”Stressi lapsen syömisestä alkaa vyöryä yli. Ikää on hänellä 1,5 v. Lapseni syö kyllä hyvin ja reippaasti, mutta ei itse. Pelkään, että hän ei opi syömään itse tarpeeksi aikaisin, koska en vaan yksinkertaisesti kestä siitä seuraavaa sotkua. Kyllä, tiedän että sotku kuuluu asiaan ja se pitäisi lapselle suoda, hänhän vain tutustuu syömiseen ja ruokaan.

Stressaan myös sitä, että en anna lapselleni tarpeeksi kotitekoista ruokaa, vaan turvaudun piltteihin. En ole ikinä pitänyt ruuanlaitosta enkä ole siinä ollenkaan hyvä. Ruuanlaitto on minulle välttämätön paha vaikka haluaisin nauttia siitä. Teen joka päivä ruokaa iltaisin, mutta jotenkin ajoitus menee aina pieleen siten, että ruoka ei ehdi valmistua lapsen aikataulun mukaan. Tai sitten teen ruokaa osaamattomuuttani niin vähän, ettei siitä jääkään seuraavan päivän lounaalle vaikka niin olin suunnitellutkin.

Olen itse ollut pienenä nirsoilija ja vielä tänäkin päivänä yritän löytää itsellenikin sopivaa ruokailutyyliä, enkä halua lapselleni samaa.”

Nimim. Ruokastressaaja

Löytyisikö sinulta rohkaisevia sanoja, toimiviksi testattuja vinkkejä, tai vertaistukea kirjoittajalle? Kerro kommenteissa!

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

10 vastausta artikkeliin “”Tuleeko lapsestani nirsoilija, jos en tarjoile vain itsetehtyä sormiruokaa?””

  • Tinuli sanoo:

    Äitini päätti kun veljeni syntyi, että tämä poika oppii syömään kaikkea ruokaa. Minä isosiskona olin ollut kranttu ruoan suhteen.

    No, siitä se lähti. Ikuinen taistelu ruoasta.

    Lopulta veljeni söi koko kasvuikänsä vain vaaleata leipää, riisimuroja, banaaniyogurttia ja ruskeaa kastiketta perunan kera.

    Niin hänestä kasvoi 190 cm urheilija ja komea mies.

    Vaikka ravinto oli kapeaa eikä kaikkia suosituksia täyttävää, energiaa oli tarpeeksi kasvuun.

    Ei kannata stressata. Syöminen on nautinto, ei suoritus.

  • Mummo sanoo:

    Ei kaikesta tarvi ottaa stressiä. Syötä jos haluat. 1,5v on vielä pieni.

  • Itse yrittämään sanoo:

    Kyllä se lapsi piltilläkin kasvaa, lapsille ne on tehty. Ruoanlaittoa voi opetella ja yksinkertaisillakin pääsee alkuun. Ja kyllä, sotkua tulee kun lapsi syö tms. Sitä on vaan hyvä opetella sietämään.

  • Kaikki ajallaan sanoo:

    Meidän ensimmäinen oli sellainen pihtikurkku että jouduttiin vetämään 4-5kk pilteillä, jogurteilla ja muilla velleillä todella pitkään. Käsienkäyttö oli myös hieman jälkijunassa, joten lusikka alkoi pysyä lapsen omadsa kädessä suhteellisen myöhään ja silti eskarilainen nykyään syö melkein mitä vaan eikä nirsoile ruuan suhteen ollenkaan.

    Toinen taas meni pelkällä sormiruoalla pienestä asti ja sotku oli sen mukainen. Edelleen söisi mielellään jopa perunamuusin käsin ja ikää kohta 3v. Tällä kokemuksella en ehkä olekaan enää niin innokas sormiruokailun kannattaja kuin ennen. Vanhempi käytti samassa iässä jo siististi haarukkaa, eikä sotkenut juuri ollenkaan, vaikka todella pitkään syötin häntä itse.

    Toki jokainen lapsi on persoona ja erot voi johtua vaikka mistä muustakin!

  • Sihtikurkun äiti sanoo:

    No… Oma lapseni oli ihan mahdoton sihtikurkku. Ei syönyt mitään karkeampaa ruokaa ennen kuin oli reilusti yli vuoden vanha. Vaikka kuinka olisin itse mitä soseuttanut, en saanut siitä tarpeeksi sileää, ja se tuli kaaressa pihalle. Joten pilteillä mentiin niin kauan että alkoi palasetkin menemään alas. 1,5-vuotiaana meni hoitoon ja stressi siitä että lapsi ei syö hoitopäivän aikana mitään, oli ihan valtava. Mutta hoidossa söi kotiruokaa siinä missä muutkin lapset. Joskus tuli oksennusvaatteet kotiin pestäväksi, mutta pikkuhiljaa ruoan pureskeleminen ja palasten sietäminen parani. Olen vieläkin aina välillä hämmästynyt, kun nyt kohta kolmevuotiaani pistelee kotiruokaa poskeen siinä missä muutkin lapset. Pilttejäkin välillä syödään, koska en vaan aina jaksa olla sitä ruokaa vääntämässä. Hiljalleen totutellaan uusiin makuihin. Välillä syödään hyvin ja välillä närpitään, mutta siihenkin alkaa luottaa, että kyllä se lapsi pysyy hengissä, vaikka välillä ruoka ei maistuisikaan. Ylipäätään kun voisi mennä ajassa taaksepäin ja perua kaiken sen hulluna stressaamisen. Ja osaisi vain luottaa siihen, että kyllä se lapsi ajallaan oppii. Kaikilla sormiruokailu ei suju, mutta sitten mennään sillä tyylillä mikä sujuu. Ja kyllä, lapsi oppii käyttämään lusikkaa, vaikka syöttäisit kaksivuotiaaksi. Jossain vaiheessa lapsi todennäköisesti toteaa, että anna se lusikka tänne, haluan syödä itse. Meillä ainakin on nyt sellainen vaihe että kuulen tuhat kertaa päivässä: äiti älä auta, osaan itse. Ja äidin pitää vaan hyväksyä tarpeettomuutensa monessa asiassa.

  • Äityli sanoo:

    Mummon sanoin: ei terve lapsi kuole ruoka-lautasen eteen.

    Itsekin joskus stressasin pilteistä, mutta näin vuosien päästä katsottuna se on niin lyhyt aika lapsen elämässä. Kyllä sitä ruokaa kerkeää syödä jos minkälaista. Meillä länsimaissa on aikaa ja rahaa kuluttaa tähänkin aiheeseen vähän liikaa..

    Hyvä tietysti on syödä monipuolisesti, mutta jos joskus on rankka elämäntilanne niin ei ne lapset siihen kuole jos menee puoli vuotta siitä mistä aita on matalin.

    Älä stressaa ja syökää sitä mikä laskee helpoiten.

  • Ellen sanoo:

    Meillä lapsi sai välipaloilla harjoitella sormiruokailua erilaisilla kasviksilla, hedelmillä ja lasten naksuilla.Olihan se kauheeta sotkemista, mutta pointti olikin lähinnä opetella käden motoriikkaa. Muilla ruokailuilla hänelle syötettiin kyllä aika paljon pilttejä, koska itse tehdyt mössöt eivät herralle kelvanneet. Usein näistä pilteistä koin huonoa omaatuntoa ja stressiä, mutta ajattelin kuitenkin, että tärkeintä on, että lapsi saa mieleistään ruokaa ja vatsantäytettä.
    Tarkalleen et kuitenkaan muista missä kohtaa lapsi rupesi syömään itse (ehkä n 1v), jonka jälkeen useampi ruoka rupesi maistumaan. Tänä päivänä tämä 4v syö kaikkea mitä hänelle tarjotaan, eikä ikinä valita pahasta ruuasta. Olemme saaneet useampia ihmettelyjä kuinka hyvä syömäri lapsemme on, joten aikaisemmat stressailut sormiruuasta ja piltistä osottautuivat turhaksi.
    Tsemppiä!

  • Sirppi sanoo:

    Ensinnäkin, lopeta stressaaminen. Tarkoitus on pitää jälkikasvu hengissä ja turvassa. Marttojen sivuilta löytyy apua ja neuvoja lapsiperheen ruokailuun. Et kuitenkaan avaa tilannetta enempää, miksi ruoanlaitto menee niin myöhälle? Voisiko ruoan tehdä valmiiksi jo aiemmin, ja lämmittää kun on sopiva hetki? Uunissakin voi laittaa esim kanaa ja kasviksia samanaikaisesti, eikä samalla tarvitse olla itse kattiloita hämmentämässä. Aloita pienimuotoisesti, pyri etenemään pienin askelin. Jos aikataulut on suurin ongelmasi, mieti niihin ratkaisua. Jos sotku on suurin ongelmasi, ummista silmäsi. Sinulla on lapsi, sotkua tulee olemaan vielä vuosiksi eteenpäin. Ota rennosti, laske sotkurimaa. Käyttäkää ruokakaukaloa, sellaista jossa on kunnon kouru. Ei kaikki äidit tarjoa lapsille sormiruokaa, koska lehdissä niin väitetään. Taaperot syövät sitä samaa ruokaa kuin muukin perhe. Ei lusikan tai haarukan käyttö alussa voikaan olla yksinkertaista, mutta siinä harjoitetaan samalla tärkeitä motoriikkataitoja. Omat lapset ovat olleet motorisissa taidoissa aivan erilaisia keskenään, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, minkälaista ruokaa heille oli tarjolla. Ruoanlaitossa voi oikoa muillakin tavoin, kuin ottamalla ruoan joka aterialla purkista.

  • ravintoterapeutti sanoo:

    Mielestäni kirjoitat paljon asioista, jotka on täysin mahdollista oppia. Voi kehittyä ruoanlaittajan. Voi oppia nauttimaan ruoanlaitosta ja ehkä ruoanlaitossa voi oppia ripeyttäkin. Jos yksinkertaisesti vain hankkisit lisää tietoa ja etsisit ohjeita ja reseptejä? Ehkä voisit mennä jollekin sopivalle ruoanlaittokurssille tai kysellä vaikka muilta äideiltä millaista ruokaa he tarjoavat lapselleen? Mielestäni sinulla on hienot toiveet. Tulkitsin ne sellaisiksi, että haluaisit tarjota lapsellesi terveellistä ja monipuolista ruokaa ja tutustuttaa hänet erilaisiin makuelämyksiin. Joskus joku hanke saattaa tuntua vuoren korkuiselta, mutta kun sen pilkkoo pieniin osiin ja tekee asia kerrallaan, se tulee hallittavammaksi ja asiassa pääsee eteenpäin. Mikä olisi jokin pieni askel, jota voisit ottaa asian suhteen seuraavaksi? Millä saisit asiassa kannustavia ja eteenpäin vieviä onnistumisen kokemuksia? Ehkä voit myös kääntyä ravitsemuksen ammattilaisen puoleen, joka voisi neuvoa asioita käytännön tasolta. Voi olla hyödyllistä mm. saada lisätietoa siitä millainen voisi olla se simppeli ja helppo kotiruoka, joka täyttää lapsen ravinnontarpeet ja jota muutkin perheenjäsenet voivat syödä. Joskus kirjallisen suunnitelman laatiminen ja asioiden merkitseminen kalenteriin auttaa eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse osata heti eikä kaikkea muuttaa kerralla.

    • ravintoterapeutti sanoo:

      ..ja vielä yksi pieni käytännön vinkki: Kokeile miltä ruoanlaitto tuntuu jos kuuntelet samalla jotain kivaa musiikkia!