”Olen ollut 15 vuotta kauhea, ylpeä ja nokkava lehmä.

Ei siinä, lehmät ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä. Mutta näin hellästi rakastettu anoppini minua kuvailee.

Mutta kyllä. Se oli alusta asti selvää etten ollut kelvollinen. Vittuilun kaikki tasot ovat tulleet tutuksi. Ja minä todella yritin olla aina poliittisesti korrekti, asiallinen, siisti, opiskella ja työskennellä ahkerasti. Mutta ei.

Suhteemme alussa olin hänen poikansa siivellä elävä loinen. Asuin kyllä jo omassa vuokrakämpässä ja raha-asiat olin opintolainalla, töillä yms. hoitanut kuntoon. Mieheni asui vielä silloin vanhemmillaan. Pääsin myös heti opiskelujen jälkeen töihin, olin ollut samassa paikassa työharjoittelussa ennen valmistumista.

Parin vuoden päästä siitä olin puoli vuotta työttömänä, mutta sain ansiosidonnaista päivärahaa joten pystyin ongelmitta hoitamaan oman osuuteni taloutemme kuluista. Tämän puoli vuotta kuljin hoitamassa mieheni siskon lapsia aina tarvittaessa (ruokapalkalla) omaksi iloksi ja että olisi tekemistä. Sen jälkeen olen ollut työssä ilman katkoksia.

Minusta tätä tietoa vasten voisi ajatella että osaan huolehtia asioista ja olisin jokseenkin omalla työlläni elantoni ansainnut. Mutta ei. Muutama vuosi sitten äitini menehtyi äkillisesti (isäni oli menehtynyt jo ennen kuin tapasin mieheni) ja sain uusia ”titteleitä” anopin kuvaelmiin. Nyt olinkin perintörahoilla leveilevä, ylimielinen, omaa etuaa tavoitteleva lehmä. Myös edelliset tittelit olivat voimassa.

Lapsuuteni oli yltäkylläistä aikaa. Sain ihan kaiken mitä keksin pyytää. Oli nousukausi ja isän yrityksellä meni hyvin. Sitten iski lama. Isä käytti kaikki säästöt ja myi omaisuutta pois että sai katettua kiinteitä kuluja. Lopulta kaikki oli myyty ja vieläkin oli velkaa. Hakeuduttiin velkasaneeraukseen, jolla saatiin maksuohjelmat kuntoon.

Minulta tätä ei koskaan peitelty, vaan puhuttiin aina suoraan ja selitettiin miksi mitäkin tapahtuu. Tämä kaikki kuitenkin tarkoitti sitä että meillä elettiin nuukasti ja ostettiin vain jos oikeasti jotain tarvittiin. Äiti maksoi lopulta yksin velat loppuun.


Kuva Alina Chupakhina, ylin kuva Molly Belle.

Itse menin 13 vuotiaana ensimmäisen kerran kesätöihin, että sain ostettua tietokoneen koulutöitä varten ja auttaakseni vanhempia. Maatalon tyttönä olin jo ennen sitä siivonnut navetassa lantalasta lähtien paikkoja, hoitanut naapurin kasvimaat ja kukat kesälomareissun aikana jne. Sitä voi siis varmaan arvata että kun äitini menehtyi, ei kulujen jälkeen paljon rahaa jäänyt.

Olen sen myös sanonut anoppilassa että mitään rahaa ei jäänyt. Mutta ei. Minä piilottelen rahojani, en halua auttaa muita (eli heidän sukulaisia), ostelen vain itselleni kaikkea eli edes mieheni ei hyödy rahoistani.

Satuimme nääs ennen äitini menehtyi muuttamaan mieheni kanssa muuttamaan maalle. Ja äidin poismenon jälkeen hankiin koiran josta olin haaveillut. Olin ihan sitä varten laittanut omista rahoistani sivuun. Ison koiran hankkiminen tarkoitti myös toisen auton vaihtamista, ja kun mieheni ei halunnut vaihtaa omaansa, niin minä vaihdoin omani. Ajankohta tälle vaan oli ihan persiistä. Tämä katsos tietysti tulkittiin niin, että nyt nämä hankinnat niillä perintörahoilla tehtiin. Ja nyt minä niillä leventelin.

Mutta ei. Tämäkään ei riittänyt tai ehkä tämä oli se minkä jälkeen kattila alkoi todenteolla kiehua yli. Minua haukuttiin koko ajan ja ihan kaikille. Lopulta suoraan miehelleni. Mieheni ei jäänyt hiljaisena ihmettelemään vaan piti puoliani, ja yhden toisen perheensä episodin yhteydessä hän päätti lopettaa yhteyden pidon moiseen käärmeenpesään, kun edes lapsenlapset ei paskapuheilta säästy.

Minua harmittaa miehen puolesta kun perhe tuollainen, ja etteivät ole tekemisissä. Perheyksikön ollessa tuolla tasolla toimimaton niin ehkä se kuitenkin on parempi pitää välimatkaa.

Vähän ihmetyttää että mikä ihmisiä vaivaa? Miksi lapsen tai lapsien puolisot ei kelpaa? Ja jos saisi perintöä niin miksi sitä olisi jaettava kaikille? Onko ylimielinen tai ylpeä jos hoitaa omat asiansa? Nämä kysymykset varmaan ei koskaan saa vastauksia.”

Nimim. Lyptus

Tämä kirjoitus on lähetetty avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “Miksi en kelpaa puolisoni vanhemmille?”

  • 1984 sanoo:

    Niin. Itse olen oivaltanut, että kyse ei olekaan tunkeutuvasta, tyrkystä, manipuloijasta, ylimielisestä -anopista, vaan nössöstä miehestä. Mies joka ei selkeästi asetu puolelleni. Mies joka vuoronperään kumartaa minua ja anoppia. Ja tässäpä sitä ollaan kymmenen avioliittovuoden jälkeen miettimässä että elänkö loppuikäni kakkosena, vai nostanko kytkintä…

  • Kaksin aina...kauheampi? sanoo:

    Meillä tilanne on se, että sekä mieheni äiti, että oma äitini eli anoppimme ovat melkoisia pakkauksia ja saavat meidät välillä suunnittelemaan muuttoa maailman toiselle puolelle! Olemme antaneet heille lempinimeksi Doupletrouble😂 Tätä kaksikkoa jaksaa samaan aikaan samassa paikassa hyvin pieninä kerta-annoksina..

    Anoppini puhuapälättää enemmän kuin yksikään toinen tuntemani ihminen, enkä koskaan pysy kärryillä kenestä puhutaan tai koska juttu on tapahtunut. Anoppini on pahemman luokan tavaran himohamstraaja, ja hän tekee minut hulluksi säästämisvinkeillään! Hän on todella jääräpäinen, eikä hänen mielipidettään hevillä muuteta. Hänellä on todella ikävä tapa laitella kaappeihimme salaa tavaroita (kahvipaketteja, sukkia, saippuoita yms.)meillä käydessään…!!!

    Joka tapauksessa muistutan aina itselleni anopin olessa vauhdissa, että anoppini kuitenkin rakastaa poikaansa eli miestäni, ja jumaloi meidän poikaamme, lastenlastaan yli kaiken. Tiedän, että anoppini tekisi mitä tahansa heidän vuokseen.

    Oma äitini taas pelkää aina pahinta ja omaa hyvin pessismistisen ja mustavalkoisen maailmankuvan. Hän uskoo, että raha ratkaisee kaikki ongelmat. Äitini ei ole koskaan hyväksynyt aviomies-valintaani, hän ei ole koskaan pitänyt miestäni kyllin hyvänä minulle. Mutta en usko, että yksikään mies olisi koskaan yltänyt äitini korkeisiin kriteereihin. Sitä vain olen aina ihmetellyt, koska meistä, ”duunarien duunarijälkeläisistä” tuli niin ylhäisiä ettei ammattinsa osaava, rehellinen, kiltti ja ahkera mies kelpaa perheeseemme…

    Kun saimme poikamme, ilmoitin äidilleni, että mikäli hän mielii olla kanssamme väleissä, hän ei enää koskaanikinämilloinkaan saa mollata tai mustamaalata miestäni, että se loppuu kertakaikkiaan nyt. Äitini lupasi, ja hän on onneksi pitänyt lupauksensa 🤞

  • Ilkee anoppi ei ole myytti sanoo:

    Itse aattelin, että se on vaan myytti, se ikävä anoppi… kunnes törmäsin anoppiini. Meillä on jonkinlaiset välit, mutta väkinäiset. 20 vuotta ollaan miehen kanssa yhdessä. Ensiksi anopin ois pitäny saada hoitaa kaikki meidän asiat, johon en tietenkään suostunut. Kävi kerran fyysisesti päällekin, eikä koskaan oo pyytänyt anteeksi. Lapsille on haukkunu kuinka huono ja laiska äiti niillä on. Oli kuulema myös väärin tehdä nuorimmainen, suositteli aborttia. Käski myös suhteen alussa jättää poikansa. Näitä juttuja riittää. Ei tartte ihmetellä ettei poikansa halua käydä kylässä, joudun aina pakottamaan lähtemään, koska onhan se kuitenkin mun miehen äiti ja jonkinlaiset välit on oltava. Voin sanoa, että pelkään anoppiani, mutta silti pyrin olemaan väleissä. Tsemppiä vaan sinne!

  • Liian kiltti sanoo:

    Tutulta kuulostaa, ikävä kyllä. 🙁 Meillä oltiin aluksi todella hyvissä väleissä mutta lapsen syntymän jälkeen mikään tekemäni tai sanomani ei enää tuntunut kelpaavan. Asuimme anopin vieressä ja jouduimme lopulta muuttamaan pois, niin pahasti hän pääsi ilkeilyllään ja kunnioittamattomuudellaan perheeseemme vaikuttamaan. Ja pitkään, liiankin pitkään, yritimme, puhuimme ja annoimme uusia mahdollisuuksia. Ikinä ei hänen toiminnassaan ollut mitään vikaa tai anteeksi ei rumia puheita pyydetty. Onneksi löysimme lopulta voimaa lähteä ja välit ovat olleet katki siitä lähtien, kun mies sanoi äidilleen, että yhteydenpito saa jäädä kunnes anoppi voi keskustella asiallisesti ilman ilkeyksiä. Ei ole kuulunut ja täytyy myöntää, että elämä on paljon helpompaa. Muistetaanhan, ettei tarvitse sietää mitä tahansa muilta ihmisiltä. <3

  • Äititrauma sanoo:

    Viisas mies sinulla on äidistään huolimatta.

  • Turhautunut sanoo:

    Liiankin tutun kuuloista. Viimeisin palaute tuli vähän aikaa sitten toisen lapsemme ristiäisissä. Anoppi sanoi suoraan papille, että hänen mielestään pitäisi isyystesti tehdä, koska vauva on niin iso/tuhti. Ajan saatossa olen kyllä oppinut olemaan välittämättä hänen kommenteistaan.

  • Voihan anoppi sanoo:

    Älä välitä. Ihan kauhea klisee, mutta koita ohittaa. Ei sille anopille olis kukaan muukaan kelvannut. Sellaisia ihmisiä on, valitettavasti. Halu omistaa lapset on vaan niin vahva, että on pakko kritisoida lapsen (lapsen perheen) valintoja. Ja kun ei ole rohkeutta satuttaa omaa lastaan, on helpompi tehdä se viistosta ja kylvää eripuraa miniään. Toisten perherakenteisiin ei myöskään pääse sisään. Se on vain hyväksyttävä. Vain omaansa voi rakentaa haluamakseen.
    Toimintana auttaa se, että miniä itse lakkaa käymästä tai muutoin pitämästä yhteyttä anoppiin. Tai ainakin vähentää sitä. Antaa sen loppuperheen tavata mummoa. Samalla äiti saa vähän omaa aikaa – parhaimmillaan vapaan viikonlopun. Tsemppiä!

  • nainen joka pitää puolenssa. sanoo:

    olipa tuttua tekstiä.

  • Mia sanoo:

    Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20v. Alkuun meni hyvin useampi vuosi. Lasten synnyttyä alkoi vinoilu, naljailu, ulkonäön kommentointi ja kaikenlainen negatiivinen valitus appiukon osalta. Olen aina ollut kiltti, kuuntelevainen, ymmärtäväinen ja kärsivällinen sekä itkenyt itkuni yksin hiljaisuudessa. Kerran olen koettanut tuoda esiin näkemyksiäni appiukolle. Ei siitä ollut mitään hyötyä. Hän saa kuulemma sanoa mitä tahtoo. En halua enää nähdä häntä. Minun ei ole pakko. Tunnen helpotusta. En enää suostu vierailemaan hänen luonaan ikinä!

  • Hippu sanoo:

    Onpa surullista. Onneksi miehesi kuitenkin piti puoliasi!