Hei kaikki sinkut! Oletteko kyllästyneet epäonnistuneisiin suhteisiin? Ihmetteletteko, miksi toinen ei enää vastaa? Ei hätää, tässä on uusin vinkki deittailun ABC:hen:

Palautteenannon tärkeys on jo kauan tiedetty. Dataa halutaan kerätä mahdollisimman paljon ja monelta henkilöltä. Siksi saatat huomata vastaavasi ponnahdusikkunalta tulevaan asiakastyytyväisyyskyselyyn tai täyttäväsi lippulappusta ostoskeskuksessa. Tieto on nykyään erittäin arvokasta, sillä sen avulla tuotetta tai palvelua pystytään kehittämään mahdollisimman hyvin. Trendi on kuitenkin nyt saavuttanut seuraavan kohteen: seurustelun.

Yhdysvaltalaisnainen on kehitellyt tyytyväisyyskyselyn treffikumppaneilleen Google Formsin kautta. Oli kyseessä sitten yhden illan juttu tai pidempiaikainen suhde, hän lähettää miehille sähköpostin kautta linkin kyselyyn. Kysellyssä vastaajat kertovat omin sanoin miksi suhde ei toiminut. Tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, mistä kumppanit hänessä pitivät ja mitä hän voisi itsessään kehittää.

Kuva Celpax.

Ideaa on kehuttu nerokkaaksi, sillä seurustelu, etenkin nettideittailu, voi olla erittäin hankalaa. Yhtenä päivänä sinulla synkkaa toisen kanssa, mutta seuraavana aamuna he ovat estäneet käyttäjäsi sosiaalisessa mediassa. Tai pyydät toiselta tilaa, mutta he päättävät sitten sadella kännykkäsi viesteillä. Eikö olisikin mahtavaa saada tietää, missä on tarkalleen menty pieleen? Sen sijaan, että yritetään ystävän kanssa murtaa viestien piilomerkityksiä tai stalkata heidän sosiaalista mediaa vuodelta 2008, kannattaa kysyä heiltä suoraan!

Kyselyn kehittäjä on myös luonut exit-lomakkeeseen jatkosuunnitelman. Hän kysyy treffikumppaneiltaan haluavatko he pysyä jakelulistalla, jos tulevaisuudessa tarjoutuukin uusi mahdollisuus. Heiltä, jotka vastaavat kielteisesti, poistetaan numero kännykästä, jottei yhteyttä enää saa. Lisäksi hän käyttää suhteitaan hyväksi ja pyytää kumppaneita vinkkaamaan naista heidän ystävilleen.

Kokeilisitko sinä tätä?

Lähde.

Artikkelikuva Jon Tyson.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia