Oletko törmännyt kulissivanhempaan?

Kulissivanhemmalle lapsi on asuste ja statisti, jonka avulla oman elämän ja itsen saa näyttämään paremmalta. Itse lapsi ei kulissivanhempaa kiinnosta. Tai kenties kiinnostaakin, mutta kiinnostus ei näy missään. Juuri missään arjen elämässä siis…

Kulissivanhemmalle on tärkeää, että lapsi edustaa häntä esimerkiksi somekuvissa, koulussa ja urheilukilpailuissa. Lapsen menestys on osoitus kulissivanhemman taidoista kasvattajana.

Kulissivanhempi julkaisee mielellään lapsestaan hienoja kuvia eksoottisissa paikoissa tai muista erityishetkistä. Toisin kuin ihan tavallinen vanhempi, kuvia ei jaeta siksi, että halutaan kertoa kivasta hetkestä lapsen kanssa, vaan siksi, että se näyttää oikealta ulospäin.

Kulissivanhempi käy myös mielellään edustamassa tilaisuuksissa, jossa on tarjolla ihailua ja kiitosta. Jos kyse on jostain ikävämmästä, lapsen toinen vanhempi tai joku muu voi hoitaa asian.


Kuva Mohamed Nohassi, ylin kuva Fatih Kilic, kuvituskuvia.

Vanhempi kertoo:

”Eksäni ei ollut koskaan ollut kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä. Hän ei mene vanhempainiltoihin, kuulustele läksyjä, vastaa Wilmaviesteihin, ei mitään. Mutta kun oli koulun päättäjäisten aika, eksä tuli lapa ojossa kiittelemään opettajia.

Hän myöskin vie lapsen kerran vuodessa jonnekin lomalle. Sellaiseen paikkaan, josta saa hyvät kuvat Instaan.

Minusta näyttää siltä että lapsi on hänelle osa kulissia. Hän on sellaisessa asemassa, jossa pitää, tai ”pitää” näyttää joltain ulospäin, ja lapsi täydentää tätä kuvaa. Julkaisen tietysti itsekin lapsesta kuvia, mutta elän mukana myös siinä tylsässä arjessa joka ei ole kukkasia päättäjäispäivänä ja kuvia hienoilta lomilta. Ärsyttää.”

No, oikeasti kukaan meistä ei voi sanoa toisen puolesta, että mitä lapsi tälle merkitsee. Se, mikä näyttäytyy toiselle kulissivanhemmuutena, voi olla oikeasti syvää välittämistä ja hyvää vanhemmuutta. Se voi myös olla yritys tehdä parhaansa, vaikka kyvyt ja voimat vanhemmuuden suhteen eivät olisi parhaat mahdolliset.

Toki on tilanteita ja tapauksia, joissa on selvää, että toista vanhempaa kiinnostaa lapsi lähinnä silloin kun lapsen hoito on helppoa ja mukavaa ja lapsesta kenties hyötyy jotain. Mutta tämän voivat päätellä vain tilanteessa itse olevat. Somekuvien perusteella ei voi juurikaan tehdä johtopäätöksiä muiden ihmisten vanhemmuudesta. On eri asia olla ylpeä lapsistaan kuin käyttää lapsiaan oman egonsa pönkittämiseksi – emmekä me välttämättä erota tätä edes omalla kohdallamme, saati sitten vieraan ihmisen kohdalla!

Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että vain omaan toimintaansa voi vaikuttaa. Se, että lapsi on toiselle vanhemmalle asuste ja työnjako on epäoikeudenmukaista, on yksinkertaisesti väärin. Tilannetta voi yrittää muuttaa keskustelemalla syyttelemättä. Voi olla, että toinen havahtuu siitä, tai sitten ei.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Tunnetko sinäkin KULISSIVANHEMMAN?”

  • Ei kulissi sanoo:

    Mä olen hyvä ja läsnäoleva äiti, en todellakaan mikään kulissi äiti vaikka postaankin välillä someen kuvia onnistumisista. Kulissi äitejä toki on, mutta aina ei ole siitä kyse. Ja toki jotkut elävät muiden vikoja ruotien eivätkä haluakkaan nähdä tai kuulla mitään hyvää tapahtuvan kellekään. Itsestään ei saisi tehdä numeroa lainkaan ja hyväksyntää olisi haettava muilta. Samat naamat saattavat kuitenkin itse olla tehneitä pahempiakin virheitä, mutta Rikka nähdään toisten silmässä ei omassa. Ollaan olevinaan hyviä vanhempia kun ei olla koskaan postattu lapsista kuvia mihinkään, mutta totuus voi olla toinen. Kulissi voi olla sitäkin ettei ole lainkaan avoin. Näin syntyy illuusio siitä, että muissa iloisia kuvia postaavissa on ne viat. Halutaan elää saippua oopperamaisesti toisten vikoja ja virheitä korostaen. Nämä samat eivät halua nähdä kun virheitä tekevät ihmiset paranevat ja tulevat onnelliseksi. He haluavat pitää heille kuulumatonta valtaa käsissään ja oma ego pönkittyy sitäkin kautta. Täytyypä lisätä vettä myllyyn kateellisten harmiksi ja hehkuttaa vieläkin enemmän omaa uutta ihanaa aikaa elämässä. He kun eivät kestä sitä, ettei persoonana arvostelu ole enää heidän käsissään.

  • Keto sanoo:

    Oman lapseni isän käytös on ehkä vähän sukua tälle ilmiölle, jonkinlaista kulissivanhemmuutta sekin. Hän haluaa melkein huvittavuuteen asti olla se, joka hoitaa vauvaamme, pitää häntä sylissä ja työntää vaunuja aina, kun meillä on vieraita, olemme julkisella paikalla tai neuvolassa yms. Kakkavaipat, puklut ja hyssyttely kiinnostavat hämmästyttävän paljon joka kerta, kun joku perheen ulkopuolinen on näkemässä. Vaan kun olemme kotona perheen kesken, motivaatiota hoitaa vauvaa ei ole lainkaan samalla tavalla.

  • Tulee se päivä vielä… sanoo:

    No itsellä on se tilanne, että lapsi kiinnostaa vain siksi että äitinsä saa leikkiä mummoa ja pitää ne kulissit pystyssä. Mistään ei vastuuta kanna, mihinkään ei osallistu ja niistä vähäisistäkin elareista on vain huolissaan ku ei saa rahaa itelleen. Mitään ei oo ostanu eikä mihinkään hankintaan koskaan osallistunut. Edes vaippoja tai ruokaa ei kykene tapaamisiin hommaamaan. Ajattelen, että minkä taakseen jättää sen edestänsä löytää ja tämä kaikki vain vahvistaa minun ja lapsen suhdetta ja jonain päivänä karma kostaa..

  • Äiti vaan sanoo:

    Mun lapsen isä on vähän tuollainen. Ei häntä lasten vaatteet ja muoti kiinnosta, mutta tapaa lapsia pari tuntia kuussa. Ei ole kiinnostunut soittelemaan tai pitämään muuten yhteyksiä, lasten soittamat videopuhelut lopettaa alle minuutissa (otettuaan ensin sen kuvakaappauksen jonka sitten voi laittaa someen), mun kertomat kuulumiset päiväkodista, koulusta, harrastuksista, kiinnostuksenkohteista jne ei myöskään kiinnosta. Täysin vieras ajatus että hän edes noin etänä auttaisi läksyissä, mitä mun 70v isäni tekee tai tulisi katsomaan harrastuksia tai osallistuisi mihinkään lapsia koskeviin palavereihin. Synttäreillä käy syömässä kakkua ja ottamassa ne kuvat mitä voi sitten jakaa. Asuu parin kilometrin päässä että matkakaan ei olisi ongelma näissä, olen myös antanut vapaat kädet tapaamisiin että mistään vieraannuttamisestakaan ei ole kyse.

    Noiden tapaamisten aikana käyttää lapsia syömässä tai jäätelöllä ja mielellään jossain kivassa paikassa mistä saa ne tarpeelliset isä-lapsikuvat otettua. Sen jälkeen voi antaa lasten kierrellä keskenään sillä välin kun itse somettaa tai soittelee kavereilleen.

    Lisäksi laittaa someen paljon mun ottamia kuvia asioista mitä olen lasten kanssa tehnyt, antaen siinä vaikutelman että hän on ollut noita tekemässä. Hän on taitava puhumaan ja kirjoittamaan minkä takia ihmiset pitää häntä super-isinä jota ihaillaan ja kehutaan. Somessa hän tosissaan siltä vaikuttaakin, multa on yhteiset tuttavat välillä kyselleetkin teenkö mä lasten kanssa ikinä mitään kun isi on kokoajan näiden kanssa. Mulla kun on se periaate etten lasten kuvia missään julkaise.

  • Älä julkaise kuvia sanoo:

    Kommentoin tuohon lapsen kuvien julkaisemiseen. Ottakaa huomioon, että se ei onnistu enää, kun lapsi oppii sen kieltämään. Siltä pohjalta on hyvä miettiä, onko oikein yleensäkään julkaista heistä kuvia, olkoonkin että olisivat söpöjä… kokemusten perusteella lapset voivat hyvinkin vaatia poistamaan kaikki kuvansa kaikista somekanavista, kun älyävät sen tehdä, viimeistään noin 10-vuotiaina.

    • Ei kulissia sanoo:

      Meillä on lapsi ainakin joskus jopa pyytänyt että postataan kuvia ja haluaa omia kuvia jakaa. Et älä puhu kaikkien puolesta. Toki on ihmisiä, jotka halusi nähdä meidän epäonnistuvan kaikessa. Mutta kun onnistuttiin niin siellä on kateelliset lähteneet vähin äänin pois.