”Terveisiä huonolta ystävältä.

Voiko ystävän epäonnesta ja vaikeuksista olla kateellinen? Näköjään voi, ainakin minun kaltainen huono ystävä…

Ystäväni koki työuupumuksen. Hän ei pystynyt keskittymään työssä enää. Alkoi ”nollaaminen” alkoholilla, sitten sulkeutuminen kaikesta yhdessä tekemisestä. Ystävä kertoi että nukkuu kaikki illat ja vapaapäivät. Tapaamiset hän perui viime hetkellä.

Lopulta seurasi lääkärireissu ja pitkä sairasloma. Tässä pitäisi olla tukena, kuten hyvän ystävän kuuluu.

Mutta minä en jaksa. Minulla ei voimia riitä kuunnella miten hänen työ on niin tärkeää ja kiireistä. Miten samassa kaupungissa asuvat hyvässä kunnossa olevat vanhemmat tulevat siivoamaan että ystäväni ei tarvitse rasittaa itseään.

harmaa sormikas maassa

Suoraan sanoen olen kateellinen kuinka ystävä pääsee sairauslomallansa pitkille kävelyille ja elokuviin keskellä päivää. Hän on aloittanut uusia harrastuksia ja käy terapiassa.

Minä haluaisin aikaa harrastaa ja olla omassa rauhassa. Mutta kolmen lapsen vuorotöissä käyvä äiti ei ehdi. Itsellä on omat vanhemmat huolehdittavana, arki kiireistä ja raskasta. Useinkin tulee itku pelkästä väsymyksestä. Siivoojaan ei ole varaa eikä kukaan muukaan auta, olen antajana, en saamapuolella.

Ystävä on lapseton, saa tukea ja apua. Työ on päivätyö, ja nyt hän on ollut poissa töistä pitkään.

Olen niin huono ystävä kun en jaksa olla tukena, kun minulla on omassa elämässä paljon meneillään. Hävettää kirjoittaa mutta pistää vihaksi, kun hän lekottelee uupumuksen takia ja minun on pakko jaksaa päivästä toiseen ilman lepoa. Hänen tavallinen elämä kuulostaa minun lomaltani, eikä hän silti jaksa. Ei muiden vaikeuksien määrää oikeasti tiedä, mutta…

Voinko sanoa että en jaksa kuunnella häntä enää? Vaikka välit siitä taitaa mennä. Ehkä se on oikein, kun olen näin itsekäs.”

Nimim. Laura

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 52 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

52 vastausta artikkeliin “”Ystäväni uupui helppoon elämäänsä, mitä teen?””

  • Heidi sanoo:

    Sinä olet Laura itse osasi valinnut eli hankkinut kolme lasta joten älä valita. Sitäpaitsi perheeseenkin saa apua jos vain viitsii pyytää. Yksin asuvan on paljon vaikeampaa saada mitään apua kuin perheiden. Kyllä, monet työt ovat hyvin kuormittavia, joten lopeta kateelliset puheet ystäväsi elämän ja työn helppoudesta koska hänellä ei selvästikään helppoa ole. Kuulostat inhottavalta marttyyrilta, kasva aikuiseksi.

    • Maaria sanoo:

      Hei Laura. Ilmeisesti teillä on kaikki hyvin, kun viitsit toisia mollata. Elämä ei ole aina niin helppoa, eikä niitä lapsiakaan aina valita – saadaan, jos luoja suo. Aina ei suo, joskus antaa pyytämättä kaksin kappalein. Meille sanottiin neuvolassa, että jos ihan väsymme niin ilmoitelkaa ja itketään sitten yhdessä. Lapsiperheille ei meidän kunnassa ole antaa kotiapua kuin äärimmäisissä tilanteissä: huumeet, alkoholi, niin masentunut, ettei sängystä pääse.
      Toisen elämä voi kuulostaa hyvinkin helpolta: yksinäinen ihminen ja pitää huolta vain itsestään. Toisaalta yksinäisellä ei sitten ole niitä elämään positiivisuutta tuovia juttuja: lasten halaus, ”äiti mä rakastan sinua”. Eikä toisaalta ole myöskään niitä eteenpäin potkivia asioita: tästä on vaan selvittävä, koska lasten on pakko saada ruokaa.
      Oman elämän hyviä juttuja kannattaa alleviivata. Jos tuntuu, ettei mikään ole hyvin, ala pitää vaikka kiitollisuuspäiväkirjaa tai muuten vaan kirjaa ylös mitkä asiat elämässä tuottavat iloa ja onnen tunteita.
      Kaikissa elämäntilanteissa ei mitenkään jaksa olla toiselle tukena, mutta siitä kannattaa jutella ja ottaa vähän etäisyyttä. Jatketaan sitten, kun molemmat ovat vahvemmalla pohjalla.

  • Mielensäparantaja sanoo:

    Laura, voit sanoa, ettet jaksa kuunnella häntä, ja ottaa etäisyyttä, kunnes hän on paremmassa kunnossa. Itselläni oli vastaava tilanne joitakin vuosia sitten. Sinnittelin jaksamisen äärirajoilla kahden lapsen yh-äitinä, ja ystäväni sairastui vakavaan masennukseen. Hän osasi pyytää tukea ystäviltään, myös minulta, mutta varsin pian huomasin, että minun voimavarani eivät yksinkertaisesti riittäneet hänen kannattelemiseen siinä elämäntilanteessa. Otin pikkuhiljaa etäisyyttä, ja hän löysi onneksi muita parempikuntoisia ystäviä avukseen. Kun hän toipui masennuksestaan, välimme on palanneet ennalleen. Opin siitä tilanteesta paljon ja ystävältäni opin, että apua kannattaa pyytää – jos ei pyydä, tässä meidän yksinpärjäämistä kunnioittavassa maassamme ei sitä pyytämättä yleensä saa. P.S. On ihan normaalia olla kateellinen niistä asioista, joita ystävälläsi on, mutta sinulla ei.