Valokuvissa vauvan tuhisevat onnellisena äitinsä rinnalla. Tosi elämässä se on monella ihan jotain muuta:

 

”Pojalleni syötettiin jo synnärillä luovutettua äidinmaitoa lääkeruiskulla. Epäilivät tissieni tuotannon olevan laihan puoleista. Yllärinä tuli tällainen ruiskuruokinta. Että viiden millin ruiskulla annettava annos riittää johonkin, mutta tissistä ei riittänyt. Sitä sitten kotona jatkamaan ja maidonkorviketta ruiskimaan. Virhe. Puhkesi lehmänmaitoallergia. Niihin syövereihin en nyt tässä syvemmin sukella – oli kamalaa useampi kuukausi, mutta siitä selvittiin.

Imetyskin oli ihan ihmeellisen kinkkistä. Vauva tai minä emme kumpikaan osanneet mennä juuri oikeaan asentoon ja nänni pompsahti aina pienestä suusta ulos. Miten se voi olla niin vaikeaa? Silloin onnistui, kun kätilö tai myöhemmin neuvolan täti asetteli meidät oikein, mutta on kamalan epäkäytännöllistä ravata aina synnärille tai neuvolaan, kun pitää imettää parin tunnin välein. Sain imetyskumin. Silikonisen ”nännimyssyn”, jossa on reikä. Siitä vauva sitten saikin silloin tällöin paremmin kiinni. Miestäkin ihmetytti truuttailla maitoa vauvan suuhun ja nännipipojen asettelut. Kuviteltiin molemmat, että vauva imee pulloa tai tissiä ja se siitä syöttämisestä. Se olikin vasta alkua.

Jokunen milli korviketta tissimaidon lisäksi ei potralle pojalle kauaa riittänyt. Piti hankkia tuttipulloja. Helppo homma! K-kaupasta pullot mukaan ja syöttöhommiin. Alkoi kamala piereminen ja huutaminen. Taas ihmeteltiin, mistä nyt tuulee. No pojan peräpäästä. Neuvolan täti sanoi, että ostakaa niitä koliikkipulloja. Minä siihen, että sillä taitaa jo olla koliikki, kun koko ajan huutaa. Selvisi, että koliikkipullosta tulee vähemmän ilmaa vauvan masuun. Toimivat sitten ihan hyvin.

Pian olikin tiskipöytä täynnä lääkeruiskuja, tuttipulloja jos jonkinlaisia, ja vielä rintapumppu, jolla piti koko ajan pumppailla, että olisi jotain, mitä truutalla tai pullolla tuputtaa vauvalle. Ihan hullun hommaa. Ei ollut enää tilaa astioille. Kunnes kerran jollain kakarakirppiksellä näin muovisen, harvan joulukuusen näköisen hökötyksen – tuttipullotelineen. Olin kuvitellut turhakkeeksi, mutta se pelastikin keittiömme. Siihen saa kätevästi ainakin kuusi tuttipulloa tutteineen ja korkkeineen eikä vie tilaa kuin miehen kämmenen verran. Tuttipullot kuivuvatkin siinä hygieenisesti. Se on top kolmosena kaikista ikinä ostamistani tavaroista. Mobilella ja puuhamatolla olisi voinut heittää vesilintua alusta alkaen.

Vauva alkoi muuntua taaperoksi ja sille piti alkaa tuputtamaan oikeaa ruokaa – äitien kielellä ”kiinteitä”. Hankittiin syöttötuoli ja pilttejä. Kaikesta tuli näppyä, pepputurvotusta, itkua ja ähinää. Kamala stressi. Pian jouduttiin siirtymään ihan vieraille vesille ainesten kuten amarantin (jota muuten luulin metallibändiksi) ja chian siementen myötä. Lopulta alkoi löytyä jotain sopiviakin ruokia. Ostettiin ensimmäinen ruokapöytä, että poika oppii kunnon ruokailutavat.

Ruokapöytä on nyt kolmisen kuukautta vanha mutta näyttää kaksikymmentävuotiaalta. Se on syöttötuolin käyttäjän puolelta niin kolhiintunut ja lommoilla, että joka kerta kun aurinko osuu siihen, kostuvat silmäni. Siihen on yritetty jos jonkinlaista pöytätablettia. Yksi kokonainen päivä vietettiin Itiksessä etsien jollain tavalla liimautuvaa tablettia, jota poika ei saisi revittyä irti, mutta ei löydetty. Sellaisen vähän nahkeanlaisen saa varmasti irti. Mummi ehdotti vahapöytäliinaa, mutta huitaisin kädelläni ”se pöytä on jo mennyttä. Haluan uuden, kunhan tuholainen lakkaa teurastamasta huonekaluja”.

Nyt poika harjoittelee itse syömistä. Aluksi hermoilin sotkua ja yritin opastaa lusikkaa suun suuntaan. Viisastuin pian. Tänään hihkuin kannustuksia ja kiitosta, kun poika nuoli nyrkistään pienen kökön chiavanukasta. Olen koko ajan ajatellut, että tämä syömis-sekoilu menee pian ohi, niin kuin vatsavaivat tai puklailut. Alan vasta hiljalleen käsittämään, että näitä täytyy ruokkia tosi pitkään. Lähes ikuisesti. Äiti ruokkii minua vieläkin, kun näemme. Paitsi nyt hän saa ruokkia lisäkseni ukon ja taaperon. ”

Taaperon Äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Vauvan syöttämisen sietämätön vaikeus”

  • Kerttu sanoo:

    Ah, ihanaa lukea omasta elämästä jonkun muun kirjoittamana.

    Tunsin itseni kamalaksi ihmiseksi ja täysin äidiksi soveltumattomaksi kun pieni lapseni ei saanut rintaani imettyä. Ei vain löydetty yhteistä säveltä hommaan. Maitoa tuli hyvin, mutta maku ei miellyttänyt, vatsavaivat häiritsivät eikä lapseni sietänyt ylimääräistä koskettelua (eikä siedä vielä nyt taaperonakaan, välillä saa pitää sylissä jos hän sitä itse vaatii).

    Jo synnytysvuodeosastolla hoitajat turhautuivat, kun en saanut vauvaa imetettyä ilman heidän apuaan, neuvolan täti sanoi että kyllä sinä osaat, kun vain luotat itseesi. Just.

    Tuttipulloja ja rintapumppuja keittelin minkä (koliikki?)vaivaiselta lapselta ehdin, ”kiinteitä” 2,5kk ikäiselle sormenpäästä, sitten ei sopinutkaan niin mikään ruoka. Eikä sopinut Stokken ruoka-alusta, eivät myöskään mitkään tuttipullot ja Baby Björnin kovamuovinen ruokakaukalokin sai ystäväperheeltä uuden kodin. Vaatteet sai pestä joka päivä, sekä lapsen että äidin.

    Ja se oli meidän tammipuisen ruokapöydän tarina. Ja myös lankkulattian, sillä Trip Trapilla ajelu jättää kyllä jälkensä. Ajattelen joka päivä, että sitten kun tuo kasvaa, voin hiotuttaa pöydän ja vaihtaa kestävämmän lattiapinnan.
    Toisaalta en voi unohtaa erään ystäväni tarinaa hopeisesta medaljongista johon hänen poikansa oli pienenä iskenyt hampaansa. Ystävääni oli suututtanut ja hän oli jopa itkenyt tärveltynyttä koruaan. Vuosia myöhemmin samaisen korun sarana oli rikkoutunut ja ystäväni korjautti korun kultasepällä. Seppä oli silkkaa hyvyyttään myös suoristanut korun, ja sai siitä ystävällisestä eleestä tuta äiti-ihmisen raivon. Muisto ihanan kamalasta vauva-ajasta oli poissa.

  • M sanoo:

    Oma lapsi oli nenämahaletkulla ensimmäisen puolivuotta koska ei jaksanut itse syödä. Pienipainoisuuden takia ruokaa piti valuttaa kolmen tunnin välein, myös öisin. Sen lisäksi piti vielä pumpata maitoa. Kun letkusta päästiin jatkui ruokahaluttomuus ja lapsen tuputussyöttö pullolla.

  • Ninni sanoo:

    Stokken Table Top! Loistava ja todeelakin hintansa arvoinen! Imukupit pohjassa pitävät tarjottimen hyvin kiinni pöydässä ja reunat estää kaatuvien maitojen yms. valumisen ympäri pöytiä ja lattioita..
    https://www.lastenturva.fi/tuote/Stokke%20tripp%20trapp%20p%C3%B6yt%C3%A4suoja%20Table%20top/7040351521000/?gclid=CMezgMPllMsCFST4cgodHUEMMw

    • Yks äiti sanoo:

      Stokken table top, mikäli on pöytä, mihin jää imukupit kiinni. Meillä ei jäänyt, mutta kun vedin kirkkaan muovin ensin pöytään kiinni ja siihen si ton stokken jutun, ni johannalkoi pysyä. Tosin se muovi ei kyllä ihan hirveen kauaa pysynyt kauniin näköisenä…