Anoppi vain arvostelee ja piikittelee
Vanha juttu, anopit on kamalia. Niitä pitää vain sietää ja niiden jutut pitää jättää omaan arvoonsa. Ne ovat rakkaan puoliskosi äitejä. Niitä ei saa haukkua, varsinkaan puoliskosi kuullen.
Miksi oma äiti on niin paljon ihanampi ja normaalimpi. Se ei kommentoi mitenkään, että miten me sen mielestä eletään. Se asuu tarpeeksi kaukana ja jaksaa soitella vain pari kertaa kuussa. Se on lapsenvahtina aina silloin kun pitkästä aikaa nähdään. Joskus se laittaa rahaa tai ostaa jotain ihanaa laadukasta lapsitavaraa, Pentikin lastenastioita tai Marimekon lastenvaatteita. Se osaa myös oikeasti valita kirppikseltä helmiä. Saadaan häneltä oikeasti kivoja juttuja. Se myös osaa kysyä mitä me halutaan tai tarvitaan ennen kuin ostaa mitään. Puolisoani hän arvostaa ei arvostele.
Anoppi ei osaa mitään edellisistä ja asuu hieman liian lähellä. Ja soittaa aivan liian usein. Ja minulle! Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni sen, soittaisi omalle lapselleen. Anoppi raahaa meille kauheita värikkäitä ja äänekkäitä muoviroskaleluja. Sitten se ostaa kaikki krääsät mitkä sattuu halvalla saamaan. Anoppi ostaa paljon roskaa ja raahaa kaiken meille, ja hän ei kysy vaan hän tietää mitä me tarvitaan. Anopeista 99% arvostelee äidin tapaa kasvattaa, isässä, tai siinä toisessa vanhemmassa, ei ole koskaan mitään vikaa. Ainoa vika anopin lapsessa on, että tämä teki lapsen vääränlaisen ihmisen kanssa.
Kuva Drew Hays. Ylin kuva Scott Webb.
No mitä se Anoppi sitten tällä kertaa? Noh, ensinnäkin, sain siltä joululahjaksi jumppapallon. Samalla sain kuunnella kuusen alla kuinka miehen ex on niin kaunis ja hoikka. Ja hyvä äiti. Ihanasti ulkoilee lastensa kanssa. (Kyllä minäkin ulkoilen vaikka Anoppi ei usko sitä, varmaan koska en laita jatkuvasti arjestamme kuvia someen ”todisteeksi”.) Sain kuulla myös kuinka miehen parhaan kaverin vaimo on niin kaunis ja hoikka heti synnytyksen jälkeen. Toisin kuin eräät. Anoppi ei voi sietää sitä, että syön kasvispainotteisesti. En ole vegaani, mutta vältän lihaa niin kauan kun se on helppoa (kun jossain tarjotaan pelkkää lihaa, ok). Lapseni syö lihaakin, mutta anopin mielestä lihaa täytyy olla joka aterialla. KASVAVA LAPSI TARVII ENEMMÄN LIHAA. Lapsen pieni koko johtuu kuulemma siitä, ettei hän joka lämpimällä ruoalla saa lihaa. Myös Anoppi jaksaa muistuttaa että hänen poikansa tykkää liharuoista (aijaa, eihän me tässä kuin kohta 8 vuotta olla samaa ruokaa kokkailtu ja aikuinen mies osaa varmaan itse kertoa mitä haluaa syödä).
Anopin mielestä muiden lapset puetaan paremmin kuin meidän lapsi. ”Miksi sillä pitää olla keltaista päällä, eikö se ole tyttöjen väri.” Paitsi vaatteistaan, meidän lapsi näyttää muutenkin väärältä. Aina kuulen kommenttia, että lapsi näyttää liikaa minulta. Ja jos lapseni joltain näyttää, niin anoppi kuvailee häntä ”hassun näköiseksi”. Mieheni aiemmasta liitosta oleva lapsi puolestaan on NIIN SULOINEN. Kun lapset ovat yhtä aikaa mummolassa, minun synnyttämäni lapsi on kuin ilmaa. Toista lasta hemmotellaan ja kaikki lapsen toiveet täytetään. Minun lapsi ajetaan yksinään käymään isomummon luona, lempparilapsenlapsen ei tarvi sinne lähteä vaan silloin Anoppi viettää tämän kanssa ”laatuaikaa”.
Kuva Andre Hunter.
Kaikista eniten minua suututtaa, että Anoppi ei usko, että meidän lapsella oli vauvana koliikki. Ja en tiedä miksi tämä on edes uskon asia, enkä tosissaan tiedä miksi annan asian suututtaa minua. Kun minulla oli ”hieman” rankkaa vauva-aikana, sanoin että onhan se välillä yksinäistä kun vauva itkee kolme tuntia putkeen ja mies tekee reissuhommaa. Mikään ei rauhoita vauvaa, ei mikään. Kaikkeni yritin noitatohtorista omaan ruokavalioon ja rukoiluun. Olimme lisäksi juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja tukiverkko täydet nolla ihmistä. Anoppi kommentoi tuohon aikaan, ja edelleen puhuu asiasta, että minulla ei ole ollut lainkaan rankkaa. Eihän minun vauva edes itkenyt. Tietäisinpä kuinka rankkaa miehen exällä oli. No miehen ja hänen exän yhteisellä lapsella ei ollut koliikkia. Miehen exällä asuivat kaikki isovanhemmat, kummit, kaverit yms. aivan vieressä. Jopa Anoppi oli auttamassa tätä exää muutossa. Kun me muutettiin, saatiin vain arvosteluja miten huonoon taloon asetuttiin. Ei tukiverkkoa näkynyt. Miehen ex kanniskeli iltaisin ja öisin vauvaansa kuulema paljon enemmän kuin minä. (Mistä Anoppi tietää, miten se tätä mittasi?)
Miehen ex selvisi kaikesta paremmin kuin minä. Mieheni ex kasvattaa lapsestaan paremman ihmisen kuin minä. Olisi hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kuulostanpa katkeralta. Ehkä hieman olenkin. Ärsyttää olla aina se toinen nainen, ydinperheen rikkoutumisen jälkeen arvosteltavaksi tupsahtanut hupakko. Muuten kyllä olen pääosin ihan tosi onnellinen elämääni, aina vain kun näen Anopin naaman minua puistattaa. Olen onneksi edistynyt, en ajattele häntä enää juuri koskaan. Mutta kun ajattelen, en kykene ajatella häntä lämmöllä.
Bonuslapseni itsessään miehen entisestä liitosta on aivan ihana ja hurmaava, minulla ei ole hänen kanssaan mitään haasteita. Eikä exässäkään ole mitään vikaa, ainoastaan Anopin kommentoinnissa. Lasten kasvatus ei ole mikään kilpailu, eihän? Anopin arvostusta ja hyväksyntää ei tarvitse toivoa, eihän? Saahan olla hieman katkera, saahan?
Nimim. Anonyymit Anopin Ahdistamat Ry
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ihan on paskapuhetta tämä ainainen kitinä anopista. Entäs ne appiukot? Sinun oma äitisi on myös jonkun anoppi.
Ei ihminen muutu sen kummemmaksi vaikka lapsi menisi naimisiin ja hänen iäkäs äitinsä saa sitten arvonimen anoppi.
Anoppini veti 16 vuotta ”vittuilu kunniaan” marssia perheemme kustannuksella. Mieheni ainoa lapsi. Lapsi joka ei koskaan tehnyt mitään oikein/hyvin. Miniänä olin paska, ei tarpeeksi sitä sun tätä. Tein liikaa lapsia, ilman mieheni suostumusta ( siis anoppini mielestä).
Yritin kaikkeni, jopa oman mielenterveyden kustannuksella!!
Kun ilmoitin mieheni että nyt olen tilanteessa , joko minä ja lapset tai äiti. Mies valitsi meidät ja siitäkös kiittämätön immeinen sai vettä myllyyn. Olin pilannut äidin ja pojan välit!?
Kuinka niitä olemattomia välejä pystyi rikkomaan? Äidillä ei ollut koskaan ollut rakkautta lastaan kohtaan… Ja kun aloimme elämään ilman anoppia, mieheni avautui mitä oli lapsena joutunut kokemaan.. Ja huh huh!!
Omalle suvulleen on nyt valehdellut kaikesta mistä vain on keksinyt!
Ei olla mieheni toiveesta missään tekemisissä kenenkään kanssa enää ja hyvä niin…
Itellä kokemusta appiukoista jotka itkee, syyllistää kun ei käydä kylässä kerran viikossa, haukkuu selän takana mun perhettä, utelee pojaltaan meidän raha-asioista ja mun perheen taloudellisesta tilanteesta ja varoittelee siitä sun tästä. Hyvä ettei pahimmillaan uhannut tappaa itseään että sai lisää huomiota. Huonoin asia parisuhteessa on mukana tulevat hirveät perheenjäsenet.
Anoppi on aikuinen ihminen ja hänellä ei ole oikeutta solvata, arvostella muita aikuisia tai muiden lapsia. Sulla on munaton mies joka ei osaa luoda aikuiselle ihmiselle rajoja.
Solvaaminen , haukkuminen , mitätöiminen ei lopu koskaan.
Minä tiedän koska oma mummini oli minua kohtaan tuollainen.
Olin aina liian lihava.
Liian hienosti puettu.
Aina olin liian väärä ja joka käänteessä lihava.Väärää sukupuolta.
Näin puhuttiin 7 v tytölle.
Siitä olen katkera ettei koskaan kukaan puolustanut minua koska itse en osannut puolustautua.
Olisi pistetty rajat.
Kuulostaa ihan kauhealta, sekä sinun, että lapsen kannalta. Miksi mies ei puutu asiaan? Tarvitseeko teidän pitää yhteyttä, jos käytös on tuollaista?
Ihan mielenkiinnosta kysyisin exältä, että oliko hän NIIN ihana myös silloin avioliiton aikana, vai oliko kohtelu silloin samaa kuin sinulla nyt?
Miten se ex voi niin ihana hänestä olla, jos kerran erokin tuli. Tuon tyyppiset naiset kun eivät varmastikaan oman poikansa ”syyksi” eroa laita… 🤔
Ja tällä en nyt tarkoita, että syyllisiä edes pitää etsiä, vaan mietin vaan tuon tyyppisen ihmisen ajatuksen juoksua.
Mikä vanhempia naisia vaivaa, miksi pitää tulla niin kamalaksi anopiksi? Itse olen saanut kunnon ”oppikoulun” anopista jonkalaiseksi en halua koskaan muuttua. Meitä on omassa perheessäni useampi sisarus, eivätkä omat vanhempamme ole koskaan puhuneet negatiivisesti sisartemme puolisoista/puuttuneet asioihimme. Olen tästä kiitollinen.
Toista on oma anoppi, joka on antanut ymmärtää aina etten ole riittävä hänen pojalleen/koko sukuun. Piikittelyä, arvostelua lastenvaatteiden materiaaleista alkaen, arvostelua miksi käytämme lapsilla turvaistuinta (ei ennenkään tarvittu…) joka ikisellä mummola vierailulla, milloin lapsen nimi on ollut ihan väärä–> he ainakin kutsuu eri nimellä, kotimme sisustukseen pitää puuttua raahaamalla kymmeniä itse tekemiään mattoja meille (niitä on varastot täynnä…) sisustustyynyjä tulee säännöllisesti jne. Poikansa ulkonäköä haukkuu (komea urheilullinen mies) ja tämän taitoja vanhempana kyseenalaistaa säännöllisesti, vaikka hän on hyvä isä.
Kuulostan varmasti katkeralta ja vähän sitä varmasti olenkin. Olisi pitänyt heti laittaa stoppi anopille meidän vanhemmuuden mitätöintiin. Olin silloin liian nuori ja yritin vain sinnitellä.
Nykyisin yritän olla aivan minimaalisesti appivanhempien kanssa tekemisissä. En koskaan kysele kuulumisia jne. Voin sitä paremmin mitä vähemmän olen heidän kanssaan tekemisissä.
Saat olla katkera, oma ex anoppi oli hirveä minulle, selän takana. Naaman edessä niin ystävää 🤮. Miehesi pitäisi asettaa äidilleen rajat ja tehdä selväksi millaista käytöstä teillä ei suvaita. Minun exä ei laittanut rajoja, lopulta tuli ero. Meidän lapset eivät myöskään koskaan olleet mitään anopin silmissä, ainoastaan exän edellisen liiton lapset oli ne ainoat oikeat. Jos ei voi pitää sinun puolia, niin oman lapsen puolia pitäisi miehesi pitää, eikä antaa äitinsä kohdella epätasa-arvoisesti.
Nämä ovat asioita mitkä syövän suhdetta ajan kuluessa, koska se v***s kasvaa vuosien myötä ja alkaa se munaton äijä ottamaan päähän, joka ei omalle äidilleen uskalla rajoja laittaa. Kokemusta on. Seuraavat 8 vuotta, niin suhteenne on viimeistään kriisissä.
Ota härkää sarvista ja juttele miehen kanssa, että tästä on tultava loppu. Sinulla on oikeus siihen, että sinua kohdellaan kunnioittavasti ja anoppi saa ruveta käyttäytymään ja kunnioittamaan teidän perheen toiveita. Tee se nyt , heti!
Saat vetää rajat tuohon tilanteeseen ja etenkin miehesi tulee vetää rajat. Älkää altistako lasta huonolle itsetunnolle ja lähetä häntä mummolaan tuntemaan, miten on ilmaa. Lapsi älyää että jotain on hänessä (muka) pielessä, mutta ei osaa tietenkään yhdistää sitä mummon ilkeilyyn. Älä oo tollasen ku#ipään kanssa tekemisissä.
Liekö ennen vanhaan on opetettu, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa laukovat he mitä vaan. Itselle tuli raja vastaan kun anopin käynnit pilasivat loppu päivän. Tuli ilman varoitusta, arvosteli minua ja kodin pitoani ja puhui lasten kuullen sopimattomia asioita. Pyysin miestä rajoittamaan äitinsä puheita, mutta kun näin ei tapahtunut ilmoitin, että anopilla ei ole enää asiaa meille. Anopista ei ole koskaan ollut meille hyötyä lapsien hoidon kanssa tai edes pienien varteenotettavien neuvojen antajana tai juttuseurana koska hän tulee aina vain vaatimaan apua jossakin tai valittaa omaa elämäänsä. Pelkkä rasite ollut ja fiilisten pilaaja. Korona aika oli hyvä tekosyy ottaa hajurakoa ja on sitten ymmärtänyt ettei ole tervetullut. Aika ajoin yrittää kyllä ja kysyy voisiko tulla kylään, mutta en uskalla päästää koska sitten sama ralli alkaa taas. Olen sanonut miehelle, että mies voi kyllä kyläillä hänen luonaan ja joskus harvakseltaan lapset voivat olla mukana. Eipä ole mieskään käynyt koska anoppi soittelee hänelle jatkuvasti ja miehellä menee hermo. Anoppi on myös epäreilu lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan, sillä hänellä on esikoislapsi ja hänen lapset lellikkejä. Mieheni on siis kuopus. Anoppi on itse kokenut saman ja on katkera siitä, mutta ei tajua toistavansa samaa kaavaa. Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että turhaa pitää negatiivisia ja itseään kuluttavia ihmisiä ympärillään. Ei sellaista tarvitse sietää ja etenkään sukulaiselta. Jos mies ei olisi tätä ymmärtänyt niin luulen, että tiemme olisivat erkaantuneet.
Anoppini haukkui, mitätöi ja käveli ylitseni. Olin henkisesti ihan loppu. Lopulta tuli se viimeinen loukkaus, ja aloin tappelemaan vastaan. Nyt ei olla vuosiin oltu puheväleissä, anopin mielestä syy on minun, kun olen hankala enkä tottele.
Anoppi on vuosien varrella kokeillut kepillä jäätä, josko vielä pääsisi livahtamaan meidän perheeseen. En päästä. En, ei ikinä. Enkä anna anteeksi, jatkuva henkinen väkivalta ei ole vahinko, vaan tietoinen valinta. En halua siihen helvettiin takaisin, nauttikoon anoppi kehittämästään myrkystä.
Siis MITEN sun mies ei oo puuttunut oman äitinsä käytökseen ja exä-jauhatukseen heti alkuunsa?!
Minkähän takia näitä ikäviä, mahdottomia anoppeja riittää? Koskaan anopit eivät kirjoita ikävistä miniöistä. Heitä on todennäköisesti yhtä paljon kuin anoppejakin. Kasvakaa miniät aikuiseksi, koska teistä tulee joskus anoppeja. Miettikää mitä ikävät ajatuksenne vaikuttaa lapsiinne. Anoppi on heidän isoäitinsä ja miehenne äiti.
Anteeksi mitä? Onko anopille olemassa joku oikeus laukoa tuollaista 💩 miniälleen . Taidat itse olla myös tuollainen 💩 anoppi, joka ei osaa katsoa peiliin. Vika on aina muissa. Oma ex anoppi haukkui selän takana ja käänsi miehen ed liiton lapsia minua vastaan, koskaan hänestä ei ollut keskustelemaan asiasta minun kanssani , vaikka perheneuvolasta pyydettiin keskustelemaan tilanne auki, ei mennyt. Vuosi kausia nielin sitä 💩, pahaa sanaa en siitä noita akasta sanonut, kiltisti nielin sen myrkyn mitä se koko ajan keitti. Onneksi ei enää tarvitse nähdä eikä kuulla. Lapsen rippijuhliin aloin jo ajoissa henkisesti valmentautumaan, että joudun kohtaamaan heidät. Eipä tarvinnut, exän puolelta ei tullu KETÄÄN lapsen rippijuhliin, ei edes kirkkoon. Juhlittiin minun suvun kesken sitten. Surullista oli lapsen puolesta, kun on tuollaiseen juntti sukuun syntynyt, minkä sille voi.
Että 💩 anoppi voi ihan itse katsoa siihen peiliin, kyllä ne käytöstavat kuuluu anopillekkin. Jos miniä ei halua olla tekemisissä, niin saattaa siihen ihan syykin olla ja löytyä sieltä peilistä.
Enempi mä olen huolissani, miten se mielipuolinen hullu anoppi vaikuttaisi lapsiini, jos saisi mahdollisuuden viettää heidän kanssaan aikaa. En puhu anopistani lapsilleni ikinä, pyrin pitämään sen pahuuden pois perheeni elämästä. Vastaan toki lasten kysymyksiin, mutta eivät he juuri kysele.
Kasvakaa anopit aikuisiksi, koska te olette myös olleet joskus miniöitä. Miettikää mitä ikävät ajatuksenne ja sananne vaikuttaa lapsenlapsiinne. Miniä on heidän äitinsä ja poikanne puoliso.
Niin tuttua,tosin ei oo mitään exiä, mutta en kelvannu, minä olin liian laiha ja äitini liian lihava ja tollikoita koko suku! Asuttiin saman katon alla yli 16 v ja hänelle ei juhlapyhä tullu, ennenku minula kierti itku silmässä siitä nälvimisestä…Oli se onnenpäivä, kun hän muutti pois🤩
Kun tulin sairaalasta esikoisen kanssa ja laitoin lapsen hänen syliinsä, että tässä tämä nyt on, niin hän hetken katsoi ensimmäistä lapsenlastaan niskaansa taakse vetäen, suupielet hiukan alaspäin ja sanoi:” Ota vuan pois, jo tuota peinnii”!! No, se oli siinä se yritys! Miehen sisarukset oli hyvin tiiviisti äitiisä puolella,siitä huolimata pein huolen, että lapsillani on molemmat suvut ja hyvät välit heihin, jotka haluu väleissä olla ja siitä taputan ihtiäni olalle😇 Sillä jaksoin, kun ajattelin jo varhaisessa vaiheessa, että jos en kerta kelpaa, nii oonpahan ainakii kelpoomata ja elän oman elämän ja teen niinku tahon enkä rupee anopin kuolemoo oottamaan, ruvetakseni sitten elämään (sitäkin nähny ihan tarpeeksi) ja oisin saanu oottaakkii, kun yli 90 vuotiaaksi eli. Peruskohteliaasti käyttäydyin, mutta mielessäni aattelin, että yks paskanpammaus mitä tykkeet tyttärinnes 😂
En voi muuta sanoa, kuin että ONNEKSI olen saanut vain todella ihania anoppeja (nyt toinen menossa). Kuulostaa todella ikävältä. Sympatiat sinulle, tuollainen ei todellakaan ole OK käyttäytymistä anopilta. Vaikka anoppi ei pitäisikään sinusta, niin ihan vähintään lapselle pitäisi olla tasa-arvoinen.
Surullista, että on muitakin anopin musertamia kuin minä.
Mun anoppi Oli etäinen kun olin mieheni kanssa kahdestaan, mutta kun esikoinen syntyi, helvetin portit aukesivat. Meille alkoi ilmestyä säkkikaupalla krääsää, huonolaatuisia, rumia vaatteita, jotka olivat liian pieniä tai vaihtoehtoisesti muutama vuosi kasvuvaraa. Halpoja, mahdollisimman isoja ja äänekkäitä leluja. Olipa käynyt reissussa ollessamme vaihtamassa keittiöön maton. Oli avaimet, kun hänen piti käydä kissa ruokkimassa. Teki sitten paljon muutakin, kun kaikessa rauhassa sai penkoa meidän kaappeja. Sittemmin ei ole hänelle avaimia annettu.
Se jatkuva arvostelu ja mitätöinti oli pahinta. Jopa lapsen nimi oli huono. Tämä ilmoitettiin vain minulle, pojalleen ei asiasta ole maininnut. En osannut kasvattaa lasta, pienokaisen viljayliherkkyyden olin keksinyt, kun ei HÄNEN suvussaan kellään ole koskaan ollut mitään allergioita. Syötti sitten salaa ruissipsejä kun oli lääkärireissuni ajan lapsenvahtina. Kun oireita ei tullut 10 minuutin aikana, niin todisti mielessään mun harhakuvitelmat. Seuraavan yön sitten vietin huutavan ja ripuloivan lapsen kanssa. Lapsi oli todella tuskissaan.
Lasten synttäreillä on aina ohjelmanumero, kun anoppi haukkuu mut. Aihe ja tilanne vaihtelevat, mutta kyllä se tulee, tavalla tai toisella. En ole vuosiin kutsunut anoppia lasten synttäreille, mutta mies kokee velvollisuudekseen kutsua äitinsä.
Ero on ollut hyvin lähellä, anopin takia. Nykyään en juuri ole tekemisissä anopin kanssa. Ei haittaa, vaikka en näkisi enää ikinä. Mieheni ei pidä äidistään, mutta kun hänet on ensi parkaisustaan lähtien ehdollistettu pitämään äitinsä hyvällä tuulella, niin vieläkin ohjailee häntä, vaikka minkäänlaista positiivista palautetta ei sieltä saa.
Luulin, että olisin ainoa, jonka anoppi tekee noin. Exän äiti syötti allergiselle lapselle juurikin allergiaa aiheuttavaa ruokaa ollessaan ensimmäistä kertaa lapsenvahtina. Voitonriemuisena totesi, että katso nyt, ei sille mitään tullut. Eipä näkynyt anoppia yöllä oksennusta siivoamassa ja vatsaansa itkevää lasta lohduttamassa. Ei tullut toista lapsenvaihtikeikkaa anopille ja siitä olikin hyvä uhriintua monta vuotta. Yksi eroni parhaista puolista oli se, että pääsin anopista eroon.
Nykyinen anoppi onkin sitten ihan toista maata. Ihana ihminen!
Hmm.. jos olisi minun äitini joka käyttäytyisi noin epätasa-arvoisesti kahta minun lastani kohtaan niin sanoisin suorat sanat. Esim. toi isomummolla käynti niin joko molemmat lähtee tai ei kumpikaan. Ulkonäön negatiivista kommentointia en sietäisi lainkaan. Saati sitten puolisoni vertailua exääni. Jos ei osaisi sanomisen jälkeen vieläkään käyttäytyä niin ilmoittaisin että pidä tunkkis ja ota yhteyttä kun osaat olla ihmiselle ihminen ja lopettaa tuon ivailun, vähättelyn ja eri arvoistamisen.
En yhtään ihmettele, että ottaa pannuun. Ehkä sinun kannattaisi ottaa se asenne, ettet ole moksiskaan hänen naljailustaan. Esim. jos hän kehuu exän laihuutta, menet vain mukaan tuohon ylistyskuoroon ja toteat, että ”kyllä, hän on todella kaunis ja erinomainen ihminen!” Alat oikein kilpailla hänen kanssaan siitä, miten runsaasti voitkaan kehua muita.
Veikkaanpa, että hän kyllästyy naljailuun aika pian, kun huomaa, ettei se enää tehoa.
Lapselle voitte koettaa löytää jonkun varamummon lähistöltä, esim. naapurin vanha yksinäinen täti? Siis joku, joka todella haluaa viettää aikaa lapsenne kanssa.
Mulla oli anopin kanssa myös hankalaa sen jälkeen kun lapsi syntyi. Lopulta kyllästyin ja päätin ”saat sen mistä luovut” . Luovuin anopista. En odota häneltä mitään, mutta en annakaan, niin kuin ennen. En kysele kuulumisia tms, on minulle nyt kuin ilmaa. Toimi.
Ei tervehdi vieläkään kun tulen kylään, mutta ilmeisesti on osa häntä ja luonnettaan. Nyt korona kriisin aikaan ei suostu että käyn kaupassa heille, pojan antaa luvan käydä. Mutta haittaako? Ei.
Välimme ovat kylmät, mutta kun en odota, muuta tämä on ok. Jos vieläkin toivoisin hyviä välejä, tilanne olisi tuskallisempi. Nyt olemme toisillemme ”kylmän kohteliaita”, mutta kärsin vähemmän kuin silloin kun odotin läheisiä ja ystävällisiä välejä. Piikittely on loppunut, kun en enää loukkaannu.
Joo en tiiä mikä nuita anoppeja vaivaa kun ovat niin hankalia. Itellä kokemusta anopista joka sanoo aina kaiken suoraan ilman että kysytään hänen mielipidettään. Esimerkkinä anoppi valitti miehelleni siitä kun tulin vauvan kanssa kotiin sairaalasta liian aikaisin hänen mielestään. En koskaan ole ymmärtänyt nuita suoraan sanomisen pointteja mutta kauhea tarve on anopilla aina tuoda mielipiteet julki. Onneksi miehelläni on sama mielipide äidistään kuin minulla ja yhdessä puidaan tilanteita läpi. Anoppi myös arvostelee herkästi ja saa näin minulle aina pahan mielen. Lisäksi on kova kehumaan miten on ite pärjännyt useamman lapsen kanssa yksin. Neljän kanssa on käynyt kaupassa yms. No ehkä se määrä ei ole olennainen vaan se että minkä ikäisiä lapsia on ja miten he käyttäytyvät
Tsemppiä sulle,tutulta kuulostaa.Lakkasin käymästä 10 v.sitten,perään kyseltiin ja mieheni oli hänelle sanonut ettei mua huvita kuunnella piikittelyä joten olis tyytyväinen kun en tule.Ei ollut hyvä sekään mutta en käy ja sillä siisti.