Vanha juttu, anopit on kamalia. Niitä pitää vain sietää ja niiden jutut pitää jättää omaan arvoonsa. Ne ovat rakkaan puoliskosi äitejä. Niitä ei saa haukkua, varsinkaan puoliskosi kuullen.

Miksi oma äiti on niin paljon ihanampi ja normaalimpi. Se ei kommentoi mitenkään, että miten me sen mielestä eletään. Se asuu tarpeeksi kaukana ja jaksaa soitella vain pari kertaa kuussa. Se on lapsenvahtina aina silloin kun pitkästä aikaa nähdään. Joskus se laittaa rahaa tai ostaa jotain ihanaa laadukasta lapsitavaraa, Pentikin lastenastioita tai Marimekon lastenvaatteita. Se osaa myös oikeasti valita kirppikseltä helmiä. Saadaan häneltä oikeasti kivoja juttuja. Se myös osaa kysyä mitä me halutaan tai tarvitaan ennen kuin ostaa mitään. Puolisoani hän arvostaa ei arvostele.

Anoppi ei osaa mitään edellisistä ja asuu hieman liian lähellä. Ja soittaa aivan liian usein. Ja minulle! Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni sen, soittaisi omalle lapselleen. Anoppi raahaa meille kauheita värikkäitä ja äänekkäitä muoviroskaleluja. Sitten se ostaa kaikki krääsät mitkä sattuu halvalla saamaan. Anoppi ostaa paljon roskaa ja raahaa kaiken meille, ja hän ei kysy vaan hän tietää mitä me tarvitaan. Anopeista 99% arvostelee äidin tapaa kasvattaa, isässä, tai siinä toisessa vanhemmassa, ei ole koskaan mitään vikaa. Ainoa vika anopin lapsessa on, että tämä teki lapsen vääränlaisen ihmisen kanssa.

Kuva Drew Hays. Ylin kuva Scott Webb.

No mitä se Anoppi sitten tällä kertaa? Noh, ensinnäkin, sain siltä joululahjaksi jumppapallon. Samalla sain kuunnella kuusen alla kuinka miehen ex on niin kaunis ja hoikka. Ja hyvä äiti. Ihanasti ulkoilee lastensa kanssa. (Kyllä minäkin ulkoilen vaikka Anoppi ei usko sitä, varmaan koska en laita jatkuvasti arjestamme kuvia someen ”todisteeksi”.) Sain kuulla myös kuinka miehen parhaan kaverin vaimo on niin kaunis ja hoikka heti synnytyksen jälkeen. Toisin kuin eräät. Anoppi ei voi sietää sitä, että syön kasvispainotteisesti. En ole vegaani, mutta vältän lihaa niin kauan kun se on helppoa (kun jossain tarjotaan pelkkää lihaa, ok). Lapseni syö lihaakin, mutta anopin mielestä lihaa täytyy olla joka aterialla. KASVAVA LAPSI TARVII ENEMMÄN LIHAA. Lapsen pieni koko johtuu kuulemma siitä, ettei hän joka lämpimällä ruoalla saa lihaa. Myös Anoppi jaksaa muistuttaa että hänen poikansa tykkää liharuoista (aijaa, eihän me tässä kuin kohta 8 vuotta olla samaa ruokaa kokkailtu ja aikuinen mies osaa varmaan itse kertoa mitä haluaa syödä).

Anopin mielestä muiden lapset puetaan paremmin kuin meidän lapsi. ”Miksi sillä pitää olla keltaista päällä, eikö se ole tyttöjen väri.” Paitsi vaatteistaan, meidän lapsi näyttää muutenkin väärältä. Aina kuulen kommenttia, että lapsi näyttää liikaa minulta. Ja jos lapseni joltain näyttää, niin anoppi kuvailee häntä ”hassun näköiseksi”. Mieheni aiemmasta liitosta oleva lapsi puolestaan on NIIN SULOINEN. Kun lapset ovat yhtä aikaa mummolassa, minun synnyttämäni lapsi on kuin ilmaa. Toista lasta hemmotellaan ja kaikki lapsen toiveet täytetään. Minun lapsi ajetaan yksinään käymään isomummon luona, lempparilapsenlapsen ei tarvi sinne lähteä vaan silloin Anoppi viettää tämän kanssa ”laatuaikaa”.

Kylttiin maalattu vihainen naama

Kuva Andre Hunter.

Kaikista eniten minua suututtaa, että Anoppi ei usko, että meidän lapsella oli vauvana koliikki. Ja en tiedä miksi tämä on edes uskon asia, enkä tosissaan tiedä miksi annan asian suututtaa minua. Kun minulla oli ”hieman” rankkaa vauva-aikana, sanoin että onhan se välillä yksinäistä kun vauva itkee kolme tuntia putkeen ja mies tekee reissuhommaa. Mikään ei rauhoita vauvaa, ei mikään. Kaikkeni yritin noitatohtorista omaan ruokavalioon ja rukoiluun. Olimme lisäksi juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja tukiverkko täydet nolla ihmistä. Anoppi kommentoi tuohon aikaan, ja edelleen puhuu asiasta, että minulla ei ole ollut lainkaan rankkaa. Eihän minun vauva edes itkenyt. Tietäisinpä kuinka rankkaa miehen exällä oli. No miehen ja hänen exän yhteisellä lapsella ei ollut koliikkia. Miehen exällä asuivat kaikki isovanhemmat, kummit, kaverit yms. aivan vieressä. Jopa Anoppi oli auttamassa tätä exää muutossa. Kun me muutettiin, saatiin vain arvosteluja miten huonoon taloon asetuttiin. Ei tukiverkkoa näkynyt. Miehen ex kanniskeli iltaisin ja öisin vauvaansa kuulema paljon enemmän kuin minä. (Mistä Anoppi tietää, miten se tätä mittasi?)

Miehen ex selvisi kaikesta paremmin kuin minä. Mieheni ex kasvattaa lapsestaan paremman ihmisen kuin minä. Olisi hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kuulostanpa katkeralta. Ehkä hieman olenkin. Ärsyttää olla aina se toinen nainen, ydinperheen rikkoutumisen jälkeen arvosteltavaksi tupsahtanut hupakko. Muuten kyllä olen pääosin ihan tosi onnellinen elämääni, aina vain kun näen Anopin naaman minua puistattaa. Olen onneksi edistynyt, en ajattele häntä enää juuri koskaan. Mutta kun ajattelen, en kykene ajatella häntä lämmöllä.

Bonuslapseni itsessään miehen entisestä liitosta on aivan ihana ja hurmaava, minulla ei ole hänen kanssaan mitään haasteita. Eikä exässäkään ole mitään vikaa, ainoastaan Anopin kommentoinnissa. Lasten kasvatus ei ole mikään kilpailu, eihän? Anopin arvostusta ja hyväksyntää ei tarvitse toivoa, eihän? Saahan olla hieman katkera, saahan?

Nimim. Anonyymit Anopin Ahdistamat Ry

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “Anoppi vain arvostelee ja piikittelee”

  • Nimetön sanoo:

    En voi muuta sanoa, kuin että ONNEKSI olen saanut vain todella ihania anoppeja (nyt toinen menossa). Kuulostaa todella ikävältä. Sympatiat sinulle, tuollainen ei todellakaan ole OK käyttäytymistä anopilta. Vaikka anoppi ei pitäisikään sinusta, niin ihan vähintään lapselle pitäisi olla tasa-arvoinen.

  • Kunnes sanoo:

    Surullista, että on muitakin anopin musertamia kuin minä.

    Mun anoppi Oli etäinen kun olin mieheni kanssa kahdestaan, mutta kun esikoinen syntyi, helvetin portit aukesivat. Meille alkoi ilmestyä säkkikaupalla krääsää, huonolaatuisia, rumia vaatteita, jotka olivat liian pieniä tai vaihtoehtoisesti muutama vuosi kasvuvaraa. Halpoja, mahdollisimman isoja ja äänekkäitä leluja. Olipa käynyt reissussa ollessamme vaihtamassa keittiöön maton. Oli avaimet, kun hänen piti käydä kissa ruokkimassa. Teki sitten paljon muutakin, kun kaikessa rauhassa sai penkoa meidän kaappeja. Sittemmin ei ole hänelle avaimia annettu.

    Se jatkuva arvostelu ja mitätöinti oli pahinta. Jopa lapsen nimi oli huono. Tämä ilmoitettiin vain minulle, pojalleen ei asiasta ole maininnut. En osannut kasvattaa lasta, pienokaisen viljayliherkkyyden olin keksinyt, kun ei HÄNEN suvussaan kellään ole koskaan ollut mitään allergioita. Syötti sitten salaa ruissipsejä kun oli lääkärireissuni ajan lapsenvahtina. Kun oireita ei tullut 10 minuutin aikana, niin todisti mielessään mun harhakuvitelmat. Seuraavan yön sitten vietin huutavan ja ripuloivan lapsen kanssa. Lapsi oli todella tuskissaan.

    Lasten synttäreillä on aina ohjelmanumero, kun anoppi haukkuu mut. Aihe ja tilanne vaihtelevat, mutta kyllä se tulee, tavalla tai toisella. En ole vuosiin kutsunut anoppia lasten synttäreille, mutta mies kokee velvollisuudekseen kutsua äitinsä.

    Ero on ollut hyvin lähellä, anopin takia. Nykyään en juuri ole tekemisissä anopin kanssa. Ei haittaa, vaikka en näkisi enää ikinä. Mieheni ei pidä äidistään, mutta kun hänet on ensi parkaisustaan lähtien ehdollistettu pitämään äitinsä hyvällä tuulella, niin vieläkin ohjailee häntä, vaikka minkäänlaista positiivista palautetta ei sieltä saa.

  • Hmph sanoo:

    Hmm.. jos olisi minun äitini joka käyttäytyisi noin epätasa-arvoisesti kahta minun lastani kohtaan niin sanoisin suorat sanat. Esim. toi isomummolla käynti niin joko molemmat lähtee tai ei kumpikaan. Ulkonäön negatiivista kommentointia en sietäisi lainkaan. Saati sitten puolisoni vertailua exääni. Jos ei osaisi sanomisen jälkeen vieläkään käyttäytyä niin ilmoittaisin että pidä tunkkis ja ota yhteyttä kun osaat olla ihmiselle ihminen ja lopettaa tuon ivailun, vähättelyn ja eri arvoistamisen.

  • Suripahde sanoo:

    En yhtään ihmettele, että ottaa pannuun. Ehkä sinun kannattaisi ottaa se asenne, ettet ole moksiskaan hänen naljailustaan. Esim. jos hän kehuu exän laihuutta, menet vain mukaan tuohon ylistyskuoroon ja toteat, että ”kyllä, hän on todella kaunis ja erinomainen ihminen!” Alat oikein kilpailla hänen kanssaan siitä, miten runsaasti voitkaan kehua muita.
    Veikkaanpa, että hän kyllästyy naljailuun aika pian, kun huomaa, ettei se enää tehoa.
    Lapselle voitte koettaa löytää jonkun varamummon lähistöltä, esim. naapurin vanha yksinäinen täti? Siis joku, joka todella haluaa viettää aikaa lapsenne kanssa.

  • Meikku sanoo:

    Mulla oli anopin kanssa myös hankalaa sen jälkeen kun lapsi syntyi. Lopulta kyllästyin ja päätin ”saat sen mistä luovut” . Luovuin anopista. En odota häneltä mitään, mutta en annakaan, niin kuin ennen. En kysele kuulumisia tms, on minulle nyt kuin ilmaa. Toimi.
    Ei tervehdi vieläkään kun tulen kylään, mutta ilmeisesti on osa häntä ja luonnettaan. Nyt korona kriisin aikaan ei suostu että käyn kaupassa heille, pojan antaa luvan käydä. Mutta haittaako? Ei.
    Välimme ovat kylmät, mutta kun en odota, muuta tämä on ok. Jos vieläkin toivoisin hyviä välejä, tilanne olisi tuskallisempi. Nyt olemme toisillemme ”kylmän kohteliaita”, mutta kärsin vähemmän kuin silloin kun odotin läheisiä ja ystävällisiä välejä. Piikittely on loppunut, kun en enää loukkaannu.

  • Anoppiin väsynyt sanoo:

    Joo en tiiä mikä nuita anoppeja vaivaa kun ovat niin hankalia. Itellä kokemusta anopista joka sanoo aina kaiken suoraan ilman että kysytään hänen mielipidettään. Esimerkkinä anoppi valitti miehelleni siitä kun tulin vauvan kanssa kotiin sairaalasta liian aikaisin hänen mielestään. En koskaan ole ymmärtänyt nuita suoraan sanomisen pointteja mutta kauhea tarve on anopilla aina tuoda mielipiteet julki. Onneksi miehelläni on sama mielipide äidistään kuin minulla ja yhdessä puidaan tilanteita läpi. Anoppi myös arvostelee herkästi ja saa näin minulle aina pahan mielen. Lisäksi on kova kehumaan miten on ite pärjännyt useamman lapsen kanssa yksin. Neljän kanssa on käynyt kaupassa yms. No ehkä se määrä ei ole olennainen vaan se että minkä ikäisiä lapsia on ja miten he käyttäytyvät

  • Mummu sanoo:

    Tsemppiä sulle,tutulta kuulostaa.Lakkasin käymästä 10 v.sitten,perään kyseltiin ja mieheni oli hänelle sanonut ettei mua huvita kuunnella piikittelyä joten olis tyytyväinen kun en tule.Ei ollut hyvä sekään mutta en käy ja sillä siisti.