Lapsi tuli, vaimo muuttui
Vauvan saaminen muuttaa parisuhdetta – ja myös parisuhteen osapuolia. Muutos ei aina ole hyvästä. Tässä erään isän kertomus:
”Olen mies ja isä. Lasten saaminen ei ole ihan yhtä juhlaa, mutta tästä puolesta ei paljon saa puhua.
Menin aikoinani naimisiin hyvän näköisen, keskikokoisen – jopa hoikan iloisen, pitkätukkaisen naisen kanssa. Meillä oli hauskaa ihan kahdestaan, teimme juttuja yhdessä, kävimme laskettelemassa, vaeltamassa, kaupunkilomilla ja kaikkea mahdollista – kunnes saimme tosi nopeassa tahdissa kaksi lasta. Ja kaikki muuttui:
– Vaimoni leikkasi pitkät hiuksensa, lihoi ja vain imetti koko ajan. Tiedän, vauvoja pitää imettää, haluan sanoa tuon sellaisena symbolisena kuvauksena siitä, miten hän muuttui naisesta imettäjäksi. Hänen koko elämänsä oli se vauva, imetys ja lasten hyssyttäminen. Minunkin koko elämäni olivat tietenkin ne lapset, mutta yritin silti käydä lenkillä ja ostaa uusia vaatteita. Vaimoni muuttui ulkonäöllisesti niin paljon, ettei häntä tunnista vanhoista valokuvista. Hänen kätensä ulottuvilla on aina suklaata ja hän kulkee hirveissä telttamaisissa vaatteissa.
– Lasten nimissä vaimoa alkoi väsyttää koko ajan. Hän ei kiinnostu enää mistään asiasta, jos asia ei koske lapsia (lapset ovat jo päiväkoti-ikäisiä). Eritoten mikään aikuisten yhdessä tekeminen ei kiinnosta häntä tippaakaan. Minä olen hänelle lähinnä vitsi.
– Sehän on selvää, että mitään seksielämää ei todellakaan. Kun oikein kinuaa, vaimo tarjoutuu ”tekemään palveluksen” eli helpottamaan minua tai suostuu seksiin ”joka kestää maximi minuutin”. Hän ei itse halua enää seksiltä mitään, eikä seksi merkitse mitään. Miehelle, joka haluaa, että vaimo nauttii, tämä kierre on hirveä. Mieluummin menen oman käden kautta onneen kuin suostun noihin armonpaloihin.
Että näinkin voi käydä. Ero käy mielessä silloin tällöin, mutta tiedän vaimoni luonteen sen verran hyvin, ettei siitä hyvä seuraa. Löydän itseni yksiöstä ja saan tavata lapsiani joka toinen viikonloppu 24 h. Ei kiitos. Tässä sitten lusitaan hamaan onnettomaan loppuun asti. Miten tässä näin kävi, en tiedä.”
Nimim. Vissiin Huono Mies
P.S. Vauva voi viedä tullessaan myös kaverit.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 282 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Muistakaa ihmiset antaa sopeutumisaikaa itsellenne/toisillenne silloin kun elämä kokee muutoksia! Esikoiseni on 12 ja minä olen rapiat 30,kolmen lapsen jälkeen voin tunnustaa että koko tunneskaala imetyskoneesta,tavaranpihtarin kautta bailuhotmamaan on käyty läpi. Edessä siintää lasten teini-ikä ja hyvä kun koen itseänikään vielä aikuiseksi. Elämä on vaiheita,ja niillä vaiheilla on tapana väistyä. Jos kaikki on kuitenkin hyvin,uskoa riittää ja tahtoa löytyy niin antakaa asioille aikaa,ja vielä sen jälkeen lisää aikaa. Etenkin silloin kun lapset ovat pieniä. Elämä on silloin muutenkin ihan riittävän perseestä.
Ja älkää yrittäkö muuttaa rakastanne…
Näinhän se menee, tiesin jo 19-vuotiaana aikalailla omat henkiset voimavarani. En ajatellut tulevani ikinä äidiksi. Tiesin ettei minusta vaan ole tuohon ja vähempihän ei riitä yhteiskunnalle. Valitsin sinkkuuden mutta kaksi lasta minulle elämä antoi ja molemmat suhteet kariutuivat hyvin pian lapsen syntymän jälkeen. Juuri suureksi syyksi, että kylmästi heitin sen 50% osuuden miehen harteille. No, eihän se toiminut vaan olin huonoista huonoin äiti miehen mielestä, kun en uhrannut itseäni äityyden alttarille 100% En oikein usko miesten tietävän, mitä oikeasti elämässään haluavat.
Tämä on niin totta….
Vielako 2014-luvulla naita asioita ihmetellaan?
Huomaa kyllä pääasiallisesti naisten kirjoittavan tänne.
Ikään kuin se lapsen saaminen kuitenkin oikeuttaisi kaiken laiminlyönnin.
Kannattaa muistaa kuitenkin, että ihmiset rakastuvat sekä ihastuvat kahdestaan – ei kolmestaan. Tietysti lapsi muuttaa asioita. Kokemusta on. Mutta ei se ainakaan omaa suhtautumistani ja halujani ole muuttanut naistani kohtaan. Ihan samalla tavalla kaipaan niitä piiretitä, joihin rakastuin ja ihastuin.
Olen myös työssäni nähnyt paljon naisia, jotka saatuaan lapset isommiksi alkavat sitten sen yökerhorallin, ja oi kyllä, vierailla miehillä on vientiä. Useamman kanssa olen keskustellutkin aiheesta: sielläse äijä on kotona, on tää mahtavaa kun niin monta vuotta meni, ettei saanut elää ollenkaan itselleen.
Kannattaa muistaa molempien hyvinvointi jo lasten ollessa pieniä. Nainen tarvitsee omaa aikaa lapseltaan tai lapsiltaan, mutta myös mies kaipaa aikaa naiseltaan.
Muistakaa myös, että harva työpaikka maksaa äitysajalta palkkaa, miehellä on usein suurempi taloudellinen vastuu.
Kapea ajattelu on monen vaikeuden alku.
Niinj a kaikille lapsiprojektiin ryhtiviä ohjeistaville henkilöille ajatus pohdittavaksi.
Kyllä minä mietinkin:
” Sitten kun minulla on vauva, en tee sitä enkä tätä. En jätä elämättä omaa elämääni. Aion panostaa hyvinvointiin, että kaikki menee hyvin jne”
PAH. Kun ei ole mitään kokemusta siitä, mitä lasten kasvattaminen todella on, ovat parhaimmatkin mietinnät olleet aivan turhia.
Kyl se niin on, että mulla ei ole aikaa edes itselleni. Ei siinä tule mieleenkään ruveta täyttämään vielä aikuisen miehen tarpeita.Ja yksi asia on iso ongelma meidän parisuhteessa. Kuinka ihminen, joka saa makoilla AINA enemmän, lötvätä aina enemmän, ottaa sitä omaa aikaa silloinkin, kun nainen on valnvonut yötolkulla vauvan kanssa ja kehtaa sitten vielä valittaa, jos nainen kehtaa valittaa tilanteesta, niin..
katsokaas armaat miehet. Tasan kun ei mee voimavarojen käyttö. TURHA ikimaailmassa kuvitella pääsevänsä enää naisen lähelle.
Hormonimuutokset, valvomiset, elämänmuutos, vaativuus, jatkuva touhu ym. … identiteetti katoaa melkein jokaiselta naiselta, oikeastaan se muuttuu äiti-naiseksi. Sitä entistä ei enää ole. Äitinainenkin voi puhjeta uudelleen kukkaan, ehkä toisen näköisenä ja hiukan eri voimissaan, mutta ah niin arvokkaana perheen sydämenä.
Miehet eivät näe tämän muuttumisen taustalla olevan aivan todellisia haasteita. Yksikään mies ei osaa kuvitella, miltä tuntuu, kun lapsi imee kaiken ravintonsa sinusta ympäri vuorokauden ja useita vuosia.
Ja juu, en ole lihonut. Tiputin kaikki raskauskilot vuodessa molemmista lapsista ja olen hottis. En silti löydä yhteyttä siihen mieheen, joka yhteisen kotimme seinien sisällä asustaa. Hän katosi minun sydämeni läheltä silloin, kun olisi todella tarvinnut olla läsnä ja nähdä minun HÄTÄNI. Minulla ei ole enää hätää. Selvisin terapeutin ja ystävien avulla. Nyt aloitan omaa uraani ja saan valtavasti kiksejä siitä. MIes on työttömänä ja voi huonosti.
Kannattais vähän miettiä ennen kuin sitoutuu lapsiprojektiin, että mitä oikeasti haluaa.
Kirjoitus riipaisee hyvin läheltä omaa elämääni. Oma avovaimoni (joka siis nykyään elää pelkästään lapsiemme äidin roolia) on tosiaan lakannut olemasta avopuoliso ja fokusoi aivan kaiken lapsiin. Tämähän on toki luonnollista, en minä sillä. Mutta myös se aika, kun kersat jo nukkuu, on pelkkää äitiroolin pelaamista. Hän haalii kaikki työt itselleen ja käyttää sitä sitten ”lyömäaseena”.
Monena iltana kun hän on väsynyt (muuten vaan tai harrastuksen jälkeen – hän pääsee harrastamaan, huom!), totean että ”Mene vaan nukkumaan, saat säkin vähän unta”. Vastaus on aina ”eiku MUN pitää tiskata pullot ja MUN pitää vielä siivota ja MUN pitää laittaa ruokaa ja MUN pitää …” Tähän on ihan turha sanoa, että minä ne kyllä hoidan, mene vaan lepäämään. Mutta ei.
Taannoin sitten jälleen yhden huonosti nukutun yön jälkeen kehtasin tokaista olevani tyytyväinen, että on perjantai (palkkatöissä ollut henkisesti rankka kuukausi takana), äiti tähän toteaa vaan kylmästi että ”niin, mulle ei ole viikonpäivällä väliä sillä mulla on tätä TYÖTÄ joka päivä”.
Huomasin olevani enää isä. En enää avopuoliso.
Ja jos ollaan ihan missä tahansa ja isompaa lapsistamme alkaa itkettää joku asia; kappaan lapsen syliin ja lohdutan, kuten luulisin isän voivan tehdä. Mutta eihän se nyt kelpaa ollenkaan. Isi ei tietenkään osaa, vaan äidin pitää repiä jo lähes tyyntynyt lapsi isin sylistä ihan vaan, koska äiti. Todella turhauttavaa. En tiedä olenko enää edes isi tuon ”entisen avopuolisoni” silmissä.
Oikeasti. Ymmärrän kyllä, että pienet lapset aiheuttaa luonnollisen äitireaktion. Mutta ei unohdeta myöskään niitä aikuisia, jotka lapsistaan pitää huolen ja kasvattaa niitä parhaansa mukaan.
”Mitä onnellisempi vaimo on pitkäaikaiseen liittoon, sitä onnellisempi myös aviomies on huolimatta siitä, mitä mieltä hän on itse avioliitosta.”
Sanoo taas yksi amerikkalainen tutkimus. Ts miehen mielipiteellä ei ole väliä, kunnes kävelee ulos…
Täysin ymmärrettävää: onnellisten ihmisten seurassa onnillisuus tarttuu, kun taas onnettomien ihmisten ympäröimänä onnettomuus tarttuu. On aika mahdotonta, että avioliitossa vain toinen olisi onnellinen ja toinen onneton.
Puuttuuko ”insinööriltä” sisälukutaito? Jos tutkimuksessa on todettu, että ”Mitä onnellisempi vaimo on pitkäaikaiseen liittoon, sitä onnellisempi myös aviomies on huolimatta siitä, mitä mieltä hän on itse avioliitosta”, se tarkoittaa että mitä onnellisempi vaimo sitä onnellisempi mies! 😀 Miksi siitä kukaan kävelisi pois?
Vielä lisään edelliseen: minusta tuntuu usein, että seksi on ollut miehen polttoaine, hän on hyväkuntoinen, onnellinen ja ahkera. Mutta en ole koskaan kiristänyt seksillä tai pihdannut. Mieheni ei tykännyt seksistä odotusaikana, ja loukkaannuin siitä hänelle. Onneksi älysin jättää rauhaan. Lihoin lasten odotusaikana, mutta koska olen kova liikkumaan, laihdutin saman tien kilot pois. Olen seurannut ihmisiä vuosien varrella, ja huomannut, että ihmiset syövät tunnetyhjiöön usein, koska eivät saa hellyyttä ja rakkautta. Läheisyys on tärkeä asia siksikin avioliitossa.
Hyvä että otit aiheen esille. Minullakin oli aikanaan kaksi pientä lasta, pojat ovat nyt yli parikymppisiä jo. Lapset syntyivät peräkkäin, ja siitä johtuen oli melko haipakkaa muutama vuosi.
Olen seksimyönteinen, eli avioliitossa pitää olla säännöllistä seksiä, joten järkkäsimme vaikka mistä aikaa kerran viikossa. Ja onnistuihan se, yhtään viikkoa ei ole ilman seksiä mennyt. Meille se oli hauskaa ja jännittävää kun ei koskaan tiennyt etukäteen missä sai 🙂
Voin vakuuttaa, että mieheni on onnellinen, ei vilkuile muita ja on kotiinpäin kaikessa. Lapset, kotityöt ja perheen yhteiset asiat ovat hoituneet kimpassa, ilman ongelmia.
Suosittelen, että lopetat kinuamisen (se ärsyttää naisia) ja panostat romantiikkaan ja annat omaa aikaa vaimollesi. Olen jo toinen joka kertoo näin, ja se kannattaa.
Erojen suurin syy on seksittömyys, joten jos avioliitto on tärkeä, seksihommat pitää saada tavalla tai toisella kuntoon. Ei myöskään ole oikein, että toinen pihtaa tavaraansa, avioliittoon kuuluu seksi.
Me olemme olleet avioliitossa lähes 30v, ja lähes kaikki kaveripariskunnat ovat eronneet ympäriltä (usein syynä seksittömyys). Ero on hyvä vaihtoehto jos ei ala toimimaan. Yhteishuoltajuus on ok, ja toimii varmasti nykypäivänä, kukaan ei saa viedä keneltäkään oikeutta omaan lapseen.
Lisäksi toivon sinulle parasta mahdollista ratkaisua asiaan.
”Pihtaa tavaraansa”, tirsk! Sitähän se on!
Luin tekstisi ja jäin miettimään sitä paljon. Muutamia ajatuksia se herätti. Miltä vaimosi vaikuttaa, onko hän tyytyväinen elämäänsä? Vai haluaisiko hän elämältään jotain muuta? Oletteko puhuneet asiasta tai onko vaimollasi muita ystäviä, joiden kanssa puhua?
En usko, että kukaan haluaa tuollaista parisuhdetta, vaimosikaan. Arki lyö välillä vasten kasvoja.
Kun lapsia syntyy, kaksikin, tulee paljon uusia töitä. Kuka teillä varaa neuvola-ajat ja käy lääkärissä? Tai jää lapsen sairastuessa kotiin? Kuka ostaa lapsille vaatteet ja huoltaa pienet pois kaapeista kierrätykseen? kuka kutsuu muita lapsia synttäreille tai varaa harrastukset? Kuka palauttaa päiväkotien kyselyt, osallistuu vanhempainiltaan ja vie tai hakee lapset?
Jakautuuko kodinhoito mielestäsi reilusti? Oletteko jutelleet asiasta?
Oletteko jutelleet avun hakemisesta? Ehkä ulkopuolisen avulla saisitte keskustelun käyntiin.
Vaimosi on sinulle rakas ja toivon, että ongelmat ratkeavat. Hyvä, että sinulla on voimia mennä tästä eteenpäin.
Toivon kovasti, että alkuperäisen jutun kirjoittanut isä lukee kaikki nämä ajatuksella kirjoitetut kommentit. Niissä on paljon todella hyviä ohjeita tai jos ei ohjeita halua ottaa, niin ainakin ajattelemisen eväitä.
Kovasti tsemppiä elämääsi isä ja kumppani! Oletko yrittänyt ottaa vaimosi kanssa asiat, nuo mitä kerroit puheeksi? Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa? Onko naisellasi hormonitasapaino järkkynyt? Käyttäkää kaikki keinot mitä mahdollista, jotta parisuhteenne pelastuisi. Vaimoasi vaivaa varmasti jokin. Joskus elämässä joutuu olla kärsivällinen ja odottaa.
Voimia <3
Lisätään keskusteluun sekin, vaikka vähän ehkä ohi meneekin, että ihan seurusteluajankin perusteella voi hieman päätellä sitä, minkälaiseksi ns. vakiintunut elämä muuttuu. Jos siippa (sukupuoli kumpi tahansa) on jo seurusteluaikana esim. kotitöiden suhteen täysin passiivinen, ei tilanne varmasti muutu parempaan siinä vaiheessa, kun tarjolla on työ, lastenhoito ja siihen kotityöt päälle.
Oman muutokseni mahdollisti se, että mieheni ymmärsi tuen tarpeen ja hoiti kotitöitä ja lapsia enemmänkin kuin maagisen puolikkaan, jotta mina pystyin urheilemaan. Kaikilla ei toki samaa tilannetta ole tarjolla, mutta ehkä oma parinvalintani on vain onnistunut keskivertoa paremmin.
Näin on. Kannattaa olla aika skarppina kenen kanssa niitä lapsia alkaa pykäämään. Alkoholiin menevät alkavat yleensä juoda entistä enemmän, kun äidin onkin imetettävä eikä ehdi heilua sukkanauhoissa miehensä mieliksi, siivousvastaiset eivät suinkaan yleensä innostu siivoamaan, kun siippa on valvomisista vauvan kanssa väsynyt, omista harrastuksista hullun lailla kiinni pitävät pitävät niistä lasten tultua edelleen uppiniskaisesti kiinni, vieraissa käyvät käyvät vieraissa kahta kauheammin, työnarkomaanit alkavat joskus jopa nukkua työpaikalla, ettei tarvitse vauvan yökitinöihin reagoida jne.
Lisäksi painotan, että kaikista vastuunjakamisista, vauvavuosien rasituksista jne. kannattaa puhua jo ennen raskaaksi laittautumista. Niinhän työsopimuksessakin luodaan puitteet molemminpuoliselle, tyydyttävälle työsyúhteelle ja määritellään molempien vastuut ja oikeudet, samalla tavoin voi perheasioistakin sopia ihan puhumalla ja vaikka jopa ylös kirjaamalla, sillä ihmsimieli on unohtavainen.
Vaimollasi voi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Lihoaminen, väsymys, kiinnostuksen puute ja seksuaalinen haluttomuus ovat kaikki vajaatoiminnan oireita. Kuin myös hiusten ohentuminen, joka saattaa innostaa leikkaamaan lyhyet hiukset. Paleleeko vaimosi paljon, onko hänellä kuiva iho? Ummetusta? Onko hän alakuloinen, masentuneen oloinen ja helposti ärsyyntyvä? Raskaus saattaa laukaista vajaatoiminnan, joka vaikuttaa hormoonitoimintaan ja sitä kautta kaikkeen. Mars lääkäriin tutkituttamaan kilpirauhasarvot! Kun lääkitys on kunnossa, saattaa entinen vaimosi tehdä paluun. Mutta ole kärsivällinen, lääkityksen saaminen tasapainoon ottaa aikansa ja vaimosi tarvitsee tukeasi.
Tulipa mieleen sellainen asia, että kyseinen vaimo saattaa olla masentunut – omista elämänsä syistä, hormonisyistä tai saman elämänmuutoksen takia, mikä miestäkin vastuun takia keljuttaa. Toisaalta kuulostaa siltä, että tällä vaimolla oli ainakin realistisemmat odotukset perhe-arjesta kuin miehellään. Ymmärrän silti miestäkin…tuo vaimon passiivisuus varmasti ärsyttää. Mutta miksi vaimo on passiivinen? Onko hän masentunut, pettynyt, kantaako hän vastuun lapsista ja kodista pääosin yksin? Valittamisen sijaan kehottaisin miestä auttamaan vaimoaan, rohkaisemaan, tsemppaamaan ja kaikin tavoin rakastamaan, jotta tuo ihana pirteä vaimo löytyy takaisin! Hylkääminen, eron uhkailu, valittaminen ja nyrpeä naama todennäköisesti sulkevat tuon ennen niin ihanan naisen syvemmälle kuoreensa…
Itselle tuli aikoinaan synnytyksen jälkeisen masennuksen tiimoilta 15kg kolmessa kuukaudessa. Silloin ei puhuttu aiheesta edes neuvolassa. Itse huomasin puoli vuotta synnytyksen jälkeen, että olin väärässä kehossa, rasvavuoren sisässä ja syönyt mitä sattuu koko ajan. Mies ei asiaa ottanut kertaakaan puheeksi. Laihdutin ja aloin treenata, muutaman vuoden kuluttua oli huikeassa kunnossa ja elämäni kukassa, mutta avoliitto ei siitä kohetntunut, kun mies ei ollut valmis tuomaan henkisellä puolella siihen mitään.
Erosimme 8v liitossa kärvistelyn jälkeen, vaikka seksiäkin oli loppuun asti. Oli parhaimpia ratkaisuja elämässäni, minähän siitä sitten lopulta otin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin. Ja mies hoiti vuoro viikoin lapsiamme kuten minäkin. Järjestimme asuntomme lähekkäin ja lapset saivat ihan aikuisten oikeesti pitää molemmat vanhempansa. Olen se aika kova suustani minäkin, mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen kostaa lasten kautta mitään, tai ylipäätäänkään kostaa. Luulinpa itsekin silloin, että ex se on sellainen kusipää, että vie lapset minulta (oli joskus riidassa uhkaillutkin), mutta luuloksi jäi.
Hyvä, että luuloksi jäi, hymiöt!
Jotenkin kun näitä lukee tajuan miten onnellisessa asemassa olen.Olen nuori 27-wee ja lapset halunnut nuorena.Esikoinen 5-vuotta ja juniori 5kk.Olen normaalipainoinen ja harrastan liikuntaa,kirjoitan blogia ja opiskelen verkko-opintoina.Mieheni ja minä rakastamme syvästi toisiamme ja lapsiamme.Arvostamme myös toistemme tekemää työtä .Minä huolehdin miehelle evästä töihin ja hän kiittää,kun luen lapselle iltasadun ja oon hoitanut kodin.Ei pidetä itsestäänselvyytenä asioita ja tekemistä. En oleta,että hän 8h työpäivän jälkeen tekisi saman määrän kotihommia kuin minä.Silloin tällöin osallistuminen riittää. Harrastamme yhdessä esim.lenkkejä ja sählyä ja molemmat vuorollaan saavat käydä tapaamassa kavereita tai kuntosalilla.Seksiä on ainakin 2 kertaa viikko.Oon onnellinen eikä arki tunnu raskaalta.Toki välillä on niitä päiviä ,että kysyn saanko mennä päiväunille tai muuta,mutta niitä on jokaisella varmasti joskus:) Neuvo on että puhukaa,tehkää yhdessä ja kunnioittakaa toisianne sekä toistenne tarpeita!Me myös kehumme ja hellimme toisiamme ja yritämme löytää aikaa yhdessä.Huomioikaa toisianne ja kertokaa,että välitätte<3
Aivan pakko kysyä että moniko mies IHAN OIKEASTI tekee kotona puolet kotitöistä/lastenhoidosta? Käsi ylös? Se selviää hyvin helpolla tavalla. Valitkaa päivä, jolloin kaikki puuhat kotona kirjataan ylös minuutteina. Myös ne ”omat hetket”/kaffepaussit, jolloin EI tarvitse huolehtia samalla muiden asioista, kuten lusikoida lapselle ruokaa suuhun. Myös lasten leikittäminen ym, siis AIVAN KAIKKI ylös. Tuli meinaan mielenkiintoinen yhteenveto meillä. Itsekin luulin että olisi mennyt tasaisemmin jako, mutta jumaliste mä teen helkutisti enempi ja aivan huomaamatta. Ei sitä edes tajua kunnes oikeasti tietoisesti laittaa merkille! Ja on muuten huomattavan vähissä ns omat hetket. Esimerkkinä: kersat viihtyy hetken yksinään, mies ottaa ja istahtaa sohvalle. Meikä rupee automaatiotoiminnalla täyttään pesukonetta, tyhjää toskikonetta ym ym… tätä en itekään tajunnut ennen kirjanpitoa!
Mutta mun pointti tässä on (yhtään kirjoituksen miehen tunteita vähättelemättä) sanoa, että se mitä vaimosi tekee vanhempain”lomalla” kotona on paljon rankempaa kuin vastaava työaika työpaikalla. Todisteena se että luultavasti vaimokin oli töissä ennen lapsia ja tuolloin vielä kaikki oli miehen mielestä hyvin ja vaimo pirtsakka. Nyt vaimon työpäivä ei lopu iltapäivällä vaan jatkuu ja jatkuu. Ja ilman lakisääteisiä ruokataukoja tai hetkiä kun oikeasti voi vaan syödä edes yhden voileivän omassa rauhassa. Töissäkäyväkin vanhempi väsyy kersojen nitkutukseen illalla mutta kuvitella kun toinen kuuntelee sitä aamusta asti. Joka jumalan päivä. Ja työt ei etene, ne alkaa alusta. Joka jumalan päivä.
Väitän, että jokainen mies joka ymmärtää arvostaa vaimon työtä kotona ja todella katsoo ja näkee miksi se kaunis vaimo on muuttunut väsyneeksi puklunhajuiseksi äidiksi, ymmärtää myös nousta sohvalta ja tehdä kotona ollessaan oikeasti puolet töistä. Se että mies on väsynyt töiden jälkeen ei ole syy lähteä lenkille ja salille hakemaan omaa aikaa ja piristystä itselle. Silloin on aika helkkari soikoon auttaa puolisoaan kotona, koska hänen työpäivänsä päättyy vasta kun lapset nukahtaa. Kun kotona osallistuu, niin johan jää vaimollekin aikaa muuhun. Tiskit ja pyykit loppuu nopeammin kun kaksi tekee. Jokainen ruikuttava mies on hyvä ja miettii jaksaisiko/ehtisikö itse veitikkaa iltaisin heilutella tai itseään kamalan kovalla intensiteetillä hoitaa, jos työpäivä kestäisi joka päivä sen 12-14 tuntia. Ja pikkulapsiaika on kuitenkin vain pieni ajanjakso parin elämässä, se loppuu kyllä joskus. Surullista että niin moni mies ei kykene ajattelemaan kuin itseään, omia tarpeitaan ja mitä hän jää paitsi, kun vaimo yrittää hoitaa kotia ja lapset (usein miehenkin) eikä omalle itselle tai omien tarpeiden pohtimiselle jää kuin pari tuntia iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Ja silloinkin valitettavasti moni vaimo ajattelee ensiksi miestä ja seksi muuttuu sääliseksiksi… että oikeasti huomatkaa vaimon hätä ja auttakaa. Kun seuraavan kerran mies huomaa vaimon tekemässä kotitöitä ja löytää itsensä istumasta tietokoneelta/tv:n edestä niin mene nyt hyvä mies auttamaan!
Hei,meillä on asia kyllä, niin ettei ex-vaimo osaa kotiaskareita. Minä tein kaiken. Kun eka lapsi syntyi, niin ei hän enää käyttänyt kertaakaan koiria ulkona. Hän ei osaa ollenkaan kokata, joten itse tein kaiken ja väitän, että ravintola tasoa. 99/100 hänen tekemästä ruoasta ei onnistunut. Hän ei osaa siivota mitään jälkiään. Lapset huuta hänen seurassaa, joten ei mikään ihme, että hän on ihan poikki. Tein ratkaisun, että erosin toisen lapsen jälkeen. Seksi olisi motivoinut jatkamaan, mutta en jaksa enää kinuta kun joka kolmas kk tärppää.
Urheilu oli ehkä ainoa asia millä jaksoin kotona olla kaaoksessa, missä minä tein kaiken heti työpäivän jälkeen. Ennen eroa hän valitti aina kun minä kerran viikossa kävin harrastuksen parissa. Kuntosali treenit siirsin heti ekan lapsen jälkeen aamuksi ennen töihin menoa. Mikään ei auttanut. Urheilulla just just jaksoin toiseen lapseen saakka. Mutta kun mikään ei riitä ja nainen ei osaa tehdä mitään itse, on laiska jne. Kuka semmosta jaksaa katsoa. Nyt yritän nähdä lapsia, niin usein kuin vain on mahdollista. Tosin pelkään, että niihin tarttuu exän uusavuttomuus.
Meidän yhteiset lapset ovat juuri aloittaneet peruskoulun. Olen laihtunut normimittoihin, pukeudun viehättävästi,kampaan hiukset ja laitan kevyen päivämeikin joka päivä, huolehdin hygieniastani, mutta pikkulapsivuosien raskaat ajat ovat ilmeisesti kuluttaneet meitä erilleen toisistamme, kun mies ei enää halua seksiä, ei halua tehdä yhdessä mitään ja jos on tilanne, että olisimme kahden kotona, hän liukenee heti paikalta.
Oikein viiltää ajatella, että aikoinaan todella olimme hulluina toisiimme ja nautimme toistemme seurasta. Puhuimme yökaudet, nauroimme, lauloimme…Sitten mies halusi yhteisen lapsen ja tuli kaksi. Vauvavuodet verottivat, olin juuri kuvaamasi zombie, kun en muuta jaksanut, vaikka kotityötkin jaettiin. Kärsin vuosien kroonisesta univajeesta vauvojen takia. Hermot oli kireällä.
Nyt sitten on erokin mielessä, kun miehestä en tarvitse elättäjää, hanslaakaria, kokkia, en muuta kuin parisuhteen toista osapuolta ja nihkeältä näyttää. Parisuhdetta ei yksin voi toteuttaa, siihen tarvitaan kaksi.
Jos ero tulee, toki haluan huoltajuuden tasan, ettei yksin tarvitse marttyyrinä vetää sitä rumbaa. Lisäksi lapsilla on oikeus molempaan vanhempaan.
Kirjoittajalle toivon puhelahjoja kotiin. Et voi mitenkään tietää vaatiiko vaimo lapset itselleen tai haluaako hän laihtua, et mitään hänen ajatuksistaan. On otettava kissa pöydälle. Ihan riittävästi on baarissa miehiä, jotka vonkaavat vierailta naisilta sääliseksiä, ”kun kotona ei ole ollut vuosiin mitään ja nukun sohvalla”. Elämä on nyt ja tässä, kannattaa valita miten ja missä seurassa sen viettää. Ellet ole onnellinen liitossasi eikä vaimosi halua senkään jälkeen yrittää, kun olet puhunut asioista ja ollut kärsivällinen, ole mies ja ota elämä haltuusi! Kukaan ei halua tuollaista katkeraa, onnetonta lapasta nurkkinsa, joka ei osaa edes paskaliitosta lähteä. On vähintä mitä olet itsellesi ja vaimolle valkaa, että otat tyytymättömyytesi esiin!
Jos nainen olisi kirjoittanut tämän tekstin,niin tulisi hirveästi ”voimahaleja”,ymmärrystä yms.Nyt kun mies asiallisesti ottaa kantaa arkaan aiheeseen hänet haukutaan,häntä syyttään,ja näsäviisastellaan asioiden toisestakin näkökannasta.Me naiset eme ole pyhimyksiä,vaan välillä aika vittumaisia.Oma mies välillä toteaa ”lapsivapaan” päivän aikana että onpa mulla ollut ikävä sua,oma rakas vaimo.
Ihan kuin meillä, muttei ole emäntä lihonut paljoakaan. Meillä 2 lasta, 5 ja 1 v. Minä miehenä teen lähes kaikki kotityöt. Vaimo tehnyt tänä vuonna 3 kertaa ruuan. Seksiä on tänä vuonna ollut alle 10 kertaa.
Minä olen joutunut luopumaan lähes kaikesta omasta, niin harrastuksista kuin ystävien kanssa vietetystä ajasta.
Vaimo on puhumisen ammattilainen, joten meillä olisi sama tilanne erossa. Lapset häviäis mun elämästä. Mitään sille vaan ei voi.