Kaupallinen yhteistyö Kultajousen kanssa.

Lukiossa puurtaneet, ammattiin valmistuvat, peruskoulun päättäneet, alakoulun päättäneet, kouluvuoden päättäneet… Jokainen valmistuva, arvosanoista viis, on juhlan ja lahjan arvoinen! Mutta kävikö sullakin ehkä taas niin, että juhlat on ihan just, mutta lahja vielä hankkimatta? Huonolle Äidille tilanne on harmittavan tuttu, ja vuosienkaan jälkeen ei olla otettu opiksi.

Lahjojen miettiminen ja ostaminen on aina yhtä piinaa, varsinkin kun se jää  viime tinkaan, ja sitten juostaan tuskissasi ja hikisenä ruuhkassa etsimässä ”jotain” ja kukkia kaupan päälle. Vaan äläpä huoli, korulahja on haluttu ja helppo, ja Kultajousesta löytyy jokaiselle jotakin!!

Kaikkihan me tiedetään että monet naiset ja tytöt haaveilevat korulahjoista, mutta myös miehet ja pojat tykkäävät kauniista asioista, kuten koruista ja kelloista! Joten todennäköisyys, että viet korulahjalla pisteet kotiin on tosi iso!

Korut ja kellot ovat mahtavia lahjoja monesta syystä. Ensimmäinen syy oli siis se, että melkein kaikki tykkäävät kauniista esineistä ja erityisen mukava on ihailla sellaista korua, jonka oma tärkeä ihminen on valinnut. Korut myös kestävät vuosikymmeniä, joten lahjasta on kestävää iloa. Ehkä jopa useammassa sukupolvessa!

Jalometalliset korut myös sopivat melkein kaikille, kun ne eivät allergisoi. Ja vaikka korulahja on usein kooltaan pieni, se on arvokas, joten lahjansaaja ei todellakaan hoksaa että olet ollut paniikkiostoksilla viime metreillä. Ja kun koruja ja kelloja katselee, yleensä silmiin pomppii heti se tietty juttu mikä lahjan saajaa ilahduttaisi.

Esimerkiksi heppatytöt ja heppapojat arvostavat lahjaa suomalaisen kouluratsastaja, maajoukkuevalmentaja ja talliyrittäjä Marko Björsin suunnittelemasta Laukka -koru- ja kellosarja. Sarjasta löytyy erilaisia heppa-aiheisia koruja moneen tyyliin

Tai miten olisi tyylikäs terässormus nuorta kättä koristamaan?

Klassisen kaunis Kalevalan Paratiisi on ajaton valinta!

Ja toinen kesän klassikko on tietysti rippiristi, jota löytyy myös monessa eri mallissa

Muotitietoinen nuoriso rakastaa korvakoruja, ja kimallusta korviin saa vaikkä näillä SNÖ of Swedenin Saturday korviksilla

Korulahjaa parempaa lahjaa on vaikea keksiä! Ja juhlan kunniaksi arvotaan lahjakortti koruostoksille! Kurkkaa tästä Kultajousen parhaat lahjat kesän juhliin ja sitten kun olet kurkannut, kerro meille kommenteissa mikä miellytti eniten, niin olet mukana Kultajousen 150 € arvoisen lahjakortin arvonnassa!!

Huono Äiti arpoo kaikkien Huonon Äidin kanavilla arvontaan osallistuneiden kesken yhden 150 euron arvoisen lahjakortin Kultajouseen. Voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 86 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

86 vastausta artikkeliin “Viime tingan lahjat valmistuneille!!”