Ainahan lapselle kaitsijoita löytyy! Isovanhemmat, sisarukset, puolison sisarukset, omat kaverit, ystäväpariskunnat, naapurit… Entäs kun ei löydykään?

Vetreät ja lapsenlapsiaan innolla hoitavat isovanhemmat ovat siunaus, jota ei suoda kaikille. Osalla meistä isovanhemmat kokevat, että he ovat jo hoitovelvollisuutensa aikoinaan omien lastensa kanssa täyttäneet, eikä siihen voi vastaan sanoa. Osalla meistä isovanhemmat asuvat kaukana, ehkä jopa eri maassa. Osalla he ovat täysillä työelämässä, osalla jo vanhoja ja sairaita. Ja sitten on meitä, joiden lapsilla ei enää ole isovanhempia.

Niinkin voi käydä, että joku mainituista kohdista koskee myös puolison vanhempia. Niinkin voi sattua, että sisaruksia ei ole. Eikä ole tätiä, setiä, serkkuja tai kummejakaan. Vauvakirjan nimikentät ovat tyhjiä, puhelimeen tallennettujen numerojen luettelo lyhyt ja kyläpaikat vähissä – eikä lapsilla sukulaista nappaamassa syliin silloin kun vanhemmat eivät jaksaisi.

Turvaverkot pitää kutoa itse, oppaissa kehotetaan. Se ei vain ole kovin helppoa nykypäivänä.

Omat kaverit ja ystäväpariskunnat ovat kiireisiä omassa elämässään. Lapselliset huojuvat uupumuksen partaalla ruuhkavuosissa, aikataulut ja pinna ovat tiukalla jokaisella – lykkää siihen sitten lisähommaa päälle… Aika epätodennäköistä on edes aikataulujen sopiminen yhteen.

Lapsettomat taas huojuvat uupumuksen partaalla töidensä takia, ehkä hoitavat jo siskon lapsia tai omia vanhempiaan. Heillä on omat menonsa, ja saa toki ollakin.

Naapurin mummo on ehkä yksinäinen ja tylsistynyt, tai sitten ei. Vaikka olisikin, ei jokaista yksinäistä ihmistä silti kiinnosta alkaa vieraan perheen lastenhoitoavuksi, saati ystäväksi. Siihen tarvitaan omaa kiinnostusta ja kemiaa.

Aikamoinen kierre irrallisuus ja väsyminen helposti on. Riittävän monta vaikka tahatontakin ei-vastausta kuultuaan ei kehtaa enää kysyä. Joskus syynä turvaverkkojen puutteeseen on se, että ei alunperinkään uskalla pyytää apua. Varsinkin jos kokee, ettei pysty antamaan mitään takaisin.

Ainoa vaihtoehto varmaan on pitää ovet, syli ja chatti-ikkuna auki aina kun siihen itse pystyy. Ehkä sieltä saa joskus takaisinkin. Ja monesti kun ottaa toisen lapset kotiinsa pyörimään, pääsee itse helpommalla, kun lapset leikkivät keskenään!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 vastausta artikkeliin “Mistä niitä turvaverkkoja saa?”

  • Kaiva kuvetta sanoo:

    Rahalla saa kyllä lastenhoitoa, sitä suosittelen, jos vaan mahdollista. Ihmiset näkevät lapsenhoidon nykyään nimenomaan työnä, josta pitää saada myös palkkaa. Ei ole tapana hoitaa ilmaiseksi muiden mukuloita. Parasta on löytää juuri täysi-ikäinen tai pian 18 täyttävä vakiohoitaja, joka ottaa ilolla vastaan taskurahat. Hyvällä tuurilla voi syntyä myös kestävä ihmissuhde, mutta ilman rahaa tässä ei varmaankaan pääse alkuun. Kodinhoitajat yms. ehkä OK, mutta siellä sossujen tahoilla kyllä joutuu suurennuslasin alle, koska äiti ”ei jaksa”… Olen myös kuullut, että ns. kotiapu tarkoittaa käytännössä että työntekijä istuu keskustelemassa äidin kanssa samalla kun äiti siivoaa.

  • balanssi sanoo:

    Kyllä niitä turvaverkkoja kudotaan ennen lapsen syntymää. Ai miten:

    – pitämällä yhteyttä niihin ystäviin, sisaruksiin, serkkuihin ja vanhempiin jo sieltä ihan opiskeluajoista lähtien. Tämä siis tarkoittaa muutakin kuin pikaviestejä somessa tai tyttöjeniltaa. Koska olet viimeksi kirjoittanut ystävällesi kirjeen, pitkän ja mietiskelevän.
    – Hoitamalla niitä ystävien lapsia, auttamalla heitä talonrakennuksessa ja menemällä katsomaan, jos joku joutuu sairaalaan
    – tekemällä lapset ennen kuin täyttää 35, niin ne vanhemmatkin voivat olla nuorempia ja jaksaa huolehtia lapsista.
    – olemalla ottamatta herneitä syvälle nenään jokaisesta neuvosta, jonka anoppi antaa.
    – juttelemalla kiireettömästi naapureiden kanssa ja osallistumalla taloyhtiön talkoisiin
    – osallistumalla vapaaehtoistyöhön
    – lainaamalla rahaa, kun ystävä tarvitsee

  • Onnekas sanoo:

    Ilman turvaverkkoakin voi selvitä. Pitää vain asennoitua oikealla tavalla:

    Karsi kaikki ylimääräinen elämästä. Lapset tulevat ensin, kodin hoito toisella sijalla. Valitse omiksi harrastuksiksi lyhyitä kursseja, lukeminen on myöskin hyvä.Lasten harrastusten ei myöskään tarvitse olla kalliita eikä aikaa vieviä. Monet lapset ovat ( omani myös) ihan tyytyväisiä kun saavat koulun jälkeen leikkiä kavereiden kanssa. Voit myös valita perheen yhteisen harrastuksen, kuten esim. hiihtäminen, pyöräily ja kyllähän näitä riittää.

    Satsaa lomaan. Valitse all inclusive, että saat välillä levätä vaikka se maksaakin enemmän.

    Sinulla on perhe! Ole onnellinen siitä, anna lastesi tietää että olette yhtä heimoa, Te olette toinen toistenne turvaverkko. Yksi kauneimmistä muistoistani on, kun jouduin tulemaan kotiin kesken päivän töistä sairastuttuani. Kuume oli korkealla ja olin oksentanut ja ripuloinut kaikki nesteet pois. Tyttäreni ( meillä oli ruokatili lähikauppaan) n. 11.v kävi kaupasta hakemassa omenoita ja kuori niistä yhden minulle. Se oli makein ja mehukkain omena minkä olen koskaan syönyt.

    Lapseni ovat aikuisia tänäpäivänä. Edelleenkin olemme tiivis porukka, vaikka elämä meidät eripuolille maata ripotellut. Koko porukka on omillaan pärjääviä kunnon ihmisiä. Tunnemme toisemme hyvin ja olemme myös ystäviä keskenämme. Ystäväni kerran sanoi että hänen täytyy välillä muistuttaa itseään siitä, että minä olen perheen äiti, enkä yksi sisaruksista. 🙂

    Tiedän että olemme onnekkaita. Kaikki ovat perusterveitä ja meillä on ollut monesti onnea matkassa. Olen onnellinen siitä attä kaikki lapset on tullut hankittua, yhdessä lasten isän kanssa omat lapset on hoidettu. Ilman turvaverkkoakin pärjää, kun päättää pärjätä. En sano, etteikö se olisi elämää monesti helpottanut, kun olisi ollut ihmisiä jotka olisivat arkisissa asioissa auttaneet. Mutta kun niitä ei ole eikä ollut, sitä mietti ja suunnitteli jo etukäteen asiat niin että niistä selvittiin ilman auttajia.

  • IsoJohanna sanoo:

    Tukiverkot pitää kutoa itse, se on totta. Pitää myös itse tehdä ne ratkaisut jotka rauhoittavat omaa elämää. Jos tuntuu ettei jaksa kaikkea mitä on niin jotain täytyy tehdä ja jotain ehkä vähentää. Silläkin uhalla että sohaisen muurahaispesään niin sanon sen ettei se valittamalla parane; jos kokoajan vaan ajattelee että kyllä minunkin kuuluu saada omaa aikaa enkä jaksa lapsia 24/7 niin täytyy miettiä onko jaksamattomuus todellista vai tuleeko siitä että koko ajan ajattelee että minulla on myös oikeus omaan aikaan ja omaan elämään enkä jaksa sitä ja tätä, eikä ollenkaan ajatella että lapsetkin ovat,ainakin useimmiten, oma valinta. Ja sitäpaitsi lapsuus kestää lyhyen aikaa loppupeleissä, sitten on taas ikuisuus aikaa valittaa kun ei kukaan lapsista käy ja ketään ei kiinnosta.

  • Anna sanoo:

    Vaan mitäs sitten, kun itse on monta kertaa tarjoutunut ystäviä tai naapureita auttamaan. ”Kiitos tarjouksesta, mutta eihän me nyt apua tarvita, kyllä me pärjätään”, tulee vastaukseksi. Sitten Facebookista lukee, miten väsyneitä he ovatkaan, tulleet kipeiksi ja kaupassakaan ei jaksa tai ehdi käydä. Miksei apua osata ottaa vastaan?

  • Kiira sanoo:

    Meillä todellinen, pyyteetön lapsenhoitaja (anoppi) asuu 300km päässä.. Oma äitini ei ota enää lapsia hoitoon. Sisarukseni olivat keskenään tehneet päätöksen että eivät enää vie hänelle lapsiaan hoitoon, joten äitini vihjasi ettei sitten minunkaan tarvi tuoda. Heidän lapsiaan äiti on kuitenkin hoitanut ja paljon. Tekisi mieli kirkua vain ääneen ’entäs minä!’ Minkäs sille voi että itselle niitä lapsia siunaantui vähän myöhemmin kuin sisaruksille ja heillä kuitenkin on toiset isovanhemmat lähellä ja valmiina hoitamaan heidän lapsiaan. Tasan ei käy onnen lahjat.

    • En ole katkera mutta kuitenkin sanoo:

      Sama tilanne myös meillä. Turvaverkko on hyvin harva. Pitkiä aikoja olemme asuneet kaukana isovanhemmista ja miehen vanhemmat ovat vanhoja ja sairaita. Omat vanhemmat ovat ilmoittaneet jo heti kun sain lapsen että ei ruveta hoitamaan, ( vaikka siskon lapset on aina hoidettu). kateellisena kuuntelen tuttavien tilitystä puolison kanssa vietetystä yhteisestä ajasta ja työkavereista jotka silmät loistaen kertovat lapsen lapsista joita he matkustavat pitkienki matkojen päähän tapaamaan.
      Meillä on 9 vuoden aikana ollut 3 mahdollisuutta yhteiseen kahdenkeskiseen menoon. Kaikki sairastelut ja muut työstä poissa olot on saanut itse selvitellä. Suru siitä että omat vanhemmat eivät ole yhtään kiinnostuneita yhdestä lapsenlapsesta eivätkä halua lähempää suhdetta surettaa eniten.

  • TT sanoo:

    Samassa tilanteessa… tuli ero, ainoa tukiverkko äiti kuoli. Iskälle voi hetkeksi viedä, ei kai se haittaa, että välillä torkahtelee… Kesäksi mietin perhetyöntekijää, että saisi välillä hengähtää.