En se minä ollut! Sisko söi karkit! Pesin kädet kun kävin vessassa! Olen kaverilla yötä, katsotaan leffaa… Lapset valehtelevat paljon ja monesta asiasta. Mutta miksi?

Usein vanhemmille sanotaan, että lapsi valehtelee jos kuri on liian tiukka. Että lapsi ei rangaistuksen pelossa uskalla puhua totta. No se ei ole yleispätevä syy, sillä kaikki lapset valehtelevat joskus, eivätkä välttämättä siksi, että välttyisivät seuraamuksilta.

Tutkijoiden mukaan valehteleminen on normaali vaihe lapsen kehityksessä. Avoimuuteen ja rehellisyyteen kannustaminen auttaa heitä pääsemään siitä yli.

Valehtelu alkaa yleensä kahden – neljän vuoden iässä ja on harvoin merkki mistään ongelmasta. Päinvastoin: valehtelu kertoo, että lapsi on kehittänyt ”mielen teorian” eli hän on alkanut ymmärtää, että hänellä on oma sisäinen maailmansa joista muut eivät tiedä, ja toisilla samoin. Hän ymmärtää, että omat ja toisten toiveet ja halut voivat olla ristiriidassa.

Vaikka valehteleminen itsessään on ikävä juttu, se että lapsi ymmärtää toisten toiveet ja erottaa ne omistaan, mahdollistaa esimerkiksi empatiakyvyn.

Jotta lapsi pystyy valehtelemaan, hänen täytyy olla saavuttanut tärkeitä kehitysvaiheita: hänellä täytyy olla mielen teoria sekä kognitiivinen kontrolli. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hän pystyy olemaan möläyttämättä totuutta.

Lasten syy valehdella muuttuu iän myötä. Teini-ikäiset valehtelevat asioista, joita he pitävät yksityisasioinaan. Yleisimmin kavereistaan ja päihteiden käytöstä. Pienet lapset taas valehtelevat saavuttaakseen henkilökohtaisia etuja. Alle kahdeksanvuotiaat lapset eivät yleensä pysty valehtelemaan uskottavasti, vaan he saattavat esimerkiksi väittää, että he eivät syöneet sisaruksen karkkeja vaikka suussa olisi vielä pari jäljellä.

Valehtelusta tarvitsee huolestua vain silloin jos se on jatkuvaa ja pakonomaista tai silloin, jos lapsi peittää valehtelemalla asioita, joihin täytyy puuttua kuten päihteidenkäyttöä tai terveysongelmia.

Näin kannustat lasta olemaan rehellinen:

– Kerro lapselle, että tiedät hänen valehtelevan

– Kannusta avoimeen keskusteluun

– Vältä liian rajoittavia sääntöjä

– Vältä turhan kovia rangaistuksia

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia