Varmaan jokaisessa suvussa Suomessa on ainakin joku, joka kärsii alkoholismista. Hänen lisäkseen kärsii tietysti myös läheiset. Isovanhempien juominen voi johtaa siihen, että lapsenlapset menettävät heidät, henkisesti tai fyysisesti.

Uudessa tutkimuksessa on löydetty selvä yhteys runsaan alkoholinkäytön ja dementian välillä. Jopa yli kolmasosa, 38% dementiatapauksista oli suoraan alkoholista johtuvia. Liiallinen alkoholin käyttö kasvatti dementiariskin kolme kertaa suuremmaksi.

Tutkimuksessa selvitettiin yli miljoonan ihmisen terveystietoja ja dementiaan sairastuvuutta. Selvityksen kohteena oli ne henkilöt, jotka olivat joutuneet sairaalaan runsaan alkoholinkäytön takia. Asiantuntijat huomauttavat kuitenkin, että myös kohtuullisen juomisen on osoitettu olevan haitallista aivojen terveydelle.

Sekä runsaalla että kohtuulisemmalla juomisella syntyy vaurioita, jotka eivät korjaannu vaikka juomisen lopettaa, ovat aiemmat tutkimukset osoittaneet.

Vanhusten ja eläkeläisten alkoholinkäyttöön ei useinkaan suhtauduta kovin vakavasti. Työikäisillä juominen nähdään helpommin ongelmana, mutta työelämän ulkopuolella jo olevien kohdalla runsastakin alkoholinkäyttöä saatetaan pitää normaalina.

Siitä huolimatta että se aiheuttaa paitsi vakavia terveysongelmia, myös ongelmia sosiaalisissa suhteissa. Jos mummo tai pappa juo muistinsa kokonaan, ei häntä tavallaan enää ole. Se on sääli ihan kaikkien kannalta, isovanhemman itsensä, lastenlasten ja siinä välissä aikuisten lasten.

Välinpitämätön suhtautuminen on ihan ymmärrettävää. Ajattelemme, että saahan sitä nyt eläkkeellä ottaa rennommin ja nauttia elämästä. Eikä edes päivittäistä alkoholin käyttöä osata nähdä kovin vaarallisena, varsinkaan jos se ei ole kovin runsasta.

Mutta tutkimusten valossa se on kiistatta haitallista. Ja haitat ovat syvempiä mitä osaamme kuvitella, jos isovanhemmat eivät koskaan kohtaa lapsenlapsiaan muuta kuin alkoholin vaikutuksen alaisina tai sen liiallisen käytön vaurioittamina. Riskit pitäisi ottaa vakavasti, vaikka kyseessä olisikin jo ansaittuja eläkepäiviä viettävä ihminen.

Lähteet 1, 2.

P.S. Tällaista on kun lapsella on pullontuoksuiset isovanhemmat.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.