssa. Äidin äiti kuoli, kun äiti oli 8-vuotias, isän äiti kuukausi ennen syntymääni ja isän isän olen nähnyt kerran kuolinvuoteellaan. Äidin isä kuoli kun olin 12-vuotias ja muistan vaan sen, että ukki oli aina humalassa ja itki sotaa. Oli molemmissa sodissa ja tappoi väkeä, ei ihme, että alkoholi maistui kuolemaan asti. Siispä mua todella sapettaa, kun vanhemmat tai lapset eivät arvosta isovanhempiaan. Äidin äiti olisi kuulema ollut niin onnellinen musta, samoin isän äiti. Isän äiti kuulema oikein odotti mun syntymää. No sepä kiva. Palataanpa todellisuuteen, jossa koen itseni irralliseksi sukupuustani. Muutenkin kun on kasvanut ainoana lapsena avioeroperheessä eikä ole samanikäisiä serkkujakaan lähipiirissä, isovanhempien puuttuminen on tehnyt vahinkoa omalle mielelle.
Miehelläni on lapsenlapsia, joiden mumma haluaisin olla. Mutta kun en kelpaa. Nuori perhe on uskomattoman onnellisessa asemassa, isovanhempia on useita ja kaikki ovat mukana auttamassa. Sen mukaan, miten perheelle sopii. Minulle ei lapsia alkuun edes annettu syliin eikä meitä kutsuttu käymään. Minun läsnäollessani lapsille käytetään korostetusti etunimeäni. Ettei mene ”oikeat” mummit ja mummin roolista haaveilevat sekaisin… Raha kelpaa, aika ja vilpitön rakkaus lasta kohtaan ei niinkään. En voi tehdä muuta kuin toivoa, että lapsi kasvaessaan huomaa asian. Ymmärrän todella hyvin kiukun siitä, jos ei ole yhtään isovanhempaa lapsen elämässä. Kun ääripää on sitten tällainen, että luokitellaan mummit.
Minä olen Mummija olen todella paljon osallistunut lapsenlasten elämään. Hoitanut tarvittaessa, vienyt kerhoon, harrastuksiin ym, ja ennen kaikkea leikkinyt lasten kanssa. Olen sellainen mummi, joka leikkii koko yhdessäoloajan.
En ole osannut ajatellakaan, miltä se tuntuu sellaisista, joiden lapsilla ei ole mummia. Olen kokenut olevani todella tärkeä lapsille, olen yrittänyt antaa heille eväitä tulevaisuutta varten, olen halunnut näin vahvistaa heitä.
Enkä tietenkään voi sille mitään, että kaikilla ei ole näin. Toisilla saattaa taas joku muu asia olla paremmin. En edes ole miettinyt.
Kieltämättä harmitti aikanaan, kun omien lasten mummo oli alkoholisti ja toinen lapsivihamielinen (vaarit kokonaan pois pelistä) ja naapurin lapsilla oli neljä mummolaa ja yksi isomummola. Molempien vanhempien vanhemmat siis eronneet ja uudessa suhteessa, lapsenlapset tervetulleita joka paikkaan.
En ole vienyt lapsiani yökylään mummolaan, vaikka mummo heidät sinne haluaisi, kuin muutaman kerran. En ole uskaltanut. En halua, että omat lapseni rikotaan niin kuin minut rikottiin lapsena. Lapseni eivät ole kertaakaan käyneet isäni luona. Isäni käy meillä kerran vuodessa, jotta saa nähdä lapsenlapsiaan. Minua ei haittaisi vaikka ei kävisi. Vaikka se olisikin lapsilta pois. Heillä on oikeus isovanhempiin.
Koska valinta on omani, en ole koskaan osannut olla kateellinen muiden kunnollisista isovanhemmista. Olen järjestänyt lasteni elämään muita kokemuksia ja turvallisia aikuisia. Meillä on muutama ystäväperhe, joissa on samanikäiset lapset, ja olemme heidän kanssaan käyneet hiihtoretkillä laavulla, uimassa yms. mummola juttuja.
Kivahan se on, jos on mummoja ja ukkeja, jotka ovat hyviä ja turvallisia aikuisemmalle lapsille. Ja niiden, joita on hyvilläsukulaisilla siunattu, kannattaa olla kiitollisia ja sanoa se myös ääneen läheisilleen. Mutta ne joilla ei ole, niin onneksi maailmassa ihmisiä riittää. Ei se veriside ole se tärkein asia. Kannattaa aktiivisesti luoda oma verkosto.
Löytyisikö teille isovanhempi-kokemuksia lasten kavereiden tai sinun kavereiden avulla? Jos lapsesi pääsisivät jonkun toisen isovanhempien mukaan?
Yleensä lapset eivät kärsi asioista, joista eivät tiedä. Älä ainakaan harmittele isovanhempien puuttumista ääneen, jos lapset eivät itse kärsi asiasta. On silti mielestäni hyvä tehdä lapsille selväksi että isovanhempien puuttuminen heidän arjestaan ei ole heidän vika. Nykyään lapsia saadaan iäkkäämpänä, jolloin isovanhemmatkin alkavat olla vanhuksia.
Olen itse työssäkäyvä mummo, enkä mikään vanhus. Ymmärrän myös sen harmituksen, jos isovanhemmat puuttuvat liikaa lastensa perheiden elämään. Kunnioitusta pitää olla puolin ja toisin. En osta kysymättä ulkohaalaria, sillä sen valinta on äidille tärkeää saada tehdä itse. Ostan kyllä kaikenlaista muuta ja vietän aikaa lastenlasteni kanssa. Työni rajoittaa mahdollisuuksia toimia lapsenvahtina, joten siinä mielessä en minäkään ole se kateutta aiheuttava paljon lapsenlapsia hoitava mummo.
Itse koen myös huonoa omaatuntoa kun en pysty olemaan lapsen tukena äitiydessä tai lapsenlapseni elämässä niin paljon kuin haluaisin…
Työ pienituloisena yrittäjänä vie voimat ja viikonloput menee toipuessa.
Eron yhteydessä talous meni täysin sekaisin ja niitä ’laskuja’ maksellaan vielä monta vuotta…sitten ehkä joskus kun voin jäädä eläkkeelle, lapsi onkin jo koululainen
Erittäin tärkeä näkökulma ja puheenvuoro. Ne kerrat kun lapseni on nähneet minun eli äitinsä puolelta isovanhempiaan, on laskettavissa yhden käden sormilla. Toiminnallisia, touhukkaita, matkustelevia ja virkeitä eläkeläisiä uusien puolisoiden kanssa. Eivät vaan ole turvallisia, kumpikaan. On päihdeongelmaa ja hoitamatonta mielenterveysongelmaa yms. Ei voi ajatellakaan että sinne voisi viedä lapsia hoitoon isovanhemmille tai että heitä voisi pyytää meille. Ei edes kylään. Aikaisemmin soittelimme 1-2krt vuodessa, viime vuosina ei enää sitäkään. Vain koska minä vanhempana saan siitä moittimisesta ja humalaisten haukuista mielipahan. Parempi ettemme tapaa emmekä ole yhteydessä.
Koen kateuden piston kun näen miten ystävien vanhemmat osallistuvat turvallisina isovanhempina lastenlastensa elämään eri tavoin. Olisi ihanaa tarjota tuota samaa omalle lapselle mutta se ei ole mahdollista. Muuten olen samaa mieltä aloittajan kanssa, mutta tästä lauseesta olen eri mieltä: ”Jos omilla lapsilla ei ole arjessa mukana olevia isovanhempia, niin paletista puuttuu olennainen palanen, jota tulee aina kaipaamaan”. Ei lapsi osaa välttämättä kaivata sellaista, mistä hän ei mitään tiedä.
Reilu vuoskymmen taivalta takana totaali yhärinä. Isovanhemmat loistavat poissaolollaan, kun tarvitsisi levätä edes vähän. Tai no, ottavathan he hoitoon kerran vuodessa tai kahdessa yöksi tai kahdeksi riippuen kummasta Isovanhemmasta puhutaan. Mielipiteitä kuitenkin voidaan jakaa siitä miten mikäkin asia on tehty väärin ja kuinka huonosti lapset on kasvatettu. No, eipä voi kuin todeta samaa kuin niille iseille jotka välttelevät omia lapsiaan. Ei kannata ihmetellä mikäli välit on etäiset eikä lapsia/lapsenlapsia kiinnosta ottaa yhteyttä. En edes odota saavani lapsia minnekään hoitoon, koska pettymys siitä tulisi. Katsellaan omaa aikaa ja nukkumista sitten joskus kun nuorinkin on muuttanut pois kotoa.
Olin lapsena paljon iäkkään mummoni hoidossa. Ei ollut kivaa. Mummo oli aina vihainen ja moitti koko ajan. Olin kaikessa tiellä.
Helpotus kun koulu alkoi eikä tarvinnut mennä mummolaan.
Äitini ja anoppi olivat hyviä mummoja lapselleni, mutta menehtyivät, kun tämä oli ihan pieni.
19 vuotta vanhemmuutta ja viisi lasta, ei yhtään isovanhempaa ollut koskaan kuvioissa. Ei mulla silti muiden isovanhempien osallistuminen herätä kateutta. Kiva että joillain toimii ja ymmärrän sen että tässä kuin muissakin ihmissuhteissa välillä ärsyttää. Toisaalta olen päässyt myös helpolla siinä ettei ole tarvinut mummojen tai muiden sukulaisten kanssa vääntää mistään lasten asioista. Toki lapsille olisi kiva jos olisi läheisiä sukulaisia elämässään, toisaalta meillä on ystäväperheitä jotka paikkaavat tuota tyhjiöä.
Mä olen myös ollut viimeiset 7v yksinhuoltaja, ilman että isä osallistuisi mihinkään. Ei mua silti ärsytä se kun kaverit valittaa jostain pikkujutuista joita heidän miehet tekee väärin lasten kanssa. Meillä on jokaisella omat haasteemme, valittakoot kaverit mummoista tai isistä, mä valitan niistä asioista jotka mua ärsyttää. Kun on saanut ystävälle valitettua voi taas olla helpompi tulla juttuun sen valituksen aiheen kanssa.
Tämä! Ja vaikka olisikin ne isovanhemmat, niin sinä hoidat heidän ainoana lapsena omien vanhempiesi ja heidän sisarten auttamisen, elämän loppuvaiheessa. Ei paljoa tarvi kysyä saako hoitajaa lapselle, kun saat itse hoitaa lapsen ja isovanhemmat! Puolison vanhempia ei kiinnosta. Kynttilää poltetaan molemmista päistä!
Mulle kerran eräs äiti valitti kuinka ei tiedä miten selviävät kun isovanhemmat lähtevät viikoksi matkalle…
Viikoksi.
Me olimme siinä kohtaa pyöritetty arki täysin ilman tukiverkkoa 6vuotta (nyt jo 13.vuosi menossa ilman tukiverkostoa).
En voinut muuta kun toivotella jaksamista ja tsemppiä raskaaseen VIIKKOON tälle äidille
Voi, niin komppaan tätä kirjoittajaa. Itse olen mummoton mummo. Iäkkäistä sairaista isoäideistäni ei ole juurikaan muistoja. Vain hautajaisista.
Omat vanhempani olivat huolehtivia isovanhempia ja tulivat yleensä avuksi vaikka ikää olikin. Enkä voi moittia ex-anoppiani,oli hyvin avarasydäminen poikiensa liittojen ja perheiden suhteen, auttoi kun pystyi vaikka liitot eivät kestäneet. – Nyt olen nauttinut isoäitiydestä täysin sydämin muutaman vuoden ja ottanut tarvittaessa luokseni, järjestänyt aikaa pätkätöistäni huolimatta, vienyt eka harrastukseen, auttanut rahapulassa ja vienyt ruokakassia siitäkin huolimatta etteivät vanhemmat ole enää yhdessä. Aika ajoin sitten tulee vastaan ìhmeellisiä syytöksiä ja kaikenlaisia katastrofeja joista lapset kärsivät ja joiden takia suren. Lasten ja minun suhde on lämmin, yhdessä ollessa vietetään ihan tavallista tasaista elämää. Pidän lapsista ja mielelläni jakaisin mummiutta laajemminkin, olen niin tehnytkin ja yritän selittää kaiken parhain päin. Kotini on ollut avoin molemmille vanhemmillekin.