Anoppi kantaa kotimme täyteen krääsää, apua!
Huono Äiti sai avautumisen: ”
Kuuluuko muiden lähipiiriin ”tyypillisiä” anoppeja ja sellaisen niin sanotusti keski-iän ylittäneitä naisia, jotka kantavat miniän kotiin kaikenlaista tarpeellista koriste-esinettä ja tilpehööriä ja vähän sitä sun tätä rättiä, liinaa ja rompetta?Mun lapsuudessa meillä oli 90-luvun omaisesti asunto sisustettu niin, että seiniä peittivät kattoon asti ylettyvät hyllyt ja kaapistot, jotka oli AIVAN täynnä ties mitä delfiiniä, pulua ja tonttua ja kaiken maailman kynttelikköä ja sälää. Aikuisena olen ymmärtänyt että äiti kärsi ehkä jonkinasteisesta hamstrauksestakin, joka on iän myötä ehkä pahentunutkin. Kun äiti pohti yksineläjänä että tarvitsisi ehkä kolmannen vitriinin posliiniastiastoille, huomautin mahdollisimman ystävällisesti että mitä yksi ihminen tekee viidelläkymmenellä kymmenenosaisella teesetillä leipälautasineen päivineen. Mutta äiti ei kuunnellut.
Niinpä se kolmaskin vitriini tuli taloon ja sitten todellakaan neljättä ei enää mahtunut. Mutta teeastiastoja tuli ja tuli ja tuli aina vain lisää. Sitten niitä alettiin pinoamaan keittiötasoille. Ja sitten tiskipöydille.
Makuuhuoneessa oli vaatekaapit, jotka oli suunniteltu suurperheelle. Ne olivat aivan täynnä lakanoita ja vaatteita. Mutta vaatteita oli myös piilotettu sängyn alle. Sitten kun sinne ei enää mahtunut niin niitä pinottiin seinän vierustoille nätteihin pinoihin. Sitten ison kolmion käytävälle ostettiin kaksi vaatekaappia lisää ja nekin täytettiin pyyhkeillä, lakanoilla ja vaatteilla, kunnes tavarat pursusivat niistä lattioille. Eteisessä oli myös kaksi vaatekaappia, samoin kuin minun huoneessani. Muistan kun eteisen ison naulakon rautainen vaatetanko vääntyi mutkalle, koska takkeja oli yksinkertaisesti liikaa.
Muutettuani pois päätin että minun kodissani on vain ja ainoastaan tarpeellinen. Niin minusta tuli minimalisti. Tasot piti olla tyhjät enkä halunnut niille kasattavan minkäänlaisia kasoja tai astiastoja.
Hamstraajaäitini ja myös anoppini (jonka tavaranpaljous on onneksi huomattavasti maltillisempaa), näkevät valitettavasti kotini tyhjän tilan vain valloituksena, joka pitää ehdottomasti täyttää kaikella tavaralla.
Olemme asuneet tässä asunnossa nyt 2-vuotta ja meillä on iso perhe. Ja asunto on meille riittävä juuri näin, mutta se vaatii tarkasti suunniteltuja säilytysratkaisuja. Mutta joka kerta matriarkkojen vierailujen jälkeen meille on tuupattu kassikaupalla tavaraa, jolle ei ole paikkaa. Äiti tuo astiastoja ja erilaisia mukeja ja lautasia, jotka ovat kaikki eri paria (me keräämme astiasarjoja, joissa on perheellemme plus vieraillemme tarpeeksi osia, emmekä tarvitse enempää). On vaatekassia ja liinakassia, jotka saa oikeastaan avaamatta viedä lahjoitukseen. Kohteliaat kieltäytymiset kaikuvat kuuroille korville (kotona on vielä lisää, tuon sitten loput ensi kerralla kun kaikki ei mahtunut nyt mukaan!)
Anoppi ei tuo enää meille onneksi hirveästi tavaraa, mutta ei kykene pitämään näppejään erossa tavaroistamme kun on meillä. Hänellä on mieletön vimma kasata tavaraa tasoille. Meillä on isot keittiöntasot, jotka haluan pitää tyhjänä ja siistinä. Mutta kuinka ollakaan, aina anopin vierailun jälkeen siihen ilmestyy ties mitä maljakkoa ja kippoa ja kuppia ja kulhoa. Viime käynnillä oli aseteltu VIISI kulhoa ja niille oli kaivettu kaapista mitä merkityksellisimpiä tavaroita. Yhteen oli aseteltu pesuainetabletteja, ja niiden paikka on astiakaapin alla (sinne oli aseteltu loppuun poltettuja kynttilännysiä). Oli tulitikkuaskeja, yhteen kulhoon oli aseteltu mausteita, joille on toisaalla oma teline, missä ne ovat järjestyksessä. Siihen anoppi oli asetellut tyhjiä palautuspulloja kuivumaan. Yhteen oli laitettu taas vanhentuneita ketsuppipusseja ja teepusseja ja hammastikkuja. Taulujen paikat oli myös vaihdettu ja pesuaineet oli kuljetettu kodinhoitohuoneesta pitkin tasoja ja pöytiä ja jätetty siihen.
Miehen isä kuoli muutama kuukausi sitten ja hänen asunnossaan on paljon tavaraa, mitä ei ole oikein saatu minnekään vielä. Anoppi keksi että no meillehän kyllä voisi ottaa sieltä hyllyjä ja ruokapöytää ja koriste-esineitä. Ei tule kuuloonkaan, parkaisin miehelleni.
Ensi kuussa on uusi vierailu kun anoppi ja äiti tulevat lapsen syntymäpäiville ja ajattelen jo hermorauniona mitä sieltä on nyt tulossa. Miten tämän kierteen saa loppumaan?! Kannan joka kevät ja syksy lastillisen roinaa kaatopaikalle, mutta sitä tulee aina vain lisää koko ajan.”
Nimim. Minimalisti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Sinuna seuraavan kerran kun anoppilassa olette, järjestelisin anopin koriste-esineet uuteen uskoon. Samoin kuin hänen keittiöntasonsa. Sitten vain kommenttia odottelemaan.
Sitten kun se kommentti tulee (todennäköisesti jokin negatiivinen), niin toteat siihen, että sinäkään et tykkää että sinun kotiasi järjestellään ilman sinun pyyntöäsi. Että sovitaanko tästä lähtien, ettei kumpikaan koske järjestelymielessä toisen kotiin. Ja siihen selkeä kyllä/ei-vastaus. Ja lopuksi toteamus, että otat mielläsi ja kiitollisena apua vastaan, mutta silloin kun itse esität pyynnön. Ja että pyynnöstä mielelläsi autat häntä.
Anoppisi taitaa olla sukupolvea, jonka mielestä joka taso täytyy täyttää yhdellä sun toisella tavaralla. Ja sinä taidat olla näitä konmarittajia, jotka laitavat kaiken (myös suvun vanhat tavarat) kiertoon surutta. Vaikea yhtälö.
Ei muut kun lasit lasinkeräykseen ja roinat kirpputorille. Heillä on omat elämänsä ja sinulla oma perheesi. Seuraavan kerran kun nämä maatuska tulevat, tee selväksi ettei yhtään tavaraa. Heidän vierailu riittää. Itse olen kieltäytynyt myös turhasta tavarasta, ja vaikka kaikkea on kerääntynyt, olen myynyt, antanut, lahjoittanut halukkaille, en läheisille.
Kuulostaa tutulta… Olen vanhemman sukupolven luona hiljaa siitä, että siellä pöydät ovat käytännössä kaappeja. Kävijän tavaroita ei voi laskea minnekään. On arvoitus, miksi on 60 cm syvä pöytätaso, kun siinä on vapaana vain 15 cm reunaa. Ehkä tässä on sukupolvien kuilu.
Kuulostaa tutulta. Meillekin annetaan sanomisista huolimatta krääsää, vanhoja vaatteita, kauneuteen ja terveyteen liittyviä elektroniikka esineitä 80luvulta. Ja uusimpana temusta tilattua roskaa. Ei olla otettu enää vastaan tai sitten joululahjana saadut kiinasta tilatut muovikrääsät heitetty vaan pois. Myös tuota järjestelyä ja siivousta tapahtuu, siitä huolimatta että elämme hyvin siististi ja harmonisesti niin anoppi löytää aina jonkun suihkupään tai sähköhammasharjatelineen minkä jynssää pyytämättä. Kun alkoi sanoa asioista joita emme halua kotiimme tai asettamaan rajoja niin välit viilenivät ja anoppi uhriutui.
Anoppini on tätä lajia; joka kerta tulee rojua mukana, kun ”hän ei enää tarvitse”. (Joskus on tullut jotain ihan kelpoakin sentään.) Olen minimalisti, ja tykkään yksinkertaisesta ja käytännöllisestä kodista. Tuntuu, että (äärinuukana) anoppi ei pysty luopumaan mistään, ja luovuttaa ne sitten meille ns. ” pitkäaikaislainaan”.
Vaatteet vien yleensä keräykseen, (useimmiten eivät ole tyyliäni). Tapahtumia anopin vierailun aikana; hän pesi ensin vessan ( ilmoitti itse, että nyt hänkin voi siellä vierailunsa aikana käydä!), viherkasvit ovat ihan eri tasoilla kuin minne itse olin ne sijoittanut, säilytyspaikat tavaroille ovat vaihtuneet, pihan kevätsiivous käynnistyi kerran rajusti äkkiyllätyksenä, (kun ei oltu itse oman puutarhamme kevätpuuhia älytty aloittaa oikeaan aikaan, vaan oltiin ryökäleet lähdetty etelään lomalle juuri silloin!). Jos on pyydetty lapsenhoitoapua, niin jo on joku nukkasihvilä kiillotettu pyytämättä!( mutta lapsen kanssa ei ole ehditty välttämättä ulos ym…)Aina ilmoittaa, jos joku huushollissa on sekasin/pesua vailla, jos on pölyä, irtohiuksia tai kasvi ei saa valoa / on lannottamatta, jos lapset tai aikuiset ovat lihoneet, niin ääneen kommentoidaan ”huoli” painokertymisestä… Jos pistää rajoja, anoppi ”masentuu” viikoiksi… Jos on apuja joskus kysyttykin, ei yleensä anna sitä apua mitä pyydämme, vaan auttaa niin että hän yleensä ”tietää” mitä tarvitsemme ja tekee jotakin ihan muuta kuin mitä on pyydetty. Eli hän ehdoilla. Olen usein pohtinut, että korkeaa on kunnioitus mm. tavaraa ja kasvillisuutta kohtaan, mutta ihmisten kohtaamisissa ei ole toisen kunnioitus useinkaan läsnä. Nyt olen pistänyt vähitellen riittämään. Välit viilenneet. Onneksi omat vanhemmat ovat olleet fiksuja, hienotunteisia ja eivät puutu/huomauttele ja AINA auttamassa ehdoitta, jos pyydetään. Olen äärettömän kiitollinen vanhemmilleni, samoin puolisoni!
Jos on ihan omista vanhoista tavaroista kyse, niin pitää vaan selkeästi sanoa, niitä halua.
Jos taas vanhemmat ostavat kaikenlaista turhaa, niin ehdota parempaa kohdetta. Lasta voi viedä teatteriin ja uimahalliin, ostaa voi harrastusvälineitä tai ulkovaatteita. Tarpeeksi kallista kun pyytää, niin ehkä ostohalut loppuvat kokonaan
Oma äitini hamstraa meille tavaraa nettikirppareilta ja roskalavoilta, mutta ei suinkaan tuo niitä vaan ilmoittelee vain että ”olen sopinut noudon tällaiselle tavaralle siinä ja siinä paikassa”. Siinä sitten peruuttelemaan noutoja ja ilmoittelemaan äidille, etten ole menossa.
Samantyylistä kokemusta on, ehkä vähän lievemmästä muodossa. Joka vierailulla meille tuotiin kirjaimellisesti takakontin täydeltä tavaraa. Ahdistuin tästä ajatuksesta jo etukäteen, ennen vierailua. Riidan kautta saatiin loppumaan, kun kertakaikkisesti kieltäydyttiin ottamasta tavaraoita ja pakattiin ne takaisin autoon. Happamat välit oli jonkin aikaa, mutta tasoittui ajan kanssa. Meidän koti, meidän säännöt. Meille voi tuoda tuomisina ainoastaan syömistä & juomista, ei muuta. Lapselle voi hankkia sovitusti jonkin tarpeellisen asian, mistä vinkattu etukäteen. Lapsi onneksi nyt jo sen verran iso, että osaa itsekin sanoa mitä haluaa/ei halua. Joulu on vielä melkoinen, mutta yritän katsoa sitä sormien läpi, kun muuten menee hyvin.
Taistelet tuulimyllyjä vastaan. He näyttävät rakkautta ja huolenpitoa tuomalla sinulle ”tarpeellisia” tavaroita. Todennäköisesti helpoimmalla pääset kun kiität tavaroista ja viet sinne kierrätykseen. Ajattele auttavasi heitä.
Naisen anoppi voi olla ärsyttävämpi tavoiltaan, kuin miehen anoppi.
Sanompa vaan…
Anoppi kuoli ja mieheni sisarukset totesivat,että teillähän on tilaa. No ei ole enää ja nyt olemme muuttamassa 55,5 neliötä pienenpään asuntoon. Tulen hulluksi tämän tavara määrän kanssa, koska karsia pitää todella paljon. Lisäksi mieheni oli intohimoinen lasiastioden keräilijä kirpputoreilta. Ajattelinkin järjestää kreikkalaiset häät,mutta meillä ei rikota lautasia vaan iittalaa ja humppilaa.
Miehen tehtävähän se on asettaa äidilleen rajat. Itse en katselisi moista käytöstä hetkeäkään että kotonani sotkettaisiin. Oma anoppini on todella lievä hamstraaja. Alku aikoina tyrkytti ja toi kaikenlaista. Me kannoimme ne takaisin. Siihen on onneksi loppunut.